Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

perjantai 29. toukokuuta 2015

Muisteluita menneistä töistä- Liiteri

Sarjamme jatkuu... Tällä kertaa aiheena on 2009-2010 kunnostuksen alla ollut puuliiteri. Kyseessä on maaseudulla raamisahojen ja kiertelevien sirkkelisahurien ilmaantumisen jälkeen yleistynyt rankorakenteinen, rakolaudoidettu kevyt rakennus. Puuliiteri parhaasta päästä. Visuaalisessa mielessä ainoastaa hirsiliiteri ohittaa rakolaudoitetun liiterin- käyttöarvo on kuitenkin molemmilla sama.

Ostaessani Pientilani vuonna 2008 puuliiteri oli ehdottomasti surkeimmassa kunnossa oleva rakennus. Se ei olisi enää montaa vuotta säilynyt maanpäällä, ellen olisi tarttunut toimeen. Muistan syksyn sateet, kun kiertelin juuri ostamiani tiluksia ihmetellen, että mitähän tuli ostettua. Muistan, kuinka liiterin katto vuoti, ei tippumalla, vaan ihan kaatamalla... Liiteriin ehkä polttoa varten kootut kimpiastiat ja muu historiallinen rekvisiitta kastui siinä samalla ja minua niin harmitti moinen välinpitämättömyys. Kuinka joku voi olla ja elää, vaikka rakennukset lahoavat niille sijoilleen? Ma ei ummara. Ehkä vaan edelliset omistajat eivät enää jaksaneet- tai välittäneet...

Noh, minä jaksoin ja välitin.

Lähtötilanne.
Kimpiastiat ja heinäseipäät odottavat polttamistaan
pystyyn lahoavassa liiterissä. Surullista.
Jäkälää ja lahosieniä. Sekä pari soiroa kuivettunutta kattohuopaa.
Jotenkin mulla ei ole tähän mitään sanottavaa. Ihmettelen vain. Ihmettelen!

Tässä sitten vuotavan katon aiheuttama lopputulos- puolet katon rakenteista ja ruodelaudoista piti uusia.


Lisäsin myös kulmahölpät kattoa jäykistämään.

Säilytän aina irtopäitä katolla.
Katosta oli ensimmäiseksi revittävä vanhat kuivat huovat pois. Se ei ollut kovinkaan vaikeaa, sillä niin haurasta se jo oli. Ainoa vaan, että sai pelätä putoavansa lahon katon läpi. Noh, sellaista se joskus on. Tämän jälkeen vuorossa oli lahojen ruodelautojen poisto. Niitä piti poistaa melkoisesti. Vahvistin samalla kattotuolit tuplapattingeilla, jo siksikin, että jokainen kattotuoli oli laho alapäästään ja jouduin ne katkaisemaan ja jatkamaan.

Laudoittamiseen käytin maaseudun perinteisen rakennustavan mukaisesti tehtaalta tuomiani purettujen laatikoiden lautoja. Näissä lukee "romanttisesti" erilaisia lähetyspaikkoja ja epämääräisiä leimoja, joiden merkitystä en tiedä. Saavatpahan tulevat Pientilalliset ihmetellä, että mitähän kummaa tässäkin on oikein ajateltu, kun tuollaisia leimoja on lyöty kattoon! :D

Pikkuhiljaa jo voiton puolella.
Oho! Tuolloin minulla oli vielä lyhyet hiukset!
Vesikatteen tein, kuten pernakellarin vintissäkin, kolmiorimahuopakatteena, Katto poikkeaa kellarin katosta siinä, että tässä ei ole jalkarännejä, mutta sen sijaan tässä on harjalla harjapaloista koostuva osuus. Ihan turha keksintö, sanon minä. Perinteinen on parempi, mutta tulipahan kokeiltua tuollaistakin. En kokeile enää. Kellarin kattoprojektista voitte lukea lisää täältä, sillä en aio selvittää suotta katteen tekoa tuplaversiona. Kuvatkin kertovat paljon ja kiinnostuneet voivat kommenttikentässä kysellä lisää.
Huopahommii...
Myös rakennuksen nurkkatolpista kaksi meni vaihtoon. Ne eivät olleet enää missään kiinni ja koostuivat lähinnä pula-ajan betonilla yhteen liimatuista pyöreistä kivistä- eivät siis olleet kovinkaan kestäviä. Noh, ei siinä mitään, kallioon tartunnat, siihen raudoitus ja vormu. Kuraa täyteen ja siinäpä se. Uudet tolpat. Nämä tolpat kannattelevat osittain uutta lattiaakin, jonka peräseinälle askartelin, sellaista kun ei aiemmin tästä löytynyt. Kuivuvat puut vähän paremmin, kun eivät ole maatavasten ja lattian alla on hyvä työnnellä kaikenlaista joutavaa tavaraa jemmaan.

Rakennuksesta poistin myös maalin, joka oli tällä kertaa onneksi puhdasta punamultakeittomaalia! Huh! Ei sentään punamaalia. Maalasin rakennuksen punamullalla ja räystäslaudat valkoisella öljymaalilla. Tällä tilalla on tyypillistä, että laudoitetuissa rakennuksissa ei ole lainkaan valkoisia nurkkalautoja, joten en niitä sitten ole asennellut myöhemminkään paikoilleen.

Siinä se nyt sitten on. Vähän erilaisena, kuin lähtötilanteen kuvissa... Nyt se taas kestää seuraavat vuosikymmenet.
Kuvan oton jälkeen lisäsin tähän vielä räystäskourun, ettei vesi valu rakennuksen alle.
Jostain syystä rakennus oli jäänyt kesken jo uutena ja siitä puuttui etuseinä. Merkillinen juttu... Tein siihen tyyliin sopivan seinän samalla jaolla ja samanlaisesta puutavarasta, kuin rakennuksen muutkin seinät ovat. Ovea en tehnyt, se olisi turha tällaisessa rakennuksessa. Mitään varastettavaa tuolla metsän reunassa olevassa rakennuksessa ei ole ja saavatpahan sinne vaikka metsän karhut majoittua, jos niin haluavat! :D

Älkää hyvät ihmiset päästäkö kattojanne tuollaiseen kuntoon! Pelkän huovan naputtelu muuten ehjään kattoon on lasten leikkiä sen rinnalla, että puolet katon rakenteista on uusittava laiskuuden ja piittaamattomuuden vuoksi.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Suomenhevosten työmestaruus Teivossa 09. 05. 2015

Kaikkea se elämä hevoshullulla teettää! Kuten nyt tämäkin päivä: seisoskella nyt sitten sateessa ja viimassa, puutteellisesti pukeutuneena  ja tuiottaa herkeämättä hevosia. :D (Joo, oon maalainen, mutta en silti osannu pukea riittävästi- oon tottunu oleen vähissä vaatteissä ja tekemään paljon töitä...)

Sinäänsä mulle ei ole mitenkään uutta seisoskella puuduksiin asti hevosten vuoksi. Tästä on esimerkkejä vaikkapa Hevoset- messuilta niin tänä, kuin viimevuonnakin, mutta päivääkään en vaihtaisi pois ja mitään en kadu. Hevosten kanssa viettämääni aikaa nyt ainakaan.

Tämänvuotiset suomenhevosten kansalliset työmestaruuskisat järjestettiin tällä kertaa Teivossa, joka on tunnettu lähinnä raviradastaan. Mutta kuten tuli todistettua, voi siellä työhevosillakin olla sijansa- toivottavasti on myös jatkossa! Samoin olisi hyvä ottaa muutenkin huomioon hevosalan monipuolisuus ja eiköstä vaan laukkakisat sopisikin oikein hienosti Teivoon?

Tänä vuonna varsinkin vetokisassa nähtiin monia upeita suorituksia ja täytyy todeta, että suomenhevoset ovat kyllä uskomattomia vetureita- 1000 kiloa ylittyi näillä hummilla helposti. Ja pitää muuten huomioida, että kyseessä ei ole rullaava kuorma, vaan tuo kaikki paino on reessä. Ja rekeä vedetään soralla...!

Olen tässä ehtinyt jo nähdä muutamia muitakin työhevosia, mutta lieneekö kuitenkin niin, että suomenhevonen näennäisestä pienuudestaan ja siroudestaan huolimatta vetää kokoonsa suhteutettuna mitaten suurempia kuormia, kuin osa muista työhevosroduista? Vaikkakin moni järeä kylmäverirotu vetää suurempia kuormia, mutta ovat ne kyllä suurempiakin. Suurempi massa kun lisää myös pitoa.

Tässä mausteeksi muutama kuva työmestaruuskisasta- tuloksien julkistamisen jätän järjestäjien vastuulle!

Kevyesti näyttäisi taakka siirtyvän.

Voimaa on, pitoa ei.

Arvostan!

Tässä kuorma vertaansa vailla! Reen lähtöpaino on 600 kiloa, jota moni humma veti juosten.
20 metrin välein kuormaa lisättiin kahdella 25 kilon rehusäkillä. Yhteensä siis 50 kiloa lisäpainoa.
Näin jatkettiin kunnes hevonen oli ottanut neljä ylimääräistä pysähdystä,
tai kuorma ei enää liikkunut taakan lisäämisen jälkeen.
Oottekos kansalaiset muuten huomanneet, että Pientilan Ukko on nyt Facebookissa??
https://www.facebook.com/pages/Pientilan-Ukko/828517893890429?ref=aymt_homepage_panel

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kytösavujen aikaan

Kuten kaikki jo tietävätkin, on tämä Pientilani joskus muinoin ollut pieni karjatila, jolla on ollut hieman peltoja tässä tilakeskuksen ympärillä. Sittemmin viljelyn ja karjanpidon loppuessa myös pellot ovat päässeet metsittymään hoidon ja huolenpidon puutteessa. Varsinaisesti näitä peltoja ei milloinkaan ole metsitetty tarkoituksellisesti, mutta aika järeää puutavaraa ne jo kasvavat.

Vaan eivätpä kasva kaikin paikoin enää...

Sillä nyt on muuttunut ääni kellossa ja isäntä talossa.

Palava maa
Aloitin jo talvella tammi- helmikuulla pellonraivaamisen. Tarkoituksenani on -jälleen kerran- palauttaa osa Pientilaani sen alkuperäiseen asuun. Tähän suunnitelmaan kuuluu myös peltojen uudelleen raivaaminen. Toki siinä on myös se syy, että tulen tarvitsemaan peltoa eläimilleni, joista en nyt tosin vielä edes tiedä, että mitä lajia eläimet ovat ja koska ne tulevat, mutta sen tiedän, että peltoa ne tarvitsevat niin laitumeksi, kuin heinämaiksikin.

Nyt työnalla oleva pelto on tässä vuonna 1934 tai -35 otetussa kuvassa punaisella näkyvä alue.
Kuvia lähtötilanteesta.

Kyllä, tässä on todellakin ollut joskus avoin pelto!

Syyllinen.

Ennakkoraivattu.
Tästä saa hyvää perspektiiviä siitä, minkä kokoisia nuo puut parhaimmillaan olivat. Kuvassa on tavallinen AA- paristo.
Hyvä maa lihottaa puun tuollaiseksi jo reilussa kolmessakymmenessä vuodessa.

Avaraa...
Polttopuuta ja joutavaa risua tältäkin työmaalta kertyi.
Ihan kuin olisin muutenkaan polttopuiden tarpeessa...

Pölkyt halottuina.
Tätäkin sorttia kertyi mottitolkulla.

Maisema kallion päältä. Tämän kallion päällä on se peltoraivio, josta kerroin jo joulukuussa tässä kirjoituksessa.
Ensimmäisenä kaatui aluskasvusto. Nurin menivät kaikki joulukuusiaihionikin, mutta ehkä niitä löytää aina jostain muualtakin... Raivuusaha pärisi ja alue tuli ennakkoraivattua. Tuttua hommaa aiemmasta työelämästäni, olinhan joskus metsätyömies.

Sitten soittelin puhelinyhtiöön ja kerroin, että heidän linjansa kulkevat melkoisessa vaaravyöhykkeessä. Pyysin kaatoapua vastuukysymysten vuoksi ja onneksi se on ainakin täälläpäin ilmaista, kunhan kaataa puut itse. Puhelinmiehet sitten virittelivät taljat ja kaadonsuuntaajat, joten minun vaivani puiden kaadon suhteen oli melko vähäinen...

Kun saimme puut kaadettua puhelinyhtiön tyyliin (melko rauhallisella työtahdilla...) jäi minulle vielä vaivakseni karsia ja pölkyttää puut. Tein niistä muutamaa rakennuspuuta lukuun ottamatta metristä pölkkyä, sillä terkoitukseni oli halkoa ne haloiksi. Ja niin teinkin. Halot kun säilyvät asianmukaisesti peitettynä vaikka vuosia ja sattuneesta syystä en ole isommin polttopuun tarpeessa.

Tallaisen raivuuhomman ehdottomasti mukavin vaihe on aina kulotus!! Voisi tuota ehkä kutsua myös kydötykseksi, kun maan pintaakin on yleensä tarkoitus hieman polttaa. Samalla tulee päästyä "helposti" eroon myös risuista ja muista oksista. Ja palautuuhan niiden ravinteet samalla myös pellon ravinnepotentiaaliin.
Kytosavut nousevat jälleen- kunttakerros palaa!
Maisema peittyy savuun.

Kuivaa oli, mutta kuivempaakin olisi saanut olla.
Tästä työt jatkuvat halkojen poisajolla ja sen jälkeen jossain vaiheessa kesää saanen tänne kaivinkoneen, jolla on tarkoitus tuo alue ojittaa ja kaivaa kannot pois. Ne kannotkin pitäisi jossain vaiheessa vielä polttaa... Saas nähdä, kuinka kauan niiden kuivuminen vie!