Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Heinäpoutia

Pientilalla tehdään heinäkin perinteiseen tyyliin niittämällä pihakedot ja ojanpientareet. Näillä ns. "joutomailla" kasvaa suuri joukko luonnon omia yrttejä, joiden tärket kivennäisaineet ja vitamiinit ovat hyväksi eläinten terveydelle. Joku on väittänyt, tai tehnyt peräti tutkimuksen, että luonnonniittyjen heinä on terveellisempää, kuin yksipuolinen peltoheinä. Olen itse samoilla linjoilla, en ollenkaan epäile, etteikö asia näin olisi.

Perinteiseen karjatalouteen kuului oleellisena osana niittytalous. Vanhojen talojen lohkomiskartoissa on erittäin tarkasti määritelty niittyalueet ja vähäiset pellot. Vähäiset siksi, että karjanhoito perustui yksinomaan niittytalouteen, eli niityiltä kerättyyn heinään. Pellot oli varattu viljantuotantoon, tarkemmin sanoen syysrukiin viljelyyn, johon Suomen kansa on nojautunut menneinä vuosisatoina. Ruis on ollut ravintotaloutemme tärkein osa ja sen viljely on vaatinut ravinteita, joita saatiin karjan lannasta. Lanta taas sai ravinteensa niityiltä kerätystä heinästä. Lopputuloksena tälle negatiiviselle ravinnekulkeumalle oli se, että niittyjen lajisto ei suinkaan yksipuolistunut, vaan monipuolistui. Parasta, mitä ihmiskunta on saanut luonnolle aikaan, on ollut vanhakantaisen karjanhoidon toteuttaminen niittytalouden avulla.

Niityt, metsälaitumet ja kedot, sekä muut perinnebiotooppeina tunnetut elinympäristöt taantuvat ja niiden lajisto köyhtyy, mikäli niiden hoito laiminlyödään. Useimmat, varsinkin näiden pientilojen ja mäkitupien, niityt ovat jo metsittyneet, pusikoituneet ja rehevöityneet. Niiden palauttaminen menneiden aikojensa avoimuuteen ja kukkaloistoon on vaikeaa, työlästä ja hikistä. Mutta lopputolos palkitsee tässäkin asiassa tekijänsä: kukkaniityt ovat erittäin kauniita ja sopivat oikeinkin hyvin vanhojen rakennusten muodostamaan soinnukkaaseen mosaikkiin.

Oman Pientilani joka ainoa neliömetri on aikoinaan ollut karjan laitumena. Myös metsä on ollut laidunnettua hakamaata. Vanhassa valokuvassa, joka siis otsakekuvanakin, näkyy nuo tilaa ympäröivät riukuaidat. Ikävä kyllä, metsälaitumesta ei ole enää olemassa kuin rippeet jäljellä, mutta niittyjä täällä on paljon. Olen ne ottanut hoitoon heti ostettuani tilan vuonna 2008. Nyt hoito tuottaa jo tuloksia. Voin kesemmällä ottaa joitain niittyaiheisia kuvia parhaaseen kukinta-aikaan ja tehdä aiheesta kuvakollaasin.

Riukuaidat ympäröivät Pientilaa- kaikki maa on hyödynnetty karjan laitumena.
Heinää tehdään, mutta kuten kaikki huomaavat, ei pellolta, vaan ojasta.
Parhailta niittyalueilta teen heinää talven varalle, heikompituottoiset alueen joko laidunnan Ammulla, tai sitten niitän vain lajistonhoidon kannalta ja haravoin niittojätteen kompostiin multaa tuottamaan. Parhaat niittyni tuottavat heinää lähes viljeltyjen heinäpeltojen veroisesti, mutta lajistoltaan monipuolisemmin. En oikeastaan tajua, mistä nurmikasvit saavat ravinteensa, sillä en lannoita pihaniittyjäni mitenkään, en tietenkään! Mutta hienosti lainehtivat puntarpäät ja nurmitähkiöt, eli timoteit. Hälläväliä, millä ne kasvavat, kunhan kasvavat! :D

Heinää tehdään, mutta kuten kaikki huomaavat, ei pellolta, vaan pihaniityltä.
 Vaalikaamme perinteisen niittytalouden aikaansaannoksia- ne ovat parasta, mitä ihmiskunta on luonnolle tehnyt!
Maalaiselämää. Kuka kehtaa väittää, että eläisin 2000- luvulla?

video


Tervetuloa mukaan joukkoon kummaan, Morgaise!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hän on täällä taas!

 Moni varmasti muistaa Ruskiksen- tuon kaikessa poikkeavuudessaan mieleenpainuvan pikkuammun? Jouduin palauttamaan Ruskiksen viime syksynä, tai alkutalvea se ehkä jo oli. Jostain syystä sain sen nyt kuitenkin taas takaisin kesähoitoon! Ja kyllä asia on niin, että on ammu on kuin kotonaan ja minustakin tuntuu oikein mukavalta tällainen uusi käänne! Kerron lisää, kunhan saan jäsenneltyä asiaa jollain tavalla "järkevään" sanalliseen asuun. Palataan siis asiaan! :D
Vanha ystäväni, vaikka ei niin vanha vielä olekaan.

Ja hetihän se on aloitettava taas tämä ratsukoulutus! :D

torstai 18. kesäkuuta 2015

S- piikkiäkeen kunnostaminen ja kärkien vaihto

Pientilalla on tehty kalustohankintoja aina, kun jotain on saatu kohtuullisella hinnalla ja sitä hintaa vastaan on saatu kohtuullista tavaraa. Syksyllä hankin kärkiensä puolesta täysin loppuun ajetun  Potila 250 s- piikkiäkeen. Äes on tunnettu siitä, että siinä ei ole lainkaan etulataa, vaan sen molemmissa päissä on varpajyrät. Näin saadaan aikaiseksi erittäin tarkka työsyvyyden säätö ja samalla myös vetovastus vähenee osan laahaavasta kuormasta muuttuessa rullaavaksi kuormaksi. Myös työjälki saadaan tällaisella äkeellä hyväksi, vaarana on jopa maan rakenteen liiallinen hienontuminen ja siten liettymisen vaara äestystä seuraavien sateiden aikana. Äkeen ongelmaksi voisin sanoa juuri saman asian, joka on myös äkeen etu, eli sen, ettei etulataa ole... Tällainen äes ei tasaa maanpinnan muotojen vaihteluita lainkaan, ja vesivaotkin jäävät useasti kajastamaan useammankin äestyskerran jäljiltä aavistuksenomaisena painanteena. Yksi hyvä ominaisuus s- piikkiäkeessä vielä on: se kerää juolavehnän ja muiden kestorikkojen juuret siistiin kasaan päisteelle, kun äes nostetaan ylös! :D

Ennestään minulla on 60- luvulta periytyvä Sampo 270 äes, eli niinsanottu "perhos- Sampo". Kyseessähän on lapiorullaäkeen maanpintaa mukaileva malli. Tuo äes on erityisesti omiaan nurmikynnösten äestykseen, koska lapiorullaäkeen terät aiheuttavat lyövän iskun eteenpäin. Tämä isku samalla sekä leikkaa, murskaa, että jyrää alleen jäävää materiaalia hajottaen pahimmatkin juuripaakut. Vaikka tämä äes on levempi, kuin Potila, on Potila silti työsaavutukseltaan parempi vähempien ajokertojensa vuoksi.

Tein äkeeseen perushuollon osana maatalousalan opiskelujeni näyttötutkintoa. Tein selvityksen jopa huollosta syntyneiden jätteiden lajittelusta... Alamme on monipuolinen, eikö totta?

Aluksi nostin äkeen ylös ja kannoin sen alle tukevia tyvilumppeja, ettei minun tarvitse pelätä sen putoavan jälkojeni päälle remontin aikana. Vanhat kärjet, sikäli, kun niitä oli enää jäljellä, olivat kiinni pulteilla. Näiden pulttien avaaminen oli täysin toivotonta touhua ruosteen ja mekaanisen kulumisen vuoksi. Siispä hain rälläkän, jolla ruosteisempikin pultti aukeaa melko näppäreesti! Sitten vain kevyt kopautus kärkilappuun ja se lentää ties minne jousivoiman ansiosta. Uuteen pulttiin kuparitahnaa, sillä kiinni uusi kärkilappu ja mutteria perään. Nämä kärjet ovat käännettävää mallia, mutta edellisen omistaja oli kääntänyt terät jo, joten minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ostaa uudet.

Kärkien vaihdon jälkeen rasvasin kaikki rasvauskohteet, joista suurin osa oli varustettu rasvanipoin. Erityisen tärkeää on huolehtia varpajyrien säännöllisestä rasvaamisesta, koska ne ovat lähimpänä maata ja helpoiten korrosiolle alttiina.

Tässä vielä muutama kuva ja videopätkäkin äkeen kunnostamisesta:

Potila 250 s- piikkiäes

Traktori hunnutettuna, ettei lentele kipunat...

Teknik.

Vähiin käy, ennen kuin loppuu.

Tässäkin on joskus ollut kärki...

Siinähän niitä on: paketillinen uusia kärkiä kiinnikesarjoineen.

Paljon paree jo. Näitä kärkiä en ihan muutamassa vuodessa
Pientilan maita äestellessäni loppuun aja!

video


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Toukotyökurssin antia ja työhevosia

Kävin toukokuun puolella, sinä ainoana toukokuun poutaisena päivänä, toukotyökurssin Ikaalissa. Paikka oli sama, kuin aiemman hevosmetsäajon perusteet- kurssinkin. Åfeltin työhevoset järjestivät kaikelle halukkaille toukotyökurssin, jonka tarkoituksena oli antaa jonkinlainen kokemus työhevosten kanssa maatöitä suunnitteleville hevosharrastajille.

Päivän ohjelmaan kuului valjastamista, lannanajoa itsepurkarkavalla levittimellä, äestystä erilaisin äkein ja myös päivän "villit visiot"- kohokohta: nelivaljakolla äestäminen!

Käytössä oli c-piikisen hevosäkeen ohella myös kaksi traktorivetoisista äkeistä modifioitua äestä (lapiorulla- ja s-piikkiäkeet) joita tavallisesti vedettäisiin noin 60 hevosvoimiaisilla traktoreilla. Nyt niitä kiskottiin nelivaljakolla. Näyttävän näköistä puuhaa, etten sanoisi! Mielestäni kuitenkin parhaimman ja tasaisimman kylvöalustan jätti perinteinen c-piikkiäes, jonka värähtelytaajuus on aikoinaan optimoitu nimenomaan hevosen käyntinopeuden mukaan, kun s-piikkiäes puolestaan vaatisi jopa 15 km/h ajonopeuden toimiakseen muunakin, kuin vain virtausmuokkaimena.

Ruotsalainen työvaljastus

Tässä puolestaan "jenkkimalli"
Näiltä pikkuhummilta saa ihan tosissaan kaivaa töhkät kavioista.
Kaviokoukun sijaan voisi huoletta käyttää puurarhalapiota! :D (kuva: Miisa Wikman)

Isot hevoset äkeen edessä.

"Mennään, mennään"
Lannanajoa. Moottori pyörittää voimanulosottoa,
jonka voimalla lannanlevitin toimii. (kuva: Miisa Wikman) 


Pollet polleina.

Nelivaljakolle suunnitellut vetokartut.
Nelivaljakon koeohjastaminen.

Traktorille suunnitellun s-piikkiäkeen koekäyttöä.


Sieltä ne saapuvat.
Tässä äestys meneillään hankmo- tyyppisellä lapiorullaäkeellä.
(kuva: Teija Sorjonen)

Ja loppuun vielä video jolla EN HALO POLTTOPUITA! Sellaista kun on minulta toivottu!! :D

video


 Anette PK, kiitos, että olet ryhtynyt lukemaan Pientilan jorinoita! :D