Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

tiistai 29. joulukuuta 2015

Muisteluita menneistä töistä: Päärakennuksen perustus,- kengitys- ja lattiatyöt uudella puolella, osa 1.

No nii. Suuri ponnistukseni alkaapi sitten ihan toden teolla. Ja ponnistuksen nimi ei ole työnteko, vaan sen dokumentaarinen kerronta Teille, lukijani. Tästä kirjoituksesta pitäisi välittyä lukijoille sellainen "noin suunnilleen"- näkemys siitä, mitä kaikkea tälläisen vanhan talon korjaamiseen sisältyy silloin, kun työt tehdään ääripuritaanisesti perustuksista alkaen. Perustuksien korjaamiseen liittyi myös tiiviinä osana kallion louhinta (kyllä, myös kallioa oli louhittava...) Siitä teen erillisen selvityksen myöhemmin.

Mutta tässä osassa purkutyöt ovat edenneet jo siihen pisteeseen, että kamarien lahoja lattiarakenteita on päästy purkamaan ja lankut irroitettu ja numeroitu, sekä viety jemmakseen odottelemaan aikaa tulevaa. Näissä kuvissa eletään pääasiassa vuosien 2009-10 aikoja.

Näissä sisäkuvissa käsittelyssä on talon "uusi puoli", eli 1949 valmistuneet kamarit. Johtuen pula-ajan heikosta materiaalitarjonnasta, oli betonit todella arveluttavassa kunnossa. Sokkeliakin pystyi kynnellä raaputtamaan. Siis niiltä osin, kuin se oli vielä olemassa!

Rakennuksessa ei ollut tuulettuvaa alapohjaa, eli ns. rossipohjaa. Tässä oli varsin epämääräinen, mutta ajan hengen mukainen konstruktio, jota käytettiin paljon modernisoitaessa multipenkkiperustaisia savupirttejä. Eli rakennuksen alle on kannettu valtavat maamassat, joiden tarkoitus on saada sokkeli täyteteen maata. Tämän päälle juntataan ensin pieniä kiviä, sen päälle soraa. Suoraan siihen valetaan ohut kerros betonia ilman liippausta. Betoni pietään, muka estämään kosteuden nousu rakenteisiin. Tämän päälle ilman mitään haltiavasoja asetellaan tötsät, joihin naulataan 4"x4" vahvuiset parrut. Ja niihin puolestaan oli naulattu lattialankut. mitään ilmansulkua ei oltu käyetty. Lämpöeristeenä oli sahanpurua, sammalta, savea, maata... Sekä nykyaikaisen mitenkuten-korjauksen seurauksena myös lasivillaa. Joka oli vain edesauttanut lahoamista lisää...

Kaikki lattiarakenteet oli purettava ja poistettava. ne olivat suurelta osin aivan jouhoontunutta ja ruskolahon, sekä toukkien riivaamaa etäisesti puulta näyttävää materiaalia. Samoin betonilaatta oli piikattava pois ja kaikki sen alla oleva maa lapioitava pois. Tuo maa kannettiin ämpäreillä oven kautta pihalle ja sitä maata oli paljon. Samoin kiviä. Niistä kivistä sain monta metriä kaunista kivirivinteeriä pihaani. Ihan hullun hommaahan tälläinen  vanhan talon korjaaminen on, mutta oottakaahan vain, kunhan kuulette, kuinka paljon maata oli pirtin lattian alla! :D
Päivä paistelee kirkkahasti- vaan miksi sen on se tehtävä lattianrajasta?
Seinä oli näinkin laho- kun jalkalistan poisti, niin takana ei ollut mitään.
Tässä samoja kohtia talon ulkopuolelta.
Ou jee, eihään siinä ole lainkan hirttä, vaan pari hautakiven palasta ja tyhjyyttä!!

Kallio viettää kaiken veden perustuksiin-
jotka monin paikoin puuttuivat kokonaan.

Ulkovuorauksessa oli sanomisen varaa. Vai?
Maata. sitä piti poistaa seinustoilta valtavia määriä.
Myös tuo kivi tuossa oli haitaksi.
Sama kuva kuin edellisessä postauksessa. Mitenkuten kursitun ulkovuorauksen takana ei,
yllätys yllätys, ollut taaskaan mitään!
Keskikamarin lahoja lattiarakenteita. Varmaankin kaikki huomaavatkin, että tässä ei ole
 tuolloin ollut tuulettuva alapohja? Kuvassa näkyy lattiaparruja kannattelevat pystytötsät.
Kun kaikki muhju, laho puu, pöppö ja putu oli poistettu, niin alta paljastui luonnonsoran päälle valettu pula-ajan betoni.
Tuo betoni oli kevyesti pietty estämään maakosteuden nousu. Sen päällä oli tötsät, joiden päällä lattianiskat ja
niihin oli naulattu lattialankut. mitään ilmansulkuja ei tosiaankaan oltu käytetty. Noh, betoni oli piikattava pois...

Betonilaatan kampeamista. Lekalla palasiksi ja mutkakangella irti. Konetyö njet.
Betonilaatan alla ollutta "mukulakiveystä".

Havainnekuva lattian laatan rakenteesta.


Ylemmässä kuvassa tulevaa jugend- kamariani. Yllättävänkin siitiä, eikö? Tuosta on jo poistettu gyprocit seinistä...
Vaan totuus paljastui pian. Tee-se-itse korjauksia ja lahoa puuta, sekä "ei mitään" löytyi tästäkin huoneesta.
Sama huone. Ei rossipohjaa.


Joka ainoa lattialankku rapsutettiin kuumailmapuhaltimen kanssa puupuhtaaksi vanhoista maaleista.
Ja voin sanoo, että sitä maalia niihin oli todellakin vuosikymmenten aikana lotrattu paljon!
Tuossa lävessä kuuluisi olla ovi... Mutta se oli moottorisahalla näppäreesti poistettu.
Tämä kuva on otettu kokolailla samoilta jalansijoilta kuin ylläoleva maalinrapsutuskuvakin. Kaikki maa-aines,
betonilaatta ja kivet poistettiin. Soveltuvin osin suurempia kiviä käytettiin tukemaan sekä hirsikehikkoa,
että tulevaa rossipohjalattiaa.
Tähän tuli myöhemmin pönttouuni.
Piipun perustuksia ja vahvistusvalun suunnittelua.
Tästä lisaa kuvia jatkossa...

Harjanvarsi toimikoon mittakaavana sille, kuinka syvälle maan alle ilmatilaa kaivettiin.
Betonilaatat kannoimme pihalle- ovesta.

Maata. Tässä vain sen sorttimentin operaation alkusoittoa!
Nuo ovat siis sisältä kannettuja maita...
Osasyy sille, miksi lahoa rakenteistä löytyi:
vesi seisoi seinustoilla.



lauantai 5. joulukuuta 2015

Muisteluita menneistä töistä: Kuvia päärakennuksesta ennen töiden aloittamista

Vanhojen muistelu jatkuu taas. Tällä kertaa olen ajatellut näyttää teille muutaman kuvan vuodelta 2008, jolloin oli tämän Pientilan myyntiesittely. Toki mukana on jo kuvia myös oman isännyyteni ajalta. Tarkoituksenani on tämän kuvallisen selvityksen jälkeen muistella menneitä ihan urakalla ja kertoilla, mitä kaikkea päärakennuksen korjaaminen on käsittänyt. Lyhyesti ilmaistuna se on sisältänyt vuosien työn. Tähän rakennukseen kun on tehty alapohjan maatäytön poisto, osittainen sokkelin uusinta, kengitys, ulkovuorauksen korjaus, piippujen muuraus, alapohjien muuttaminen rossipohjaisiksi, epämääräisten viritelmien ja lastulevyjen ja muovimattojen poisto, viemäröinnin teko... Siinä vain osa kaikista töistä!

Päärakennus.
Pientila hukkuu heinikkoon.

Lahoa ulkovuorausta ja tee-se-itse- sähköasennuksia.
Vintistä löytyi jotain aarteita. Mielestäni tässä kuvassa on tunnelmaa!
Tämä kuva on pirtistä, joka nykyisin on "hieman" toisenlaisessa asussa...

Keittiö. Ahh, seitkytlukuinen värimaailma!
Pirttiä. Kyllä on kalseeta ja kalvakkaa. En asuisi tuolla.
Tässä kuvia kamareista. Väliseinä oli sahattu pois!! Nyt tuossa on taas seinä ja ovi.

Pirtin seinien paikkauksia. Itse en ehkä tekisi aivan tuolla tavalla...
 Tässä myös muutama kuva purkuvaiheesta:


Pirtin ja kamarin välinen ovi. Nuo repaleiset pahvit löytyivät lastulevytyksen alta.
Myönnän tehneeni historialle väärin poistessani nuo,
sillä ne olivat ajalta ennen päärakennuksen laajentamista 1949.
Pirtin ja keittiön välinen ovi oli myöskin poistettu ja "oviaukkoa"
oli sahattu suuremmaksi. Kah, tuossakin on nykyisin ovi ja seinä! :D

Tässä seinän sisältä löytynyt ovenkarmi. Ovihan löytyi
myöhemmin pernakellarin vintistä.
Nyt se on paikoillaan taas!
Myös maisema alkoi pikkuhiljaa avartua ja pelloilta lähti pajua. Paljon.

Kenties piiputkin kaipasivat hieman korjaamista.

Seiniä oli korjailtu mitenkuten.
Tai oikeastaan niitä ei oltu korjattu mitenkään... Tyhjää täynnä!
Huomaa johonkin kadonnut sokkeli ja korkealla oleva maanpinta.

Keittiön seiniä ja lastulevyn päälle liimattua parkettijälitelmämuovimattoa.
Pirttiä. Tässä on jo lastulevyt ja muovimatot poistettu lattioista.
Alta paljastui aivan uskomattoman komea ja vanha lankkulattia!!

Jouluisa seitkytluvun pientilan keittiö? :D

Tarina jatkuu...

maanantai 23. marraskuuta 2015

Vanhan saunan tolppalauteet

Vähäinen vapaa-aikani, joka koululta ja työelämältä (ja muulta elämältä) on jäänyt, on mennyt paljolti saunaprojektin kimpussa. Viimeisimmäksi olen muun ohella patinoinut paikkahirsiä ja tehnyt tolppalauteita.

Hirsiseinien uudet korvaushirret olivat kovin vaaleat ja niiden puhtaus pisti pahemman kerran silmään. Siispä "patinoin" ne savusaunan hirsien värisiksi samalla konsilla, jota olen menestyksellä käyttänyt myös mustassa pirtissäni: vesipetsillä! sävytin vesipetsin tarkalleen alkuperäisten seinähirsien sävyiseksi käyttäen useita erivärisiä vesipetsejä. Mutta kuinka ollakaan, musta petsi oli tässä sekoituksessani melkoisen dominoiva sävy... Ensisestä savusaunasta kun puhutaan!

Mutta sitten tolppalauteisiin. Kyseisessä saunassahan oli ihan nykyaikaiset keveästä, suorastaan mitättömästä laudasta värkätyt lauteentapaiset härpäkkeet. Ei ollenkaan minun makuuni. Jouduinkin ne hävittämään saunaremontin alkuvaiheessa pois. Ihme... ;) Uusia lauteita pääsin viimeinkin tekemään nyt, kun saunassa on jo puulattia, josta lienen jotain maininnut. Olenkohan? Hmm... No, joka tapauksessa saunaan tuli männyn sydänpuusta tehty, keskelle viettävä puulattia.

Lauteiden runko on myös männyn sydänpuuta ja pihkan tuoksu puuta työstettäessä on suorastaan nokkaa aukaiseva! Eipähän tarvitse syödä yskänpastilleja... Runko on suhteellisen järeää tavaraa, onhan se kuitenkin 4"x6" parrua. Laudepuut sen sijaan tein haapaisesta, tuppeen sahatusta lankusta, jonka paksuus on vaatimattomat 4" (=100mm.) ja leveys siinä 300mm. molemmin puolin. Ihan mistään pikkulankusta ei siis ole kyse. Ihme ja kumma, että tuollaista puutavaraa vain ikään kuin ajelehti minulle. Tarkoituksenani oli sitä ihan tilata paikalliselta sahurilta, mutta eipähän nyt sitten tarvinnutkaan.

Koko näiden minun tolppalauteideni ideahan on olla jonkinlainen folkloristinen inkarnaatio eräästä vanhasta saunasta, jonka kuva on julkaistu plökissäni aiemmin. Muinoinhan saunoja käytettiin mitä moninaisimpiin tarkoituksiin ja lauteetkin tehtiin yleislauteiksi, ei siis pelkkää löylyttelyä varten. Nimitys tolppalaude tulee siitä, että lauteet ovat jykevien, puisten nurkkatolppien varaan rakennetut. Lisäksi kierrellessäni suomalaisia vanhoja saunoja olen todennut kyseisen laudemallin olevan melko yleinen varsinkin vanhemman ikäluokan saunoissa ja erityisesti savusaunoissa. Puhutaan myös tolppalavosta.

Siispä, kuinka ollakaan, halusin itsekin sellaiset! :D

Olen tehnyt näitä lauteita päämääräni se, että en käytä lainkaan rautaosia, en edes nauloja, tai ruuveja. Kaikki liitokset olen tehnyt lyöntitiukkoina lohenpyrstöliitoksina ja lauteet on kiinnitetty vaakapuihin tappiliitoksilla. Liitokset olen tehnyt käyttäen apunani sahaa, talttaa ja raspia. Näillä välineillä olen saanut liitokset riittävän tiukoiksi, jotta olen ne voinut lyödä paikoilleen jyhkeällä visanuijalla.

Lauteet ovat kuitenkin yhä kesken. Niistä puuttuu oikeastaan enää jalkatuki ja selkänoja. Tavallaan vähän turhanaikaista luksusta moiset, mutta kai saunassa saa viihtyäkin?

Tässä muutama kuva ja lisää tulee saunan lopullisesti valmistuttua! :D
Tolppalauteet.
Istuinpuu on kiinnitetty pystytolppaan lohenpyrstöllä.

Lauteiden lavo on sen sijaan tapitettu kiinni vaakapuihin.
Yksityiskohtia.

Järeää puutavaraa. Nam!! :D Minä en sitten yhtään tykkää hipistikkelipuutavarasta...
Tässä näkyy myös patinoitua, uutta seinää.
Arvatkaapa, mitkä hirret näistä ovat uusia?
(Saa luntata!)
Tässä kuvaa myös puulttiasta.
Uudet lukijani, tervetuloa teillekin! :D Johan teitä aika monta alkaapi ollakin. Ihme sinällään. Vai?

perjantai 13. marraskuuta 2015

Metsälenkillä ammujen gaa

Tulipahan käytyä Ruskiksen ja Mooseksen kans mettässä. Ruskiksen kanssahan olen kahden kesän ajan kapotellut pitkin kylää ja mettiä. Yleensä sitä ei tarvitse pitää edes riimussa kiinni, vaan se tulee kyllä sinne, minne minäkin. Ainoastaan lähestyttäessä naapurien mehukkaita nurmimaita tai viljapeltoja se on on syytä napata naruun- se kun ei voi vastustaa vihantaa viljaa tai maukasta nurmea!
Ammuset mettässä.
Mooses on vähän toista maata. Se hyvin mielellään juoksentelee mihin sattuu ja pienillä sorkillaan pinkoo jo melkoista kyytiä. Sitä ei käytännössä saa juosten kiinni, en ainakaan minä, vaikka en mielestäni olekaan mikään kompurajalka. Joten mikäli Moosesta pitää vapaana, on syytä varautua useamman hetken kestävään kiinniotto-operaatioon, jonka aikana se päästelee pitkin pitäjää milloin mihinkin suuntaan ja mennessään viskoo takajalkojaan ilmaan. Se aattelee, että kiinniottaminen on jonkin sortin leikkiä ja ajankulua. Ihan kuin se nauraisi hiljaa mielessään, että etpäs saa mua kii!

Tässä muutama kuvajainen teidän lukijoideni iloksi ja piristykseksi näihin kosteankuhjaisiin hetkiin!

Käytiin koko perhe vähän kävelyllä.
Pikku- Mooseksella on hyvä ja lämmin karva. Kyllä sen kelpaa, on se melkoinen karvanaama jo!

Puolukat ovat yllättävänkin hyviä pikkuisen käyneinä... ;)

...joiden päälle maistuukin maitohörpyt!

Emo huolehtii aina pienestään. Ruskiksen oma emo ei huolehtinut siitä- potki vain... Toisilla lehmillä on vain paremmat emonvaistot- aivan samalla tavalla, kuin meillä ihmisilläkin huolehtimisen aste vaihtelee.