Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

lauantai 4. lokakuuta 2014

Niittylato- valmiina palvelukseen!

Kaikki valmistuu aikanaan, kunhan jaksaa odottaa! Ei vaan, ei se nyt aivan noin yksinkertaista ole. Totuus on pikemminkin se, että kaikki valmistuu aikanaan, kunhan jaksaa painaa pitkää päivää. Koulun jälkeenkin on syytä jaksaa tehdä edes jotain, vaikka matkat huomioon ottaen koulua varten täytyykin varata noin 10.5 tuntia jokaista koulupäivää kohden. Kaikesta hyvästä joutuu "maksamaan", koulunkäynnin maksu on vähentyntynyt vapaa- aika.

No niin, niittylatohan on ollutkin valmis jo muutaman aikaa. Sain "vasikkaoven" tehtyä ja laitettua paikoilleen. Toisin kuin yleensä, tuli vasikkaovesta pääkulkuovi, koska isompi ovi on tosiaankin hyvin leveä. Kapeammasta sopii hyvin kulkemaan meikäläisen kokoinen ihminen.

Kokeilin ajaa mönkijän latoon ja hyvinhan se sinne sopii. Ainoa miinus on se, että joudun ajamaan sisään kenopäänä, kun ovi on melko matala. Mutta joka tapauksessa sisälle pääsee hyvin ja sieltä poiskin, sillä tein kyllästetystä puusta rampin oven eteen. Se olikin ainoa myönnytys nykyajalle tämän rakennusprojektin tiimoilta. Noh, saranoiden sähkösinkittyjä kupukantapultteja lukuun ottamatta...

Myönnytyksiä nykyajalle on tehtävä lähinnä siksi, että asun täällä tilalla ihan vakituisesti, joten asioiden ja rakennusten on oltava ns. "toimivia", kuten nykyisin on tapana sanoa mm. talon pohjaratkaisuista. Hiljaa mielessäni nauran moiselle ilmaisulle, sillä enpä ole milloinkaan nähnyt asuttua taloa, joka ei toimisi, eli on siis rikkinäinen. Autiotalotkin olisi usein mahdollista saada pelastettua. Noh, tuotahan tämä ilmaisu "toimiva" ei toki tarkoita, mutta kunhan nyt vähän kikkailin suomenkielellä.

Tässä vihdoin kuvat niittyladosta valmiina. Enenpiä kuvia tuskin hetkeen tästä kohteesta ilmaantuu, ellei sitten vahingossa, sillä minulla on meneillään muita projekteja.

Ryhdikkäänä seisoo vuosisatainen latovanhus. Uudet hirret ovat ne hirret,
jotka alla olevasta kuvasta "puuttuvat", kun olivat lahoneen ja painuneet maahan.

Tässä kertauksena kuva töiden aloitusvaiheesta.
Huomio kiinnittyy rakennuksen pahaan vajoamiseen savimaahan.
Hirsiä silmin nähden on kadonnut kuin tuhka tuuleen- tai
pikemminkin: kuin multa maahan. 
Ja ryhdikkäänä tulee lato taas seisomaan seuraavat sata vuotta.

Ellei peräti kauemminkin, sillä nyt alapohja tuulettuu hyvin
ja vesi pääsee pois rakennuksen alta. Huomaa luonnonkivien runsas käytto
ja joukossa oleva yksi itse lohkottu nurkkakivi.

Lattiarakenteita. Niskoja ja vasoja.

Rakennuksen alla ollut katkennut lohkokivi. On mahtanut muinaista kiviseppää
harmittaa, kun on päivän pitkän naputellut moista kiveä ja sitten se onkin napsahtanut
kokonaan poikki. kivi oli työnnetty seinähirren alle muka nurkkakiveksi...
Rakennuksen kohdalla on joskus lohkottu kiviä ja tämä voi olla sen aikaisia peruja.
 Olisikohan tästä pitänyt tulla tilan rajapyykki? Samanlaisia ainakin tiluksiltani löytyy.
Tervetuloa mukaan, uusi lukijani, Heidi H!

10 kommenttia:

  1. Se on muuten sitten tosi hieno! Ei olis uskonu, kun katto mistä lähettiin...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista!!

    Jaksan aina vaan ja aina vaan hokea, että lähes mikä tahansa rakennus on kunnostettavissa entiseen loistoonsa, kunhan: A) on joku, joka haluaa tehdä, tai on valmis maksamaan siitä muille. B) on joku, joka osaa tehdä ja jolta löytyy tarvittavaa perinnerakentamisen taitoa. C) On kylliksi aikaa tähän kaikkeen, sillä tämä elämänmuoto vie paljon aikaa. Jos ajattelee, että jonkin pitää olla kuukauden päästä valmis, ei ole oikein sovelias elämään vanhojen rakennusten parissa.

    "Malttia, malttia, pata on valttia"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani. Ylimmäinen ennen - jälkeen -kuvapari on loistava! Itselleenhän näitä tekee mielellään, mutta aikaa mene niin paljon, että (ellei kyse ole "arvorakennuksesta" tai löydy ulkopuolista rahoittajaa) rakennuksen omistaja miettii kyllä kahdesti ennen kuin palkkaa rakennuskorjaajan töihin, valitettavasti. Monesti on halvempaa polttaa vanha ja ostaa latofirmasta uusi hirsilato, vaikkapa 45-millisestä "hirrestä",heh... Tuossa on vähän samanhenkinen rojekti: http://perunakuoppa.blogspot.fi/search/label/vaja

      Poista
    2. Korjaat Rönkä rakennuksia hyvin saman henkisesti, kuin niitä itsekin korjan. Tuon huomaa hyvin linkistä, jonka jaoit. Mielestäni myös köyhän kansan rakennusperintö on yhtä lailla rakennusperintöä, kuin suuret kartanot ja kirkotkin. Mutta. Harvaa mäkimökkiä ja torppaa on suojeltu rakennussuojelulailla. Tai ainakin siinä mökissä on täytynyt syntyä joku merkkimies, Kekkonen, tai A. Kivi esimerkiksi.

      Olen itsekin törmännyt siihen, että korjaajan palkkaaminen on monille vaikeaa. Minultakin toisinaan kysellään tarjouksia korjausurakoihin... Mutta kaikki ihmiset eivät aina ymmärrä, että erikoistyöllä on erikoistyön hinta...

      Poista
  3. Kyllä nyt tuli upea! Ahkeruus palkitaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos!

    Näissä kotihommissa ahkeruus tosiaan palkitaan, toisin kuin työelämässä vieraan palveluksessa...

    VastaaPoista
  5. Tuollaset vanahat hirsirakennukset on ihania. Melekonen homma ollu kunnostamisesa, mut taatusti kannattanu nähä se vaiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan tuosta on vaivaa ollut, mutta ilolla olen kaiken vaivan nähnyt ja työn loppuun saattanut!

      Tervetuloa vaan tässä samalla lukijakseni, marumumeli!!

      Poista
  6. Harva olisi viitsinyt pelastaa, mutta olihan tuo selvästi pelastamisen arvoinen. Hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset. Vastaavia latoja lahoaa parhaillaan pitkin maamme harvaan asuttuja saloseutuja. Missä vaan on ahkerat kädet aikoinaan peltoa kuokkineet, ovat ne samat kädet myös ladon sinne vainion laitaan jyhmineet. Vaan nyt ovat ladot tarpeettomina jääneet lahoamaan. Kunnes joku hölmöparka, kuten minä, ostaa vanhan tilan ja ryhtyy sitä latovanhusta savisilmästä ylös tunkkaamaan! :D

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D