Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

maanantai 23. marraskuuta 2015

Vanhan saunan tolppalauteet

Vähäinen vapaa-aikani, joka koululta ja työelämältä (ja muulta elämältä) on jäänyt, on mennyt paljolti saunaprojektin kimpussa. Viimeisimmäksi olen muun ohella patinoinut paikkahirsiä ja tehnyt tolppalauteita.

Hirsiseinien uudet korvaushirret olivat kovin vaaleat ja niiden puhtaus pisti pahemman kerran silmään. Siispä "patinoin" ne savusaunan hirsien värisiksi samalla konsilla, jota olen menestyksellä käyttänyt myös mustassa pirtissäni: vesipetsillä! sävytin vesipetsin tarkalleen alkuperäisten seinähirsien sävyiseksi käyttäen useita erivärisiä vesipetsejä. Mutta kuinka ollakaan, musta petsi oli tässä sekoituksessani melkoisen dominoiva sävy... Ensisestä savusaunasta kun puhutaan!

Mutta sitten tolppalauteisiin. Kyseisessä saunassahan oli ihan nykyaikaiset keveästä, suorastaan mitättömästä laudasta värkätyt lauteentapaiset härpäkkeet. Ei ollenkaan minun makuuni. Jouduinkin ne hävittämään saunaremontin alkuvaiheessa pois. Ihme... ;) Uusia lauteita pääsin viimeinkin tekemään nyt, kun saunassa on jo puulattia, josta lienen jotain maininnut. Olenkohan? Hmm... No, joka tapauksessa saunaan tuli männyn sydänpuusta tehty, keskelle viettävä puulattia.

Lauteiden runko on myös männyn sydänpuuta ja pihkan tuoksu puuta työstettäessä on suorastaan nokkaa aukaiseva! Eipähän tarvitse syödä yskänpastilleja... Runko on suhteellisen järeää tavaraa, onhan se kuitenkin 4"x6" parrua. Laudepuut sen sijaan tein haapaisesta, tuppeen sahatusta lankusta, jonka paksuus on vaatimattomat 4" (=100mm.) ja leveys siinä 300mm. molemmin puolin. Ihan mistään pikkulankusta ei siis ole kyse. Ihme ja kumma, että tuollaista puutavaraa vain ikään kuin ajelehti minulle. Tarkoituksenani oli sitä ihan tilata paikalliselta sahurilta, mutta eipähän nyt sitten tarvinnutkaan.

Koko näiden minun tolppalauteideni ideahan on olla jonkinlainen folkloristinen inkarnaatio eräästä vanhasta saunasta, jonka kuva on julkaistu plökissäni aiemmin. Muinoinhan saunoja käytettiin mitä moninaisimpiin tarkoituksiin ja lauteetkin tehtiin yleislauteiksi, ei siis pelkkää löylyttelyä varten. Nimitys tolppalaude tulee siitä, että lauteet ovat jykevien, puisten nurkkatolppien varaan rakennetut. Lisäksi kierrellessäni suomalaisia vanhoja saunoja olen todennut kyseisen laudemallin olevan melko yleinen varsinkin vanhemman ikäluokan saunoissa ja erityisesti savusaunoissa. Puhutaan myös tolppalavosta.

Siispä, kuinka ollakaan, halusin itsekin sellaiset! :D

Olen tehnyt näitä lauteita päämääräni se, että en käytä lainkaan rautaosia, en edes nauloja, tai ruuveja. Kaikki liitokset olen tehnyt lyöntitiukkoina lohenpyrstöliitoksina ja lauteet on kiinnitetty vaakapuihin tappiliitoksilla. Liitokset olen tehnyt käyttäen apunani sahaa, talttaa ja raspia. Näillä välineillä olen saanut liitokset riittävän tiukoiksi, jotta olen ne voinut lyödä paikoilleen jyhkeällä visanuijalla.

Lauteet ovat kuitenkin yhä kesken. Niistä puuttuu oikeastaan enää jalkatuki ja selkänoja. Tavallaan vähän turhanaikaista luksusta moiset, mutta kai saunassa saa viihtyäkin?

Tässä muutama kuva ja lisää tulee saunan lopullisesti valmistuttua! :D
Tolppalauteet.
Istuinpuu on kiinnitetty pystytolppaan lohenpyrstöllä.

Lauteiden lavo on sen sijaan tapitettu kiinni vaakapuihin.
Yksityiskohtia.

Järeää puutavaraa. Nam!! :D Minä en sitten yhtään tykkää hipistikkelipuutavarasta...
Tässä näkyy myös patinoitua, uutta seinää.
Arvatkaapa, mitkä hirret näistä ovat uusia?
(Saa luntata!)
Tässä kuvaa myös puulttiasta.
Uudet lukijani, tervetuloa teillekin! :D Johan teitä aika monta alkaapi ollakin. Ihme sinällään. Vai?

perjantai 13. marraskuuta 2015

Metsälenkillä ammujen gaa

Tulipahan käytyä Ruskiksen ja Mooseksen kans mettässä. Ruskiksen kanssahan olen kahden kesän ajan kapotellut pitkin kylää ja mettiä. Yleensä sitä ei tarvitse pitää edes riimussa kiinni, vaan se tulee kyllä sinne, minne minäkin. Ainoastaan lähestyttäessä naapurien mehukkaita nurmimaita tai viljapeltoja se on on syytä napata naruun- se kun ei voi vastustaa vihantaa viljaa tai maukasta nurmea!
Ammuset mettässä.
Mooses on vähän toista maata. Se hyvin mielellään juoksentelee mihin sattuu ja pienillä sorkillaan pinkoo jo melkoista kyytiä. Sitä ei käytännössä saa juosten kiinni, en ainakaan minä, vaikka en mielestäni olekaan mikään kompurajalka. Joten mikäli Moosesta pitää vapaana, on syytä varautua useamman hetken kestävään kiinniotto-operaatioon, jonka aikana se päästelee pitkin pitäjää milloin mihinkin suuntaan ja mennessään viskoo takajalkojaan ilmaan. Se aattelee, että kiinniottaminen on jonkin sortin leikkiä ja ajankulua. Ihan kuin se nauraisi hiljaa mielessään, että etpäs saa mua kii!

Tässä muutama kuvajainen teidän lukijoideni iloksi ja piristykseksi näihin kosteankuhjaisiin hetkiin!

Käytiin koko perhe vähän kävelyllä.
Pikku- Mooseksella on hyvä ja lämmin karva. Kyllä sen kelpaa, on se melkoinen karvanaama jo!

Puolukat ovat yllättävänkin hyviä pikkuisen käyneinä... ;)

...joiden päälle maistuukin maitohörpyt!

Emo huolehtii aina pienestään. Ruskiksen oma emo ei huolehtinut siitä- potki vain... Toisilla lehmillä on vain paremmat emonvaistot- aivan samalla tavalla, kuin meillä ihmisilläkin huolehtimisen aste vaihtelee.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Syntymän ihme!

Pientilalla on koettu onnellinen perhetapahtuma! Ja kaiken lisäksi tämä perhetapahtuma on peräti neitseellinen... Ruskis- Ammu nimittäin poiki pienenpienen sonnivasikan! :D
Uusi kaveri esittäytyy! Hää on Mooses! Kaverilla on muuten vihreät silmät.
Tämä tuli kaikille totaalisena yllätyksenä. Ammua ei ole siemennetty milloinkaan. Sitä ei myöskaan ole astutettu, vaan kaikki on tapahtunut joko pyhän hengen johdatuksesta, tai sitten kiertelevä kyläsonni on käynyt Ruskista morjestamassa... Tai sitten on se todenmukaisin vaihtoehto, että Ammu on tullut tiineeksi jo ties kuinka nuorena viettäessään aikaa yhtä nuoren sonnin kanssa samassa karsinassa... Kaikkea ne nykyajan nuoret...

Suomen pienin kahden naudan eläinsuoja...
Siellä se pieni lämmittelee villapaita päällä pahnojen alla!


Oikeennii terhakka ja viree vasikka hää o.
Kun kerroin asiasta naapurilleni, niin hän vain tokaisi, että maailma on ihmeitä täynnä! Ja toden totta, maailma on ihmeitä täynnä, eikä tämä ihme ole ainoa maailman ihme, jota ihmettelen. Mutta suuri ilo ja onni tästä yllätysvasikasta tuli. Olen ihan ammujen lumoissa koko mies!

Muutamaa tuntia ennen poikimista Ruskis oli rauhaton, hakeutui syrjäisen puun alle, jossa ei ennen ollut edes käynyt. Siellä se huuteli, ja kun menin katsomaan ja kyselemään, että mitä asiaa, se koitti kertoa jotain, mutta enhän minä ymmärtänyt, vaikka kuinka yritin. Ihmettelin tosin sitä, että kuinka sen utare nyt tolleen on kasvanut ja kovakin se on ja maitoakin näyttää tihkuvan... Mutta minun oli mentävä iltanavetalle töihin ja ainoa, jota pystyin tekemään, oli toivoa parasta. Mitä se sitten ikinä olisikaan...

Suuri yllätys koittikin, kun iltamyöhällä pimeässä töistä tullessani huomasin otsalampun valossa liikaa silmiä! Oli ne silmät, jotka aina ovat vastassa olleet ja oli ne uudet. Ne, jotka olivat puolet matalammalla, kuin toiset...! :D

Noh, siinä sitten tilannetta toteamaan ja tarkistamaan molempien vointi. Ei hätää kenelläkään. Ainoa vain, että oli kylmä yö tulossa... Vielä ennen nukkumaanmenoa siinä kymmenen jälkeen kävin pukemassa pienelle villapaitani lämmikkeeksi. Laitoin myös herätyksen kello kahdelta yöllä, jotta voisin varmistua näiden eläinystävieni hyvinvoinnista. Ei hätää. Hyvin meni ensimmäinen yö ja hyvin on mennyt myöhemminkin.

Eihän noihin oikein kyllästy koskaan. Ei niiden puuhia tympiinny seuraamaan. Vaikka minäkin maatalouslomittajan työssäni näen vasikoita joskus jopa satamäärin yhdellä kertaa, niin aina ne ovat yhtä mukavia ja sympaattisia otuksia. Vasikoiden elämä kun on karkeasti arvioiden syömistä ja nukkumista, mutta kun siihen pääsee paremmin perille, on se myös avointa uteliaisuutta, iloa, väsymystä, tutustumista, leikkimistä, kaveriporukan etsimistä... Vasikoiden elämä ei siis poikkea paljoakaan meidän ihmisten elämästä. En tiä, mutta ymmärtääkseni ihmislasten ja eläinlasten kanssa pärjää kokolailla samanlaisilla elämänotteilla.

Uusi pieni tulokas onkin tämän yliluonnollisen ilmestymisensä johdosta kantanut nimeä Mooses. Toinen vaihtoehto olisi Messias, mutta kattoo ny...! Mooses sopisi sikälikin hyvin, että kun mummuni sai asiasta kuulla, niin hän kysyi minulta, että onko vasikka yhtään naudan näköinen, vai näyttääkö vasikka hirveltä! Ja hirvi on muistaakseni ulkomaankielellä moose... Joten olisko se sitten Mooses?

Kuinka suuri ilo voikaan olla pienestä otuksesta!