Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

torstai 27. huhtikuuta 2017

Keittiön kalustaminen etenee

Vähintäänkin riittävän kauan kesken ollut keittiöprojekti jatkuu! Eikä nyt puhuta mistään pikkuisesta pintaremontista, vaan kaikki lattiarakenteet, ulkoseinien koolaus ja pellavalla lisäeristys, pinkopahvitus, hellan muuraus, kaapistojen teko ja muutama muu "pikkuhomma" on työllistänyt ihan mukavasti. Aikaahan tähän kaikkeen on mennyt monia vuosia, keittiö kun ei ole ollut ihan siellä tärkeysjärjestyksen kärkipäässä... Täällähän on ollut käytössä väliaikainen "kamarikeittiö", johon keittiötoiminnot siirtyivät aikoinaan. Viemäriä ja juoksevaa vettä ei kamarissa (tai muuallakaan talossa) ole ollut. No, nyt on. On tää hurjaa!

Keittiön alakaapin rakentelua.

Keittiiön olen edellisten vuosien aikana haalinut sieltä sun täältä vanhoja, kimpilevyisiä keittiökaappeja ajanjaksolta joka kattaa noin vuodet 1930-1955. Monenlaista kivaa kaappia on. Mutta alakaapistoa en löytänyt mistään... Siispä sellainen oli tehtävä! Samalla alakaappi piilotti sisäänsä lämminvesivaraajan, putkistot, sähkövedot ja muut tekniset asiat. Kaapiston alla on lattiakaivo ja valuma-allas. Jos sattuu vesivahinko, niin valuva vesi menee suoraan lattiakaivosta viemäriin, eikä jää kastelemaan lattioita.

On tää tarkkaa hommaa nääs!

Nupikoiden säätämistä.

Alakaapin ovet ovat vanhat, kierrätyksen hengessä Mesänkylän navetalta ilmaiseksi saadut. Sopii tyyliin aivan täydellisesti! Nupikat, eli vetimet sen sijaan niistä puuttuivat, mutta minulla oli jemmaksessa jostain entisöintiprojektista ylijääneet keittiökaapin vetimet, jotka oviin ruuvailin. Samanlaiset olin jo aiemmin laittanut myös yläkaappiin, eli tiskikaappiin. Siitä kun puuttui vetimet myöskin... Alakaappi on tehty puusepäntyönä helmiponttipaneelista ja maalattu pellavaöljypohjaisella maalilla.

Herrajjee! Vettä! Hanasta! Ei voi olla... Ooo...

...on se vettä. Huh!

Pientilallakin on nyt siis juokseva vesi ja keittiössä viemäröinti. On tää outoo. Mutta ehkä tähän tottuu. Kuten eräs työkaverini sanoi minulle, niin kuulemma on aivan normaalia että on juokseva vesi, tiettävästi lähes kaikilla suomalaisilla taloon tulee vesi. No tiiä sitte. Toisaalta elämä helpottuu, mutta sitten taas... Kyllä tästä ikäänkuin jotain nyt puuttuu? Kun ei tarvitse enää kauhoa vettä ämpäristä tai hellalla olevista kattiloista. Ja käydä ulkona pesemässä naamansa, olipa sää mikä tahansa.

video

Katsokaahan viteo, jolla Pientilan Ukko maistelee ensimmäistä kertaa vettä hanasta!

Tällee sitä ennennii vaa kuupalla lämpöset vetet emalikattilasta otettii.

Kaapiston valmistuttua siirryttiin sitten saman tien lattian kimppuun. Lankuthan ovat talon alkuperäistä tavaraa. Vain joitain yksittäisiä rikottuja lankkuja jouduin aikoinaan sihen vaihtamaan. Lattian huolellisen imuroimisen jälkeen paklasin sen. Tämän jälkeen muuan punasaappainen nainen hioi sen ja maalasi. Maalina oli tälläkin kertaa Sateenkaarivärien Lattiamaali, joka on osoittautunut monin verroin vaikkapa Uulan lattiamaalia paremmaksi. Ennen kaikkea kestävämmäksi ja sitkeämmäksi. Uulan maalin kun kuluttaa jopa se, että kani majailee samalla kohtaa ja lähtee siitä liikkeelle... No niin. Pahallehan tämä maali haisee, mutta liesituuletin päälle niin ei tarvitse sitä suotta nuuhkia!

Lattian paklausta.
Lattiassa oli satoja naulanreikiä,
sillä siinä oli lastulevyt ostohetkellä...

Keittiön ikkuna ja sen listoitusta.

 Myös listoitushommia olen tehnyt, samoin kiinnitellyt jo aiemmin tekemiäni ovipielilautoja. Ikkunanpielilaudat sen sijaan oli tehtävä yksilöllisesti ja vasta sitten, kun kaapisto valmistui. Listat kun on kolottu kaappien mukaan... Vähän listahomma on vielä kesken, mutta kaippahan sekin aikanaan valmistuu. Tai sitten ei, eikös jokaisessa talossa ole aina se viimeinen lista kiinnittämättä? :D

Punasaappainen lattiamaalaaja työssään.


Punasaappaisen naisen mielestä talossa pitää olla keittiö. Taitaa tuo ihan asiaa puhella...

perjantai 3. helmikuuta 2017

Eläintenhoitajakoulutus suoritettu

Valmistuin viime vuoden loppupuolella eläintenhoitajaksi. Ammattinimikkeeni on nyt
eläintenhoitaja, tai oikeastaan ammattinimikkeeni on maatalouslomittaja. Koulutukseltani olen siis eläintenhoitaja. Koulutus, jonka kävin, on maatalouden perustutkinto, eläintenhoitajan osaamisala. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on valmiudet toimia eläintenhoitajana maatiloilla, eläintarhoissa ja kotieläinpihoilla. Sen lisäksi minulla on riittävä koulutus vaikkapa oman maatilan pyörittämiseen, tämä koulutus kun ylittää ne vaatimukset, joita maataloustukien hakemiseen vaaditaan. Voin työskennellä yrittäjänä tai palkansaajana- kaikki onnistuu.

Ammu rentoutuu kukkamaassa.

Tämän plökin yksi tarkoitus oli kertoa muun ohella eläintenhoitoalan opinnoista, mutta niistä kertominen jäi selkeästi vähäisemmäksi kuin perinnerakentamisesta kertominen. Yksi syy tälle on ollut se, että koulutuksesta ylipäätään on ollut melko vähän mitään kerrottavaa, suurin osa opiskelusta kun on tapahtunut joko kotona alan kirjallisuutta lukien tai sitten työmailla normaalin palkkatyön ohessa. Se onkin ollut parasta oppia- tekemällä oppii ja virheitä tekemällä vielä paremmin, tämähän on yksi Pientilan aforismeista, joista voit lukea lisää napauttamalla tuossa ruudun oikeassa reunassa olevaa linkkiä, jossa lukee "aforismit". Lisäksi toimiessani lomittajana yksityisillä maatiloilla en suinkaan ole voinut "raportoida" heidän eläinsuojissaan olevista eläimistä ja työnkuvastani mitään- olenhan vaitiolovelvollisuuden omaava alan ammattilainen, ja työni yksi osa-alue on luotettavuus.

Aloitin maatalouslomittajan työt täysin tyhjästä, mitään koulutusta tai työkokemusta minulla ei ollut ennen ensimmäistä työpäivääni. Ensimmäinen paikkani oli hevostila. Hevosista minulla on ollut kokemusta nuoruudessani, joten sen "meriitin" turvin pääsin lomittajaksi, ensin hevoslomittajaksi ja myöhemmin lomitin kaikkia 69 km säteellä olevia tiloja, riippumatta niiden eläinlajeista. Ainoastaan sikaloissa en ole ollut, koska niitä ei seudulla juurikaan ole.

Ammu alkutalvella.

Nautaeläimet nauttivat pikkupakkasillakin ulkoilusta
ja samalla niiden sorkkaterveys paranee.

Eläimen tulee osata seistä paikallaan eläintenhoitajan niin päättäessä.
Huomaa löysällä oleva riimunnaru.

Luottamus. Ystävyys. Lehmä on ystävä.

Leppoisan letkeää käppäilyä pitkin kylätietä-
rynnimistä tai jyräämistä ei tapahdu.

Aloitettuani lomittajan työt innostuin muutenkin eläintenhoidosta ammattina. Harrastuksenahan olen eläimiä hoitanut aina- tai oikeastaan kyseessä on elämäntapa. Hakeuduin sitten alan koulutukseen täynnä intoa uuden oppimisesta, mutta koin jonkinasteisen pettymyksen koulutuksen laadun vuoksi. Sitä oli aikuispuolella vähän ja sekin oli ajoittain heikkolaatuista. Otin kuitenkin kaiken oppimani ilolla vastaan ja kävin koulussa myös niinä päivinä kun se ei olisi ollut oppimisen kannalta järin tarpeellista. Opiskelin innolla.

Todistukseen kirjattiinkin lopulta kaikista käymistäni kursseista kiitettävä 3, kun asteikkona oli 1-3 kolmosen ollessa paras. Kaippahan se jotain kertoo innostuksestani alaani kohtaan. Vaikeimmaksi kurssiksi osoittautui maaseutuyrittäjyys, siinä kun pitää omata valmiudet toimia yrittäjänä maatilalla. Joten verotus, maataloustukien haku, ALV- verokannat ja lainsäädäntö piti omaksua hyvin pärjätäkseen tutkinnon osan näytössä. Minä tein näyttötyön vasikkakasvatuksesta. Tuota työtä varten jouduin etsimään tietoa mitä moninaisimmista lähteistä, maatiloilta ja lihataloilta. Pienistä osasista sain sitten koostettua katetuottolaskelman joka yllättäen osoitti, että välitysvasikoiden ternistä teiniin- kasvatus on kannattavaa jopa kokonaan ilman maataloustukia! Miksi sitten niin monella maatilan omistaalla menee niin huonosti?

Eläintenhoitajan urani jatkuu tästä eteenpäinkin, vaikka koulutus päättyikin. Jatkan tälläkin hetkellä kahden eri lomituksen paikallisyksikön alueella lomittajana ja vastuualueenani on 5 eri lähikuntaa. Lisäksi vanha navettani valmistunee ensi talveen mennessä, jolloin sinne muuttaa ensimmäiset eläimet vuosikymmeniin. Lisäksi syksyllä on alkamassa alan jatkokoulutus, johon mitä ilmeisemmin hakeudun opiskelemaan eläintenhoitajan ammattitutkintoa.

Joten pysykäähän linjoilla myös te, jotka seuraatte plökiäni eläintenhoitajan näkökulmasta!