Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

perjantai 15. elokuuta 2014

Kuinka hankkia kesävasikka? Pyytämättä ja yllätyksenä...

Kuten tässä jo olen maininnutkin, on minulla täällä hoidossani kesävasikka. Vasikka on siis vain hoidossa, mutta minusta tuntuu siltä, että se on omani. Miten se sitten minulle eksyi ja miksi ihmeessä pientilallani on vasikka varmaankin neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen, niin siitä lisää seuraavaksi.

Menin talvella käymään navetalla. Täällä kun on sellaisiakin ihmeitä, kuin toimivia karjatiloja. Olin tehnyt juuri sinä päivänä pitkän päivän töissä. Hevostilalle, jota lomitin, tuli eläinlääkäri, joka raspasi hevosten hampaat. Samalla myös yksi lämppäri orivarsa ruunattiin. Avustin kaikissa noissa töissä. Oli hyvin mielenkiintoista ja opettavaista. Joskin seuraava raspaaja suorastaan tuomitsi tämän raspaajan työtavat... Päivä oli siis siihen asti ollut jo varsin eläinpainotteinen.

Noo, painelin sitten kotio päästyäni ehtoolypsyn aikoihin sinne navetalle. Ja mitä vastassani olikaan: Iloinen isäntä, joka sanoi: tules katsomaan, mitä täällä on! Oho, pieni umpiruskea vasikka makailee navetan lattialla. Oli syntynyt vartti ennen tuloani, ihan noin vaan, nopeasti.

Sen emo hylki sitä, joten se otettiin heti pois. Sain sitten kunnian kuivata sen. Olin haltioissani. Pieni vasikka oli aivan ihmeissään; mihin olenkaan joutunut? Miksi on niin valoisaa ja kylmää? Kuka tuo outo ukko on, joka pyyhkii minua sanomalehdillä? Jaa, ei se taidakaan olla mikään paha mies.

Siitä lähtien se aina navetalla käydessäni iloisesti kiipeili karsinaansa vasten. Joku voisi nyt väittää, että pyh, eivät naudat kiinny, eivät ne tunne iloa. Minä vastaan heille: kokekaa itse jotain vastaavaa ja tulkaa sitten sanomaan asiasta uudelleen. Oletteko nähneet vasikan hyppivän riemusta ilmaan? Juoksevan ilosta niin kauan, että se puhisee hengästyksestä?

Isäntä sitten kerran tuota vasikkaa ja minua katseltuaan sanoi, että: "Taitaa se tulla sinun mukaasi. Otatko? Mieti vielä yön yli". Ja minä poika mietin, kuinka paljon mietinkään, vaikka tiesinkin vastauksen: se on menoa nyt, otan sen. Tästä se alkaa. Eläintenpito. Isojen eläinten pito.

Ja täällä se on sitten siitä asti ollut.

Ruskis- ammu aitauksessaan pihallani.
















Tein sille pienen kopin, "Ruskismökin". Se siis asuu ikään kuin pihatossa. Vägersin myös vanhan mallista, länsisuomalaista pitkäjuoksuista riukuaitaa. Minulla oli sopiva peltosaareke, jonka tuolla aidalla ympäröin. Lisäksi tein vielä isomman laitumen rantaan. Monella hevosellakaan ei ole niin isoa tarhaa... Kummasti tuntuu rannan pajujen nuoret versot nurmen ohella maistuvan!


Herrajjumala! Vihantaa kauraa! 

Tuonne kun pääsisi syömään. Taidanpa änkeytyä tästä rakosesta... Eih, en sovi!
Noo, onhan tässä tätä tuoretta nurmeakin.


2 kommenttia:

  1. Siinä on karjan alku :) Nimenomaan alku: naudan ei ole hyvä olla yksin tai vain ihmisseurassa, joten ei muuta kuin etsimään sille kaveria. Mieluiten toinen nauta, mutta joku muukin nelijalkainen voi käydä, lammas, vuohi... Tosin molemmat em. pysyvät huonommin aidoissa, joten helpompi on hankkia toinen vasikka!

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio, Anonyymi. Joo, totta turiset: eipä yhdellä vasikalla ole juuri seuraa. Olen sitä kyllä kuljettanut riimussa katsomaan ja nuuhkimaan muuta karjaa, mutta lypsäviä se ei huomioinut mitenkään, eikä juuri muista vasikoistakaan piitannut. Mitä nyt kaikki sonnivasikat kävi moikkaamassa...

    Olen toki ajatellut hankkivani lisää otuksia ja tuon listasi lisäksi haluaisin vielä aasin ja hevosen, tai parikin! :D Ja naudoista nimenomaan maatiaisia. Ruskiksessakin on jotain suomenkarjaa joukossa (ei tiedossa, mitä. Ehkä länkkäriä) ja vasikka onkin täys nupo.

    VastaaPoista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D