Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

perjantai 30. tammikuuta 2015

Takorautaa, takeita ja saunan ovi.

Toistasataa vuotta vanha saunani, josta olenkin jo muutamassa kirjoitelmassani kertoillut, on saanut oven. Päälle päin se on nyt kokonaan valmis, ainoastaan oven ja ovipielien viimeiset maalikerrokset puuttuvat. Samoin puuttuu oven kahva, kun en millään osaa päättää, laitanko puisen, vaiko takorautaisen, vaiko jonkin vanhan messinkisen... No, se on semmoista ja päättämättömyys viivästyttää työtä. Onneksi ei ole kiirettä, eikä paniikkia.

Tein siis saunaankin oven. Oviverstaani pyörii täydellä kapasiteelilla ja minulla onkin suuret paineet tuotannon tehostamiseksi. Kuluja on karsittava, mutta tuotantoa on tehostettava. Kuten isoissakin firmoissa on nyt muodissa. Joten aloitin YT- neuvottelut itseni lomauttamiseksi, kun olen niin pirun kovapalkkainen mies, ettei minun kannata pitää itseäni töissä. Siispä kun saan lomautettua itseni, siirrän Pientilan tuotannon Malesiaan, jossa iloiset lapsityöläiset alkavat tekemään ovia Pientilan tarpeisiin.

Tässä kuitenkin kuvia ja selostusta tästä tällä haavaa viimeisestä kotimaisesta Pientilan oviverstaan tuotteesta. Samaan tekstiin ymppäsin myös kuvia itse takomistani oven haoista. Jaa niin ja on siinä yksi kapine vielä tuohon niittylatoonikin, nimittäin saranatapin tukirauta. Niittyladon ovi kun on kiinni pitkillä saranoilla, jotka ovat puolestaan kiinni seinässä L- mallisilla saranatapeilla. Vain reilut sata vuotta tarvittiin siihen, että yksi noista tapeista alkoi heilumaan reijässään, joten tuin sen uudella raudalla... On se kans, kun eivät edes kahta sataa vuotta kestä!

Ovi paikoillaan. Samoin pielilaudat ja haat. 
No niin. Oven kimppuun siis. Ovi on lämpöeritetty paneeliovi, jonka ulkopuoli on pystylaudoitettu raamisahatusta tuuman vahvuisesta petäjälaudasta. joku sanoisi "lankusta", mutta mulle se on vielä lautaa. No, paksua lautaa kylläkin. Ja kun leveyskin on kahdeksan tuuman molemmin puolin, niin aika järeetähän se. Oveen ei tarvinnut kuin neljä lautaa. Aika kiva.
Runko.
Pellavaeriste, 50 mm.
Terva (=bitumi)paperointia ja kasituumasta lautaa.
Neljä lautaa per ovi.
Pohjamaalattuna...

























Tavanomaisen rankarakenteisen oven rungon tein jälleen kerran pattingista reevalla jäyksistäen. Laitoin oveen tervapaperin tuulen- ja kosteudensuluksi, jonka jälkeen naputtelin sisäpuolen vaakapaneloinnin. Oveen tuli helmiponttipaneeli, joka on yksi suosikeistani. Sitä on vähän siellä sun täällä, niin seinissä, ovissa, kuin komerossakin.

Lämpöeristeeksi valitsin pellavan. Olen käyttänyt pellavaa hyvällä menestyksellä seinissä, joten tottapahan se toiminee myös oven eristeenä. Saunakamarihan on lämminlattiainen, kamiinalla lämmitettävä tila, jonka vintilläkin on purua kuutitolkulla. Ovi ei siis saisi valskata lämpöä ylettömiin.

Pellavan toisellekin puolelle laitoin tervapaperin. Yleensähän tuollaisia hampurilaisrakenteita pyritään välttämään, mutta koska en mitenkään voi säädellä maamme ilmasto- olosuhetita, niin en voi tietää, kumpi puoli ovea lopultakin on se kosteampi, tai kylmempi puoli. Pelasin siis tavallaan varman päälle. Aika näyttää, jos on näyttääkseen, toimiiko moinen rakenne.

Toisenkin tervapaperin päälle laitoin laudoituksen. Eli juurikin tuon jo yllä mainitsemani raamisahalaudan. Lopuksi häyläilin oven käsihöylällä tarvittavilta osin ja viimeistelin muutenkin. Ai niin ja teinhän minä siihen karminkin... Joten sovitin luonnollisesti osat toisiinsa ja sen lisäksi istutin saranat paikoilleen. Perus puusepän hommia. Tai entivanhaan sanottiin, että "läpitöitä". Lisäksi pohjamaalasin oven ja karmin ensimmäiseen kertaan, jälleen kerran noin 30% ohennetulla pellavaöljymaalilla.

Niin tosiaan, meinasin unohtaa: tein karminkin.
Sitten vaan karmia sovittamaan paikoilleen. Kiilailin karmin puukiiloilla alustavasti paikoilleen ja sitten ruuvasin sen perinteiseen tyyliin "reikäraudoilla" kiinni. Lopuksi tilkkasin pellavilla tilkerautaa ja visanuijaa apuna käyttäen karmin ja karapuun, sekä hirsien välisen raon umpeen.

Tommonen.
Tuohon sitten sovittelin vielä pielilaudat paikoilleen, jonka jälkeen sovitin nuo takorauta- osat paikalleen.

Ulkopuolen haka paikoillaan. On lukittavissa olevaa mallia.
Takeita, taonnaisia ja takorautaa. Vasemmalla ylhäällä niittyladon saranatapin tukirauta.
Ylempi on ulompi, alempi on sisempi. Eli sisäpuolinen haka ei ole lukittavissa...
Ja vielä kerran...

Sepäntöistä saatan tehdä joskus ihan omankin postauksen, mutta tässä tekstissä en suuremmin puutu taontaan työnä, tai työstömenetelmänä- se on oman kirjoituksensa arvoinen.

Oottekos kansalaiset huomanneet uuden sivuni, jossa kerron ihan ittestäni? Siellä saa vapaasti esittää kysymyksiä minulle ja toiveita plökin suhteen. Sinne siis!


perjantai 23. tammikuuta 2015

Timpuri työssään

Minulla on puolitoistakerroksinen vanha hirsitalo. Taloni vanhin osuus on tosin ollut yksikerroksinen, mutta erinäisten laajennusten vuoksi talo laajeni myös ylöspäin vuonna 1949. Talossani on betonisokkeli, joka on siinä mielessä outo ilmestys, että se on tehty vanhinpaan osaan jo ennen sotia. Uskallan veikata, että monessakaan talossa ei ole tuohon aikaan ollut betonista umpisokkelia. Eikä varsinkaan täyteen maata lapattuna versiona... Siitä lisää joskus!

Nuo maat aikoinaan lapioin sokkelin alta pois ja puhkoin timantilla sokkeliin tuuletusreiät ja pienen läven, joka markkeeraa ovea. Se on yhden lattialuukun ohella ainoa kulkutie alustaan, jossa ei siis ole huoneita, tai kellariakaan, se vain on. Tuulettuu siellä omia aikojaan ja estää sen, ettei minun toista kertaa tarvitse tehdä talooni uusia lattiarakenteita.

Tuo läpi on ollut sekä siunaus, että varsinainen kirous, erityisesti talvisin. Sitä kun ei ole saanut ummistettua ja talvisin sen peitteeksi latomani vaneerinpalaset eivät ole varsinaisesti olleet esteettisessä mielessä mikään kruununjalokivien inkarnaatio.

Mutta läpi on tehnyt tehtävänsä ja alustan rakenteet, paljasta kalliota lukien ovat pysyneet kuivina. Mutta olisihan se nyt hienoa saada se läpi joskus vaikka umpeenkin...

Siispä hain navetan suulista paneelia ja kakkosnelosta. Pattingeista lovesin pieneen oveen rungon, jonka poikkireevalla jäykistin. Siihen sitten naputtelin paneelit omaan rauhalliseen tahtiini. Muodostuneen onkalon täytin kolmella kerroksella tuulensuojalevyä, jota on jäänyt ajelehtimaan nurkkiin epämääräisinä kappaleina. Ihme, että en ole niitä hävittänyt aiemmin... Noh, nytpä tulivat käyttöön.
Keittiö- puusepänverstaani.

Tuulensuojalevy on ihan kelpoa materiaalia lämpöeristeenä. Kolminkertaisena se toimii jo oikein hyvin suoraa pakkastakin vastaan. Oven eristetila on 48 millimetriä, joten kolme levyä täytti tarpeen melko mukavasti. Tuon tuulensuojalevyn ummistin sitten paneloinnilla, joka oli toisin päin, kuin sisäpuolen panelointi. Maalasin oven jo kertaalleen noin 30% ohennetulla pellavaöljymaalilla. Loput maalikerrokset vedän siihen vasta kesällä ulkosalla, niin minun ei tarvitse kuivattaa oven maalikerroksia keittiössäni, joka yhäkin on puusepänverstaanani.

Karmin tein kerettiläiseen tyyliin painekyllästetystä karmipuusta, mutta menköön nyt vääräoppisuudetkin siinä samassa, kun tarkoitus on kuitenkin hyvä. Tuo karmi kun on melko säälle alttiissa paikassa ja koska kynnystä ei ole, eikä sen kummemmin kynnysvaluakaan, niin karmin alaosat ovat väistämättä lähes maakontaktissa. Joten kyllästetty puukin ajaa toisinaan asiansa.

Karmin ja oven sovittelin toisiinsa ja asentelin saranat. Sitten vaan sovittamaan karmia timantilla tehtyyn aukkoon ja sopihan se pienen viimeistelyn jälkeen. Viimeistellä piti siis sokkelissa olevaa aukkoa, jota hioin muutamasta kohtaa- jälleen timantilla. Kyllä on pölyistä hommaa se.

Betoniin on tukevinta kiinnittää karmi roppaamalla se ainakin neljästä kohtaa kiilapulteilla. Pysyy varmasti. Aivan perinnerakentamisen hengessä tuo operaatio ei tapahtunut, mutta uskon harhaoppisuuden olevan kokonaisuuden kannalta niin pieni rikos, että se suvaittaneen. Ja nyt, kun olen julkisesti syntini tunnustanut, niin saanen sen sitten anteeksi... :D

Laittaisin jokusen kuvan joutessani tähän liitteeksi, jos minulla sellaisia olisi. Tällä kertaa ei pahemmin ole... Sen sijaan tein oikein videopätkänkin oven paneloinnin naulaamisesta. Saa katsoa, jos kiinnostaa nähdä, kuinka naula lyödään perinteiseen tyyliin vasaralla. Minulla kun ei ole minkään sorttista naulainta, enkä aio missään nimessä edes hankkia! Vasara on kaveri.


Jokos olen toivotellut kaikki uudet lukijani tervetulleiksi? Jos en, niin tervehtuloo vaan!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Ulos luontoon!

Kehoitan kaikkia kansalaisia poistumaan edes ajoittan metsään. On tieteellisesti todistettu, että metsässä oleilu lievittää stressiä ja verenpainetta ja ties mitä kaikkea. Ja vaikka sitä ei olisi tieteellisesti todistettukaan, niin eipä siinä mitään epäselvää kyllä olisi. Lievittäähän se. Metsässä on aina mukavaa, itse ainakin koen asian niin. Siksi olinkin taas päivänä muutamana metsässä. Tässä jokusia kuvajaisia tuolta reisultani:

Meilläpäin on tällaisia jääputouksia.

Tulevaisuuden aamunkoitto hakatussa metsässä.

Kissanluukku kalliossa- kuka siellä mahtaa asua?

Hiisi vieköön! Kunhan ei vie minua. Tässä hänen asuntonsa.

"Illan varjoon himmeään"

Hämyhäkkisen mestarityöt roikkuvat helminauhana auringon
jakaessa valoaan näille pienten työläisten saavutuksille.

Päivää, olen Nauta. Minut on laitettu kannon nokkaan ja
luuni on ripoteltu metsään. En tiedä, miksi.







Vihdoin tuo mystisesti parissa päivässä katsotuimmaksi kirjoituksekseni noussut "Ruakaa pientilam meninkillä" on jäänyt jo kolmanneksi. Ihmettelin suuresti, miksi se sai aikoinaan noin suuren vastaanoton ja huomion. Jaa- a...


Tervetuloa mukaan myös uudet lukijani! Nyt teitä on jo reilut kolmekymmentä, on se hurjaa!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Työssäopissa lomittajana

Olen tammikuun alkupäivistä lähtien saanut suorittaa koulun työssäoppijaksoa aiheena "eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen". Mutta eikös minun pitänyt olla maatalouslomittaja? Jep joo, olen sitäkin! Onnistuin juonittelemaan asiani niin, että saan tehdä koulun työssäoppijakson työsuhteessa, saan siis siitä normaalisti palkan! Yleensähän työssäopit ja työharjoittelut ovat palkattomia. Noh, eivät ole nyt. Tunnenkin olevani hieman etuoikeutettu, mutta niinhän se menee, että tasa- arvoisessa yhteiskunnassa toiset nyt vaan ovat vähän enemmän tasa- arvoisia, kuin toiset... ;)

Olen hieman edellä koulun aikataua, sillä varsinaisesti tämä työssäoppijakso olisi vasta keväällä. Minulla on silloin, toivon mukaan, peltokasvien tuottaminen- työssäoppi, joka tarkoittaa suomeksi sanottuna maanviljelyä. Peltohommia, kuten äestyksiä ja kylvöjä. Siksi teen tämän työssäoppijakson jo nyt, vaikka aihetta ei ollakaan koulussa vielä edes pahemmin käsitelty, lieneekö tarkkaan ottaen vielä edes aloitettukaan. Noh, tämä on sitä henkilökohtaistamista, jota meillä aikuispuolella opiskeleville toitotetaan ja jota näköjään kovasti halutessaan ja neuvotellessaan myös pääsee toteuttamaan.

Kerronpa hieman, mitä olen työssäopissa, tai noh, töissä lomittajana, viimeviikkoina tehnyt. Olen ollut tilalla, jolla on eläimiä, paljon eläimiä. Minulla oli kesällä yksi vasikka, tuolla tilalla niitä on noin 120! Lisäksi on kuusi hevosta ja poni. Hevosissa on sekä ratsuja, että ravureita, mutta pääasiassa kuitenkin ravureita.

Nuo vasikat ovat oikein hauskoja ja sympaattisia otuksia, olen aina hyvällä mielellä niiden kanssa työskennellessäni. Enpä voisi kuvitellakaan mitään parenpaa, kuin tämä työ, tämä elämä. Vasikoiden avoin uteliaisiuus, hämmästely ja iloisuus ovat jotain niin aitoa, jota ei ihmisten kanssa voi kokea, kun me ihmiset olemme sellaisia pidättyväisiä. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta...

Hevosetkin ovat hienoja eläimiä ja tuolla tilalla pääsin kosketuksiin ravureiden kanssa, jotka muuten ovat minulle, ratsastajapojalle, jääneet melko vieraiksi. Yleensähän miehet ravaavat kärryissä, mutta minä olenkin hevosen selässä. Siispä piti tietysti kokeilla ratsastaa myös ravurilla, suurella ja voimakkaalla suomenhevosella. Ainoa vaan, että hevosella oli ratsastettu vasta noin 30 kertaa... Mitäpä siinä miettimään, selkään vaan ja onnea! Kylläpä olikin ravuri nopea! Enpä olekaan moista kyytiä ennen kokenut, tuuli vain suhisi korvissa ja lumi piiskasi naamaa. Tätä lisää, eks nii? :D

Aina ei kuitenkaan eläintenhoitajan elämä ole pelkkää iloa. Yhtenä päivänä aamunavetan ja iltanavetan välisenä vapaa- aikana oli kuollut yksi noin nelikuinen vasikka. Se löytyi potköttämästä kyljellään ja maha palloksi turvonneena. Vasikoilla voi olla 50 erilaista tautia, johon se voi kuolla. Tuo oli saanut niistä yhden, mutta todennäköisesti kyseessä oli jonkin sortin puhaltuminen. Näitä pallomahoja löytyi sitten myöhemmin muitakin ja niille juotimme lomittajaparini kanssa rypsiöljyä pullosta. Varauduin vaikeaan pullojuottoepisodiin... Yleensä ne inhoavat sitä, mutta tuo olisi hörppinyt enemmänkin! Öljy pysäyttää märehtijän pötsin mikrobitoiminnan ja samalla mahojen kaasuntuotanto loppuu. Tämä estää suoliston ja mahojen turpoamisen ja eläimen menehtymisen. Toinen vaihtoehto, se viimeinen, olisi lyödä reikä mahan kylkeen ja päästää paineet sillä tavalla pois. Vasikka jäi kuitenkin henkiin, eikä edes tarvinnut puhkomista.

Pääsin myös rokottamaan muutaman sairaan eläimen. Sain myös hyvää oppia eläinten havainnoinnista ja ennen kaikkea sen tärkeydestä. Jos eläintenhoitaja ei ajoissa havaitse muutoksia eläimissä, saattavat ne kuolla hyvinkin nopeasti. Opin myös, että aina ei kannata tehdä, kuten on "aina tehty", vaan kannattaa mieluimmin tehdä sillä tavalla, kuin asia on toimivanpi. Otan esimerkiksi ravuriorin taluttaminen tarhaan. Sain ohjeen, jonka mukaan ori olisi pitänyt viedä kaksin käsin siten, että toinen käsi on riimussa, toinen riimun narussa ja ketju suussa. Noh, kylläpä vaan olikin melkoista menoa ja tempoilua! Ei ollut hyvä, oli paha. Ei näin. Jotain muuta pitää kokeilla. Kokeilin viedä sitten siten, että en roikkunut pollen naamassa, eli riimussa ja lopputulos oli suorastaan loistava. Eli luovuus kunniaan.

Lisäksi sain kokeilla minulle uutta konetta "säähveriä", joka olikin kaikessa kiikkeryydessään varsin mielenkiintoinen tuttavuus...

En ottanut tilalla valokuvia, joten toimikoon Ruskis mannekiinina, jälleen kerran!

Karva- ammun päältä ei lumikaan sula.
Miksi minulle tulee tästä otuksesta ihan karhu  mieleen?