Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kuistin aknoo

Minulta on pyydelty rakennuksia ja varsinkin päärakennusta käsitteleviä tekstejä. Mitä olen tehnyt ennen kuin aloin pitämään plökiä, miltä täällä näytti ennen remonttia ja miltä näyttää nyt niissä huoneissa, jotka ovat enemmän, tai vähemmän valmiita. Ensimmäisenä postauksena tulla listalla lienee vuorossa uuden kuistin tekeminen ja siihen liittyvät asiat. Talossani oli kyllä kuisti, joka oli varsin kaamee ilmestys... Mutta siitä lisää lähitulevaisuudessa, koittakaahan kestää vielä hetki!!

Sitä odotellessa teen pienen selvityksen tuohon kuistiin tulevasta ikkunasta. Olen kaipaillut taloni uuteen kuistiin sellaista sanoisinko kymmen- kakskytluvun henkeä. Tuohon tyyliin ja henkeen kuuluu viisikulmaiset ikkunat ja poikkipäädyllinen, eli nelilappeinen pulpettikatto. Ovi tulee siis tuon "poikkipäädyn" alle ja oven päälle muodostuu kuin luonnostaan paikka viisikulmaiselle ikkunalle.

Minulla ei ollut sopivia ikkunoita, enkä sellaisia löytänyt käytettynäkään. Sellaisten teettäminenkin olisi tullut hintoihinsa. Joten kaikki varmaankin arvaavat jo, mitä sitten tapahtuikaan? ;)

Tein sellaiset!

On se kummallista, että kaupasta ei enää saa ikkunankarmipuuta(kaan) Sekin oli siis tehtävä itse... Noh, pokapuuta onneksi löysin, kun puolivuotta etsin, joten en sentään aivan kaikkea siihen joutunut itse höyläilemaan.

Varsinaisesta ikkunoiden teon työvaiheista en nyt sen kummemmin kertoile, asiasta kiinnostuneet voivat kysellä toki lisätietoja. Sinäänsä viisikulmaisen ikkunan teko ei paljoa poikkea nelikulmaisen, tai muunkaan kulmaisen teosta. Paitsi siinä, että erilaiset kulmat vaativat toki erityistä tarkkuutta- mitään kun ei oikein voi mitata, vaan pitää sovittaa, sovittaa ja työstää.

Näissä kuvissa ikkunat ovat vasta pohjamaalissa. Kuten näkyy, maalasin myös lasi/ kittiuran. Joskus olen käsitellyt uran myös shellakalla. Idea moisessa on siis se, että kun kitattavan kohdan käsittelee jollain, ei kitin öljy imeydy puuhun liian ripeästi. Jos tosin varjopuolena tässä on se, että kitti ei kuivu käytännöllisesti katsoen ikinä- jopa vuosikymmenien päästä se on niin notkeaa, että sitä ei tahdo saada kaavittua irti. Onko tuo nyt sitten mikään harmi, niin ei kai oikeastaan. Pysyypähän lasit kiinni helisemättä.

Halusin myös tuohon ikkunaan värilasit. Ylimmäksi olen ajatellut vihreää ja kaksi alinta voisivat olla vaikka... Hmm... Punaiset. Niitä minulla ei vielä ole, enkä edes tiedä, mistä niitä saa. Mutta hällä väliä, aika näyttää senkin ja katsotaan, löydänkö ne jostain!

Kuvat puhukoot puolestaan.

Tuohon vielä värilasit, kittaus ja pintamaali!

Pientilan ikkuvafabriikki pyörii täydellä tehollaan- tuossa tämän kevättalven saavutukset...

Näyttääkö edes samanlaisilta? En pahemmin niitä nääs mittaillut.

Ja vielä kerran...

Tein tuollaiset suht yksinkertaiset liitokset. Kokemukseni mukaan nuo kuitenkin riittävät, sillä olen nähnyt vanhoja ikkunoita, jotka ovat aivan hyvin kestäneet tällä tavalla tehtynä.

14 kommenttia:

  1. Mineen olis voinut kuunaan aatella, että sää hommaisit värilasit. Mutta on se hyvä, että osaat yllättää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostavatko ne liian pikkuporvarillisilta? ;)

      Poista
    2. Nimenomaan niin :D

      Kävin yks päivä ihailemassa teidän koulun lemmuja vaikka jouduinkin tunkeutumaan jonkun lantalan läpi sinne aidan vierelle. En voinut vastustaa kiusausta käydä katsomassa ja näppäämässä pari kuvaa blogiin, kun tilapuodissa vierailin. Tosin ei pitäisi mennä lähelle niitä lemmuja, kun iskee kaupungissa-asumis-ahdistus aika voimakkaasti sen jälkeen päälle...

      Poista
    3. Ohoo, kappas! Joo, niitä saa käydä ihmettelemässä vapaasti jaloitteluaikoina. Navettaan ei tosin vierailla ole mitään asiaa, sieltä saapi äkkihäädön ja jääräpäisimpiä utelioita avitamme lähtemään kevyesti talikolla sorkkien!

      Poista
  2. Hianot on akkunat!
    Taidelasiliikkeet myyvät värillisiä laseja. Esim. Finnus Taidelasi Tampereella. http://www.finnustaidelasi.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pitänneepä selvitellä niitä sen alan kaupoista!

      Poista
  3. Taidat olla aika pedantti noissa töissäsi? Ei mitään "vähän sinnepäin"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha sanoo... Mutta kuten kirjoitinkin jo, en mittaillut juurikaan noita ikkunoita. Tein ensin karmin ja sitten siihen sopivat ikkunat ja kyllä ne ovat yksilöiksi tehdyt.

      Mutta sen myönnän, että jos teen jotain, yritän tehdä siitä niin hyvän, kuin vain osaan ja on mahdollista käytössä olevat työkalut huomioon ottaen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eeeen tapittanut. Harkitsin sitä kauan ja hartaasti, harkitsin jopa kulmaraudoistusta, mutta päädyin tähän ratskaisuun sen nojalla, että saunani noin satavuotiaat ikkunat olivat raudoittamattomat ja silti ne ovat kestäneet tähän päivään asti ilmankin. Lisäksi tämä ikkuna tulee erittäin hyvin säältä suojattuun paikkaan, eikä se ole saranoitu, joten sen rasitus niin olosuhteiden, kuin mekaanisen liikkumisenkin suhteen on varsin vähäistä.

      Ja ainahan nuo ikkunat voi joku korjata sitten sadan vuoden päästä! ;)

      Poista
  5. Sulla on kyllä ihailtava asenne, kaiken voi tosiaan tehdä itsekin. Tosin kaikki eivät ehkä osaa niinkuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ne ennenkin tekivät...

      Kaikkea voi opetella ja oppia. Yrittämättä ei voi tietää, osaako jotain ja harjoittelematta ei ainakaan tule koskaan osaamaankaan. Mutta siis, en minä kaikkea osaa. Mutta mulla on yksi sellainen elämän ohjenuora, joka menee näin: "Mitä en itse osaa, niin sen opettelen". Että näin...

      Poista
  6. Jukranpujut sanon mää..taas tuli upeaa jälkee! Tollaset liitokset on mein pihamökis ja hyvin ovat kestäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano vaan, jos haluat...! Joo, ei tuo kaikkein monimutkaisin ja kestävin liitosmalli ole, mutta tottapahan nuokin asiansa ajannee.

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D