Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

lauantai 9. toukokuuta 2015

Suomenhevosten työmestaruus Teivossa 09. 05. 2015

Kaikkea se elämä hevoshullulla teettää! Kuten nyt tämäkin päivä: seisoskella nyt sitten sateessa ja viimassa, puutteellisesti pukeutuneena  ja tuiottaa herkeämättä hevosia. :D (Joo, oon maalainen, mutta en silti osannu pukea riittävästi- oon tottunu oleen vähissä vaatteissä ja tekemään paljon töitä...)

Sinäänsä mulle ei ole mitenkään uutta seisoskella puuduksiin asti hevosten vuoksi. Tästä on esimerkkejä vaikkapa Hevoset- messuilta niin tänä, kuin viimevuonnakin, mutta päivääkään en vaihtaisi pois ja mitään en kadu. Hevosten kanssa viettämääni aikaa nyt ainakaan.

Tämänvuotiset suomenhevosten kansalliset työmestaruuskisat järjestettiin tällä kertaa Teivossa, joka on tunnettu lähinnä raviradastaan. Mutta kuten tuli todistettua, voi siellä työhevosillakin olla sijansa- toivottavasti on myös jatkossa! Samoin olisi hyvä ottaa muutenkin huomioon hevosalan monipuolisuus ja eiköstä vaan laukkakisat sopisikin oikein hienosti Teivoon?

Tänä vuonna varsinkin vetokisassa nähtiin monia upeita suorituksia ja täytyy todeta, että suomenhevoset ovat kyllä uskomattomia vetureita- 1000 kiloa ylittyi näillä hummilla helposti. Ja pitää muuten huomioida, että kyseessä ei ole rullaava kuorma, vaan tuo kaikki paino on reessä. Ja rekeä vedetään soralla...!

Olen tässä ehtinyt jo nähdä muutamia muitakin työhevosia, mutta lieneekö kuitenkin niin, että suomenhevonen näennäisestä pienuudestaan ja siroudestaan huolimatta vetää kokoonsa suhteutettuna mitaten suurempia kuormia, kuin osa muista työhevosroduista? Vaikkakin moni järeä kylmäverirotu vetää suurempia kuormia, mutta ovat ne kyllä suurempiakin. Suurempi massa kun lisää myös pitoa.

Tässä mausteeksi muutama kuva työmestaruuskisasta- tuloksien julkistamisen jätän järjestäjien vastuulle!

Kevyesti näyttäisi taakka siirtyvän.

Voimaa on, pitoa ei.

Arvostan!

Tässä kuorma vertaansa vailla! Reen lähtöpaino on 600 kiloa, jota moni humma veti juosten.
20 metrin välein kuormaa lisättiin kahdella 25 kilon rehusäkillä. Yhteensä siis 50 kiloa lisäpainoa.
Näin jatkettiin kunnes hevonen oli ottanut neljä ylimääräistä pysähdystä,
tai kuorma ei enää liikkunut taakan lisäämisen jälkeen.
Oottekos kansalaiset muuten huomanneet, että Pientilan Ukko on nyt Facebookissa??
https://www.facebook.com/pages/Pientilan-Ukko/828517893890429?ref=aymt_homepage_panel

2 kommenttia:

  1. Sitä minä aina mietin, ettei kai nuo hummat nyrjäytä itteensä siinä kohtaa, kun on liian painava taakka ja yrittävät kumminkin kiskoo, vaikkei enää onnistu... Muutoin kyllä arvostan korkealle työhevosia ja suomenhevosta ja työhevostaitajia. Mutta kun miettii, kuinka helposti sitä ihan ittensäkin reväyttää, kun liian raskaita taakkoja siirtelee, niin ei kai vain heposille käy samoin ja ovat sitten pipejä... Mutta toivottavasti ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Tässä on tosin se ero, ainakin itseeni verraten, että nuo työhevoset ovat huippuunsa treenattuja urheilijoita, joiden koulutukseen ja treenaamiseen kuuluu nimen omaan lihanstyöskentely vaikkapa metsässä. Lisäksi näillähän on erilaisia alkulämmittelyjä ym. ja suomenhevonen on alkujaan puhtaasiti työhevosrotu, joten en usko hevosten telovan kovinkaan yleisesti itseään, mutta onhan se tietesti ihan mahdollista ja todennäköistä.

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D