Paljon.

Tänä päivänä plökiäni on käyty lukemassa 20 022 kertaa. Pientilan Ukon Google+ profiilia on tarkasteltu järisyttävät 348 264 kertaa. Facebook- sivut laahaavat huomattavasti näitä jäljessä- ilmeisesti lukijakuntani ei käytä juurikaan vasepuokkia.

Mutta.

Kun ryhdyin pitämään plökiä, oli tarkoitukseni ehkä lähinnä kertoilla koulunkäyntiin liittyviä asioita, vai lieneekö tuo ollut pikemminkin hyvä tekosyy aloittaa bloggaaminen? Monihan pitää koulua varten eräänlaista portfolioblogia. No jaa, itselleni tästä on muodostunut jonkinlainen pientilallisen muistivihko. Julkinen sellainen...

Mutta.

Minä kiitän kaikkia lukijoitani, ihan yhtä lailla aktiiveja, kuin satunnaisiakin. Ilman lukijoita en olisi itsekään näin ahkera kirjoittamaan. Tai sitten vain kirjoittaisin niitä koulumuistiinpanoja... Siispä kiitos ahkerasta lukemisesta! :D En ikuna olisi uskonut, että vaikka kerron vain omasta tavallisesta arjestani, saisin tällaisen lukijamäärän ja yli 20 000 käyntikertaa- alle vuodessa!

Merkillistä, hyvin merkillistä. En ymmärrä tätä.

Siispä pyydänkin, että Te lukijani kertoisitte niin avoimesti, kuin vain voitte, että miksi ihmeessä luette plökiäni? Mitä tämä Teille tarjoaa? Mitä ajatuksia tämä herättää?

Minulle ihan tavallista arkea. Mutta arkikin voi olla juhlaa.
Maaseudulla ei ole erikseen arkea,
 tai pyhää, kaikki on samaa juhlaa vain! :D

Seihtemen pykälän huaste

No nii! Sain tämän haasteen Keskeneräiseltä. En ole eläissäni mihinkään haasteeseen vastannut, en edes haastemiehen haasteisiin. Sen sijaan haastan toisinaan ihan puuta heinää, mutta onneksi yleensä vain ihan mitä sattuu.

Mutta astiaan...

Jos joku keksii, miten ystäväni Kääpänen liittyy haasteeseen, niin aika viksu o!

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?

Hehe! No juu, kodin hengetärhän se tässä kirjoittelee! Tai no, miksi ei niinkin... Veikkaan vahvasti, että kysymyksen asettelulla on ajateltu, että bloggarit ovat naisia. Sanokaa, jos olen oikeassa. Tietysti voisi pohtia, onko tuo nimike liian sukupuolistava ja loukkaako se sukupuolten välistä tasa- arvoa. Kutsunkin siis itseäni pikemminkin androgyynisti keittiön hengehenkilöksi. 

Ja se bravuuriruoka... Njaa, oliskohan se vaikka savukuha, tai sitten jokin lukuisista slaavilaistyyppisistä uuniruoistani? Vastaan kuitenkin: keitetyt kananmunat, jotka on haettu läheiseltä pienkanalalta.

Esimerkki suosimastani slaavilaistyyppisestä uuniruokaperinteestä.

2. Mitä harrastat (Muuta kuin bloggaamista)?

Harrastan? En minä harrasta. Minä elän. Ja se tarkoittaa, että kaikki asiat, joita teen, tai suoritan, kuuluvat elämääni ja tarkemmin sanoen elämäntapaani. En minä harrasta perunanviljelyä, minä kasvatan niitä pysyäkseni hengissä seuraavaan vuoteen. En minä harrasta perinnerakentamista, se on osa minua, en voi olla korjaamatta nurkkia. Perinteiseen tyyliin, ilman muuta! Muun ohella elämäntapaani kuuluu kalastus, puutarhanhoito, metsätyöt, eläimet, opiskelu eläintenhoitajaksi, työssäkäynti lomittajana, lukeminen (joskin nykyään lähinnä koulukirjoja), vanhat koneet ja masiinat ylipäätään, huonekalujen entisöinti, sepäntyöt, puusepäntyöt... Noh, monenlaista siis!

Ja muuten: en harrasta bloggaamista. Nih! :D

Elämäntapaani kuuluu muun ohella koneiden korjaaminen. En harrasta sitä!

3. Unelma- ammattisi lapsena? Miten haaveillesi kävi?

Jaa-a. Lapsena... Täytyy myöntää, että en ole koskaan ajatellut unelma- ammatteja, mutta sen sijaan olen halunnut rallikuskiksi. En muista, olisinko halunnut tehdä sitä työkseni... Sen sijaan nuorena ajattelin ryhtyväni eräoppaaksi. Sitten tajusin, että joutuisin opastamaan kaupunkilaisia ja ties ketä tekemään metsään nuotion ja hiihtämään umpihangessa ja kaikessa muussakin päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Joten menin metetallialalle. Unelmani tällä hetkellä on elämä, jota elän ja työ, jota teen. Eläimet!!

Mmmmuuh!

4. Sisustuksesi kulmakivet- värit, materiaali, tyyli vai joku muu?

Talonpoikaisuus ja jugend. Kirveellä veistetty ja tummaksi petsattu. Muotopuoli ja symmetria.
Väreistä voisin sanoa, että kaikki muut, paitsi sisustuslehtien musta- valkoinen värimaailma (ja elämä). Käytän värejä ja maaleja mielelläni. Paljas puu on outoa minulle ja niin se oli talonpoikaistaloissakin outoa. Siispä maalaan. Ainoastaan pirttini seinät ovat yhäkin mustat savupirtin seinät ja sellaiset saavat ollakin niin kauan, kuin minä saan asiaan vaikuttaa.

Sisustukseni kulmakivet: ikivanha ja itte korjattu.

5. Millainen on musiikkimakusi? Onko sinulla lempiartistia?

Ha! Olenko minä joku teinipoika? :D Vastaan, että en ole. Mutta vastatakseni haasteen kysymykseen, niin vanha iskelmä ja sota- ajan laulut iskevät. Uutena ja itseänikin hämmästyttävänä asiana olen yllättäen huomannut pitäväni reggae- musiikista. Niin ja kyllä se Johanna Kurkelan ääni on jotenkin uskomaton!

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla, tai -kymmenellä eläisit? Miksi?

Tää ei ookkan nii yksikkertane, kuv vois aatella. Oon itte aina aatellu, että oon niinku joku 1800-1900 lukujen vaihteen Ukko jostai mettästä. No joo, niin mää oonki kaikkine pellonraivuineni sum muineni. Mutta haluaisinko oikeesti elää sen aikuista eloa, niin jaa a. Voi olla, että mää pääsisin kuiteski ny helpommalla, vaikkem mää isomalti vaikeuksia pelkääkkä.

Mutta sopisin kyllä kaiken parhaite johonki muuhu aikakautee, ku tähä nykysee.

Vai onko tää ny iha jus tätä päivää?

Mutta on se vaa hyvä, että tota asiaa ei oikeesti tartte miättiä.- se or ratkastu valmiiks meirän kaikkien pualesta!

7.Pakopaikkasi? Onko sinulla sellaista? Mikä se on?

Pakopaikkani mistä? Mistä paeta? Onko se joku selviö, että pitää paeta? Jotain ja jonnekin? Elämäni ei ole niin kamalaa, että minun pitäisi systemaattisesti paeta jotain- jotain mystistä ja ahdistavaa, jotain, jota kaikilla vakavasti otettavilla ihmisillä pitäisi olla kaapissaan. En pakene- kohtaan kaiken vastaan tulevan sellaisena, kuin se on vastaan tullakseen. Niin maailman, kuin sen päällä tallustelevat ihmisetkin.

Jos ihan pakko olisi paeta, niin kai minä tuonne änkeytyisin!
Ja kömpisin sieltä sitten viidenkymmenen
vuoden päästä vanhana partaisena Ukkona töllistelemään maailman menoa...

Älkää olko ollenkaan murheissanne, vaikka en haastakaan nyt ketään henkilökohtaisesti! Mutta mikäli joku inspiroitui omaehtoisesti suorittamaan haasteen ja sai siihen innoitteen plökistäni, niin mielelläni käväisen lukaisemassa omat vastauksenne, kunhan ilmoitatte täällä plökissäni ottaneenne haasteeni vastaan.

Pyöreitä lukuja- blogissa siis.

Väliaikatiedote:

Blogia on tähän aamuun mennessä käynyt katsomassa 3000 kävijää. Lukijoita on tasan 20. Julkaistuja tekstejä 30. Kävijöitä iltaan mennessä neljäkymmentä. Ja kommentteja tasan sata (100).

Omituista. Kuinka ne kaikki tasakympit, sadat ja tuhannet juuri samana päivänä täyttyivät?? :O

Oli miten oli, mutta kiitos kaikille lukijoille ja ihmettelijöille tästä merkillisestä saavutuksesta!

Antimaterialistinen varustebloggaus

Tänään kirjoitan aiheesta, joka tässä materialistisessa maailmassamme on sitä vastavirtaa, sitä kelkasta pudonnoiden ja pudotettujen purnaukseksi leimattua jaanaamista. Se on sitä höpinää, jota ei kuule ostoskeskusten käytävillä, eikä sitä kuule kauppojen kassoilla. Sitä kuulee harvoin ja vain todella rohkeat uskaltavat sanoa sen ääneen. Vielä harvempi kehtaa sellaiseksi julistautua.

Se sana on antimaterialismi.

Minä olen antimaterialisti.

Ja olen usein leimautunut sen vuoksi- milloin miksikin. Hipiksi, kommunistiksi... Riippuu suuresti leimaajan omista henkilökohtaisista elämänarvoista. On kuitenkin hienoa huomata, että maailmassa on joitain muitakin "tärähtäneitä", jotka eivät kulje materialististen markkinavoimien eturintamassa.

Mielestäni suuri määrä erilaisia uusia tarvikkeita, vaatteita, tai varusteita ei tee elämääni yhtään sen onnellisemmaksi, vaikka ostelisin mitä kaikkea hilua ja kampetta. Tarvitsen ylipäätään hyvin vähän mitään sälää elämässäni. Mitä se merkkivaatteen logo siinä resun paidan hihassa nyt sitten lopultakaan merkitsee? Kertooko se tosiaan jotain siitä, kuinka hyvä, tai huono ihminen sitä kantaa? Pöh, sanon minä. Ei kerro. Se kertoo ainoastaan sen, että paitaa kantaa henkilö, joka kuvittelee logolla olevan jokin statusarvo ja että häntä sen vuoksi katsottaisiin ylöspäin. Hah, nauran hiljaa mielessäni moiselle keikarille.

Ostan vaatteita erittäin harvoin. Viimeksi ostin koulua varten työtakin! Mutta silloin kun ostan, ostan sellaisia vaatteita, joiden uskon, tai ainakin toivon kestävän minulla vuosia. Ostan yleensä laadukkaita kotimaisia vaatteita ja jalkineita, mutta käytän niitä jopa vuosikymmeniä. Tällöin uuden ja ehkä hintavammankin vaatteen hinta jakautuu käyttövuosia kohden tasaisesti ja kalliskaan vaate ei ole kallis, kun sitä vertaa siihen, että joutuisi ostamaan halvan vaatteen vuosittain.

Luonnollisesti olen hankkinut myös kirppareilta tavaraa ja vaatteita. Siis silloin harvoin, kun nyt ylipäätään mitään ostan. Sieltä saa edullisesti kampetta, joka toisinaan on myös ihan laadukastakin. Osa kestosuosikkivaatteistani on hankittu kirppiksiltä. Samoin kotini antiikkihuonekalut ovat osin ostettu noista paikoista. Ovat kestäneet jo toista sataa vuotta jossain toisaalla, joten eivätköhän ne minullakin vielä saman verran kestäne...

Telvisioakaan en enää aikoihin ole katsellut. Sieltä tulee vain pelkkää amerikaanojen tusinasarjoja. Missä on laatu? Missä ovat ne ohjelmat, joista maatalouslomittajana ja opiskelijana maksan Yle- veroa?

Rahakaan ei tee onnelliseksi. Minulla on sitä aina ollut, milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta milloinkaan sen määrä ei ole vaikuttanut onnellisuuteni tasoon. Siihen ovat vaikuttaneet tavallisesti vain ne asiat, jotka eivät maksa mitään, tai niitä ei ainakaan voi rahalla ostaa. Raha tuo toki turvallisuuden tunnetta ja varmuutta elämään, mutta enemmän varmuudentunnetta saan siitä, kun menen kellariini ja totean, että minulla on perunoita taas seuraavaksi vuodeksi vaikka jonkun muunkin syötäväksi asti. Samoin turvallisuudentunnetta tuo monen vuoden klapupinot. Noh, jonkinlaista materialismiahan sekin on, että en anna itseni ihan tuulen mukana ajelehtia ja kerään varastoja. Mutta materiaalia materiaalin vuoksi- ei, ei. Sitä en kaipaa juurikaan. Mitä nyt pientilalla toki kaikenlaista työkalua tietysti tarvitaan. Mutta älypuhelimet, tabletit ja soittimet. Täh? En käytä.

Kaikkea ei saa rahalla. Kuvassa monia sellaisia asioita. Löydätkö yhtäkään?

Koska tämä kirjoitus on antimaterialistinen varustebloggaus, kerron, mitä kaikkea jätin tänään ostamatta!! Tässäpä näitä: En ostanut tänään kanilleni uutta Fleksiä tai valjaita, joita sitten blogissani esittelisin kaikille ja tekisin niistä testiä. En ostanut uutta televisiota, sillä mitäs minä sillä muka tekisin? Vanhakin pölyttyy vintissä. En käynyt siinä kaupassa, jossa sänkipartaiset miehet kävelevät paidan ylin nappi auki. Minulla on jo paita, jonka ylin nappi on auki- se itse asiassa on pudonnut johonkin. En ostanut edes uutta karvalakkia, sillä vanha karvalakkini palvelee takuulla vielä vuosia, vuosia.

Sen sijaan kävin hakemassa navetasta lypsylämmintä maitoa, jonka hankkimiseen ei tarvinnut käyttää valuuttaa. Söin tänään itse valmistamaani ruokaa. Nostin lantut, jotka kasvoivat tänä vuonna hyvin. Ajoin traktorilla rankaa liiterilleni, jotta minulla on parinkin vuoden päästä talvisin mahdollisuus lämmittää pirttiäni. Katselin pikkulintujen touhuja auringonkukkapellolla.

Tämä on elämä, jonka olen aina halunnut ja jossa olen onnellinen.

Myös lakastuva luonto on kaunis. Oletteko huomanneet, kuinka hienoja
geometrisiä muotoja auriongonkukan siementen asettelussa luonto onkaan laatinut?

Ratsailla

On se vaan kumma, kuinka ihmisen aikatauluihin saa aina jotenkin ängettyä kaikkea mielenkiintoista ja mukavaa puuhaa! Sen sijaan sinne ei tahdo millään sopia jokin vähemmän miellyttävä homma, kuten nyt vaikka kuittien liittäminen metsätalouden kirjanpitoon. Nytkin minulla kuitit odottelevat aikaa parenpaa ja inspiraation iskemistä... Sen sijaan, että olisin tehnyt vaikkapa esimerkiksi kirjanpitoa, lähdinkin ratsastamaan! Tallilla alkoivat pyörimään taas perinteiset viikottaiset ratsastustunnit, eli kenttää kierretään. Tuskinpa nyt sentää jokaisena viikkona sinne menen, mutta aina silloin tällöin se on oikein mukavaa ja rentouttavaa touhua. Ja oikein hyvää liikuntaa, vaikka olen kyllä kuullut sellaisiakin väitteitä, että mitäs liikuntaa se on, kun istutaan vaan kyydissä ja annetaan mennä. Veikkaan, että ko. henkilöt eivät ole eläissään ratsastaneet, tuskin edes istuneet kyydissäkään jonkun talutettavana. En nyt tarkoita sitä, että tarkoittamani liikunta olisi erityisen raskasta fyysisesti minun ratsastusmäärilläni, vaan pikemminkin niin, että siinä saavat nivelet liikettä. Erityisesti juuri lantio. Asia on luonnollisesti toinen, mikäli ratsastaisi tavoitteellisesti vaikkapa esteitä, tai kävisi pitkällä maastovaelluksella. Silloin ratsastaminenkin käy jo jonkin sortin kestävyyssuorituksesta. Ja lopputoteamuksena: kaikki on kuitenkin kiinni omasta fyysisestä kunnosta.

Mutta niin. Ratsastusreissustahan minä ajattelin höpistä, mutta mitäpä siitä kertomaan. Voisin toki kertoa, että joo, ratsastin ja kivaa oli, joka toki olisi totuuskin. Voisin monien heppabloggaajien tavoin kertoa, mikä meni hyvin, missä olisi vielä parantamisen varaa ja mikä meni totaalisen pieleen. Sen sijaan näköjään kerroin muutamia "totuuksia" ratsastuksesta yleisesti ja omasta näkökulmastani.

Mutta sen voin kaikin mokomin todeta, että milloinkaan en ole katunut, että olen hevosten parissa ollut. Ja sen, että taaskin nautin ratsastustunnistani koko olemuksellani! Miten jokin voikaan olla niin mukavaa?

Ja kuvia edellisesta ratsastusreissustani tässä:

Heboizet toljottaa porttia. Kohta sieltä taas
tulevat ne pirun ratsastajat hakemaan.

Oikeaoppinen issikan suitsitus. Näppärää ja yksinkertaista.
Silti tuonkin voi laittaa väärin... ;)

Prinssi valkealla ratsullaan. Vaiko ehkä sittenkin
ihan vaan puskaratsastaja, joka on vahingossa eksynyt kentälle?

Humma kokeilee, saako itsensä solmuun,

Ekaa tonnia hätyytellään...

Ensin toivotan tapani mukaan tervetulleiksi joukkoon mukaan uudet lukijani: hakranah, Taina T ja Maelka X!

Kiitos kaikille lukijoilleni siitä, että tämän ensimmäisen kuukauden aikana olette käyneet lukemassa plökiäni jo ensimmäisen tuhannen käyntikerran verran! Tästä on hyvä jatkaa. Lukijoiden, sekä kävijöiden määrä on yllättänyt minut positiivisesti. Tämä seikka antaa minulle varmasti inspiraatiota kirjoitella jatkossakin pienimuotoisesta elämästäni maaseudulla, korpien kätköissä ja peltojen reunoilla!

Että kiitosta nyh hirveesti sitte vaa, juu. :D


Lisäys 14 syyskuuta: marketta konttilalle kiitokset lukijaksi ryhtymisestä!

Mystisiä lukijoita...

Jostain minulle tuntemattomasta syystä blogini on saanut jo useita kävijöitä. Eikä siinä vielä mitään, että blogiani lukevat suomalaiset, vaan jopa Japania myöten on lukijoita kertynyt. Tässä tuore lista:

Suomi 41 Yhdysvallat 14 Puola 6 Japani 4

Jos joku osaa sanoa, miksi muutkin kuin suomalaiset lukevat tekstejäni, niin kertokaa ihmeessä!