Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

perjantai 5. joulukuuta 2014

Hevoset elämässäni- elämä hevosten parissa.

Hevoset. Heboizet. Konjit. Hoputtimet. Kuinka vaan ja millä kielellä kukakin niitä kutsua haluaa.

Olen touhunnut enemmän ja vähemmän säännöllisesti hevosten parissa. Olen harrastanut hevosia, tai ehkä pikemminkin pitäisi sanoa, että olen harrastanut jonkin sortin ratsastusta jo jonkin aikaa. En ole milloinkaan käynyt mitään ratsastuskoulua, tai edes lukenut ratsastusta käsittelevää kirjallisuutta. En kuulu heihin, jotka hakevat täydellistä istuntaa, vaan heihin, joille ratsastaminen ja hevosten kanssa oleminen tuottaa jo itsessään iloa. Minua ei ole milloinkaan viehättänyt ajatus hevosesta urheilun, tai jonkin suorituksen välikappaleena, työvälineenä, tai "ajoneuvona". En oikein ymmärrä, kuinka hevosta voidaan pitää puhtaasti voittoa tuottavana kapineena, joka saa mennä lihoiksi heti, kun sen ylläpito ylittää siitä saatavan tuoton, tai tuotto- odotukset eivät enää ole riittävän korkeat. Raha, raha, raha.

Sen sijaan olen ollut kiinnostunut hevosten käyttäytymisestä ja niistä itsestään, ihan sellaisenaan. Jään aina hevosia nähdessäni seuraamaan niiden keskinäistä käyttäytymistä, sekä yhden yksittäisen hevosen toimintaa sekä yksilönä, että lauman jäsenenä. Seuraan niiden kommunikointia ja elekieltä. Kun havaitsen hevosen tekevän jonkin eleen, niin yritän mietiskellä, että miksi se tekee noin. Onko sillä jokin syy niin tehdä ja jos on, niin pääseekö se tavoittelemaansa päämäärään sillä keinolla, jonka se on valinnut.

Tunsin aikoinaan vanhan miehen, joka asui yksinään vanhan pientilansa harmaassa hirsirakennuksessa. Tuolla miehellä oli koko ikänsä ollut hevonen, jolla hän tekin niin metsätyöt, kuin peltohommatkin. Traktoria hänellä ei ollut milloinkaan. Mitäpä sitä sellaista hankkimaan, kun hevosesta on myös seuraa ja ajankulua. Tuolla hevosesella oli matala hirsitalli, joka ei takuulla täyttäisi tämän päivän talleille asetettuja mitoituksia, mutta en usko, että hevonen kärsi tallin mataluudesta millään muotoa. Sen kohtelu ja hoito oli muilta osin erinomaisella tasolla ja sillä oli suuri, monipuolinen luonnonlaidun. Nämä nykyiset "tallimääräykset" ovat ihan älyttömiä. Hevostalli voi olla jopa kolmisen metriä korkea...

Minä ajauduin hevosten pariin ehkä hieman vahingossa. Tai no, jos nyt satunnaisesta kokeilusta voi puhua vahinkona. Meidän koulullemme, ala- asteelle, tuli joskus paikallinen tallinpitäjä vetämään talutusratsastusta. Olin tuolloin noin 10 vuotias. Tuosta hetkestä on jo hyvinkin parikymmentä vuotta aikaa. Pidin hevosen selässä olosta jo tuolloin, mutta en jäänyt vielä ensimmäisestä kerrasta koukkuun. Myöhemmin sitten kävimme perheeni kanssa samaisella tallilla uudelleen ja tuo käynti venähtikin melko pitkäksi, taisi olla vuoden, tai parikin, kunpa muistaisinkin. Tuolloin opin ratsastuksen perusteet ja vaikka en olekaan koskaan pitänyt kenttätunneista, niin olen kuitenkin tyytyväinen, että niitä tuolla oli. Mutta suurinta iloa minulle tuotti jo tuolloin laukkaaminen pitkin mettäteitä! Sain jo nuorena mennä yksin isolla, mustalla arabilla minne mieleni teki.

Sitten tallilla käynti hiipui ja loppui. Hevoset kuitenkin jäivät elämääni, joskin taka- alalle. Koko ikäni olen haaveillut ottavani itselleni isoja eläimiä, mahdollisesti hevosia. Vaikka en olekaan milloinkaan hevosta omistanut, tai vuokrannut, niin tämä ajatus on minua riivannut pahemman kerran.

Kävin aiemmin eräässä perinnetapahtumassa, jossa oli myös hevosia. Tapahtuman teema oli entisaikainen metsätyö ja puunkorjuu. Hevoset liittyivät metsätyöhön hyvin kiinteästi, sillä maataloustraktorit syrjäyttivät hevoset metsätyössä vasta 60- 70- luvuilla. Myöhemminhän myös maataloustraktorit tulivat syrjäytetyiksi ensin juontokoneilla ja lopulta nykyaikaisilla harvestereilla ja ajokoneilla.

Tämä kuva ei ole nelkytluvulta. Tämä on vuodelta 2013.
Hevoset palasivat elämääni ilmeisen lopullisesti hieman yli vuosi sitten, kun päädyin hevostallille maatalouslomittajaksi. Tuo pesti jatkuikin sitten yhtämittaisesti koko talven. Tuolla tallilla tehdessäni eläinalan töitä ja hoitaessani hevosia sain jonkinlaisen henkisen varmistuksen siitä, että ala on kuin minua varten olemassa, tai sitten minä olen alaa varten olemassa. Niin luonnollista ja miellyttävää on työni eläinten parissa. Onhan se toki monin verroin raskaanpaa fyysisesti, kuin nuorenpana tekemäni teollisuustyö, mutta milloinkaan en enää voisi kuvitellakaan istuvani tehtaassa tekemässä "työtä", joka ei ole työtä.

Olen tehnyt hevosalan töitä myös muuallakin, maatalouslomittajan nimikkeellä tietenkin. Olen siis työsuhteessa lomatoimistoon, jonka kautta maatalousyrittäjien lomia ja lomituksia pyöritetään. En kuitenkaan voi kovin tarkasti kertoa, missä ja millaisissa paikoissa olen ollut, sillä en itsekään pitäisi, jos joku minun kotonani käynyt kertoisi netissä, että joo, siellä oli sellaista ja tuollaista... Joten, tyydyn kertomaan vain yleisesti ja pintapuolisesti näistä asioista.

Viime keväästä lähtien olen touhunnut näiden islantilaisten kanssa.
 Viimevuoden keväällä innostuin menemään ihan hevostallille, mutta en töihin, vaan asiakkaaksi. Menin ratsastamaan eräälle tallille, jolla on pelkästään islanninhevosia. Olen sen jälkeen käynyt tallilla ihan säännöllisesti, jopa viikottain ratsastamassa. Issikat ovat makuuni ehkä hieman pieniä, mutta niiden yleinen maatiaismainen olemus valtavine talvikarvoineen ja mukavine luonteineen on tehnyt minuun vaikutuksen. Pienuus ei suinkaan ole negatiivinen piirre, sillä sehän on itse asiassa hyvin taloudellista. Mihin sitä suurta ja näyttävää kokoa loppujen lopuksi edes tarvitaan?

On se jämee... Kyllä menisi äes mukavasti täällä pientilalla tuollaisen vetämänä!


21 kommenttia:

  1. Meil on kans tos naapuris islantilaisia, oliki nyt 11 kipaletta. Kaikkien muitten elukoitten lisäks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa... Hyvähän se on, niin saa seurata eläinten touhuja.

      Poista
  2. Oletpa onnekas kun et ole koskaan saanut hevospelosta tartuntaa. Itsekin tykkään noista hienoista eläimistä, mutta pelko vähän rajoittaa yhteistyötä.. tai sanotaanko että pelon kanssa täytyy tehdä töitä..(on going process). Minua kiinnostaa hevossa juurikin tuo työkäyttö, ei rahan takia vaan yhdessä tekemisen takia :) Saanko muuten kysyä blogin nimessä olevien huutomerkkien tarinaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en kyllä tunnista hevospelkoa itsessäni... Paitsi korkeintaan silloin, kun talutettava hevonen jättäytyi jälkeen ja potkaisi lonkkaani. Ehkä sinä pääset pelosta pääsee eroon, kun luottamuksesi eläimeen lisääntyy.

      Työkäytössä olevan hevosen kanssa pitää mielestäni olla jopa paremmissa väleissä, kuin ratsuhevosen kanssa. Ja työhevonen pitää olla todella hyvin koulutettu, niiden kun pitää osata seista paikallaan valjastuksen ja satunnaisten taukojen ajan. Hienoja eläimiä ovat.

      Joo, saahan sitä kysyä huutomerkkien tarinaa. Mutta itse asiassa niillä ei ole mitään suurta ja mystistä merkitystä. Ehkä ne eniten kertovat innostuksestani elämääni ja aloittamaani opiskelua kohtaan.

      Poista
  3. Mä aloitin ratsastuksen juuri ennen kuin täytin 10 vuotta ja sillä tiellä ollaan edelleen 31-vuotiaana. No, välissä oli pari vuotta kun ratsastin vain pari kertaa vuodessa, mutta sitten olin yhden kesän töissä tallilla ja silloin syntyi päätös, että oma hevonen on saatava, heti kun mahdollista. Ja ensi vuoden alussa mulla on ollut mun issikkaruuna jo kahdeksan vuotta :) Issikka oli ihan ykkösvalinta, ne on jotenkin niin sympaattisen näköisiäkin ja helppoja pitää. Vaikkakin tällä hetkellä olis ehkä haaveena hankkia jossain kohtaa lämminverinen ex-ravuri metsäratsuksi. Ja suomenhevosista tykkään kans, kunnon vanhanaikainen liinakko olis kova sana.

    Työvaljastuskurssilla joskus kävin, Suomen työhevosseuran järjestämällä. Kaikki semmoinen kiehtoo, mutta toistaiseksi ei ole ollut resursseja panostaa asiaan niin paljon, että olis tullut oma poni opetettua esim. puutöihin. Ehkä joskus.

    Mulle hevosen kanssa on tärkeintä suhde siihen hevoseen, ystävyys. Se antaa kaikkein eniten siinä touhussa. Vaikka näyttävät hienot kisahevosetkin on toki komeita ja sinänsä sielua vavisuttavia, mutta itselle tärkeintä on oma hevonen, jonka kohtalosta voin päättää ja ystävyys siihen. Ennen omaa hevosta ratsastin lapsuuden ratsastuskouluajan jälkeen tuttujen hevosilla itsenäisesti, mutta kyllästyin siihen, kun niitä myytiin tai muutettiin muualle jne. Halusin ihan oman ystävän, jonka vain kohtalo voi viedä multa, mutta muuten päätän sen olemisesta itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään olet sinäkin jo hevostellut! Suokit, tarkemmin sanoen suomen pienhevoset ovat kans mun sydäntäni lähellä, ne kun ovat niin alkuperäisiä hevosia, kuin suomesta voi löytyä. Tavallan suomalainen vastine issikoille. Entinen suokkiravurikin voisi olla mukava, kun voisi tehdä oikeita töitäkin ja mennä kyläkaupalle kärryillä! :D

      Jotain tuollaista yritin omalla kirjoituksellanikin kertoa, että ei hevonen suinkaan ole pelkkä esine, vaan ystävä siinä missä nuo lehmätkin.

      Poista
  4. Kuulostaa siltä, että olet löytänyt oikean alan pariin. Minun lapsuudenkodissani oli kotieläimiä ja niin ikään sisaruksillani on mm. hevosia. Itse olen kait päässyt vähän viraantumaan eläimistä kaupungissa elettyjen vuosien aikana, mutta tarkoitus on maalle rakentuvan kotimme pihapiiriin ottaa lampaita, kanoja ja kyllähän se kissakin pitää olla jyrsijöiden vahtina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siltä tosiaan tuntuu, että eläinala on ominta alaani... :D

      Onnea sinulle eläinten parissa!

      Poista
  5. Löysin sinun blogin ihan äsken ja tämä on mukava. Tulen toistekin tänne lueskelemaan. Minulla on ollut samanlainen "hevostausta" lapsuudestani kuin sinulla. Haaveenani oli pitkään oma hepo ehkä kaksikin. Aikuisiällä innostuin menemään ratsastustunneille vanhimman tyttäreni kanssa joka oli silloin yhdeksänvuotias...sainpa sitten niin herkän hepon jolle annoin aivan vääriä signaaleja ja se lähti intopiukkana laukkaan jolloin räpelsin sen selässä kahta kauheammin jolloin hepo päättä viskaista minut selästään räpeltämästä...hah...nyt sitten vähän kavahdan isoja hevosia enkä ole sen koommin ratsastanut. Hevosrakkaus on kuitenkin ja päätin helpottaa sitä viime kesänä "mopomallin" hepalla eli miniatyyrihevosella. Nyt sitten meille on tulossa astetta suurempi eli Shettis pienempien lasten ratsuksi ja minulle kärryttelyyn. Meillä on isot maat talon ympärillä ja metsätöitä olisi pilvin pimein ja jostain näin jutun jossa oli Shettis risuja kuljettamassa ja pienempiä puunrunkoja...ja siitä se ajatus sitten lähti. Mä haluan meidän Minin ja Shettiksen mettätöihin...osaisitko neuvoa mistä saisin aiheesta infoa...ja olen muuten päättänyt taas aloittaa ratsastuksen. Tallilla olen jo muutaman kerran käynyt, hevosen selkään en ole tohtinut vielä nousta mutta hevosen rapsuttelu ja ihan seisominen sen lähellä on ollut terapiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan lueskelemaan! Sulla onkin ollut ilmeisen vaiherikas ratsastusreissu. Hevosten kanssa ei voi, eikä saa olla epävarma. Määrätietoiset, mutta rennon väkivallattomat otteet antavat hevoselle singaalin siitä, että olet johtaja ja tiedät, mitä olet tekemässä, sinuun voi siis luottaa.

      Shetlanninponeja alettiin käyttämään briteissä kaivosvaunujen vetäjänä sen jälkeen, kun lapsityövoima kiellettiin! Ponit olivat sopivan pieniä sen aikaisiin kaivoskäytäviin... Samoin sikäläiset "maaorjat", eli "torpparit" käyttivät niitä peltotöissään. Mutta voimaahan niissäkin koostaan huolimatta on, joten tottapahan niillä voi risukuormia ihan huoletta vetää.

      Suosittelen, että etsit lähimmän työhevostallin, tai paikan, jossa vedetään työhevoskursseja. Vaikka poni on hevosta pienenpi, ovat samat metodit niidenkin kanssa päteviä.

      Tässä pari linkkiä, joiden sisältö ja kuvat ovat niiden kirjoittajan vastuulla, mutta kannattaa katsoa!

      http://www.laitilansanomat.fi/2014/02/ponin-tyokaytto/

      http://www.katiska.info/ratsastus/2013/10/21/ponit-toihin/

      Poista
    2. Kiitoksia linkeistä. Kävin lukemassa ne ja teksti oli ihan vihjeitä antavaa.

      Meillä on metsänpohjalaidun ja alun kompastelun jälkeen minillä nousee kepeästi jalka ja metsässä kulkeminen on jo aloitettu aikoja sitten että tietämättäni on sitten valmistellut sitä jo metsähommiin. Tokikin olemme vasta ensimetreillä, mutta tulee hyvä mieli kun tajuaa että on tehnyt huomaamattaan jotain oikein. Nyt suurennan laidunta Shettiksen saapuessa, niin että aluksi molemmilla on omat aitaukset ja hetken kuluttua yhdistä ne jolloin saavat pitää johtajuustaistelunsa jos sellaisia on tullakseen.

      Kouluratsastus ei ole se meidän juttu, se tuli todettua tuossa nuorimman tyttäreni kanssa viikko sitten. Tyttö itki hevosen selässä yli puolet tunnista opettajan näkättäessä jokaisesta liikkeestä, istuma-asennosta, hevosen käsittelystä...tytöltä meni sillä hetkellä ilo koko hommasta ja sanoikin että tuolle tallille ei sitten enää tule (ja olen samaa mieltä). Ratsastus kuuluu olla hauskaa, nauttia siitä että saa keikkua hepon selässäja maisemat vaihtuu mukavaan tahtiin. Meillä tykätään enemmän näistä maastolenkeistä kuin siitä hiekkakentällä tepustelusta, mutta tokikin sekin on kyllä tärkeää...joskus. Silloin jos aina kaikki ratsastushetket ovat tällaisa komennuksen alla olevia, menee koko hommasta maku. Tietenkin sellaiselle lapselle joka tähtää kisoihin jne. asia tietenkin aivan eri. Meille vaan se eläimen kanssa tekeminen ja hoitaminen on se juttu koko asiassa. Se että tarjotaan jotain muuta kuin se tylsistyminen hiekkakentällä... Ja tietty se ratsastus-asento ja hepolle annettavat signaalit on opittava kunnolla, mutta on siihen mukavampiakin tapoja kun mahdoton joka hetkinen ohjeistus...

      Valjaat ovat menossa tilaukseen just, ensin Shettikselle joka onkin jo kärryjä vetänyt...nyt kun vielä jostain löytäisi mallikuvan tukkikärrystä jonka pystyisi tekemään pienemmässä koossa. Löysinkin jo puusepän joka tekee ponien koossa rekiä talviseen huviajeluun. Vanhat ravikärryt saatiin tutulta ja niistä rakennetaan (vähän hitsausta ja muuta kröhm...) kärryttelyyn pelit..

      No tässäpä taas asiaa ja enemmänkin sen vierestä...

      Poista
    3. Erilaiset metsälaitumet ja luonnonlaitumet ovat mielestäni parhaita mille tahansa eläimelle, sillä siellä kasvaa erilaisia luonnonyrttejä, joita eläimet mielellään syövät. Lisäksi epätasainen maasto parantaa eläinten tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Joten hyvä, että teillä on metsänpohjalaidun.

      Voithan aina ottaa kuvan täysikokoisesta tukkikärrystä ja pienentää kuvan vaikka kopiokoneen pienentimellä ja piirtää reen piirustukset sillä tavalla. Tai ryhtyä vain tekemään ja katsoa, millainen siitä tuli valmiina! :D

      Oletko ajatellut, että voisit tuosta ponin metsätyö- ja kärryprojektista kirjoittaa ihan kuvien kera blogiin? Itseäni ainakin kiinnostaisi seurata asiaa. Blogisi linkki ei muuten näy lukijoideni joukossa, eikä profiilikuvasikaan...

      Eipä ole kouluratsastus minunkaan ensisijainen valintani. Mutta ei se pelkästään huono asia ole, sillä kyllä ne kaikki kentällä opitut "turhuudet" ovat varmasti lisänä hevosenkäsittelytaidoissa. Hevostaidoista puheen ollen: tuossa kaikille lukijoilleni vielä melkoinen suoritus pitkätukkaintiaanilta:

      https://www.youtube.com/watch?v=oHhKo0m312o

      Poista
    4. Meillä laidun tuosta vielä kasvaa. Odotellaan metsäkoneita jotka tulevat kakshehtaaria metsää kaatamaan ja sopimukseen liittyy myös että ottavat kaikki risut mennessään. Kyllä sinne silti meidän pikkuhepoille jää siivottavaa. Kahden hehtaarin laidun ja huom vaihteleva maasto koko laitumella on todella hyvä. Olen kylläkin sellaisen niittylaitumen vuokraamassa naapurimaanviljelijältä että saavat välillä vähän irrotella. Ja sielläpä sitä likka saa shettikselle vaikka vetää ympyrää ;)

      No sitä minä ajattelinkin että täytyy ottaa kuva isosta tukkikärrystä ja tehdä siitä miniversio. Toki sitä vois aluksi vaikka keksiä jonkinlaisen lavetin asoilla kiinni valjaisiin ja siihen nakkoa risut ja koettaa sillä lailla.

      Koetin tuota lukijapaneli systeemiä laittaa julkiseksi niin että sitä kautta pääsisi myös blogiin, mutta eipäs onnaa. En ole mikään tekniikanihmelapsi joten olkoot...vaikkakin olen blogia pitänyt jo vuodesta 2008 (nyt pistin siitä luukut kiinni kun elämäntapa ja ajatukset muuttuneet les is more - tässä ja nyt - vähemmällä materialla pärjää tyyliin) mutta siis siltikään en vaan osaa noinkin yksinkertaista asiaa...hahhaaa..

      Juu, ajattelin tehdä kärryprojektista kyllä postausta, samoin tää mettäjuttu kans tulee teksein ja kuvin postaukseen...

      Kouluratsastus on kaikki oppeineen ihan hyvä, mutta se tyyli jolla sitä lapsellekin opettaa ei saisi olla niin fanaattinen ;) Kaiken sen kuuluu olla hauskaa ja innostavaa eikä latistavaa ja innotonta. Eikä mun lapset mitään prinsessoja ole (herkkiksiä), tyttö on niin onnessaan koko ponitouhusta että tosi paljon ihmetytti kun hän musertui niin ratsastusopen ohjeistuksen alla...

      Aikamoinen inkkari videossa...hmm..tavoitteksi(kohan) laittaisi itselleni...no tuskin, heh.

      Poista
    5. Yksi vaihtehto sinulle voisivat olla perinteiset purilaat, jotka ovat kuin liian pitkät, mutkapäiset aisat- et tarvitse muita ajoneuvoja. Tai sitten mönkijän tukkikärry kiinni aisoihin, kuten hevosmetsureilla. Vaihtoehtoja riittää!! :D

      Poista
    6. Meinaatko että jaksaisi mönkkärin tukkikärryä vetää ja menis maastossa...sellaiset kyllä nimittäin löytyy minulta...hahaa, täytyykin alkaa suunnittelemaan prptotyyppiä..

      Poista
    7. No mikä ettei jaksaisi! Jos ne vetävät hiilivaunua kaivoksessa, niin mikä ettei rullaavaa kuormaa maan päällä. Ei muuta kuin kokeilemaan, niin sillähän se selviää! :D

      Poista
  6. En koskaan innostunut ratsastamisesta, vaikka tunneilla joskus välillä kävinkin, mutta ison eläimen kanssa eläminen olisi jotenkin...kiehtovaa. Mulla on tuttu, jolla on vanha kyyttö jota ei ole lypsetty moneen vuoteen, ja oli jotenkin niin ihmeellistä oppia, että jollain on lehmä ihan vaan lemmikkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikö maailma olekin melkoisen outo paikka kaikkine lehmä- lemmikkeineen? Jotkut hullut tuovat niitä jopa sisälle...

      http://pientilanukko.blogspot.fi/2014/10/mita-tastakin-ny-eeuu-tarkastakki-sanos.html

      Poista
  7. Hauska ja avartava blogi, täällä täytyy vierailla toistekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, vierailut plökissäni ovat suotavia, elleivät jopa lääkärin määräämiä!

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D