Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

maanantai 31. elokuuta 2015

Saunan lattia valmistuu hiljakseen...

Ehdin veispuukkin puolella lupailla kirjoittavani niittykukista ja aitankorjaamisesta, mutta kuten otsikko mahdollisesti paljastaakin, käsittelee tämä väliaikatiedote saunan lattiaa! Joten kukkafanit saavat odottaa vielä jonkin aikaa, mutta kyllä teidänkin odotuksenne vielä palkitaan...

Kuten aiemmin olen kertonut, halusin saunaani puulattian. En betonilattiaa, tai levylattiaa kera muovimaton, vaan rehellisen lankkulattian. Lattia viettää keskellepäin ohjaten pesuvedet lattian keskellä olevasta rakosesta pois. Mihin ne siitä menevät, niin se on vielä mietinnässä. Jätevesien imeytystähän tämä sauna ei kantovesineen vaadi... Painevettä kun ei ole, eikä tule.

Nyt saunassani on siis lattia. Muutaman vuoden odottelun jälkeen pääsen kävelemään puulattialla, enää ei tarvitse varoa askeleitaan murentuneella betonilattialla, tai kuten viimevaiheessa, kivilouhikossa, joka betonin alta paljastui.

Edelleenkin lattia on kesken, koska olen antanut sen kuivahtaa ennen viimeistelyhiontaa. Nyt kun viimeinkin oli näitä kunnon poutia, joten lattialankut pääsivät luovuttamaan viimeisenkin varastointikosteuden.

Tämä oli nyt tälläinen tynkäkirjoitus... Tässä on ollut vähän muutakin tekemistä, kuin istua koneella naputtamassa plökiä... ;) Mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö jatkossakin lupaisi piinata teitä näillä korpijorinoillani! :D Ootelkaahan ihan rauhassa...

Ja koska uusia lukijoitakin on taas ilmestynyt, niin toivotanpa teidätkin tervetulleeksi lukemaan kirjoituksia Pientilalta!

Lastuja laineilla?
Kuvasta lienee tarkoitus erottua jalkalista, jonka alla on ilmarako.
Tuon ilmaraon kautta tulee lattialankkujen ja
seinän välisen raon mahdollistama korvausilma.

Jalkalistan taivutin lattiansuuntaisesti keskellepäin viettäväksi.

Vielä pitäisi jälkitilkkiä seinät...

Tallaisen maailmaanähneen pikkuoven kautta on kulku "mustaan kylyyn".
Tuo ovi on hädintuskin 150 cm. korkuinen!

lauantai 8. elokuuta 2015

Kevään työssäoppia eräillä kotimaisilla karjatiloilla

Maatalous elättää minut. Niin outoa kuin se onkin, saan pääasiallisen elantoni tätänykyä maataloudesta, vaikka minulla ei itselläni varsinaista maataloutta olekaan. Tämä ei kuitenkaan ole este maatalousalalla työskentelylle, sillä olen jo vuodesta 2013 työskennellyt maatalouslomittajana kahden eri kunnan alueella. Minulla on muutama vakitila, joille minua kutsutaan niinsanotusti nimellä, eli sinne halutaan juuri minut. Olen tästä suuresti otettu, sillä minullahan ei ole varsinaisesti elämänmittaista kokemusta maatalousaloista, vaan olen kaiken opetellut itse, joko työn, kiinnostuksen, tai jossain määrin jopa koulun kautta. "Jossain määrin" siksi, että meidän opetuksemme oli ainakin ensimäisen, jo päättyneen, opiskeluvuoden perusteella vahvasti "opetelkaa työelämässä"- tyylistä koulupäivien vähyydestä johtuen.

Noh, minäpoika menin ja opettelin.

Talven ja kevään kestänyt  maatalouden perustutkintoon liittyvä työssäoppini päättyi loppukeväästä. Ehdin työskennellä emolehmätiloilla, lypsykarjatiloilla, kuttutiloilla, ja joillain tiloilla oli myös hevosia ja poneja. Olipa jopa muutama kanakin... Joten sikoja ja kaloja lukuunottamatta jo tämä ensimmäinen työssäoppini lomituspalveluilla oli varsin monipuolinen ja en usko, että olisin saanut samanlaista opetusta ja opastusta, mikäli olisin mennyt "perinteiseen tyyliin" yhdelle ja samalle tilalle siivoamaan komeroita. Nyt olin yksi työntekijä muiden joukossa, kaikkine vastuineni ja normaaleinen työsuhteineni - ja palkkoineni.

Eräälle tilalle menin suorittamaan pitkäkestoista sijaisapulomitusta. tarkoituksenani oli opetella tuolla tilalla appeen teko, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Se osoittautui varsin mielenkiintoiseksi ja tarkaksi toiminnaksi, sillä appeen eri ainekset punnitaan kukin erikseen ja lopuksi kaikki yhdessä. Niin siilosta leikattava säilörehu, kuin myös muuta aineet, kuten vilja ja kivennäiset, joille kaikille oli tietty kilomäärä "reseptissä" tarkoin määrättynä.

Tuolla tilalla kävi myös niin hienosti, että kun olin tullut norkoilemaan lypsyaseman kohdalle ja katselemaan nykyaikaisen lypsyaseman työvaiheita, niin isäntä ohimennen sanoi, että voit sinäkin tulla lypsämään. Vastasin hänelle, että mikäpä siinä, mutta sinun pitää näyttää minulle noiden nappuloiden merkitys ja käyttötarkoitus. Isäntä näytti ja katso, minusta tuli lypsäjä. Sen jälkeen työskentelin säännönmukaisesti konetöiden ohella myös tilalla lypsäjänä. Mikäs sen mukavanpaa, vaikka pidänkin konetöistä, ovat kuitenkin eläinalan työt erityisesti ominta alaani.

Tarkennan tässä vielä, että en ollut koskaan, siis milloinkaan lypsänyt millään muulla, kuin kannukoneella ennen tuota "komennustani" tilan 2x8 kalanruotoasemalla...

Maitotankin hallintapaneeli 
Nykyaikainen lypsykone vaatii paljon elektroniikkaa toimiakseen-
tässä vain osa siitä.

SAG- merkkinen lypsyyksikkö ja mittasäiliö.

Siinä sitä tulee taas teille ja meille kuluttajille juotavaksi. Parhaimmat lehmät lypsävät yli 60 kiloa päivässä.

Eräs tapa merkitä ummessa oleva neljännes. Tässä tapauksess ummessa on oikea takanen.
Siinä on tuo punainen panta ja se on tehokas konsti. Toinen yleisestri käytetty on maalata merkkivärillä
jalkaan merkki, että sen kohdalla olevaa neljännestä ei lypsetä. Kolmannessa merkintätavassa
lehmän kylkeen, lypsäjän puolelle merkitään esim. teksti OTU, joka siis tarkoittaa "oikea taka ummessa".
Tilan lypsyasema tosin poistui käytöstä loppukeväästä ja sen sijalle tuli lypsyrobotti. Katson olevani etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä, että sain olla seuraamassa robotin kokoamista ja asentamista aivan pohjavaluista alkaen. Pääsin siis tutustumaan sellaiseen osa osalta ja myös harjoittelemaan sellaisen käyttöä- lopulta kolmihenkisen lomittaryhmämme "päälomittajana", eli tavallaan nokkamiehenä. Uskomatonta, mutta totta. Kuten aina sanon, tekemällä oppii! :D

Olin mukana myös muutamassa lehmän ja hiehon poikimisessa. Eräänäkin iltana, kun olimme työkaverin kanssa jo muutenkin täysin ylipitkäksi venyyneen päivän iltana siinä ilta yhdeksän, kymmenen maissa sammuttaneet navetalta valot ja olimme lähdössä kotiin, niin työkaverini tuli luokseni navetan valvontahuoneeseen ja sanoi, että meillä on iloinen perhetapahtuma meneillään. Minä siihen, että jaa, emme sitten lähdekään, vaan jäämme päivystämään poikimista. Kyseessä oli hieho, jonka poikimisen onnistumisesta ei ollut mitään takeita, kuten ei myöskään siitä, osaisiko se vasikkaansa hoitaa. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsimme melko pian lähtemään, muistaakseni poikiminen kesti vain puolisen tuntia. Jätimme vasikan yöksi emolleen.

Työssäopin näyttötilaisuuden kahdesta eri tutkinnonosasta tein eräällä tutulla lomitustilalla. Kyseessä oli emolehmätila, jolla oli myös sonneja lihanaudoiksi kasvamassa. Tavallaan kyseessä oli minulle tuttu talo, mutta edellisestä lomituskerrasta oli ehtinyt kertyä jo useita kuukausia ja siinä ajassa moni asia oli muuttunut: eläimet olivat pihaton sijaan laitumella, jonne ne ruokittiin, taloon oli tullut uusi traktori, yhdellä ennestään vieraalla traktorilla minun piti vetää vesivaunu laitumelle... Etukuormaajatraktorin perässä oli jatkuvasti kiinni käärijä... Haastetta ja muuttuneita tilanteita oli siis tarjolla! Eikä tässä vielä kaikki, vaan lisäksi muutama ammunen oli päättänyt tulla aidoista läpi mutta onneksi ne eivät lähteneet kälppimään maantielle.

Näyttöä oli saapunut seuraamaan työnantajani edusaja, tilan edustaja ja kaksi näyttötutkintolautakunnan jäsentä. Siinä valvovien silmäparien edessä koitin sitten tehdä työtä ihan kuin ketään ei olisi lähimaillakaan... Minua ei sinäänsä häirinnyt moinen valvontakomissio, mutta en nyt suoraansanoen pitänytkään työni vahtaamisesta. Mutta tämä oli välttämätön paha ja tutkinnoissa eteneminen vaati sitä, joten anti mennä si!

Lopullisen tuomion saan lähiaikoina, kunhan saan oman arvioni näyttötukinnon onnistumisesta toimitettua koululle. Sen jälkeen tiedän, minkä arvosanan sain! Mutta sikäli kun olen rivien välistä lukenut, ei tuo arvio ole mitenkään erityisen tyrmäävä... ;)

tiistai 4. elokuuta 2015

Vanhan hirsisaunan puulattia

Olen aiemmin kertonut jo muutamassakin postauksessa tuosta vanhasta saunastani, joka on entinen savusauna. Aikojen kuluessa sauna on kokenut muutoksia, niistä yksi tuhoisimpia on ollut lattian korvaaminen hirsiin asti valetulla laatalla... Näitä merkillisiä menneisyyden toilauksia olen sitten kaamealla työmäärällä korjaillut. Nyt saunan korjaaminen alkaa olla jo loppusuoralla.

Aiemmat kertomukseni saunaremontin edistymisestä löytyvät ilmeisen kattavasti TÄÄLTÄ. Tuon linkin takaa löytyy myös ajatuksia perinnerakentamisesta yleensä, varsinkin entistävästä sellaisesta. Saunaprojekti on toiminut sen tyyppisen korjaamisen mannekiinina varsin edustavana, sillä koko saunan kunnostaminen on tehty perinnerakentamisen parhaita periaatteita noudattaen.

Mutta saunastahan minun piti bagista... Saunan löylyhuone sai kevään- alkukesän aikana viimein puulattian. muunlaista lattiaa en ole edes harkinnut missään vaiheessa, puinen on käsitykseni mukaan paras sen tuulettuvuuden vuoksi. Tuon lattiaraknteen ansioihin voidaan lukea myös korvausilman lähes vapaa kulku lattian alta. Lisäksi puulattia ei ole kylmä jalkaan, kuten betonilattia on- kesät ja talvet.

Saunan löylyhuoneen lattian rakensin siten, että lattiaa kannattavat puurakenteet ovat irti maasta ja irti seinästä. Tällaiseen ratkaisuun päädyin lahoamisen hillitsemiseksi. Ne rakenteet, jotka ovat seinien läheisyydessä, tai naulattu kiinni hirsiin, on irroitettu niistä käyttämällä noin 20 mm. välipaloja naulausten kohdalla. Tällä konstilla saadaan vähemmän rakoa, jossa vesi muhii. Ilmarako on aina paras, varsinkin, jos sen kautta pääsee kulkemaan ilmaa.

Päätyseinillä on seinään kiinnitetty 2"x8" lankut, joihin kolosin pitkittäissuuntaiset lattianiskat. Ne ovat kaikki pääasiassa mäntyä paremman lahonkestävyyden saavuttamiseksi. Kaatoa tein lattian keskikohtaa kohden noin 1,5- 2.0 cm metriä kohden, joten lattialla ei todennäköisesti vesi seiso, eikä lainehdi...

Kokoelma erilaista puutavaraa.

Ehkä tästä näkee lattian kaatojen kallistamisen periaatteen-
keskikohta on matalimmalla.
Huomaa vasemmalla olevan pattingin ja seinän välissä
olevat apukapulat ja rako ilmankiertoa varten.
Rautaa ja ruuveja ei tarvita.

"Olen tehnyt elämässäni paljon sovitustyötä."

Nuokin taas pääsivät kuvaan...
Näiden samaan tasoon kolottujen lattiarakenteiden päälle oli hyvä naulata lankut. Lattialankkuina käytin hyvin tiivistä ja painavaa männyn sydänpuusta hienosahattua noin 40 mm pasuista ja 6" levyistä lankkua. Ne eivät ole pontattuja, eivätkä myöskään höylättyjä. Niiden kanttaaminenkin on tehty varsin merkillisesti, sillä pientä hajontaa niin leveyden, kuin suoruudenkin suhteen oli havaittavissa. Tälle en antanut mitään painoarvoa, vaan lätkin ne lattiaan sellaisenaan, rakoineen kaikkineen. Yksittäinen rakonen siellä täällä ei merkitse mitään, sillä lattia, jonka tarkoituksena on nimenomaan tarjota korvausilmaa lattian läpi, ei ole tarkka rakosista.

Myös seinillä kiertää rako lattialankun ja hirren välissä. Tuon raon peitin leveällä jalkalistalla, joka on kiinni seinässä, mutta irti lattiassa. Tällä koitan suitsia suoranaista vetoa, kuitenkin antaen jo moneen kertaan paasatulle korvausilmalle mahdollisimman vapaan kulun.

En ole vielä viimeistellyt lattiaa, joten kuvat valmiista lattiasta puuttuvat yhä. En ole myöskään päättänyt, käsittelenkö lattiaa mitenkään. En varsinaisesti usko, että männyn sydänpuinen lattia tarvitsee mitään käsittelyä, sehän sisältää jo itsessään paljon erilaisia hartseja ja öljyjä, jotka tekevät siitä lahonkestävän.

Laittelen tänne joskus ne loputkin kuvat valmiista lattiasta, kunhan se nyt lopullisesti valmistuu... Samoin lauteet vielä puuttuvat, mutta peräkärryssä odottelee jo 100 mm. vahvuista tuppeensahattua haapalankkua... Mutta se on oma tarinansa se!