Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

lauantai 8. elokuuta 2015

Kevään työssäoppia eräillä kotimaisilla karjatiloilla

Maatalous elättää minut. Niin outoa kuin se onkin, saan pääasiallisen elantoni tätänykyä maataloudesta, vaikka minulla ei itselläni varsinaista maataloutta olekaan. Tämä ei kuitenkaan ole este maatalousalalla työskentelylle, sillä olen jo vuodesta 2013 työskennellyt maatalouslomittajana kahden eri kunnan alueella. Minulla on muutama vakitila, joille minua kutsutaan niinsanotusti nimellä, eli sinne halutaan juuri minut. Olen tästä suuresti otettu, sillä minullahan ei ole varsinaisesti elämänmittaista kokemusta maatalousaloista, vaan olen kaiken opetellut itse, joko työn, kiinnostuksen, tai jossain määrin jopa koulun kautta. "Jossain määrin" siksi, että meidän opetuksemme oli ainakin ensimäisen, jo päättyneen, opiskeluvuoden perusteella vahvasti "opetelkaa työelämässä"- tyylistä koulupäivien vähyydestä johtuen.

Noh, minäpoika menin ja opettelin.

Talven ja kevään kestänyt  maatalouden perustutkintoon liittyvä työssäoppini päättyi loppukeväästä. Ehdin työskennellä emolehmätiloilla, lypsykarjatiloilla, kuttutiloilla, ja joillain tiloilla oli myös hevosia ja poneja. Olipa jopa muutama kanakin... Joten sikoja ja kaloja lukuunottamatta jo tämä ensimmäinen työssäoppini lomituspalveluilla oli varsin monipuolinen ja en usko, että olisin saanut samanlaista opetusta ja opastusta, mikäli olisin mennyt "perinteiseen tyyliin" yhdelle ja samalle tilalle siivoamaan komeroita. Nyt olin yksi työntekijä muiden joukossa, kaikkine vastuineni ja normaaleinen työsuhteineni - ja palkkoineni.

Eräälle tilalle menin suorittamaan pitkäkestoista sijaisapulomitusta. tarkoituksenani oli opetella tuolla tilalla appeen teko, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Se osoittautui varsin mielenkiintoiseksi ja tarkaksi toiminnaksi, sillä appeen eri ainekset punnitaan kukin erikseen ja lopuksi kaikki yhdessä. Niin siilosta leikattava säilörehu, kuin myös muuta aineet, kuten vilja ja kivennäiset, joille kaikille oli tietty kilomäärä "reseptissä" tarkoin määrättynä.

Tuolla tilalla kävi myös niin hienosti, että kun olin tullut norkoilemaan lypsyaseman kohdalle ja katselemaan nykyaikaisen lypsyaseman työvaiheita, niin isäntä ohimennen sanoi, että voit sinäkin tulla lypsämään. Vastasin hänelle, että mikäpä siinä, mutta sinun pitää näyttää minulle noiden nappuloiden merkitys ja käyttötarkoitus. Isäntä näytti ja katso, minusta tuli lypsäjä. Sen jälkeen työskentelin säännönmukaisesti konetöiden ohella myös tilalla lypsäjänä. Mikäs sen mukavanpaa, vaikka pidänkin konetöistä, ovat kuitenkin eläinalan työt erityisesti ominta alaani.

Tarkennan tässä vielä, että en ollut koskaan, siis milloinkaan lypsänyt millään muulla, kuin kannukoneella ennen tuota "komennustani" tilan 2x8 kalanruotoasemalla...

Maitotankin hallintapaneeli 
Nykyaikainen lypsykone vaatii paljon elektroniikkaa toimiakseen-
tässä vain osa siitä.

SAG- merkkinen lypsyyksikkö ja mittasäiliö.

Siinä sitä tulee taas teille ja meille kuluttajille juotavaksi. Parhaimmat lehmät lypsävät yli 60 kiloa päivässä.

Eräs tapa merkitä ummessa oleva neljännes. Tässä tapauksess ummessa on oikea takanen.
Siinä on tuo punainen panta ja se on tehokas konsti. Toinen yleisestri käytetty on maalata merkkivärillä
jalkaan merkki, että sen kohdalla olevaa neljännestä ei lypsetä. Kolmannessa merkintätavassa
lehmän kylkeen, lypsäjän puolelle merkitään esim. teksti OTU, joka siis tarkoittaa "oikea taka ummessa".
Tilan lypsyasema tosin poistui käytöstä loppukeväästä ja sen sijalle tuli lypsyrobotti. Katson olevani etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä, että sain olla seuraamassa robotin kokoamista ja asentamista aivan pohjavaluista alkaen. Pääsin siis tutustumaan sellaiseen osa osalta ja myös harjoittelemaan sellaisen käyttöä- lopulta kolmihenkisen lomittaryhmämme "päälomittajana", eli tavallaan nokkamiehenä. Uskomatonta, mutta totta. Kuten aina sanon, tekemällä oppii! :D

Olin mukana myös muutamassa lehmän ja hiehon poikimisessa. Eräänäkin iltana, kun olimme työkaverin kanssa jo muutenkin täysin ylipitkäksi venyyneen päivän iltana siinä ilta yhdeksän, kymmenen maissa sammuttaneet navetalta valot ja olimme lähdössä kotiin, niin työkaverini tuli luokseni navetan valvontahuoneeseen ja sanoi, että meillä on iloinen perhetapahtuma meneillään. Minä siihen, että jaa, emme sitten lähdekään, vaan jäämme päivystämään poikimista. Kyseessä oli hieho, jonka poikimisen onnistumisesta ei ollut mitään takeita, kuten ei myöskään siitä, osaisiko se vasikkaansa hoitaa. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsimme melko pian lähtemään, muistaakseni poikiminen kesti vain puolisen tuntia. Jätimme vasikan yöksi emolleen.

Työssäopin näyttötilaisuuden kahdesta eri tutkinnonosasta tein eräällä tutulla lomitustilalla. Kyseessä oli emolehmätila, jolla oli myös sonneja lihanaudoiksi kasvamassa. Tavallaan kyseessä oli minulle tuttu talo, mutta edellisestä lomituskerrasta oli ehtinyt kertyä jo useita kuukausia ja siinä ajassa moni asia oli muuttunut: eläimet olivat pihaton sijaan laitumella, jonne ne ruokittiin, taloon oli tullut uusi traktori, yhdellä ennestään vieraalla traktorilla minun piti vetää vesivaunu laitumelle... Etukuormaajatraktorin perässä oli jatkuvasti kiinni käärijä... Haastetta ja muuttuneita tilanteita oli siis tarjolla! Eikä tässä vielä kaikki, vaan lisäksi muutama ammunen oli päättänyt tulla aidoista läpi mutta onneksi ne eivät lähteneet kälppimään maantielle.

Näyttöä oli saapunut seuraamaan työnantajani edusaja, tilan edustaja ja kaksi näyttötutkintolautakunnan jäsentä. Siinä valvovien silmäparien edessä koitin sitten tehdä työtä ihan kuin ketään ei olisi lähimaillakaan... Minua ei sinäänsä häirinnyt moinen valvontakomissio, mutta en nyt suoraansanoen pitänytkään työni vahtaamisesta. Mutta tämä oli välttämätön paha ja tutkinnoissa eteneminen vaati sitä, joten anti mennä si!

Lopullisen tuomion saan lähiaikoina, kunhan saan oman arvioni näyttötukinnon onnistumisesta toimitettua koululle. Sen jälkeen tiedän, minkä arvosanan sain! Mutta sikäli kun olen rivien välistä lukenut, ei tuo arvio ole mitenkään erityisen tyrmäävä... ;)

8 kommenttia:

  1. Pidetään peukkuja, että saat hyvän arvostelun :) Ja saathan sie.
    Sen, mitä robottiin olen tutustunut, niin ei se kyllä autuaaksi tekevä ole - töitä riittää silti, kun ajelee "punaisellemenneitä" lehmiä lypsylle ja vahtii, ettei ne kieppaa takas ruokapöydän ääreen tai nukkumaan, ja jos joku vika tulee niin pitää tietää masiinasta aika paljon, että osaa korjata ja kuitata ja uudelleenkäynnistää. Kyllä mie vielä erilaisen lypsykoneen oppisin, mutta en tiedä oppisinko robotin käyttöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se on... Omien havaintojeni mukaan robottitilalla menee KAUEMMIN aikaa, kuin perinteisellä putkilypsytilalla, tai varsinkin asemalypsyllä, jolla lypsäminen on yllättävänkin joutuisaa puuhaa.

      Nuo punaiset listat ovat oikein pilalle menneen aamun kruunajaiset... Tietää heti, että nyt tuli pitkä päivä. Olisi edes sunnuntaisin noita pitkiä listoja, mutta että myös viikolla.. Mur...

      Poista
  2. Maailma muuttuu :) Itse iltaisin vielä käpyttelen pihan poikki käsilypsylle, tosin lypsettävänä onkin vain yksi kuttu :) Tuo pantasysteemi jalassa tosi kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuttuja en olekaan lypsänyt käsin, ainoastaan yksittäisiä vetimiä, jos niissä on ollut tulehdus. Ei se käsinlypsy mihinkään kadonnut ole, se on vain vähenytynyt ja siirtynyt harrastajien lypsymenetelmäksi. Itsekin voisin ihan hyvin lypsää käsin, jos sellaiselle tarvetta tulisi.

      Poista
  3. Osuin jollain oudolla tavalla blokiisi männäviikolla ja jäin oitis koukkuun. Nyt olen saanu kaikki lujettua ja täytyy sanoa jotta olet aika mestari. Sinulla on ollut mahtavia ajatuksia päässäsi etkä ole niitä haudannut, päinvastoin olet toteuttanut aikeesi. Mikäs tehdessä, kun peukalo ei ole keskellä kämmentä ja olet hankkinut perustietoa metallitöistä alkaen, hevosenkengitystä myöten.
    Minusta on vallan kummallista, että olet noitten kädentaitamishommien lisäksi vielä hyvä kirjoittamaan, valkokuvaamaan, hyvät blokinpitäjän taidot ja tämä digi osaaminen. Olet saanut todella hyvät geenit. Tähän vielä eläimistä tykkääminen ja kalastuksesta!
    Älä nyt sitten loukkaannu, en minä millään lailla arvostele, mutta arvostan kyllä ja korkealle. Olispa noin monipuolisia miehiä enemmän. Brawo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla, jos olet tykännyt plökistäni! Pitänneepä kirjoittaa jokupäivä taas juttu, on vain vähän ollut muutakin tässä...

      Onhan tuota jotain tullut opittua ja tehtyäkin... Ja ehkä jokin on joskus onnistunutkin?

      Kiitos kehuista! :D En suinkaan loukkaannu kehumisesta... ;)

      Poista
  4. Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, mielestäni sinulla olisi mahdollisuuksia tehdä vaikka kirja kaikesta tekemästäsi ja elämäntyylistäsi. Se varmasti kiinnostaisi todella tämän päivän jatkuvien vaatimuksien keskellä painivaa ihmistä ja myös siksi, että sinulla on hyvin persoonallinen, mutta samalla hyvin maanläheinen ja lämmin tyyli ilmaista itseäsi.
    Tämän päivän kirjoitus toi mieleeni oman opiskeluajan parikymmentä vuotta sitten. Opiskelin silloin maatalousalaa. Tuo sinun painottamasi "tekemällä oppii", on niin totta omalla kohdallanikin. Voi voi, olin niin nuori silloin, ja olipa monta jännittävää hetkeä...kotona olin oppinut lypsämään myös käsin ja kannukoneella. Opiskeluni alkoi heti karjatalousharjoittelulla, ja minähän sain heti vastuulleni joka toinen viikonloppu lypsää lehmät ihan yksin, kaikki 30, ja kolmilla lypsimillä. Karja oli vielä niin erilaista, kun mihin olin kotonani tottunut, arempaa ja siksi lypsäminen olikin vaativampaa. Siitäkin selvittiin - millä sitten - tunnollisuudella ja tarkkuudella, sinnikkyydellä. Puhuit myös koneiden käyttämisestä. Joo, muistan hyvin, kun harjoitttelun valvoja sattui olemaan juuri silloin käymässä tilalla, kun minä opettelin käsittelemään valtavia hevosvoimia omaavia jontikoita. Muistan, kun yritin saada jotain työkonetta traktorin perään kiinni, ja se oli vaikeaa, koska traktorissa oli taas paljon enemmän voimaa kuin mihin olin tottunut..en aina onnistunut, kyllä välillä joutui epäonnistumaan. Silloin saattoivat miehet nauraa tyttösen taitamattomuudelle! Tai kun piti mennä painavilla lantakärryillä märille ja upottaville pelloille, oli ajotaidot testissä..Mutta kun kuitenkaan kukaan ei ole seppä syntyessään, on vain oltava sinnikäs ja uskottava itse itseensä! Sinulla on hyvä asenne oppimiseen ja elämään, siitä on ilo lukea, toivon sinulle kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja? Minun elämästäni? Arjestani? Kuka haluaa lukea arkipäiväisiä asioita...? Hehe, olisko kirjan nimi sitten "Pientilan arkea Pohjoisen Pirkanmaan korpiseuduilla?" :D

      Sinulla onkin olleet hyvät lähtokohdat opiskelulle. Itse kun en ole maatalon poika, niin en ole saanut koskaan mahdollisuutta opetella koneidenkäyttöä, lypsyä, tai muitakaan maatalon töitä Olen ne kaikki opetellut ensin työn kautta ja nyt sitten vasta koulussa. Ja työssoppijaksoilla toki myös. Joten kun kolmikymppisenä opettelee asiat, joihin toiset kasvavat kiinni heti elämänsä ensimetreiltä, niin tämä ei ole ollut mikään pieni opintie. Mutta oppiihan sitä, kunhan jaksaa tehdä! :D

      Kiitos kiitoksista!

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D