Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

torstai 18. joulukuuta 2014

Autioitunut maaseutu- korpiseutujen kaikonnut elämä.

Varoitus! Tämä kirjoitus sisältää murheellista kuvamateriaalia suomalaiselta maaseudulta. Kuvat voivat aiheuttaa ahdistusta ja masennusta, eikä niiden katsomista suositella kenellekään. Pientilan Ukko ei ota vastuuta kuvien aiheuttamasta mielipahasta.

Edellinen kirjoitukseni korvenraivaamisesta käsitteli sivujuonteissaan myös autioitunutta maaseutua ja hunningolle jääneitä peltoja. Kirjoitukseni aiheutti toivottua palautetta joista osa käsitteli autioitumisen tunteikkaita vaikutuksia. Itse kirjoitin aiheesta lähinnä neutraalista näkökulmasta, jossa vain totesin, että maaseutu autioitui ja talot jäivät tyhjilleen, mutta aikoinaan ne talot olivat niissä asuneille ihmisille koko elämä. Avaan tällä kirjoituksellani aihetta hieman pintaa syvemmältä.

Sotien jälkeinen aika toi maaseudulle uutta verta ja elinvoimaa, ihan konkreettisestikin. Suuri joukko siirtolaisia ja rintamamiehiä istutettiin maahan, raivaamaan ja viljelemään omaa maataan. Uusi väestö lisäsi maaseudun palveluita ja pieniä kyläkauppoja ja kouluja rakennettiin lisää, vaikka niitä varsinkin nykymittapuulla arvioiden oli jo ennestäänkin hyvin runsaasti. Väestö lisääntyi ja maaseutu kävi jopa ahtaaksi! Työvoimaa oli runsaasti tarjolla ja se oli edullista. Mutta työvoimaa myös tarvittiin paljon, sillä sotien jälkeinen maa- ja metsätalous ei ollut kehittynyt juuri lainkaan sotia edeltävältä ajalta periytyvään, runsaaseen työvoiman käyttöön perustuvista työtavoista.

Tässäkin saunassa on aikoinaan rentouduttu raskaan työviikon
jälkeen ja kuivattu syksyisin sipuleita. Sauna on selvästi
luksus- versio, tuollahan on oikein valotkin!
Olen jo niin vanha mies, että muistan tämän talon olleen pystyssä
ja tämä epämääräinen kumpu oli talon tupakeittiön uuni.
Kyllä, se on pultti. Julmetun kokoinen pultti.
Suuri ja varakas talo, kun on ollut oma höyrykonekin.
Siellä se tönöttää pihlajikossa, jossa aikoinaan oli puimasuuli.
Pienen korpimökin pieni savupiippu. Tämäkin mökki oli hyvissä voimissa
vielä joitain vuosia sitten, kunnes tuli nykyihminen ja purki sen!!
Mystinen vanha mökki metsässä. Asuvatko tontut siinä?
Oho, en tiennytkään, että perunakellari voi edes teoriassa kallistua kyljelleen.
"-Mihkäs mää nää viän? -Nakkaa sinne patterille!"
Vanhat tonkat ja vadit lähteessä. Lähteessä? Miksi?




















Uudet menetelmät ja koneet metsien hoidossa ja maanviljelyksessä aiheuttivat paljon työttömyyttä aiemmin hyvin työllistettyjen pienviljelijä- metsätyömiesten parissa. Uutta aikaa ennakoivien maataloustraktoripohjaisten metsätraktoreiden ja lopulta monitoimikoneiden tultua metsiimme työvoiman tarve väheni entisestään ja samaan aikaan alkanut maataloustuotteiden ylitarjonta, niinkutsuttuine voivuorineen sai valtion tukemaan viljelystä luopumista. Useat pientilat tarttuivatkin tuohon helppoon rahaan, myivät periaatteensa ja lopulta naulasivat ikkunansakin umpeen ja muuttivat toisenlaisen elämän pariin. Maaseutu alkoi rappioitua ja kuivua pystyyn, odottaen maannouseman kaatavan sen lopulta takaisin maan poveen.

"Mis on miun hevosein?" Haravakone on pellonreunassa
odottamassa heinämiestä, joka ei enää milloinkaan saapunut.
Minua on koko pienen ikäni murehdittanut maaseudun kadonnut elinvoima ja erityisesti olen tuntenut sympatiaa pienviljelijöitä kohtaan, joista suuri osa oli entisiä vuokraviljeliöitä ja uudistilallisia. Itse en ole syntynyt maatilalla, en edes maalla, mutta olen kuitenkin koko ikäni ollut maalla ja tarkemmin ilmaistuna pitäisi ehkä sanoa, että olen mettästä kotoisin. Sukujuuriltani olen noin 75% maalainen, jos nyt tämän kaltainen rotu- oppi tässä suvaittaneen.

Muistan kuitenkin, kuinka sukuni yhden haaran maatilaa vielä viljeltiin ja että olen ihan pienenä käynyt katsomassa siellä lehmiä. Varhaisinpia muistikuviani ovat ylipäätään juuri maalaiselämään liittyneet muistikuvat ja erityisen hyvin muistan, kuinka nuo pellot kynnettiin viimeisen kerran tuolla samalla Ford- traktorilla, joka on nyt täällä minulla. Istuin pienenä poikana kotitiemme koivukujalla, tien penkalla ja katselin ihmeissäni, kuinka maa muuttui kynnettäessä mustaksi. Muistan myös, kuinka ne pellot lopulta istutettiin metsälle. Mikä murhe. Olin tuolloin alle kymmenen vuotta, mutta jo silloin ajattelin, että toi ei voi olla oikein.

Nuoruuteni ajan nuo pellot puskivatkin sitten viljan sijasta koiranputkea ja väkkyröitä puuntaimia. Katselin niitä kummastellen, kuten seurasin maaseudun yleistä alasajoa. Rakennukset ja navetat rapistuivat koulumatkani varrella ja pienet mökit ja isommatkin talot jäivät tyhjilleen. Kaikkia rakennuksia ei enää edes viitsitty pitää kunnossa, vaan niiden kylliksi lahottua ne hajotettiin lopullisesti. Pala suomalaista sielunmaisemaa oli kadonnut.

Vanha kivinavetta, vaikka ei siltä näytä. Eipä ole emäntä ihan
 hiljakkoin navettapolkua tallannut. Tätä navettaa ei enää ole.
Vanha navetta tässäkin. Edustaa erikoista korjaustapaa,
jossa laho hirsi "korjataan" valamalla talon sisälle betoniseinät...
Pienin koskaan näkemäni betonitiilinavetta! Tuonne sopii juuri ja
juuri kolme nautaa. Mutta se on sentään oikein betonitiiltä... Ja tilalla on alle
puolihehtaaria peltoa, mutta onpahan komea navetta kuitenkin...





















Metsänreunat pusikoituivat, kun karja ei enää laiduntanut niissä. Lepikot olivat tulleet jäädäkseen. Pelto- ojissa alkoi kasvamaan pajukkoa, tuota muinaisten isäntien häpeäpuuta. Saamaton oli sen talon isäntä, joka ei edes ojistaan pajuja pois perannut. Nuoruuteni maaseudulla oli vielä kyläkauppojakin, jopa useita, lisäksi oli kouluja, kirjastoautoja, asiamiesposteja... Lisäksi tiet pidettiin edes kutakuinkin kunnossa ja tehtiin jopa uusiakin teitä.

Pientilan kiviaitaa soraharjulla.
Peltojen uudelleen hyödyntämistä romulaanin muodossa.
Kyläkaupat- ja koulut vetivät puoleensa uutta, nykyajan siirtolaisjoukkoa, maallemuuttajia. Heitä oli erityisesti vielä ennen tätä nykyistä taantumaa liikeellä. Nuo siirtolaiset ovat ihmisiä, joilla ei näytä olevan mitään kosketusta aitoon maaseutuun, vaan he ovat vinkumassa maalle katuvaloja, suojateitä, kävelyreittejä. He näyttävät haluavan tehdä maaseudusta lähiön ja pyrkivät sitä päämäärää kohti omissa pienissä hyvinvalaistuissa pihoissaan. Heidän talonsakin ovat kaikki samanlaisia ja ne on tuotu tehtaasta. Ja mikä ihmeellisintä: ne on pystytty savipellon keskelle! Ei siis kumpareelle ja metsäreunaan, vaan savikkoon... Annan mun perinneäijän kaikki kestää!

Sitten nuo viimeisetkin muinaisuuden reliikit, eli kyläkaupat ja koulut lopettiin. Maaseudun jo 1950-60 luvuilla aloitettu alasajo oli saatu verrattoman tehokkaasti päätökseen. Maaseudulla ei ollut enää lainkaan palveluja. Ei ole linja- autovuoroja, ei ole teiden kunnossapitoa... Ja kaiken muun alasajon lisäksi valtiovalta höpäjää niinkin älyttömiä, että teiden kunnossapito pitäisi jättää kokonaan niitä käyttävien harteille, eli siis maalaisten. Pidämme jo nyt tiemme kunnossa hyvin olemattomattoman kunnanavustuksen varassa ja maksamme tiemaksumme oman tiemme kunnossapitoa varten. Maksamme sähkömme, nuohouksemme, vetemme, jopa jätevetemme! Maksamme veroja omistamistamme maista ja kiinteitöistämme. "En aina oikein jaksa ymmärtää..."

Minulle on joskus jopa sanottu kunnan virkamiesten taholta, että "mitäs siellä asutte, ei sinne ole kukaan käskenyt muuttamaan. Muuttakaa lähiöön." Maaseutuvastaiset asenteet ovat näinä aikoina voimissaan.

Olen seurannut maaseudun elämän kaikkoamista satavuotisista taloista ja pihoilta. Olen kulkenut polkuja, joita ei ole ihminen karjoineen kulkenut vuosikymmeniin. Olen kuvannut pihoja, joiden rappio on liian voimakasta kestettäväksi. Olen tutkinut rakennuksia, joiden katto on tullut alas, mutta joissa yhä leijailee elämän henki. Olen käynyt katkaistussa talossa, jossa ei jostain syystä kuulunut kännykkä. Olen käynyt autiotalossa, jonka keittiössä oli yhä kattila liedellä ja lautanen pöydällä. Sieltä oli lähdetty joskus jonnekin, oli ehkä ajateltu, että tullaan vielä takaisinkin. Ei tultu, ketään ei näkynyt, kukaan ei palannut. Kenties vain yksi hiirulainen kävi innosta puhkuen tutkimassa, olisiko lautaselle jäänyt vähän evästä hänellekin, mutta lautanen oli tyhjä, ruoka oli loppu ja perunamaa kasvoi ohdaketta.
Toiset autioituneet talot tulevat seisomaan ryhdikkäinä vielä vuosia,
ellei vuosikymmeniä, kiitos niiden rakennuspaikan ja -tavan.

Perinnönjako on per... No kaikki tietävät, mistä se on silloin,
kun talokin laitetaan puoliksi. Ihan konkreettisestikin.
Ei sitä tuon tarkemmin ole voinut jakaa, mutta kumpi sai ulko- oven?
Jos rakennukset eivät ymmärrä itsestään hajota,
niin ainahan voi kaataa puun niiden päälle.




















Näitä menneen elämän muistomerkkejä katsellessani tunnen syvää murhetta. Murhetta siitä, että jokin ulkopuolinen mahti oli aiheuttanut kokonaisen elämänmuodon häviämisen maaseudulta. Pienviljälijäväestö oli ajettu erinäisin pakottein ja kannustimin luopumaan elämänmuodostaan ja muuttamaan palkkatyöläisiksi kasvukeskuksiin ja ulkomaille. Tällainen samanlainen rasismi on aivan yleistä myös muissa maissa, kuten nyt Australiassa, jossa "liian kalliiksi" tulevat aborginaalikylät tuhotaan ja väestö pakkosiirretään kaupunkien slummeihin. Suomessa tuo vain tehtiin ilman pakkosiirtoja, näännyttämällä kansanosa korpeensa.

"Myin mettäni, paketoin peltoni, join rahani.
Mitä enää voin tehdä tilallani? Hoo, keitänpä pontikkaa sentään!"
Pienviljelijä on paljon unanalaisenpi otus, kuin aito porosaamelainen. Silti vain saamelaisuus tunnustetaan omaksi kulttuurikseen.

Kunnia kaikille edesmenneille pientilallisille, korvenraivaajille ja uudistilallisille, sekä kaikille heille, jotka jaksavat kunnostaa ja ylläpitää tätä vuosisataista kulttuuriperintöämme!

Kaikki, mitä vesimyllystä on jäljellä.
Vanhan vesimyllyn yläkivi. Alakivi on jo mystisesti
"kadonnut". Tulitikkuaski mittakaavana.

14 kommenttia:

  1. Juuri noin!! Allekirjoitan totaalisesti kirjoituksesi. UPEAA!
    Meilläpäin on muutamia autiotaloja joissa omistajana perikunta..ja riitainen perikunta.
    Taloja ei myydä vaan ne annetaan rapistua ja kattojen sortua. Useasti olisi ostajia tarjolla mutta ne riidat ovat niin jäätäviä että parempi antaa talon sortua ja peltojen kasvaa pajukkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, olen törmännytkin elämässäni noihin perintömökkien myyntiä koskeviin kysymyksiin... Mutta onneksi ne eivät ole olleen omia perintömökkejäni!

      Luulen ja toivon, että nämä kuvaamani kohteet jäänevät viimeisiksi paikoilleen happaneviksi kohteiksi, sillä olen onnellisesti saanut havaita, että osa autioituneista taloista on saanut niistä välittäviä uusia asukkaita. Onneksi niinkin käy edes joskus.

      Poista
  2. Varmaan ne maitotonkat tunsi olonsa kotoisaksi siellä lähteessä (olisko olleet jäähtymässä siellä ennenkin?) mutta vadit kyllä kummastutti.

    Murheellisia kuvia, totisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo lähde on lähellä autiotalon navettaa, joten maidon jäähdytykseen sitä varmasti on käytetty.

      Heh, kenties tonkat ovatkin päättäneet navetan romahdettua tehdä joukkoitsemurhan ja hukuttautua lähteeseen! Ja kun vaditkin jäivät samalla työttömiksi, niin ne seurasivat vanhoja tonkka- kavereitaan samaan kohtaloon...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin, juu. Onhan se. Voisi olla toisinkin, mutta kun ei ole, niin sitten se on noin... :D

      Poista
  4. Hi there! Do you use Twitter? I'd like to follow you if that would be ok.
    I'm absolutely enjoying your blog and look forward to new updates.


    My blog ... diy home renovation (homeimprovementdaily.com)

    VastaaPoista
  5. Hylätyissä pihoissa on kuitenkin jotain lumoavaa. Lapsena teimme salaisia retkiä mummolan lähellä oleviin hylättyihin pihoihin. Minussa herää arkeologisia tunteita puolisortuneiden rakennusten äärellä. Ja villit kuvitelmat siitä miltä paikka on näyttänyt kukoistuksen hetkillä.

    Optimisti minussa haluaa uskoa, että jossain vaiheessa suomalaisten on pakko ymmärtää maaseudun arvo. Voi olla että silloin on myöhäistä, en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ne ovat lumoavia, mutta kovin surullisia paikkoja. Suuri työ ja vaiva lahoaa ympärillä palautuen takaisin luonnon kiertokulkuun.

      Niinkö? Sitten meitä on kaksi, sillä itsekin harrastin lapsena samanlaista argeologiaa ja löysinkin toki kaiken maailman takorautakappaleita, posliinia, pullonpohjia ja loppuun kuluneita nahkakenkiä, jotka muuten merkillisesti kestävät lahoamatta vuosikymmenet maan alla.

      Poista
  6. En nyt kykene kommentoimaan muuta, mutta jos toi haravakone olisi meillä päin, niin tekisi mieli käydä pöllimässä se, jos siitä vaikka vielä saisi soivan pelin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Haravakone on ihan käytön jäljiltä tuohon jäänyt ja aisat uusimalla siitä saa hevosen eteen oivallisen esiteollisen ajan heinätyökoneen!

      Poista
  7. Olipa mukava kirjoitus sinulla (taas). Hyläty pihat, rauniot ja luhistuneet rakennukset ovat oudon puoleensavetäviä... kun parikymmentä vuotta sitten ostattelin omaa puuhamaatani, soitin kuntaan ja kysyin että onko teillä hirsitunkioita myytävänä. Ei ollut, mutta mv. K.K.:lla on, sanottiin. Kaupat tehtiin; kaupanpäällisenä sain pillarikuskin numeron. Panee kuulemma joutuisasti mökin nurin, että voi rakentaa uuden tilalle. Hehe, ei pantu nurin mökkiä, vajaa, saunaa, navettaa, vaan panin kuntoon.
    Mukavia joulunpyhiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittelen! Kyllä, ne ovat hyvin puoleensavetäviä. Järjellä ajatellen moinen rappio ja tuho ei voi olla mitenkään puoleensavetävää, mutta mitäpä sitä kaikkea järjellä ajattelemaankaan! :D

      Mielenkiintoinen ilmaisu tuo hirsitunkio... Niin, monia, liian monia taloja ja tiloja myydään ns. purkukuntoisina, ja moni todellakin jyrää ne maahan. Itse kävin aikoinaan katsomassa monia taloja, joista kaikista olisi saanut aivan hyviä kunnostamalla. Mutta kun olen jälkeenpäin käynyt katsomassa kohteita, niin monesta on purettu ulkorakennuksia ja talot ovat yhäkin tyhjillään. On tehty kenties samaan pihapiiriin jonkin rakennuksen kohdalle uusi pakettitalo- siis vanhaan pihaan! Tämä on jopa huononpi vaihtoehto, kuin antaa koko pihapiirin lahota siihen. Tuohan on jo suorastaan pihapiirin raiskaamista...

      Oikein teit, kun et nurin paikkoja jyrännyt, hyvä!

      Hyvää joulunaikaa sinnekin ja kaikille muillekin!

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D