Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Työelämästä- elämää työläisenä

Olen elänyt elämää, jossa olen lähes poikkeuksetta ollut jonkun muun palveluksessa palkkatyössä. Olen kyllä virallisen mittapuun mukaan mitaten jonkin sortin yrittäjäkin olevinani, mutta tuo on -suoraan sanoakseni- puhtaasti verotustekninen kysymys... Minulla kun on tämä vanha pientila, joka on virallisesti verotustekninen maatila. Tämän johdosta olen ALV- velvollinen alkutuottajana ja tilani päätuotantosuunta on metsätalous. Pientilaa ei kannata ylipäätäänkään pyörittää yrityksenä, saati, että ei saisi tähän edes mitään veroetuja, niin sitten tämä vasta kallis harrastus olisikin!

Siispä olen työläinen.

Omaan vahvan henkisen perinnön niin maatalouden, kuin työläisyydenkin parista. Olen melkoisen kahtia jakautunut tyyppi tässä mielessä, sillä geeneiltäni olen noin 75% maataloustaustainen, mutta jostain syystä se loppu 25% on ollut nuoruuttani vahvasti leimaava piirre. Tehdastyö oli nuoruuteni maailma, jonka auvoisella avustuksella säästin suuret rahat talon ostoa varten. Siitä olen iäti kiitollinen nuoruuteni työpaikalle, sillä ilman sitä minulla ei olisi juuri mitään sellaista konkreettista materialistista elämää, jota minulla nyt on. Kiitos siis. Vaikka tuo työpaikka sitten menikin alta melko pian heti taloni ostettua, ajatusmaailmani jäi, enkä ole muuttunut henkisesti miksikään, olen yhä työmies. Olen aina ajatellut olevani mitä suuremmassa määrin nimenomaan työläinen ja vieläpä juuri noin kirjoitettuna. Ei siis duunari tai joku muukaan, vaan Työläinen. Työmies. Tehdastyöläinen. Metallimies. Metsätyömies. Vihertyöntekijä. Maatalouslomittaja.

Metsätyömies.

Elämäni vaiheita tehdastyön parissa olen kuvaillut jo aiemmissa kirjoituksissani, joten jätän niiden etsinnän ja kertaamisen ahkerimpien lukijoideni vaivaksi. Tämä nykyinen elämänikin Pientilalla ja joiltain osin myös maatalouslomittajana on tullut jo eiemmin aika hyvin selvitettyä, joten kertoilen tässä vapaamuotoisesti kaikkea mieleeni plätjähtävää.

Minua kiehtoo ajatus vapaudesta. Haluan olla ja elää, kuin itse haluan, minkään minua estämästä ja kahlehtimasta. Inhoan riippuvuuksia. Ne, jos mitkä, voivat kahlehtia minut, ne tekevät elämäni raskaaksi ja oloni vaikeaksi hengittää. Tälläkin hetkellä kasvatan entistä pidempiä hiuksia, sillä on hieno tunne, kun ottaa korkealla kalliolla hatun päästään ja antaa tuulen tuivertaa hiuksia. Muun ajan voin sitten pitää niitä letillä, tällainen itse tehty intiaani kun olen.

Työ muiden palveluksessa taistelee rajusti monia elämänohjeitani vastaan. Voinko muka elää, kuten opetan, ollessani jonkun palveluksessa? Voinko tehdä jonkin asian, kuten haluan, vain siksi, että haluan? En voi. Minun tulee tehdä työni kuten kulloisellakin maatilalla työt "kuuluu" tehdä, vaikka oma näkemykseni olisikin ristiriidassa talonväen  näkemyksiin nähden. Olen asiakaspalvelutyössä, joten teen sitten työn talon tavalla, mutta se ei tarkoita sitä, että minun tulisi luopua omista näkemyksistäni ja uhrata omat periaatteeni työelämän alttarilla. Ehkä ristiriitaista ajattelua, mutta millonkaan ei saa unohtaa, että työssäni on kyse siitä, että menen jonkun todellisen henkilön kotiympyröihin tekemään hänen omia töitään. En voi sörkkiä ja hämmentää heidän elämäänsä, kukapa siitä voisikaan pitää? Jos joku tulisi kotiini sanomaan, että "oot tehny ton ihan väärin, ans mää näytä, mitenkä se tehrää", niin kyllä lähtisi mäkeen melkoista kiitolaukkaa moinen opastaja!

Ja kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että eläimet voivat hyvin. Muu on merkityksetöntä. Meistä jokainen on omalla tavallaan väärässä ja kaikki on kuitenkin vain mielipidekysymyksiä, jos lopputulos on hyvä.

Miksi siis olen työläinen, enkä yhtään suuremmassa määrin yrittäjä?

Yrittäjänä saisin päättää omista asioistani. Saisin olla kotona, jos ei huvita olla työmaalla. Saisin ratkaista elämänkohtaloni itse, ilman työnantajan vaikutusta.

Ja pyh! Tuo kaikki julkisuudessa ja keskusteluissa paasattu liirumlaarum on todellakin silkkaa, jotain sellaista, jota kolaan töissä päivittän pois lehmien parsista. Kuinka muka voisin yrittäjänä päättää omista asioistani? Ne päättäisi minun puolestani niin asiakkaat, kuin verottajakin. Koska yrittäjän työttömyysturva on mitä on, eli huono, en voisi ylläpitää nykyistä elämääni päätoimisena opiskelijana, sivutoimisena maatalouslomittajana ja osa- aikaisena työttömänä, sekä ALV- velvollisena tillallisena. Kaikkeen siihen tuo vaikuttaisi. Jos ryhtyisin yrittäjäksi, minun tulisi puskea pitkää päivää viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta, saamatta erikseen mitään sunnuntailisiä tai muita vastaavia työläisen etuja. Yrittäjä ei ole työntekijä, vaan hän vastaa itse kaikesta paperityöstään ja sivukuluistaan. Hän istuu koneella naputtamassa tilejään ja hänen hyllynsä pursuavat edellisten vuosien kuitteja, joita on pakko säilyttää vuosia mahdollisia tarkastuksia varten. Minullakin niitä on johtuen metsätalouden harjoittamisesta. Samoin joudun jo nyt tekemään kolme veroilmoitusta, joten en halua niitäkään yhtään enempää. Elämäni olisikin siis paljon kahlehditunpaa, kuin elämäni nyt. Siispä ei kiitos yrittäjyydelle, sen ainoasta edusta huolimatta: saisin olla vapaa työnjohdosta.

Ja kuitenkin ja kaikesta huolimatta suurin ja utopistisin ajatelmani ja haaveeni on aina ollut se, että voisin olla työssä kotona, voisin vaikkapa muutamalla lehmällä, tai puutarhatillalla pyörittää omaa talouttani siinä määrin järkevästi ja kannattavasti, että eläisin miten kuten, mutta kuitenkin olisin elossa. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Tästä johtuen olenkin ollut hieman, noh, kateellinen maanviljeliöille ja eläintilallisille, sillä heillä on mahdollisuus tehdä työtä itselleen, vain oman taloutensa parhaaksi.

Yleensä en tunne termiä "kateellisuus". Voin kaikille tässä julkisesti paljastaa, että en ole kellekään kateellinen, varsinkaan heidän taloutensa ja omaisuutensa vuoksi, mutta tätä yllämainittua kansanosaa kohtaan kyllä tunnen jonkinlaista tunnetta, jonka voisi kuvailla vaikka kateudeksi. Hyvät tilalliset, olkaa onnellisia, kun teillä on asiat kaikesta huolimatta noin hyvin. Älkää keskittykö niin paljoa mollaamaan toisianne, kyräilemään heitä, jotka ovat vaihtaneet Valioilta Arlalle, älkää miettikö, miksi naapuri osti uuden traktorin. Todetkaa sen sijaan, että saatte olla kotonanne töissä, teillä mahdollisesti on puoliso ja ehkä lapsiakin. Mitä siinä silloin voi vaikuttaa se, että maidon tuottajahinta laskee? Talousko on onnen määritelmä, eikä elämän laatu?

torstai 16. huhtikuuta 2015

Pientilan aforismeja Nr:o 2

On tässä tullut vapaapäivien kunniaksi mietittyä... Jospa jotain näistä korpifilosofisista ajatuksistani julkaisenkin. Tässä tulee muutama vanha viidakon sananlasku öhh... Pientilan elämänohje. Saa noudattaa, jos tuntuu omalta!

-Kaiken voi tehdä kymmenellä eri tavalla väärin.
Mitä se on?
Tämä tarkoittaa sitä, että jonkin asian toteuttaminen ja päätökseen vieminen ei vaadi sitä, että jokaisen persoonan olisi tehtävä asiat juuri samalla tavalla, kuin on opetettu, tai samalla tyylillä, kuin kaikki muutkin asian ovat tehneet. Jonkin asian voi siis tehdä usealla eri tavalla, muiden mielestä se kuitenkin voi olla ja yleensä muiden mielestä onkin väärin, mutta hällä väliä, porskutellaan silti eteenpäin vaan!

-Koskaan ei saa luovuttaa, milloinkaan ei saa lannistua!
Mitä se on?
Se yksi hyvin tärkeä elämänohje: jos luovuttaa, ei saavuta mitään, kaikki käden ulottuvilla oleva jääkin ulottumattomiin. Luovuttavan ihmisen elämä juoksee sormien lomasta kuin rantahiekka ja tuuli vie sen mennessään, etkä löydä sitä enää milloinkaan.

-Paras elämä on itse tehty.
Mitä se on?
Mielestäni elämän on oltava sellainen, kuin sen itse on halunnut, ei sellainen, kuin jokin ulkopuolinen taho, tai olosuhteet ovat ennalta asettaneet. Jos haluaa jotain, jotain sellaista, jota ei ole ennestään, tai jota ei ole muista syistä saanut, on se jotenkin kyettävä järjestämään elääkseen elämää, joka miellyttää itseä. Sillä lopultakin on kaikkien tärkeintä vain se, että elää kuten haluaa, ei se, mitä muut siitä ajattelevat.

-Halutessaan kaiken voi tehdä toisin.
Mitä se on?
Tämä on ylläolevan aforismin sisarversio. Ei ole syytä elää, kuten maailma olettaa että juuri sinun kuuluisi elää, vaan pitää elää kuten itse haluaa. Vain se on yhden ihmisen henkilökohtaisella mittapuulla mitaten ihmisarvoista elämää. Jos maailma olettaa, että sinun tulisi soittaa klarinettia, koska suvussasi on aina oltu muusikoita, voit silti huoletta ryhtyä autokorjaajaksi, jos pidät sitä enemmän omaan elämääsi kuuluvana. Jos kaikki ystäväsi muuttavat lähiön slummiin, ei sinun tarvitse, sillä kaiken voi halutessaan tehdä toisin, kuin "kuuluisi" tehdä!!

-Kaikesta joutuu maksamaan.
Mitä se on?
Tällä ei ole sinänsä mitään tekemistä rahalla maksamisen kanssa, vaan tällä tarkoitan sitä, että elämässä ei mitään saa ilmaiseksi. Jos haluaa elää, kuten itse haluaa, eli tehdä asiat toisin, ei se ole helppoa: voi joutua perustelemaan eri tahoille ratkaisujaan, ihmissuhteet saattavat kärsiä, jotain voi jäädä kokonaan saamatta, koska saa sen sijaan jotain muuta. Saadessaan elää kuten haluaa, joutuu siitä maksamaan jonkin hinnan. Mikä se milloinkin on ja millainen kenelläkin, ei sitä voi mitenkään ennalta tietää. Pitää vain uskaltaa tehdä kuten haluaa, ja toteuttaa itseään.

-Olosuhteiden ollessa epäsuotuisat, on vaihdettava olosuhteita, ei elämäänsä.
Mitä se on?
Jos olet vaikkapa syntynyt paikkaan, joka ei tarjoa sinulle sopivia eväitä elämääsi, vaihda olosuhteita, älä haaveitasi, saatika elämääsi olosuhteiden vaatimusten mukaiseksi, vaan muokkaa olosuhteet sopiviksi itsellesi.
Toinen hyvä esimerkki tähän on se, että mikäli ympärilläsi olevat ihmiset aiheuttavat sinulle tarpeettomasti mielipahaa ja mollaavat sinua rakastamiesi asioiden vuoksi, älä muuta omia suunnitelmiasi, sillä juuri ne suunnitelmat ovat oikeita sinulle. Sen sijaan hylkää huonot ihmiset, älä ole heidän kanssaan tekemisissä ja kohtele heitä, kuin ilmaa. Älä käännä myöskään toista poskeasi, sillä se on typerää. Puolustaudu tarvittaessa.

Jos et ole syntynyt maalle, tai saanut perinnöksi tällaista maisemaa, mutta haluaisit sellaisen,
niin toteuta haaveesi, sillä haaveet eivät toteudu itsestään.
-Haaveet eivät toteudu itsestään.
Mitä se on?
Voit haaveilla vaikka koko ikäsi jostain asiasta, mutta rohkeutesi ei riitä haaveen toteuttamiseen. Lopputuloksena olet vanha ihminen, joka siunailee kiikkustoolissa, että "olisi silloin nuorena pitänyt..." Haaveet eivät siis toteudu itsestään, eikä niitä toteuta kukaan muukaan sinun puolestasi, joten toteuta sinä ne!!

Taas uusia lukijoita, tervetuloa teillekin ihmettelemään Pientilan touhuja!!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Muisteluita menneistä töistä- Kellarin vinttivaja

Tuon "väärään" kohtaan luiskahtaneen kuisti- aiheisen tekstin jälkeen päätin hypätä takaisin loogiseen ja kronologiseen järjestykseen. Tämä päätös on voimassa ainakin tämän tekstin ajan... :D

Kellari. Pientilallisen paras kaveri: siellä säilyy niin porkkanat, perunat, kuin hillotkin ja onpa tuolla jäätymiseltä suojassa ollut punamultamaalitkin, sekä pesuaineet. Tällainen ihmelaite, joka toimii ilman sähköä, on tietenkin tärkeä jokaisessa varteenotettavassa taloudessa, jossa edes hitusesti yritetään elellä omavaraistalouden periaatteiden mukaisesti. Siispä kellä kellari on, se kellarin kätke... eikun kunnostakoon!

Haha, ihan pimee kuva, mutta juuri siksi niin hyvä!
Joku olisi tuonkin vetäissyt kaivurilla kumoon. Ovi ei auennut, eikä mennyt kiinni.
Kuva ensimmäiseltä näytöltä vuonna 2008

Vanha kuva, jossa kellarin vintti (oik) hautautuneena lumeen-
ennen talvetkin olivat vielä talvia.
 Ostaessani tilani vuonna 2008 tykästyin ajatukseen kellarista. Täällä sellainen on onneksi ollut aina ja tarpeellinenhan se on ollutkin. Kellarissa oli niin suuret pernaloorat, että käytössä tuo on ilmiselvästi ollut. Loorat olivat kyllä niin lahot, että ne jouduin polttamaan heti pois, kunhan vain ensin sain kellarin oven auki... Se kun oli jäänyt "maan alle", kun oven eteen oli valunut maata ylämäen puolelta. En päässyt myöskään vinttivajan puolelle, kun kellarin vintti oli pudonnut- yllätys, yllätys- maata vasten! Siis aivan kuten lähes kaikki muutkin rakennukset täällä...

Samasta syystä myös kellarin vintin seinän rakenteet olivat lahot ja samoin ulkovuoraus. Paikoitellen laudoitus ja rakenteet oli uusittava puoleen seinään asti. Ovessakin on alaossa lahoa, mutta sitä en korjannut, saati uusinut, sillä siinä on ilmeisesti tilan perustajan, tai hänen poikansa nimikirjaimet (samat alkukirjaimet).

Horsmittumaa...

Takaisin maan poveen meinasi hän.

Oho, kellarin ovenkin on saanut jo auki!
Kaupat tehtiin ja tuossa kuvassa se on jo mun!

Projektin alkuvaiheita- lahojen kartoitusta ja poistoa.

Uusi runko, uudet kujeet.

"Rakennuksessa on alkuperäinen, hyvin säilynyt katto"

Vanhan huovan naputtelin aluskatteeksi päreiden päälle.
Koko räystäs on uusittu lahovikojen vuoksi.

Jalkarännien väsäämistä. Tiilet ovat katolla painamassa pikisaumaa kiinni.

Punamaalin poistaminen karheasta lautaseinästä oli kaamee homma. Kyllä pitäisi punamaali kieltää lailla. Mur...

Maalin poistoa.

Kontrastia: ehkä huomaatte, kumpi puoli on maalattu?

Punamulta ei ole aivan niin vaarallista,
että sen käyttö vaatisi asbestipuvussa työskentelyä,
mutta kun toi on niin helppo pitää puhtaana...

Siinähän tuo on. Taitaapi olla ihannii valamiinahi.
Kattokin vuoti pahemman kerran ja ruodelaudoitusta oli uusittava. Onneksi huovan alla olivat olleet päreet, jotka toimivat aluskatteena oman aikansa. Mutta antauduttava oli niidenkin ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi, vaikka urheasti taistelivatkin vettä ja lahoa vastaan vuosikymmenet.

Tein kellarin kattoon perinteisen kolmiorimakatteen jälkäränneillä. Näin saan kerättyä katolle satavan veden hyötykäyttöön, eipähän sitten tarvitse kaikkea kaivosta nostaa. Jalkarännin tekeminen huopakatteeseen on omanlaisensa taivutteluprosessi, mutta se onnistuu kyllä, kunhan huopa on lämmitetty. Muuten siihen tulee ryppyjä ja pahimmillaan ratkeamia. Joten asiallinen alkulämmittely on tässäkin hommassa tärkeää.

Seinät olivat maalattu oikein kivasti ja vieläpä punamaalilla! Ah, että minä sitten nautin tuosta korvikemaalista, joka kuluu kyllä omia aikojaan, mutta ei irtoa irrotettaessa... Jouduin poistamaan maalin teräsharjaten ja jopa käyttäen apuna porakoneeseen kiinnitettävää pyörivää teräsharjaa. Itse en käyttänyt rakennuksen maalaamiseen punamaalia, uskotteko?

Kellarin vintin runkorakenteiden teon yhteydessä rakennus nousi myös uudelleen kivien varaan. Toivottavasti se ei nyt aivan heti tuosta putoa uudelleen alas ja lahoa. No, kumpaakaan se ei enää pääse tekemään, sikäli kun minulla on asiankulkuun mahdollisuus vaikuttaa! :D

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pientilan aforismeja

Laitanpa muutaman yleisesti Pientilalla noudatettavan aforismin, tokaisun, tai elämänohjeen sananselityksineen. Millä nimellä noita nyt sitten ikinä kutsuisikaan!

-Meistä jokainen on omalla tavallaan väärässä.
Mitä se on?
Se on ajatus siitä, että kukaan ei ole oikeasti oikeassa, mutta kaikki luulevat olevansa oikeassa. Ja toisten mielestä kaikki muut ovat kuitenkin väärässä ja oma idea on se paras. Siispä kaikki ovat kuitenkin väärässä.

-Tekemällä oppii ja virheitä tekemällä vielä paremmin.
Mitä se on?
Se on sitä, että pitää aina yrittää! Kun tekee, tekee vaan, vaikka ei vielä osaisikaan, niin jonain päivänä huomaa, "määhän osaan!" Ja kun tekee virheen, tietää, minkä seurauksena se tuli, joten osaa jatkossa välttää saman virheen toistamista.

-Jos ei tee virheitä, ei tuskin saa mitään muutakaan aikaiseksi.
Mitä se on?
Liittyy hieman edelliseen. Eli jos ei uskalla tehdä milloinkaan virheitä ja pelkää epäonnistumisia yli kaiken, ei todennäköisesti uskalla ylipäätään mitään muutakaan, joten pelon vuoksi kaikki hyvät ja oikeatkin, hyvin tehdyt asiat jäävät toteuttamatta, koska pelkää. Pelkää.


Pitää uskaltaa kokeilla myös kaikkea sellaista,
joka yleisen käsityksen 
mukaan on älytöntä.
Mutta jos se tuottaa iloa ja on mukavaa,

 niin siinä tapauksessa annan yleiselle käsitykselle 
melkö vähän painoarvoa. Meistä jokainen on kuitenkin
vain ja 
ainoastaan omalla tavallaan väärässä.
-Kerta se on viimeinenkin.
Mitä se on?
Kuten voidaankin arvata, on tämä muunnelma yleisestä "kerta se on ensimmäinenkin"- versiosta. Tällä tarkoitan usein sitä, että vaikka jokin asia elämässä olisikin tältä erää siinä, niin ei se tarkoita sitä, etteikö tuo viimeinen -jokin- olisi silti aivan yhtä arvokas, kuin kaikki muutkin -jotkin.

-Elämä on useinkin aika omituista.
Mitä se on?
No eikö muka oo? :D

Täydentelen tätä kokoelmaa sitä mukaa kun jaksan, huvittaa ja jotain mainitsemisen arvoista tulee mieleen!

Tervetuloa mukaan myös uudet lukijani!


torstai 2. huhtikuuta 2015

Mietteitä vuohienpidosta- vuohitalous eläintenhoitajan näkökulmasta

Lomittajana ja eläintenhoitajaopiskelijana törmää töissä jos millaisiin otuksiin. Nyt tarkoitan siis hoidettavia eläimiä, en niiden omistajia! :D Olen hoitanut hevosia, poneja, nautoja, kanoja, jopa minipossuakin! Ja nyt uusimpana ihmeenä- olen ollut vuohitilalla lypsämässä kuttuja!

Koska tulen kertomaan tässä kirjoituksessani lähinnä mietteitäni omasta näkökulmastani katsottuna ja vahvasti sillä vähäisellä kokemuksella kerrottuna, joka minulle on kertynyt asiasta, en takaa tietojen kirjanopillista oikeellisuutta. En myöskään voi missään nimessä kertoa kovin tarkkoja lähdetietoja tiloista, enkä varsinaan kertoa mitään koordinaatteja, saati julkaista kuvia. Joten visuaalisessa mielessä tämä kirjoitus tulee olemaan hyvin tönkkö, lähdetiedoiltaan vajavainen,  mutta sanahelinää ja ajatuslentoa on senkin edestä.

Vuohi, tuo köyhän miehen lehmä. Mitä siitä tiedän? En juuri mitään. Siskollani sellaisia oli joskus lemmikkeinä ja olivat muistini mukaan mukavia, mutta aivastuksen verran jääräpäitä. Karkailivat vaikka millaisesta aidasta ja välillä olivat mökkinsä katolla... Mutta jollain oudolla tavalla ne olivat hyvin sympaattisia otuksia. Vuohen perusilme on hymy! Jos olette joskus nähneet kuvia vuohista, niin nehän hymyilevat lakkaamatta! Samaan tapaan, kuin lapinkoiratkin hymyilevät aina.

Vuohet ovat märehtijöitä. Elävät lähes pelkästään korsirehulla ja saavat sen ohessa hieman täysrehua ja kivennäistä. Ne ovat suhteellisen pieniä, sitkeitä ja taudinkestäviä, tulevat vähällä toimeen, eivät vaadi komeita puitteita elämälleen- siis aivan kuten minä. :D Vuohi viihtyy hyvin kylmäpihatossa, kunhan sen kuivituksesta huolehditaan ja sille tarjotaan mukavat makoilupaikat. Pahnat ja sen alla turve ovat hyviä. Kestokuivikepohja siis.

Kokemuksieni mukaan vuohi lypsää keskimäärin noin 2.5-3,5 kiloa per naama. Jotkin lypsävät vähemmän ja toiset taas enemmän. Vaihtelua esiintyy, kuten eläimissä ylipäätäänkin. Vuohenmaito on mielestäni hyvää, eikä maistu ollenkaan niin voimakkaalle, kuin miksi sitä aina haukutaan- en tiedä miksi niin on. Makuasia?

Ja sitten siitä vuohienpidosta ja vuohienhoidosta...

Korostan vielä kerran, että kaikki kertomani on joko omien havaintojeni pohjalta ja vahvasti omasta näkökulmastani kerrottua, tai tilallisten itsensä kertomaa. Totta siis.

Vuohi on arvoton eläin. Sitä ei kannata hoitaa, sillä eläinlääkärikulut ovat suunnilleen samat, kuin mikä on vuohen rahallinen arvo. Jos vuohi sairastuu vähänkin pahemmin, ei sille siis anneta oireenmukaista hoitoa, ellei sitä voida antaa kotikonstein. Vuohen "hoito" tarkoittaa, ikävä kyllä, sen lopettamista. Ammutaan pultti päähän ja kaula auki.

Samoin jos vuohella on vaikea poikiminen, jota jotkut lystikkäästi kutsuvat "kilistelyksi", niin jos vuohelle ei voida antaa poikimisapua, sillekin ainoa hoito on se pulttipistooli. Samalla menetään myös kili. jota ei yritetäkkään pelastaa. Aika kamalaa touhua.

Kilipukit kolkataan heti niiden synnyttyä löymällä niiden pää esimerkiksi betonisokkeliin. Niitä ei kasvateta isoiksi, koska niillä ei ole senkään vertaa arvoa, kuin kutuiksi kasvatettavilla vuohilla. Vuohen liha on arvoltaan merkityksettömässä marginaalissa, niitä kun ei huolita teurastamoihinkaan. Vuohet menevät Honkajoki Oy- nimiseen yritykseen poltettaviksi "ongelmajätteenä". Voitteko kuvitella, jopa vuohien kauniit ja usein moniväriset taljat päätyvät hävitykseen! Ma ei aina ummara tata...

Jos joku ei ole vielä huomannut, elämme markkinataloudessa.

Itse en ole joutunut lahtariksi ryhtymään, enkä eläintenhoitajana missään tapauksessa sellaiseksi halua ryhtyäkään. Haluan hoitaa eläimiä, en tappaa niitä. Se ei sovi ajatusmaailmaani, se ei ole minua varten. Olen aivan liian "eläintenystävä" siihen puuhaan.

Joskus sitä kuitenkin joutuu toimimaan omaa haluaan vastaan. En halua tappaa ketään, se tässä on käynyt varmaan jo selväksi. Töissä sattui kerran inhottava tapaus, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni. Siellä  oli yksi kuttu poikinut kolmoset, vaikka kutullahan on vain kaksi nisää. Sehän tarkoittaa sitä, että heikoin ei pääse juomaan maitoa ja se taas tarkoittaa sitä, että se heikkenee entisestään. Pienin näistä kolmesta kilistä oli jo erään päivittäisen tarkastuskierrokseni aikana hautautunut pehkuihin, kun muut olivat sen mennen tullen jyränneet. En olisi sitä edes löytänyt, mutta se ajoittain huusi aivan sydäntäsärkevästi, että auttakaa. Kaivoin sen pehkuista esille, mutta se ei enää edes pysynyt jalkeilla. Kaunis, pieni lumenvalkoinen kili. Kerrottuani isännälle asiasta, hän totesi, että se oli ollut jo hetken huonona ja että se pitäisi tappaa. Isäntä kysyi minulta, millainen olen luonnoltani, että onnistuisiko se. Ikinä en ollut ketään vielä tappanut, enkä ole ikinä siihen mitään kutsumustakaan kokenut. No, poikkeus tähän on kalat, mutta pahaa sekin tekee...  Vastasin isännälle. että jos on pakko, niin teen sen. Mutta ymmärsin toki itsekin, että vaihtoehdot ovat vähissä, pieni kili kuolee joko kylmään ja nälkään, tai sitten se on kolkattava. Kovia vaihtoehtoja eläintenhoitajalle. Mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Joten päätin, että otus pääsee päiviltä. Kun pieni kili huutaa että auttakaa, mutta ainoa annettavissa oleva apu on kolkata se, niin siinä ei tee mieli hyppiä riemusta. Tämän enempää en halua asiasta kertoa.

Hetken ajattelin ottavani sen takin alle ja tuovani kotiin...

Mutta vaikka joskus sattuukin tällaisia elämän kurjuuksia kohdalle, niin siitä huolimatta en vaihtaisi nykyistä elämääni ja tätä eläinalaani mihinkään muuhun elämään! Kuinka suurta iloa tuokaan, kun parikymmentä kiliä yrittää kiivetä syliin ja maistelevat puntista ja hihasta ja pitävät hauskaa ääntelyään. Ja hymyilevät! :D

Loppuun vielä loppukevennykseksi kuva, joka on imaistu netistä, joten se ei ole minun ottamani, eikä minulla ole hajuakaan, kenen kuva se on. Omistaja ilmoittautukoot, jos haluaa....

Kuvittele parikymmentä tuollaista kiipeämässä syliisi! :D