Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Rakkaustarina maaseudun tosielämästä

Kerron teille tänään iltasaduksi kauniin rakkaustarinan maaseudulta! Toisin, kuin kaikki muut tarinat, niin tämä tarina, tämä on tosi.
No, oltiin siinä työkaverin kans hevostallia siivoomassa, kun yks äijä yht äkkiä kömpi sinne morjestaan. Olin ukon nähny ennenkin, ei siinä mitään. Eronnu miäs. Kova tyämiäs, näkeehän sen jo käsistäkin.
No, mun tyäkaveri on leski. Ukkohan heti iski silmänsä tähän mun tyäkaveriin, huomasin sen kyllä kaikesta. Mies huomaa, mitä toinen mies aikoo.
Seuraavana päivänä tää ukko huuteli pellon takaa huomenet ja hetken päästä tuli taas tallille. Oli ottanu vähän ja varmaan miettiny koko yän tota mun tyäkaveria ja miten sen sais kelkkaansa. Tuli sitten tosiaan ja ryhty jutteleen. Pyysi meiät kahveelle ja suostuttiin (hyi meitä, silleen työaikana lähetään toiseen taloon kahveelle! ) Ukko oikeen riemusta hihku, kun suostuttiin. Tai siis lähinnä, kun tää leski suastu... Minusta hää ei onneks ollu kiinnostunu.
Mentiin sinne ja hää oli kahveet keittäny meille. Alko sitten mittaan meistä verenpainetta (oikeesti, verenpainetta!!) ja kun totesi, että leskellä on hyvät arvot, niin alkoi esitellä tälle taloaan. Sanoinkin, että tolla menolla leski elää vielä satavuotiaaksi, kun ei ees verenpainetta oo! Kiertelimme taloa, katsoimme kaikki paikat ja mies ryhtyi ehdottelemaan leskelle, että tulisko se tähän taloon emännäksi.
Hirveen kiva ajatus mun mielestä! Elämä on sattumuksia täynnä.  
Sitten jostain kummallisesta syystä ukko sai sellasen iilin, että minä ja tää leski oltaisiin suhteessa. Siis meillä on 30 vuotta ikäeroo... Ukko oli pahoillaan kun hää silleen toisten väliin koittaa kiilata. Sanoin koittavani kestää tämän jotenkin.
Toivottavasti mies ei luovu toivosta ja uskoo, että emme ole työkaverini kanssa pari.
Elämä on toisinaan aika hienoa!