Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

maanantai 5. joulukuuta 2016

Muisteluita menneistä töistä: Päärakennuksen perustus,- kengitys- ja lattiatyöt, osa 2, rossipohjien rakentaminen.

Lukijatoive! Minulta on pyydetty kirjoitusta rossipohjien teosta talooni. Talossanihan ei ollut ostohetkellä enää rossipohjia, vaan sokkeli oli täytetty maa-aineksella. Tuosta lisää tekstissä: http://pientilanukko.blogspot.fi/2015/12/muisteluita-menneista-toista.html

Rossipohja, myös täytepohjana ja tuulettuvana alapohjana tunnettu konstruktio on oman näkemykseni mukaan yksi parhaita alapohjarakenteita. Se sopii aivan yhtä hyvin uudiskohteeseen kuin ikivanhaan hirsitaloonkin. Vanhaan taloon sopii toki myös multipenkki, eli multapenkki, mutta nykyajan ihmisen laiskistuessa entisestään sen huollontarve, eli alimpien hirsien vaihtaminen 50 vuoden välein on olevinaan liikaa...

Talossani on umpisokkeli, joka siihen on tehty vuoden 1949 laajennuksen yhteydessä. Vanha osa on ollut kivien varassa, mutta kivet on kaadettu sokkelin valun aikoihin ja alapohja täytetty samalla kertaa maalla. Tähän umpisokkeliin oli tehtävä ns. kissanluukut ilmankierron aikaansaamiseksi. Ne oli helpoin tehdä timanttilaikalla ja hiltillä sahaten ja poraten. Loppuviimeistelyssä käytin myös kivitalttaa ja moskulaa. Jälki on riittävän hyvää ja vastaa lähes valupinnan jälkeä, vaikka työläs olikin tehdä. Samalla kertaa timanttisahasin myös alustaan menevän oven, ovestahan onkin julkaistu kuvia ja videokin aiemmin. Tuon oven kautta kannoimme isäni kanssa pois valtavat määrät sokkelista kaivettua maata, kiviä ja betoninpalasia.

Alapohja tyhjennettiin kallionpintaa myöten. Työ tehtiin erittäin huolellisesti ja yhtään maata ei jäänyt alapohjaan. Kallio pestiin lopuksi vedellä, jotta mitään kosteutta kerävää maata (lue: mikrobien kasvu-alustaa) ei jäisi sinne. Pesun jälkeen vanhaa, säästettävää sokkelia oli vahvistettava sisäpuolelta ja uudelle puolelle oli rakennettava kokonaan uusi sokkeli vanhan, tai no, uuden, siis pula-ajan sokkelin tilalle. Se mureni käsiin, koska betonia oli käytetty todella säästeliäästi. Vanhan puolen sokkeli sen sijaan on parempaa betonia ja se on ehkäpä tehny jo aiemmin. Siispä rakennus oli nostettava ilmaan, sokkeli purettava alta ja valettava tilalle uusi sokkeli. Tämä tarvitsi onneksi tehdä vain uudelle puolelle, huh...

Talo ilmassa ja uusi sokkeli muodostuu vaihe vaiheelta.

Uuden sokkelin valaminen olemassa olevan talon alle ei ole niin monimutkaista, kuin ensiajattelulla saattaisi luulla. Ideahan on vain nostaa taloa ilmaan, tukea se sinne erilaisten pönkkäsysteemien varaan tukevasti, poistaa vanha sokkeli ja tehdä uusi. Käytännössähän työ on melkoinen, mutta kuitenkin se on selkeää hommaa, joka valmistuu vain sillä, että ryhtyy tekemään sitä.

Kamarin päätyä.

Myös erilaiset vettä johdattavat tai
seisottavat kalliotaskut on syytä ummistaa.

Pönttöuunin uusia perustuksia.

Tuo on tärkijä läpi! Ilmanvaihto alapohjaan siis.

Vanhan ja uuden sokkelin yhtymäkohta. 

Raudoitushommii...


Samoin uunien ja piippujen perustuksia oli vahvistettava valamalla. Pönttöuunille, joka tuli toiseen kamariin, oli valettava kokonaan uusi perustus, koska paikalla ollut kamiina ei sellaista ollut vaatinut. Siispä betonihommia oli tiedossa eräänä kesänä melkoisesti. Kaikki betoni myllättiin itse ja se tuotiin ämpäreillä kantamalla sisälle. Betoniauto ja kärsä? Mitä se on, jotain nykyajan hömpötystä, eks vaa? :D

Alapohjan kantavat rakenteet tehtiin perinteiseen tyyliin kivistä latomalla. Tarkoitukseen soveltuvia lohkokiviä haettiin paikalliselta kivilouhimolta ja muutamia luonnon muovaamia sopivan lätysköitä kiviäkin oli työn edistyessä laitettu tarkoituksella sivuun. Tulipa käyttöön jopa muutama talon alkuperäinen, vuoden 1949 aikoihin tehdyn laajennuksen tienoilla hylätty nurkkakivikin.

Näiden kivien ja sokkelin sisäpuolelle muodostuneen "kynnen" päälle alkoivat alapohjan kantavat rakenteet hahmottua. Lattian alin, kantavin rakenne muodustui pyöreistä hirsistä, jotka sovitettiin paikalleen kirveellä. Näiden päälle ristiin tuli 2"x8" lankut syrjälleen. Rossipohjan aluslaudoitus tuli suurelta osin tuon hirren kylkeen kannatinrimojen varaan, joten eristetilaa on noin 28-30 cm. Muistaakseni tuo määrä eristettä riittää jo nykyaikaistenkin rakennusmääräysten mukaan melko hyvään energialuokkaan. Ja, pakko myöntää vaikka itse sanonkin, lattiat ovat lämpimät, eivätkä vedä tai höngi kylmää. Alalaudoituksen päälle kun on huolellisesti niitattu tervapaperi, eli nykyisin bitumipaperi. Sen päällä on selluvillaa tuo mainittu määrä ja selluvilla on ylitäytön sullonnan  jälkeen päällystetty ilmansulkupaperilla, joka ei sisällä muovia. Vasta sen päälle on päässyt naulaamaan lattialankut, jotka nekin ovat 1"-2" vahvuista ja jopa 30 cm leveää tavaraa. Ei siis todellakaan mitään pikkutikkua.

Keittiön lattiarakenteita.

Pirtin lattia on hyvällä mallilla. Alapohjan laudoituskin on jo paikoillaan.
Huomaa runsas eristetila!

Alapohja alapuollta. On tärkeää, että hiirulaisille ei jätetä
houkettelevia kolosia, joista mennä sisään vällyihin.

Uunien ja piippujen perustusten ja sokkelin vahvistusvalut tapahtuivat siten, että vanha murentunut betoni hakattiin pois. Jäljelle jäävä ehjä osuus ja luonnonkivet ym. pestiin huollisesti. Tämän jälkeen niihin porattiin tartuntoja betoniraudoitusta varten. Kaikki betonityöt on raudoitettu, pienimmätkin vahvistukset. Valuille tehtiin vormut ja ei kun kuraa täyteen!

Pirtin jo edesmenneet lattiarakenteet- kappas,
kun on lahoa. eihän sitä täällä yleensä... :D

Nämäkin kaikki maat siirtyivät ulos- ämpärillä. Kuva pirtistä.

Tässä jo pirtin lattia paklausta.
Siihen naulatut lastulevyt kun olivat jättäneet "miljoona" naulanreikää.

Jo paistaa aurinko Pientilalle- kaamos on päättynyt, jee!
Kamarien lattioihin on tässä puhallettu selluvillaa. Ylitäyttö ja sullonta erityisesti seinustoilla on oleellista.

Kamarin lattiat valmistumassa.

Kaikki betonityöt myös piettiin niiltä osin, kuin ne ovat tekemisissä puuraknteiden tai lämmöneristeiden kanssa. Samoin jos betonilla on olemassa mahdollisuus nostaa kapillaarista kosteutta siten, että se saa vettä jostain, on se pietty. Tai oikeastaan, kylmäbitumoitu, mutta ideahan on sama: tehdä betonista vedenpitävää. Uuden sokkelin ulkopuolelle, siis ulkoilman puolelle, valoin s-30 sementtilaastista liippaamalla vedenohjauskourut, jotka estävät rakennuksen ulkopuolelta, mäen laelta valuvaa vettä kulkeutumasta rakennuksen alapohjaan. Ja yllättäen ne myös toimivat, rakennuksen alla ei ole käytännössä koskaan valumavesiä.

Alapohja toimii, sen ilmanvaihto toimii, rakennus seisoo tukevasti sokkelin päällä ja lattiat ovat lämpimät. Eivätkä edes kasva sieniä... ;)

Tavoite on saavutettu.

Seuraavassa numerossa sitten pääraknnuksen kengittäminen- taattua epäkronologiaa Pientilalta!

perjantai 5. elokuuta 2016

Pientilan Tietotoimiston uutisia: Vanhan navetan kuulumisia

Video Teille, kansalaiset! Tällä kertaa tehdään pieni tilannekatsaus vuonna 1944 valmistuneen hirsinavetan tämänhetkiseen tilanteeseen. Sanat puhukoot puolestaan.


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Tulkaa, sillä kaikki on valmista. Vanhassa saunassa siis.

Otsikkoahan nyt ei tietenkään kukaan usko, sillä eihän mikään vanha rakennuskohde tule koskaan valmiiksi. Voi olla, että sillä hetkellä työt on saatu näennäisesti päätökseen, mutta muutaman ajan kuluttua, olkoonpa vuosi, kaksi tai kymmenen, niin jotain tekemistä aina löytyy. Uudelleen ja uudelleen. Elämän kiertokulku on loputon ja sama koskee myös vanhoja taloja. jokainen sukupolvi vuorollaan on vastuussa niiden säilyttämisestä.

Mutta tällä erää, nyt todellakin sauna on valmis.

Ja kuuleman mukaan myöskin ihan kelpoisesti onnistunut. Happea tuolla riittää vaikka kuinka, kiitos rakolattian ja kertalämmitteisen kiukaan. Ei tarvitse pelätä, että saunaan pyörtyisi hapenpuutteessa. Siellä voi siis löylytellä uskomattoman pitkiäkin aikoja ja ainoa seuraus siitä on rentoutunut olo.

Tässä muumata kuvatus teille uskolliset lukijani. Ja toki myös teille, jotke ette uskollisia ole olleet, mutta kuitenkin joskus poikkeatte katselemassa.

Olen tyytyväinen lopputulokseen.

Sarjamme saunan vaiheista päättyy toistaiseksi tähän.

Tolppalauteet. Ilman yhtäkään rautaosaa, ruuvia tai naulaa.

Tähän kuvaan kiteytyy koko vernissatun puun idea:
Kertaalleen käsitelty puu hylkii vettä paremmin, kuin mikään saunasuoja.
Ja nehän ovat muovia ja tuhoavat puun altaan...

Juku väitti tässä aiemmassa saunapostauksessani tekemääni
saunajakkaraa pieneksi penkiksi...
Siispä tein myös sellaisen, etteivät mene käyttötarkoitukset
vahingossa sekaisin... ;)

Hogfors Rapid Nro 20.
Nimensä mukainen pieni, nopea ja tehokas puuhella,
Tällä lämmähyttääpi saunakamarin hetkessä kuumaksi ja
voipa sillä keitellä vaikka pannukahveetakin.

Uudet sähkötkin saunaan piti toki tehä...
Ja tyylin mukaan, kuinkas muutenkaan.

Saunakartanolla oli epämääräisiä lahokantoja, pusikoita ja teräviä kiviä.
Tasailin pihaa vähän, kuitenkin siten, että se yhä näyttäisi vanhan saunan pihalta,
eikä golfkentältä, tai tusinapakettitalon piharatkaisulta.
Saunakamarin kalusteita. Vielä jokin pikkukiva vanha pellavapöytäliina tuohon
ja sitten jokin savivati, jossa säilyttää tuluksia, ah!

Palaan seuraavissa kirjoitelmissani muihin rakennuskohteisiin. Tai sitten johonkin muuhun aiheeseen. Mistä sitä etukäteen voi tietää, ennen kuin painaa nappia, jossa lukee "julkaise".

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Mistä tämä kaikki hulluttelu on alkanut??

Tänään muistellaankin tosi vanhoja. Eli minua. Ja tarkkaan ottaen sitä, mistä tämä minun perinnerakentamisinnostukseni on lähtöisin. Mistä se on alkanut ja miksi. Mikä on ollut alkusysäyksenä perinnerakentamiselle, sen ideologialle ja rakennustavalle. Toisin, kuin tästä aloituksesta voisi päätellä, en nyt aio porata päähäni kolmatta silmää, jonka kautta jalot ajatukseni pääsevät valloilleen, vaan tarkoituksenani on esitellä paljolti kuvallisen ilmaisun kautta niitä rakennuskohteita, joita olen tehnyt ennen kuin minulla oli tätä Pientilaa. Teen tänään poikkeuksen, joita en tule tekemään montaa: kerron jotain siitä, mitä olen ollut ennen tänne tuloani ja mitä olen puuhastellut silloin.

No, rakennellut kaikkea, tietenkin...

Aivan totaalisena alkuna taisi olla jokin varhaislapsuuteni joulu, jolloin sain joululahjaksi sarjan työkaluja. Olisinko ollut vielä edes koulussa, tuskinpa. Olin ehkä viivivuotias. No niillä ja muutamalla muulla työkalulla tein sitten paikalliselta sahalta saamistani pintalaudoista ja rimanpätkistä pienen mökkerön. Kyllä, se oli mökkerö, ei niinkään maja. Aikanaan se katosi maailman tuuliin, mutta innostus jäi. Pysyvästi.

Tuon mökkerön jälkeen ryhdyin 12 vuotiaana askartelemaan jostain isäni työmaasta yli jääneistä pattinginpätkistä "hirsimökkiä" Tein sen siis salvostekniikalla. Tuo mökki on takuulla yksi suomen pienimmistä rakennuksista, mutta se on näihin päiviin asti palvellut koto-kotonani pikkulintujen jyvämakasiinina. Tuon rakennuksen pihan tein myös ensimmöisen peltoni, tai no, pikemminkin kasvimaan. Siis metsään...

Pikkuaittani, yksi lapsuuteni saavutuksista. Aloitin tekemään tätä ollessani 12 vuotias.

Pikkuaitassa on myös lasi-ikkuna.

 Tuon pikkuaitan rakentamisesta jäi jonkinasteinen palo salvosrakennetta kohtaan. Vaikka se ei varsinainen hirsirakennus vielä ollutkaan, niin se kuitenkin avasi näkemyksiä muun ohella pitkänurkkaisen sahanurkan maailmaan. Olin jo tuolloin lukenut valtavat määrät kirjallisuutta koskien suomalaista talonpoikaistaloa, perinne- ja hirsirakentamista sekä perinteistä pintakäsittelyä. Tuollaista intoa ja kokeilunhalua piti päästä hyödyntämään. Siispä kirves teräväksi ja metsään!

Olin ottanut sen viimeisen askeleen, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta tavallisten kunniallisten kansalaisten pariin. Olin ryhtynyt perinnerakentajaksi. Olin metsässä, minulla oli kirves, justeeri ja kuorimarauta. Eikä traktoria, vaan vetokapula ja veijerilenkki... Näillä välineillä isäni kanssa kaadoimme, karsimme ja kuorimme tukit. Osa niistä kannettiin metsästä olkapäällä, osa vedettiin perässä. mutta ne tuotiin ihmisvoimin pihaamme. Se oli fyysisesti kovaa työtä 13 vuotiaalle pojalle.

Noista tukeista sitten palhosin päät Bilnäsin veistokirveellä. Nurkkakiville alkoi nousta aavistuksen itäistä rakennusperinnettä omaava pitkänurkkaisena salvottu aittatyylinen rakennus. Varaus on umpinainen ja tilkkeenä on käytetty sammalta. Joka kannettiin metsästä säkillä, kuinkas muuten.

Perimmäisenä ajatuksena tässä rakennuksessä oli se, että teen siihen kaikki osat aivan itse. Ja niin tein. Taoin saranat, pultit, ikkunan haat, pielilautojen naulat. Kaikki itse. Tein jopa oven puukoppalukon avaimineen takomalla.

Rakennuksessa on tervattu lautakatto. Ja kuinka ollakkaan, myös terva piti olla itse tehtyä, siispä oli lähdettävä hakkuuaukealle kantojen nostoon ja valmistettava pieni tervatehdas.

Rakennus valmistui aikanaan vuonna 2001, enkä mielestäni ollut tuolloin kovinkaan vanha. Olin nimittäin 16 vuotias. En ehkä ollut kovinkaan tyypillinen "nykynuori"? Vai mitä mieltä olette?
Pieni hirsiaittani. 13 varvia hirsiä.

Aitassa on myös ikkunat, koska se on sisustettu mäkitupalaistyyliin.

Tekemäni ovi saranoineen. Saadakseni taottua nuo valtavat saranat,
oli niitä varten valmistettava kokonaan uusi, iso ahjo.
Ovi sisäpuolelta. Tätä ovea ei tehty ihan vartissa.
Tuo on käsin höylättyä lautaa...

Erääseen hirteen merkitsemi "tilannekatsaus".
Hirsi on siis veistetty paikalleen tuona päivänä.

Ja tuona päivänä veistin rakennuksen viimeisen hirren. Olin 16 vuotias.

Kirveellä veistämääni seinää ja nurkkaa.

Aitta sisältä. Juuresta rakennettu pöytä ja renginkaappi ovat tekemiäni.
Olen aina kerännyt vanhaa tavaraa, siispä sitä on myös tuolla.


Hieman nostalgiaa välillä.
Tässä teen riukuaitaa 14 vuotiaana....

...ja tässä olen salvoksella...

...tässä puolestaan on meneillään viimeisen pitkänseinän hirren sovittaminen paikoilleen.
Tellingit? Pöh, mitä ne ovat. (Jälkeenpäin ajatellen: tyhmyyttä tuollainen piittaamattomuus.)

Jossain vaiheessa ehdin tekemään myös tuollaisen tsasuonan hirsityöt. Varsinaisesti tämä on isäni projekti, mutta kirvestyöt ja vähän muutakin, kuten ovat ja takorautatyöt tein minä.

Tämä oli melko mielenkiintoinen veistettävä.
Itäisen, ortodoksisen perinteen mukainen tsasouna.
Hämeessä... 
Rakennus on hyvin omaleimainen ilmestys.
Tekemäni ovet ja saranat ja haka.
Ovessa on pintakäsittelynä tervan,
puutärpätin ja vernissan seos.
Lyijylasi-ikkunat sopivat hämmästyttävän hyvin tsasounan tunnelmaan.
Että semmottia...

Ehkä nyt ymmärrätte paremmin, miksi olen päätynyt hankkimaan vanhan hirsitalon ja kunnostamaan sen ääripuritaanisin menetelmin.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Informatiivista asiaa!

Moro kaikille. Jostain syystä en ole päässyt kommentoimaan kenenkään blogeja. Nyt en näköjään pääse vastaamaan enää edes omaan plökiini tulleisiin kommentteihin... Mihin tämä maailma onkaan menossa!

Jos joku keksii, mistä tämä johtuu, niin kertokoon. Olisko eväste- asialla tekemistä tämän kanssa?

Joten, Kivimäen emäntä, tässä vastaus kommenttiisi:
"Kyllä minulla olisi jo muutama valokuva julkaisemista vaille... Ja kai siihen jokin tekstikin oheen tulee. Kunhan ny saan aikaiseksi kirjoittaa! :D"

Tuostahan asia kävin jo ilmi, eli kyllä kirjoitus on tulossa jonain päivänä...

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Rakkaustarina maaseudun tosielämästä

Kerron teille tänään iltasaduksi kauniin rakkaustarinan maaseudulta! Toisin, kuin kaikki muut tarinat, niin tämä tarina, tämä on tosi.
No, oltiin siinä työkaverin kans hevostallia siivoomassa, kun yks äijä yht äkkiä kömpi sinne morjestaan. Olin ukon nähny ennenkin, ei siinä mitään. Eronnu miäs. Kova tyämiäs, näkeehän sen jo käsistäkin.
No, mun tyäkaveri on leski. Ukkohan heti iski silmänsä tähän mun tyäkaveriin, huomasin sen kyllä kaikesta. Mies huomaa, mitä toinen mies aikoo.
Seuraavana päivänä tää ukko huuteli pellon takaa huomenet ja hetken päästä tuli taas tallille. Oli ottanu vähän ja varmaan miettiny koko yän tota mun tyäkaveria ja miten sen sais kelkkaansa. Tuli sitten tosiaan ja ryhty jutteleen. Pyysi meiät kahveelle ja suostuttiin (hyi meitä, silleen työaikana lähetään toiseen taloon kahveelle! ) Ukko oikeen riemusta hihku, kun suostuttiin. Tai siis lähinnä, kun tää leski suastu... Minusta hää ei onneks ollu kiinnostunu.
Mentiin sinne ja hää oli kahveet keittäny meille. Alko sitten mittaan meistä verenpainetta (oikeesti, verenpainetta!!) ja kun totesi, että leskellä on hyvät arvot, niin alkoi esitellä tälle taloaan. Sanoinkin, että tolla menolla leski elää vielä satavuotiaaksi, kun ei ees verenpainetta oo! Kiertelimme taloa, katsoimme kaikki paikat ja mies ryhtyi ehdottelemaan leskelle, että tulisko se tähän taloon emännäksi.
Hirveen kiva ajatus mun mielestä! Elämä on sattumuksia täynnä.  
Sitten jostain kummallisesta syystä ukko sai sellasen iilin, että minä ja tää leski oltaisiin suhteessa. Siis meillä on 30 vuotta ikäeroo... Ukko oli pahoillaan kun hää silleen toisten väliin koittaa kiilata. Sanoin koittavani kestää tämän jotenkin.
Toivottavasti mies ei luovu toivosta ja uskoo, että emme ole työkaverini kanssa pari.
Elämä on toisinaan aika hienoa!  

torstai 4. helmikuuta 2016

Vanhan saunan remontti etenee

Pieniä tilannekuvia vanhan saunan korjaamisen etenemisestä. Nyt vaiheena on se, että saunahuoneeseen ovat ilmestyneet lauteet. Niihin ei sitten tullut lainkaan selkänojaa... Työni nimittäin keskeytyi pahemman kerran siihen vaiheeseen, jossa olisi pitänyt ratkaista, laitanko selkänoja ja jos, niin minkälaisen ja ennen kaikkea: kuinka. Jos noin pienen asian miettimiseen menee kolmisen viikkoa, niin aattelin, että antaapi olla sitten. En laita selkänojaa ollenkaan!

Nyt saunan molemmat huoneet on myös jälkitilkitty pellavatilkkeellä. Samoin "patinoin" uudet korvaushirret muistuttamaan vanhaa, mustunutta savupirtin hirsiseinää siten, että tein vesipetsistä tarkasti alkuperäisen seinähirren sävyistä petsiä sekoittaen useaa eriväristä petsiä. Tätä seosta sitten sivelin seiniin. Tuli mielestäni ihan kelpoiset, nyt hirsien vaaleus ei pistä niin pahasti silmään.

Nyt myös "uusi" AK-47 kiuas ja vanha Högforsin hellakamiina on koeponnistettu! Veto hormeissa oli loistava ja molemmat tulisijatkin toimivat, kuten pitää. Piippujen muuraamiseen ei siis tarvita muuraria. Sen kuin itte muurailee vaan. Tekemällä oppii. Mutta kannattaa silti tutkailla vanhoja rakenteita ja erilaisia entisaikojen rakennusoppaita. Niissä on hyviä kikkoja mm. tiilien limitykseen välipohjan ja vesikaton kohdan paksunnosten tekoon.

Savu kohoaa piipusta pakkasaamussa. Kaunista. Sinistä.
Vuosien työni ja saunan eteen näkemäni vaiva on palkittu katsellessani tätä näkymää!
Ensimmäinen koelämmitys pönttökiukaassa.

Mikä lie Ukko siinäkin kuvassa lisäilee puita...
Jostain syystä sillä on aina haalarit päällään
Maalasin myös saunakamarin lattian. Maalina käytin Sateenkaarivärien vanhan ajan lakkamaalia. Olen havainnut, että tämä varsin pahalta haiseva (lue: hyvä tuote) maali on hyvää myös lattioissa. Olen aiemmin maalannut sillä myös vanhan pirttini lattian. Ensimmäisen kerroksen maalasin puutärpätillä ja vernissalla ohennetulla maalilla, ohensin maalia noin 30%. Toisen kerroksen ohensin enää noin 15%. Kolmannen kerroksen vetäsin ohentamattomalla maalilla. Kaikkiin kerroksiin laitoin sikkatiivia kuivikkeeksi, koska tähän aikaan ulkosalla maalatessa kuivuminen olisi muuten melko hidasta. Tosin, pidin lämpöpuhallinta koko ajan päällä ja ajoittain lämmitin saunakamaria myös kamiinalla.


Ovenkahva, tai -vedin. kuinka nyt vain. Takorautaa ja kavahöylällä ja puukolla veistettyä katajaa.

No nyt se ovikin on "jo" valmis...

Taoin viimein myös ovenkahvan, vai onko tuo vedin? Millä nimellä tuota pitänneekään kutsua, niin siinä se nyt kuitenkin on. Ulko-ovessa kun ei tähän asti ole ollut muuta kuin tuo haka, josta oven opn joutunut kiskomaan auki. Toimivaa kyllä, vaan ei kovin näppärää... Oven kahva on taottu kahdesta pukinsarviin päättyvästä lattaraudasta. jotka muodostavat silmukan puiselle kädensijalle. Kaikki rautaosat on öljymustattu ja jopa kiinnitysruuveihin taoin uudet kannat ja mustasin nekin. Kädensija on muotoiltu molemmistä päistään olakkeelliseksi, jotta se pysyy paikoillaan ilman ruuveja. Itse puuosa on katajaa ja se, kuten myös rautaosat on vernissattu lopuksi. Kädensija on puuta varsin yksinkertaisesta syystä: talvella metalliseen kahvaan jäätyisi käsi kiinni ja se ei ole järin miellyttävää...

Saunassahan pitää toki olla myös saunajakkara. Tässä tapauksessa se toimii myös lauteiden askelmana, koska en tehnyt lauteisiin rappusta. On paljon kätevämpää, että "rappunen" on irrotettavissa ja että sen voi siirtää pois tieltä. Tällöin lattiapinta-alaa jää pyykkipäivänä pulsaattoripesukoneelleni. Saunahuone kun on muuten melko ahtaan puoleinen... Joten pitää kikkailla tilan säästön nimissä!

Saunajakkara.



Etusyrjän jalat ovat tarkoituksella väkkärästä männynoksasta veistetyt. Tällä tavalla saadaan lisää vakautta jakkaraan.

Veistin myös vuosiluvun saunajakkaraan, jotta parin sadan vuoden päästä joku saa ihmetellä, että noinko ne vielä siihen aikaan tekivät käsityönä kaikki huonekalunsakin, olikohan niillä edes sähköö siellä.... ;)





Öljytystä saunahuoneen lattiasta, maalatusta saunakamarin lattiasta ja saunakamarin kalusteista, sekä valmiista tolppalauteista tulee juttua, kunhan saan aikaiseksi ottaa niistä kuvia!

Tervetuloo joukkohon, tekin uudet lukijani! Ja kiitos kaikille ahkerille seuraajilleni, ootte käyny ihmettelemässä plökiäni jo yli 31 000 kertaa! :D

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kuvitteletko eläväsi jossain demokratiassa? Onko täystyöllisyys utopiaa?

No niih! Ajattelupostaus vaihteeksi. Tällä kertaa unohdetaan sitten vanhat talot, kulttuurimaisemat ja karvaiset otukset, ellei sitten itteeni lueta siihen kastiin kuuluvaksi. Aattelin höpistä vähän tosta kansanvallasta. Ja siitä, mitä se on ja mitä sen piti olla. Ja saatan sanoa omia vankkumatomia mielipiteitäni jostain muustakin. Tiedossa on siis puhtaasti omasta vinkkelistäni kerrottuja totuuksia ja ihan silkkaa pääntäytettäkin. Antoisia lukuelämyksiä siis teille! :D

Suomea on perinteisesti pidetty hyvin edistyksellisenä maana monessa suhteessa. Täällähän naisetkin saivat äänestää vaaleissa ensimmäisenä maailmassa, niin ainakin väitetään. Kansa on saanut valita vapaasti päättäjänsä, Suomen vapaa talonpoikaisarmeija on saanut vapaasti tehdä joukkomurhia ja sotarikoksia sisällissodassa, kansa on saanut vapaasti valita, että liityimme EU:hun, joka vei vapautemme valita vapaasti kansallisesta kohtalostamme.

No mitä se on se "temokratia" sitten? Eikös se meinaa sitä, että kansalla on tosiaan vapaa päätäntävalta asioistaan? Mikä kansa? Me Suomalaisetko, joka koitamme elellä täällä kaamoksen kourissa? Onko meillä jokin vapaus? Jos niin mikä?

Oman näkemykseni mukaan Suomessa ei ole demokratiaa. Joo, täällä on toki edustuksellinen demokratia, eli valitsemme tosiaan päättäjät päättämään puolestamme asioita, joita heidän oletamme päättävän äänestäjiensä kannan mukaisesti. Että he olisivat tavallaan jonkinsortin luottamusmiehiä. No jaa, onhan tää jo nähty, että kun äänestämme eduskuntaan sen puolueen, tai henkilön, joka lupaa eniten meillä ennen vaaleja, niin kappas! Tuo äänestyksemme kohde onkin yht´äkkiä sulautunut siihen samaan harmaaseen massaan, jota jokainen edustaja ennen häntä on ollut. Siihen massaan, joka tekee päätöksensä ryhmäkurin velvoittamana. Jokaisesta tulee ennemmin tai myöhemmin tasapaksua massaa, joka unohtaa idealistiset lupauksensa realismin ja ulkoisen painostuksen vuoksi.

Tuo ulkoinen painostus on usein EU.

Mielestäni vuonna 1917 itsenäistynyt valtio nimeltä Suomi ei ole ollut enää vuoden 1995 jälkeen itsenäinen valtio, vaan osavaltio, tai vähintään sateliitti- tai vasallivaltio. Joudumme hyväksyttämään hyvin suuren osan kansallisesta lainsäädännöstämme tuolla jossain etelän kabineteissa. Samoin talouspolitiikkaamme ohjailevat omien kotoisten pankkiiriemme ja politikkojemme sijasta nuo kaukaiset tahot, jotka tällaiselle korvessa perunoita keittelevälle kansanosalle ovat jääneet täysin tuntemattomiksi tahoiksi. Eipä sillä, enpä mitään suurta kiinnostusta ole tuntenut heihin tutustuakaan, mutta enpä katso, että kansa nimeltä Suomalaiset tuollaista tahoa edes tarvitsisivatkaan.

Toimiiko demokratia? Sehän tarkoittaa käytännössä enemmistön diktatuuria, ei vapaata päättämisoikeutta. Otan esimerkin. Kuvitellaan, että olemme vaikkapa jossain työporukassa ja haluamme pitää evästauon. Osa meistä ei halua pitää taukoa lainkaan, koska he haluavat sada työn nopeasti valmiiksi ja lähteä kotiin. Osa haluaa ehdottomasti pitää tauon, koska heillä on sihen oikeus, koska TES sanoo niin. Sitten on muutama hiljainen, jotka menevät sen kannan mukaan, joka näyttäisi olevan eniten voitolla. He haluavat olla voittajan puolella. Mitä tästä voi sanoa. Kaikki ovat omalla tavallaan oikeassa- tai väärässä. Jokin yhteinen kanta on kuitenkin oltava, koska kyseesä on ryhmä, yhtenäinen porukka. Siispä äänestetään. Suurin osa äänestää jotain kantaa, joka siis voittaa. He, jotka äänestivät toisin, tunsivat hävinneensä jotain ja kärsineensä kaltoinkohtelua, sillä heidän sinäänsä aivan hyvä kanta ei voittanut, vaikka se olikin "ainoa oikea kanta". Enemmistö siis päätti heidän puolestaan, heidän oikeutensa omaan päätäntävaltaansa poistettiin. Onko se sinun mielestäsi demokratian perinteiden mukaista?

Suomalaista ei voi käskeä- hää laittaa hanttiin! Niin teen minäkin. Minua kun alkaapi käskemään, niin laitan jarrut kii, enkä varmasti tee ainakaan käskijän mielen mukaisesti mitään. Mutta silti uskon, että meitä ihmisiä pitää käskeä- pitää olla jokin arvoasteikossa suurempi, meidän yläpuolellamme oleva henkilö, jolla on valtaa. Sillä muussa tapauksessa meistä jokainen toden totta alkaisi tekemään kuten lystää ja siitähän seuraa täys anarkia. Ja kuitenkaan kukaan ei voi olla toista "tasa-arvoisempi". Joten, demokratia ei ehkä toimi, mutta diktatuurikan ei oikein innosta... Minkäs sille voi sitten.

No entäs se itsemääräämisoikeus? Onko kansalla oikeus määrätä omista asioistaan? En tarkoita kansakuntana, vaan yhtä kansalaista. Sinua, hyvä lukijani, tai minua, pernavellin keittäjää. Mistä saan päättää? Asun maalla, omalla pientilallani, minulla on kellari täynnä ruokaa, kalavedet lähellä, marjoja mettissä, riistaakin, jos metsästäisin. Todellisuudessa en saa päättää mistään suuresta asiasta elämässäni itse. Saan toki päättää, mitä puoletta äänestän. Edellyttäen, että en kerro sitä kenellekään. Vaalisalaisuus nääs. Saan käyttää valtion teitä, kunhan hoidan autoveroni ja vakuutukseni. Saan käyttää omaa kotitietäni, kunhan maksan sen käytöstä tiemaksua. Mikään kun ei ole ilmaista. Nuo kalat järvessäkin ovat jonkun muun, ja siksi minun tulee maksaa niiden kalastamisesta niin valtiolle, kuin kalastuskunnallekin...

Mitäs en saa? Noh, en saa rakentaa mailleni, ellen ensin pyöritä yhteiskunnan rattaita ja tarjoa kunnanmiehille mukavia kahvitteluhetkiä, kun he pohtivat rakennuslupahakemuksiani. Kun saan luvan rakentaa, minun pitäisi palkata ties mitä valvojaa pyörimään pihallani, vaikka osaan kaiken tehdä aivan varmasti itsekin. En saa päättää toimeentulostani itse, vaan joudun yhteiskunnan rattaisiin siinäkin, että olenkohan nyt aivan varmasti opiskelija, työtön, yrittäjä, vai palkkatyöläinen. Minä kun olen kaikkea tuota, niin voinko olla kaavamaisesti vain yhtä kategoriaa? Ainahan voin jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta ai niin, olen silti kirjoissa ja kansissa. Verottaja muistaisi minua silti.

Vapaus!
Työllisyyskin on mielenkiintoinen aihe. Minua on suuresti viehdyttänyt ajatus siitä, että voisimme palata ajassa takaperin, tai oikeastaan, ottaa mallia menneistä ajoista ja järjestää tilanne, jossa jokaisessa maaseudun talossa ja mökissä olisi se hevonen, pari ammua ja muutama hehtaari heinämaita pieninä mettämoisioina pitkin tianoota. Kun tällainen elämänmuoto on hyvin työllistävää, niin maaseudulla olisi aivan toisessa mittakaavassa asutusta ja elämää. Jokaisen talon isäntäväki työllistyisi kotonaan. Mikäs sen parempaa. Ja tämä ylläpitäisi, ellei jopa lisäisi maaseudun palvelutarjontaa, kuten kauppoja ja terveydenhoitoa, joka puolestaan taas ruokkii maallemuuttoa, joka lisää kunnallisveronmaksajien määrää, joka taas kohentaa kunnan taloutta ja sen mukana palvelujen paranemista entisestään. Kaiken lisäksi se olisi ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto: saastuttava työmatka-ajo jäisi suuressa mittakaavassa pois ja koska peltotyötkin tehtäisiin hevosella, niin ympäristöä rasittava koneellinen maanmuokkaus ja sen mukana maaperää kuluttava mururakenteen huononeminen pysähtyisi. Teoriassa pienemmältä alalta saisi paremman sadon, kunhan se tehtäisiin maan rakenteen ja kasvukunnon pohjalta, ei talouden ehdoilla.

Tällaisen elämänmuodon katoamisesta emme ikävä kyllä voi syyttää ulkoisia painostajia, sillä maatalouden rakennemuutos alkoi jo hyvin pian sotien jälkeen, siinä viiskytluvun paikkeilla.

Mutta voisiko pienipiirteiseen elämään olla paluuta? Uskoakseni voi, mutta sellaisen toiminnan saaminen sille asteelle, että se todella elättää ihmisen itsensä, tai useampiakin samassa perheessä, on vaikeaa. Paitsi jos elättämisen ajatellaan tarkoittavan elämän perustoimintojen ylläpitämistä niin kyllä, siinä tapauksessa se on mahdollista. Mutta rahaa sellainen elämä ei itsessään tuota. Jos ajatellaan, että rahaa ei tarvittaisi ainakaan paljoa, niin uskon, että siinä tapauksessa vaatimaton ja perinteitä kunnioittava elämänmuoto maaseudun pientiloilla voisi jatkua edelleenkin.

Onneksi sain elää kerran maassa, joka oli itsenäinen!