Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kuistin aknoo

Minulta on pyydelty rakennuksia ja varsinkin päärakennusta käsitteleviä tekstejä. Mitä olen tehnyt ennen kuin aloin pitämään plökiä, miltä täällä näytti ennen remonttia ja miltä näyttää nyt niissä huoneissa, jotka ovat enemmän, tai vähemmän valmiita. Ensimmäisenä postauksena tulla listalla lienee vuorossa uuden kuistin tekeminen ja siihen liittyvät asiat. Talossani oli kyllä kuisti, joka oli varsin kaamee ilmestys... Mutta siitä lisää lähitulevaisuudessa, koittakaahan kestää vielä hetki!!

Sitä odotellessa teen pienen selvityksen tuohon kuistiin tulevasta ikkunasta. Olen kaipaillut taloni uuteen kuistiin sellaista sanoisinko kymmen- kakskytluvun henkeä. Tuohon tyyliin ja henkeen kuuluu viisikulmaiset ikkunat ja poikkipäädyllinen, eli nelilappeinen pulpettikatto. Ovi tulee siis tuon "poikkipäädyn" alle ja oven päälle muodostuu kuin luonnostaan paikka viisikulmaiselle ikkunalle.

Minulla ei ollut sopivia ikkunoita, enkä sellaisia löytänyt käytettynäkään. Sellaisten teettäminenkin olisi tullut hintoihinsa. Joten kaikki varmaankin arvaavat jo, mitä sitten tapahtuikaan? ;)

Tein sellaiset!

On se kummallista, että kaupasta ei enää saa ikkunankarmipuuta(kaan) Sekin oli siis tehtävä itse... Noh, pokapuuta onneksi löysin, kun puolivuotta etsin, joten en sentään aivan kaikkea siihen joutunut itse höyläilemaan.

Varsinaisesta ikkunoiden teon työvaiheista en nyt sen kummemmin kertoile, asiasta kiinnostuneet voivat kysellä toki lisätietoja. Sinäänsä viisikulmaisen ikkunan teko ei paljoa poikkea nelikulmaisen, tai muunkaan kulmaisen teosta. Paitsi siinä, että erilaiset kulmat vaativat toki erityistä tarkkuutta- mitään kun ei oikein voi mitata, vaan pitää sovittaa, sovittaa ja työstää.

Näissä kuvissa ikkunat ovat vasta pohjamaalissa. Kuten näkyy, maalasin myös lasi/ kittiuran. Joskus olen käsitellyt uran myös shellakalla. Idea moisessa on siis se, että kun kitattavan kohdan käsittelee jollain, ei kitin öljy imeydy puuhun liian ripeästi. Jos tosin varjopuolena tässä on se, että kitti ei kuivu käytännöllisesti katsoen ikinä- jopa vuosikymmenien päästä se on niin notkeaa, että sitä ei tahdo saada kaavittua irti. Onko tuo nyt sitten mikään harmi, niin ei kai oikeastaan. Pysyypähän lasit kiinni helisemättä.

Halusin myös tuohon ikkunaan värilasit. Ylimmäksi olen ajatellut vihreää ja kaksi alinta voisivat olla vaikka... Hmm... Punaiset. Niitä minulla ei vielä ole, enkä edes tiedä, mistä niitä saa. Mutta hällä väliä, aika näyttää senkin ja katsotaan, löydänkö ne jostain!

Kuvat puhukoot puolestaan.

Tuohon vielä värilasit, kittaus ja pintamaali!

Pientilan ikkuvafabriikki pyörii täydellä tehollaan- tuossa tämän kevättalven saavutukset...

Näyttääkö edes samanlaisilta? En pahemmin niitä nääs mittaillut.

Ja vielä kerran...

Tein tuollaiset suht yksinkertaiset liitokset. Kokemukseni mukaan nuo kuitenkin riittävät, sillä olen nähnyt vanhoja ikkunoita, jotka ovat aivan hyvin kestäneet tällä tavalla tehtynä.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tuleva projekti: navetan korjaus

Hirsinen navettani on tehty 1945, eli välittömästi sotien jälkeen. Otsakekuvassa on tämän navetan edeltäjä, joka tarkkaan tihrustaen vaikuttaa melko samankaltaiselta- ja kokoiselta rakennukselta. Nykyinen "uusi" navettani on tyypillinen parihuone. Eläinsuojan osalta se on hirsinen ja sen toisessa päässä on vanhakantaiseen rakennustapaan kuuluva rankorakenteinen, lautavuorattu suuli, tai pikemminkin heinälato. Ladossa on haljaspuolikaslattia. Näiden kahden "huoneen" väliin jää käytävä, jota kutsun navetan solaksi. Solan perällä on ulkovessa. Sisävessaahan minulla ei ole, eikä tule!

Navetta ensimmäisen esittelyn aikana, ennen kuin ostin sen. Näkymä omalta pihatieltä.

Tässä kuvassa yllättävänkin ryhdikkäänä...

Villi piha, villit visiot.
Navetan tyyppi on länsisuomalainen luontinavetta, eli parsinavetta. Lanta luodaan ulos lantaluukusta, joka on lantakourun päässä. Savolaistyyppisestä sekasontanavetasta poiketen kestokuiviketta ei tässä navettatyypissä käytetä. Navetassani on perinteiset puuparret ja siellä on kaksi parsipaikkaa lehmille. Lisäksi on karsina, joka on ilmeisesti vasikkaa varten. Ilman vasikoitahan ei tule myöskään maitoa. Ilmanvaihto on luonnollinen, hormiin perustuva painovoimainen ilmanvaihto. Yllättävää, eikö totta? ;)

Tuon navetan lattiarakenne on tuottanut minulle päänvaivaa jo vuodesta 2008. En ole saanut selville, onko navetassa betonilattia, lautalattia, vaiko maalattia. Nyt, kun navettaa on talven mittaan tyhjennetty sinne säilötyistä polttopuista ja tavaroista selvisi, että navetassa on ollut alkujaan betonilattia, joka on sen rikkouduttua korvattu äärivanhollisella puupedillä! Ammut ovat siis betonipermannon sijaan loikoilleet puisella, hieman korotetulla parsipedillä. Mikäs sen kivempaa, liukas se tosin on saattanut olla... Mutta veikkaan, että kylläkin lämmin. Tuo betonilattian olemassaolo varmistui argeologisissa tutkimuksissani, joissa selvitin vasikkakarsinan puulattian alla olevia rakenteita. Noh, sillä oli säilynyt osia betonilattiasta. Samoin siellä oli muumioitunut vasikanpaska! Joten voin kaikille epäilijöille todistaa, että kyllä, tämä Pientila on takuulla entinen karjatila! Karjan määrä nyt tosin ei päätä huimaa, mutta hällä väliä, karjatila mikä karjatila. En suinkaan minä mikään suuruudenhullu ole, enhän?

Navetan korjaaminen tulee olemaan näkökulmasta riippuen melkoinen souvi. Hirsirunko on pahoin lahonnut ja se pitää kengittää sekä alaosastaan, että välipohjan niskojen kohdalta. Samoin rakennusta pitännee korottaa, jotta se täyttäisi nykyiset määräykset hevostallien korkeudesta. Tarkoitukseni kun on ottaa sinne hevonen ja lehmä. Ovi täytyy suurentaa, välipohja tehdä kokonaan uusiksi, korjata murentunut sokkeli, valaa lattia lantakouruineen, tehdä betonilantala ja kattaa se, uusia parsirakenteet, uusia sähköt, purkaa ulkovessa ja tehdä sen paikalle karjakeittiö, johon muurata piippu, laittaa pata ja vetää karjakeittiöön vesi.

Mitäs vielä... Ai niin. Korjata suulinpuolen katto, tehdä solan päähän katolle poikkiharja ja siihen ovi ylisille, korjata suulinpuolen ulkovuoraus, uusia ja suurentaa sen ovi, joka on jossain vaiheessa pienennetty. Olisko vielä jotain? Noo, onhan sitä jo tuossakin muutamaksi päiväksi!

Lahoa löytyy hieman alhaalta...

...hieman ylhäältä...
...hieman päädystä...

... ja hieman karmista.

Rakennuksen profiili on vääristynyt. Katso harja/ räystäslinjoja.
Tuollaisia ammuja minullakin sitten joskus tuolla majailee!:D
Tällaiset vanhat ja pienet puunavetat on yleensä purettu niiden käytön loputtua tai viimeistään siinä vaiheessa, kun lahoa on alkanut ilmaantumaan niin paljon, että korjaaminen tulisi tarkoituksettoman kalliiksi. Minua ei moiset asiat tule estämään, joten tulen korjaamaan navettani sen menneiden loiston päivien henkeen! Tiedän, että minulla on tässä vaatimattoman näköinen rakennus, mutta vaatimaton ulkomuoto peittää harvinaisuuden: monenko pihapiirissä lymyää näin pieni navetta?

Työt navetan parissa ovat jo alkaneet. Nyt on vaarallisen laho, romahtamisvaarassa oleva välipohja purettu. Välipohjan lankut olivat selkeästi kierrätystavaraa: osa oli vanhoja lattialankkuja, osa särkylautoja, olipa jokunen kinnaskoskelaisellakin tehty joukossa. Ja kaikki sienten vallassa ja pölisevän lahoja. Ihme, että välipohja ei ole tullut omia aikojaan alas!

Navetta oli täynnä, siis todella täynnä polttopuita! Tässä enää rippeet jäljellä...
Siksi sitä ei ole päässyt edes tutkimaan ennen kuin vasta tänä vuonna!

"...Argeologissa kenttätutkimuksissa havaittiin merkkejä varhaisesta länsisuomalaistyyppisestä
karjanpidosta.  Karja on ollut navetassa puupedeillä..."

Puuparret, puupedit, puuseinät. Puuta, kaikkialla puuta vain!

Argeologisissa tutkimuksissa selvisi myös, että navetassa on ollut
edistykselliset  betonipermannot, jotka murentuessaan
(pula- ajan betoni) korvattiin puisilla pedeillä.
Palattiin siis takaisin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen materiaaliin!

Lahoa välipohjaa: Ei näytä kuvassa niin pahalta, kuin oikeasti on.
Välipohjan kannatinkin väliaikaisesti tuettu.
Täysin pölyävää ruskolahoa, sekä tuota valkoista sientä.
Mikrobitasapaino reilusti plussalla, mutta ei niin hyviä mikrobeja nuo...
Näitä välikaton lankkuja ei enää voinut pelastaa.
Kertoilen tulevina vuosina työn edistymisestä. Arvioitu aikataulu on, että navetassa ei ole ammuja vielä ensi talvena, mutta ehkä seuraavana, ja jos ei vielä silloinkaan, niin ainakin siinä hyvin lähellä tuota ajankohtaa on. Eli sellaiset parisen vuotta tuon parissa saattaa viivähtää. Mutta aikaa on ja kiirettä ei mihinkään, vaikka eläintenpitohalut polttelevatkin jo pahemman kerran, eikä sitä varsinaisesti millään muotoa helpottanut tuo viimevuotinen hoitovasikan pito! Se on menoa nyt, sen tiedän. Paluuta normaaliin elämään ei enää ole.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Seihtemen pykälän huaste

No nii! Sain tämän haasteen Keskeneräiseltä. En ole eläissäni mihinkään haasteeseen vastannut, en edes haastemiehen haasteisiin. Sen sijaan haastan toisinaan ihan puuta heinää, mutta onneksi yleensä vain ihan mitä sattuu.

Mutta astiaan...

Jos joku keksii, miten ystäväni Kääpänen liittyy haasteeseen, niin aika viksu o!

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?


Hehe! No juu, kodin hengetärhän se tässä kirjoittelee! Tai no, miksi ei niinkin... Veikkaan vahvasti, että kysymyksen asettelulla on ajateltu, että bloggarit ovat naisia. Sanokaa, jos olen oikeassa. Tietysti voisi pohtia, onko tuo nimike liian sukupuolistava ja loukkaako se sukupuolten välistä tasa- arvoa. Kutsunkin siis itseäni pikemminkin androgyynisti keittiön hengehenkilöksi. 

Ja se bravuuriruoka... Njaa, oliskohan se vaikka savukuha, tai sitten jokin lukuisista slaavilaistyyppisistä uuniruoistani? Vastaan kuitenkin: keitetyt kananmunat, jotka on haettu läheiseltä pienkanalalta.

Esimerkki suosimastani slaavilaistyyppisestä uuniruokaperinteestä.

2. Mitä harrastat (Muuta kuin bloggaamista)?

Harrastan? En minä harrasta. Minä elän. Ja se tarkoittaa, että kaikki asiat, joita teen, tai suoritan, kuuluvat elämääni ja tarkemmin sanoen elämäntapaani. En minä harrasta perunanviljelyä, minä kasvatan niitä pysyäkseni hengissä seuraavaan vuoteen. En minä harrasta perinnerakentamista, se on osa minua, en voi olla korjaamatta nurkkia. Perinteiseen tyyliin, ilman muuta! Muun ohella elämäntapaani kuuluu kalastus, puutarhanhoito, metsätyöt, eläimet, opiskelu eläintenhoitajaksi, työssäkäynti lomittajana, lukeminen (joskin nykyään lähinnä koulukirjoja), vanhat koneet ja masiinat ylipäätään, huonekalujen entisöinti, sepäntyöt, puusepäntyöt... Noh, monenlaista siis!

Ja muuten: en harrasta bloggaamista. Nih! :D

Elämäntapaani kuuluu muun ohella koneiden korjaaminen. En harrasta sitä!

3. Unelma- ammattisi lapsena? Miten haaveillesi kävi?

Jaa-a. Lapsena... Täytyy myöntää, että en ole koskaan ajatellut unelma- ammatteja, mutta sen sijaan olen halunnut rallikuskiksi. En muista, olisinko halunnut tehdä sitä työkseni... Sen sijaan nuorena ajattelin ryhtyväni eräoppaaksi. Sitten tajusin, että joutuisin opastamaan kaupunkilaisia ja ties ketä tekemään metsään nuotion ja hiihtämään umpihangessa ja kaikessa muussakin päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Joten menin metetallialalle. Unelmani tällä hetkellä on elämä, jota elän ja työ, jota teen. Eläimet!!

Mmmmuuh!

4. Sisustuksesi kulmakivet- värit, materiaali, tyyli vai joku muu?

Talonpoikaisuus ja jugend. Kirveellä veistetty ja tummaksi petsattu. Muotopuoli ja symmetria.
Väreistä voisin sanoa, että kaikki muut, paitsi sisustuslehtien musta- valkoinen värimaailma (ja elämä). Käytän värejä ja maaleja mielelläni. Paljas puu on outoa minulle ja niin se oli talonpoikaistaloissakin outoa. Siispä maalaan. Ainoastaan pirttini seinät ovat yhäkin mustat savupirtin seinät ja sellaiset saavat ollakin niin kauan, kuin minä saan asiaan vaikuttaa.

Sisustukseni kulmakivet: ikivanha ja itte korjattu.

5. Millainen on musiikkimakusi? Onko sinulla lempiartistia?

Ha! Olenko minä joku teinipoika? :D Vastaan, että en ole. Mutta vastatakseni haasteen kysymykseen, niin vanha iskelmä ja sota- ajan laulut iskevät. Uutena ja itseänikin hämmästyttävänä asiana olen yllättäen huomannut pitäväni reggae- musiikista. Niin ja kyllä se Johanna Kurkelan ääni on jotenkin uskomaton!

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla, tai -kymmenellä eläisit? Miksi?

Tää ei ookkan nii yksikkertane, kuv vois aatella. Oon itte aina aatellu, että oon niinku joku 1800-1900 lukujen vaihteen Ukko jostai mettästä. No joo, niin mää oonki kaikkine pellonraivuineni sum muineni. Mutta haluaisinko oikeesti elää sen aikuista eloa, niin jaa a. Voi olla, että mää pääsisin kuiteski ny helpommalla, vaikkem mää isomalti vaikeuksia pelkääkkä.

Mutta sopisin kyllä kaiken parhaite johonki muuhu aikakautee, ku tähä nykysee.

Vai onko tää ny iha jus tätä päivää?
Mutta on se vaa hyvä, että tota asiaa ei oikeesti tartte miättiä.- se or ratkastu valmiiks meirän kaikkien pualesta!

7.Pakopaikkasi? Onko sinulla sellaista? Mikä se on?

Pakopaikkani mistä? Mistä paeta? Onko se joku selviö, että pitää paeta? Jotain ja jonnekin? Elämäni ei ole niin kamalaa, että minun pitäisi systemaattisesti paeta jotain- jotain mystistä ja ahdistavaa, jotain, jota kaikilla vakavasti otettavilla ihmisillä pitäisi olla kaapissaan. En pakene- kohtaan kaiken vastaan tulevan sellaisena, kuin se on vastaan tullakseen. Niin maailman, kuin sen päällä tallustelevat ihmisetkin.
Jos ihan pakko olisi paeta, niin kai minä tuonne änkeytyisin!
Ja kömpisin sieltä sitten viidenkymmenen
vuoden päästä vanhana partaisena Ukkona töllistelemään maailman menoa...

Älkää olko ollenkaan murheissanne, vaikka en haastakaan nyt ketään henkilökohtaisesti! Mutta mikäli joku inspiroitui omaehtoisesti suorittamaan haasteen ja sai siihen innoitteen plökistäni, niin mielelläni käväisen lukaisemassa omat vastauksenne, kunhan ilmoitatte täällä plökissäni ottaneenne haasteeni vastaan.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Rappioromantiikkaa

Kuvasarjamme maaseudun alasajosta ja hylätyistä pientiloista jatkuu. Tällä kertaa tein pienen retken ihan tähän suht lähelle. Kuljin jalan, jotta näkisin kaikki peräpusikotkin ja nurkantakaiset. Ja niissäkin oli kaikkea hienoa ja vanhaa, kuten erityisesti hevoskauden maatalouskoneita. Lunta oli jo maassa, joten en aivan kaikesta löytämästäni pystynyt ottamaan kuvaa, muun ohella poltetun talon raunioissa naamallaan makaava Porin Matti jäi kuvaamatta. Mutta oli jo ihan elämys löytää se, noin vain, sattumalta. Ennestään toki tiesin, että paikalla on aikoinaan sijainnut talo, jonka poltti talon poika yrittäessään polttaa samalla myös isänsä, ellei peräti koko perheensä. Tuo tekonen epäonnistui, mutta talo paloi kivijalkaan asti. Samalla hän poltti myös navetan. Sitä en tiedä, paloiko karja mukana, tai oliko siellä edes karjaa enää noihin aikoihin, mutta melkoisia ihmiskohtaloita kaikki tyynni.

Kallellaan.

Vanha savusauna. Täysin pelastettavissa vielä. Tarvitaan ainoastaaan työtä...

Joku teki pesän pesään.
Sen sijaan tätä kiuasta ei muurannut muurari.
Votsisaumojen runsaudesta päätellen...

Kyllä luulisi löytyvän jokaiseen luokintaivutukseen sopiva tapinkohta...

Ja tässä vielä lisää reikiä!

Merkillinen kivilatomus. Veikkaan vahvasti, että jonkin rakennuksen sokkeli.

Ei näy kyntömiestä enää.

Varsin elinvoimaisen oloisia omppopuita.
Täytyypä suvella käydä katsomassa, tuleeko noihin vielä hedelmiä.

Siinä poltetun navetan sokkelia.
Tässä on ollut aikoinaan varsin edistykselliset betoniparret.

Ahaa, tänne on joskus päässyt kuormurillakin.
Ja siellä se nyt sitten seisoo joutavana.

Eipä ole kyntömiestä tässäkään talossa...

Se jäi kesken. Jo monia vuosia sitten.

Siinäpä niitä. Jos sattuis tarviin...

Tällaisia tapauksia ja unohdettuja taloja on maaseutu yhäkin pullollaan. Ikävä kyllä. Tehkää osanne ja estäkää, ettei maaseutu autioidu enempää!

(Rönkä, huomaatko, millaista nurkkaa ovat muinaiset veistomiehet käyttäneet tuon vanhan saunan teossa?)