Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pirtinloukon Ukko ja jännittävä video!

Jo aikapäiviä sitten minulta pyydettiin kuvapostausta, jossa aiheena olisi sisäkuvat talostani. Kehoitankin kaikkia kiinnostuneita pitämään hatuistaan kiinni ja katselemaan kuviakin ensin vain silmäripsien suojasta siristellen, ettei tämä mystinen elämäni Pientilalla sokaisisi kaikessa hämäryydessään jokaista, joka sitä uskaltaa suoraan katsoa...

Kuvapostaukseni alkaa- jälleen kerran- epäkronologisesti valmiista pirtistä, mutta hällä väliä. Kuvasarjat työn alla olevasta pirtistä seuraavat jatkossa joskus, tai jonain päivänä. Jokunen kuva ennen töiden aloittamistakin vielä odottelevat julkaisuaan. Kattellaan, laitan niitä tänne joskus jatkossa, kun sattuu huvittamaan ja aikaa on. Sillä pirtin saattaminen tuohon kuntoon vei aikaa, aikaa ja aikaa. Rahaa ei niinkään, vaikka perinnerakentamista kalliiksi moititaankin. Minulla oli se etu puolellani, että muuan "partansa takaa tuimasti muriseva Ukko" oli suurine piilukirveineen työssä mukana... ;)

Myös vanhat huonekaluni ja antiikkiesineeni ovat seuranneet minua tänne Pientilalleni. Osa niistä oli minulla jo ennen tätä taloa, olen nimittäin aina tiennyt hankkivani vanhan talon- siispä olen hankkinut osan huonekaluista jo ennakkoon. Noista huonekaluista on suuri osa itse entisöimiäni, tai konservoimiani. Eli kaikki ne, jotka jonkinasteista kunnostusta ovat vaatineet. Kaikkien huonekalujen "historian" tiedän, toisin sanoen tiedän, mistä olen ne hankkinut. Samoin pienesineistäkin osan historia on jollain tapaa muistissa. Näitä historiallisia muinaiskapineita on kertynyt vähän sieltä sun täältä mutta mitään niistä en ole saanut tämän talon mukana. Jouduin siinä(kin) mielessä aloittamaan ihan "puhtaalta pöydältä" elämäni vanhassa talossa- epäilenkin edellisen omistajan polttaneen kaikki vanhat huonekalut... Vain joitain yksittäisiä kapineita on säästynyt ja nyt ne ovatkin talon historian kannalta ensiarvoisessa asemassa.

Mutta sitten kuvien pariin.

Onneksi tällaisia Ukkoja tulee harvoin vastaan, mutta täällä maalla niinkin voi käydä.

Pirtin uunin uuninloukko. Tuota pientä väliä
 uunin takana on perinteisesti kutsuttu loukoksi.
Myös uunin ja seinän väliin muodostuva rakonen on loukko.

Amurin työläismuseokortteliin etsittiin yhdessä vaiheessa alkuperäisiä Amurilaisia työläiskaappeja.
Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusmestari vieraillessaan tiluksillani kysyi, saako hän vihjeista
minulta sellaisia löytyvän. Vastasin, että tokihan vihjaista saa, mutta yhtäkään Amurin kaappia en myy, enkä anna.
Kuvassa oleva kapoinen kaappi on jo edesmenneestä puutalo- Amurista, Tampereelta.

Yksi parhaita keksintöjä maailmassa: leivinuuni!
Sillä tekee ruuat, lämmittää huoneet, kuivattaa vaatteet...
Toiseksi paras keksintö onkin tuo orressa oleva naulakko,
jossa voi työvaatteensa kuivattaa.

Muinaisuutta. On puhallettua lasia, Keraa Arabiaa ja taas puhallettua lasia. 
Sekä talonpoikaisrenginkaappi, joka on ootrattu varsin persoonallisesti-
lienevätkö revontulet olleet tässä mallina?

Pirtin ja keittiön välinen ovi.
Tässä kohdin oli moottorisahalla suurennettu läpi, eikä ovea...
Ovi löytyi pernakellarin vintistä ja kaipasi
vain konservoinnin ja karmin.

Huilinurkkaus. Kuten kaikki huomaavatkin, minulla ei ole sohvaa, eikä löhötuoleja...
Tuo radio on hauska, sillä se on SMK:n tuote. Sänky on 1800- luvun sivustavedettävä uusrenesanssityylinen sänky.
Ajan hengen mukaisesti Tsaariperhe vartioi Pientilan turvallisuutta.

Pirtin pöytä. Ja jugendryijy.

Tässä varavaloni- täysin toimiva Tilley.

Valaistuksena pirtissä ovat suutarinlamput, joita on kolme kappaletta.

Yksi lampuista, tässä on myös hissikoneisto.
Uusrenesanssia. Tämän tuolin olen itse konservoinut,
eikä sitä siis ole maalattu uudelleen. Taattua 1800- lukua.


Yleiskuva pirtistä. Ja taas uusrenesanssituoli...

Tupakello. Näyttää aikaa, mennyttä aikaa, tulevaa aikaa, mutta näyttääkö nykyaikaa?

Jugendryijy toisesta kulmasta.


Pienen pieni kulmakaappi- ehkä suomen pienin?

Vuoden 1925 seinäalmanakasta on hyvä katsoa tulevan kirkkopyhän nimipäiväsankarit.

Kunnostin tämänkin jo muutama vuosi sitten pilatusta ja
50- luvulla modernisoidusta kohteesta. Talonpoikaisjugendia.

Kipposet.

Aika on pysähtynyt, aika on oikea! Näin minä elän.
Lopuksi vielä jännittävä video! Katsokoon, ken uskaltaa. Tällä kertaa en esiinny kuvassa ilman paitaa, mikäli haluatte nähdä mieluimmin sellaisen videon, kannattaa katsoa  "heinäpoutia"



Tervetuloa vaan mukaan uudet lukijanikin!

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kengityskurssilaisena

Kävin viimevuoden keväänä ja tämänkin vuoden keväänä hevosen kengityskursseilla. Viimevuotinen oli maksullinen ja tämänkeväinen oli ilmainen. Olen pyrkinyt, kuten moni varmaan lieneekin jo huomannut, käymään erilaisia kursseja ja koulutuksia oman ammattitaitoni vahvistamiseksi ja toisaalta ihan siksi, koska nuo kurssit ovat olleen tavattoman mielenkiintoisia!

HÄMEENKYRÖ, OSARA 2014

Viimevuotinen kurssi oli Hämeenkyrön Osaran maatalousoppilaitoksella, jolla on hyvät tilan moisen kurssin järjestämiseksi, hevostaloutta kun siellä opetetaan ja talosta löytyy kaksikin hevostallia. Tämä kurssi järjestettiin uudessa tallissa. En ollut aiemmin käynyt Osaralla ja yllätyinkin paikan laajuudesta ja monipuolisuudesta. Hetken jopa ajattelein, että voisin aivan hyvin hakeutua myös Osaralle opiskelemaan Ahlmanin sijasta, mutta Osaralla ei kouluteta eläintenhoitajia! Joten lopputuloksen tiedättekin...

Kouluttajaksi oli saapunut Osaran tallimestarin lisäksi tunnettu paikallinen kengittäjä, Petri Myllymäki. Päivämme alkoi varsin vähäisellä teoriaosuudella, lieneekö Myllymäki pikemminkin käytännön, kuin teoriapuolen miehiä? ;) Kengittäjä näytti meille mallisuorituksen, jonka luvan saatuani taltioin. Tämän jälkeen hän osoitti sormella tallin perälle ja sanoi: Näytin mallisuorituksen. Tuolla on hevosia, tehkää perässä.

Tässä kuvasarja kengityksen työvaiheista. Kylmämuokkaamista ei ole kuvattu. Samoin purkuraudan käyttö, joka olisi ensimmäisenä kuvana, puuttuu.

Kengityksen purku, menillään kengän irroitus.

Säteen puhdistus.

Kavion vuolu lyömäveitsellä.
Tätä ennen käytetään kavioleikkuria,
mikäli kavio on kasvanut kovin pitkäksi.

Raspaus, jolla kavio tasataan suoraksi ja viimeistelymuotoillaan.

Uuden, kavion mukaisesti kylmäsovitetun kengän naulaus.

Naulaus aloitetaan aina varvasosasta.

Naulojen katkaisu. Katkaisu voidaan tehdä myös vasaralla
pyöräyttämällä, tai naulat voidaan katkaista vasta kavion ollessa maassa.

Kotkauksen kiristys.
Tätä työvaihetta ei Teivon kurssin "Manne" käyttänyt lainkaan.

Kavion viimeistely, terävien särmien poisto:
ettei jää lohkamille mahdollisuuksia.

Kaanteiden naputtelu kiinni kavioon. Valmis.

Tässä vaiheessa meille osoitettiin hummia ja ryhdyimme itse kengittämään...

Miiikää tämä on? Mitä tälle pitää tehdä? :D

Kengitys on eräänlainen akrobatian laji...

Naulata pitää, vaikka kuinka joutuu olemaan kippurassa ja kampauskin menee sekaisin...

No niin, mitäpä siinä sitten... Ei muuta kuin hakemaan "sopiva" humma (kaikki samanlaisia laiskoja ja pulleita suokkeja!). Sitten vaan kengityspakki vierelle ja ihmettelemään, että mitähän tässä ny oikeen pitikään tehrä ja kuinkas tää kenkitys ny purettiikaa...

Kyllähän se siitä sitten alkoi jo hahmottua ja kun tuli aika käydä alasimella kylmämuokkaamassa kenkää, sain erityistä kiitosta muokkaamistyöstäni. Olenhan kuitenkin takonut ihan pikkupojasta asti, joten alasin ja pajavasara oli minulle ennestään suht tuttuja kapineita...

Meillä oli kaksi päivää aikaa harjoitella kengityksen purkua ja uudelleen kengitystä, sekä kenkien kylmäsovitusta, joten alkukangeudet pääsivät unohtumaan ja toisena päivänä työ alkoi jo sujua, kun oli tullut kengitetyksi useampikin suokki.

Todella raskasta puuhaa ihan pystymettästä kengittäjäksi ryhtyneelle kaverille. Voin vakuuttaa, että jalkani olivat monta päivää arat hevosen alla kyykistelystä! Eikä siinä vielä kaikki, sillä nuo hummat olivat sikäli fiksua väkeä, että huomatessaan, että mitäs tässä kolmella jalalla tasapainoilemaan, kun voi samalla nojata tuohon kengittäjäukkoon. Joten nepä ihan järkijään nojautuivat melko suurellakin massalla minua vasten ja samalla väsyneet reiteni ja pohkeeni saivat kannatella vielä osaa hummankin painosta! Voitte vain kuvitella, kuinka raskasta se on!

Sain tuosta kurssista oikein kurssitodistuksenkin. Ehkä pystyn sillä osoittamaan jonkinlaisen osaamiseni, jos joskus tulee tarvetta kengittää hevonen, tai koululla opintoihin liittyen on tarpeen sellaista asiaa selvittää.

YLÖJÄRVI, TEIVO 2015

Kengittäjä ja ihmeen notkea ravuri!
Teivossa järjestivät Hämeen hevosjalostus Ry ja Mustad Suomi Oy yhteisen kengityskurssin. Kurssipaikkana oli Teivon ravikeskus, tarkemmin ilmaisten Teivonlinna ja ravitallit. Tämä kurssi oli maksuton, eikä se kestänytkään kuin muutaman tunnin. Toisin, kuin Hämeenkyrössä, tämä kurssi alkoi pitkäveteisellä ja uuvuttavalla teoriaosuudella, jossa samalla varsin avoimesti mainostettiin Mustad- tuotteita. Mutta tämä sallittakoon, koska kyseessä oli kuitenkin yrityksen sponsoroima koulutuspäivä. Kurssin vetäjänä oli "Manne", jonka oikea nimi jäi minulle täysin pimentoon... Joka tapauksessä kyseessä oli henkilö, joka oli ilmeisesti norjalaissyntyinen, asui ruotsissa ja puhui meille englantia! Arvatkaapa, saiko tuosta mongerruksesta mitään tolkkua? Minä, jolla ei ole "torieestin" ja vähäisen venäjänkielen taidon lisäksi muuta kielipäätä, olin aivan ihmeissäni! Millä ihmeellä voisin tajuta moista erikoiskieltä, joka kuulostaa hollannin ja jonkin tuntemattoman intiaanikielen sekasotkulta? Tyydyin siis tulkkauksen puutteessa ihmettelemään ravirataa kiertävän ravitytön ohjastamista...

Utelias humma ja kurssin vejäjä "Manne" joku.
Hyvin syötyämme painelimme tallille, jossa kohteenamme oli täysin erilaisia hevosia, kuin edellisvuonna: ravureita!

Raspaten... 
Jos olivatkin suokit laiskoja, pulleita ja rauhallisia, niin nämä nuoret lämppäriravurit olivat uteliaita, epäileväisiä, säpäköitä... Koko ajan liikkeessä. Arvelin, että tästäpä taitaakin tulla mielenkiintoista siltä osin, mutta... Nuo olivatkin paljon helpompia kengittää, kuin suokit! Ihan vain keveytensä vuoksi. Muuten ne toki häsläsivät omiaan koko ajan.


Itte kengitin kuikelon juoksijapojan!



Ulkomaankielinen selostus teki kurssista ajoittain täysin sietämätöntä ja jouduimmekin kurssilaisten kesken koko ajan kyselemään toisiltamme, että mitähän se nyt oikein sanoi ja tarkoitti... Onneksi saimme jonkinlaisen tulkkauksenkin lopulta, mutta ei kylläkään riittävää.

Kokonaisuutena voin kuitenkin kertoa, että molemmilla kursseilla kannatti käydä ja varmasti sain kartutettua taaskin omaa osaamistani niin kengityksen, kuin yleisen hevosmiestaidon parissa.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Paljon.

Tänä päivänä plökiäni on käyty lukemassa 20 022 kertaa. Pientilan Ukon Google+ profiilia on tarkasteltu järisyttävät 348 264 kertaa. Facebook- sivut laahaavat huomattavasti näitä jäljessä- ilmeisesti lukijakuntani ei käytä juurikaan vasepuokkia.

Mutta.

Kun ryhdyin pitämään plökiä, oli tarkoitukseni ehkä lähinnä kertoilla koulunkäyntiin liittyviä asioita, vai lieneekö tuo ollut pikemminkin hyvä tekosyy aloittaa bloggaaminen? Monihan pitää koulua varten eräänlaista portfolioblogia. No jaa, itselleni tästä on muodostunut jonkinlainen pientilallisen muistivihko. Julkinen sellainen...

Mutta.

Minä kiitän kaikkia lukijoitani, ihan yhtä lailla aktiiveja, kuin satunnaisiakin. Ilman lukijoita en olisi itsekään näin ahkera kirjoittamaan. Tai sitten vain kirjoittaisin niitä koulumuistiinpanoja... Siispä kiitos ahkerasta lukemisesta! :D En ikuna olisi uskonut, että vaikka kerron vain omasta tavallisesta arjestani, saisin tällaisen lukijamäärän ja yli 20 000 käyntikertaa- alle vuodessa!

Merkillistä, hyvin merkillistä. En ymmärrä tätä.

Siispä pyydänkin, että Te lukijani kertoisitte niin avoimesti, kuin vain voitte, että miksi ihmeessä luette plökiäni? Mitä tämä Teille tarjoaa? Mitä ajatuksia tämä herättää?
Minulle ihan tavallista arkea. Mutta arkikin voi olla juhlaa.
Maaseudulla ei ole erikseen arkea,
 tai pyhää, kaikki on samaa juhlaa vain! :D