Eläintenhoitajakoulutus suoritettu

Valmistuin viime vuoden loppupuolella eläintenhoitajaksi. Ammattinimikkeeni on nyt
eläintenhoitaja, tai oikeastaan ammattinimikkeeni on maatalouslomittaja. Koulutukseltani olen siis eläintenhoitaja. Koulutus, jonka kävin, on maatalouden perustutkinto, eläintenhoitajan osaamisala. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on valmiudet toimia eläintenhoitajana maatiloilla, eläintarhoissa ja kotieläinpihoilla. Sen lisäksi minulla on riittävä koulutus vaikkapa oman maatilan pyörittämiseen, tämä koulutus kun ylittää ne vaatimukset, joita maataloustukien hakemiseen vaaditaan. Voin työskennellä yrittäjänä tai palkansaajana- kaikki onnistuu.

Ammu rentoutuu kukkamaassa.

Tämän plökin yksi tarkoitus oli kertoa muun ohella eläintenhoitoalan opinnoista, mutta niistä kertominen jäi selkeästi vähäisemmäksi kuin perinnerakentamisesta kertominen. Yksi syy tälle on ollut se, että koulutuksesta ylipäätään on ollut melko vähän mitään kerrottavaa, suurin osa opiskelusta kun on tapahtunut joko kotona alan kirjallisuutta lukien tai sitten työmailla normaalin palkkatyön ohessa. Se onkin ollut parasta oppia- tekemällä oppii ja virheitä tekemällä vielä paremmin, tämähän on yksi Pientilan aforismeista, joista voit lukea lisää napauttamalla tuossa ruudun oikeassa reunassa olevaa linkkiä, jossa lukee "aforismit". Lisäksi toimiessani lomittajana yksityisillä maatiloilla en suinkaan ole voinut "raportoida" heidän eläinsuojissaan olevista eläimistä ja työnkuvastani mitään- olenhan vaitiolovelvollisuuden omaava alan ammattilainen, ja työni yksi osa-alue on luotettavuus.

Aloitin maatalouslomittajan työt täysin tyhjästä, mitään koulutusta tai työkokemusta minulla ei ollut ennen ensimmäistä työpäivääni. Ensimmäinen paikkani oli hevostila. Hevosista minulla on ollut kokemusta nuoruudessani, joten sen "meriitin" turvin pääsin lomittajaksi, ensin hevoslomittajaksi ja myöhemmin lomitin kaikkia 69 km säteellä olevia tiloja, riippumatta niiden eläinlajeista. Ainoastaan sikaloissa en ole ollut, koska niitä ei seudulla juurikaan ole.

Ammu alkutalvella.

Nautaeläimet nauttivat pikkupakkasillakin ulkoilusta
ja samalla niiden sorkkaterveys paranee.

Eläimen tulee osata seistä paikallaan eläintenhoitajan niin päättäessä.
Huomaa löysällä oleva riimunnaru.

Luottamus. Ystävyys. Lehmä on ystävä.

Leppoisan letkeää käppäilyä pitkin kylätietä-
rynnimistä tai jyräämistä ei tapahdu.

Aloitettuani lomittajan työt innostuin muutenkin eläintenhoidosta ammattina. Harrastuksenahan olen eläimiä hoitanut aina- tai oikeastaan kyseessä on elämäntapa. Hakeuduin sitten alan koulutukseen täynnä intoa uuden oppimisesta, mutta koin jonkinasteisen pettymyksen koulutuksen laadun vuoksi. Sitä oli aikuispuolella vähän ja sekin oli ajoittain heikkolaatuista. Otin kuitenkin kaiken oppimani ilolla vastaan ja kävin koulussa myös niinä päivinä kun se ei olisi ollut oppimisen kannalta järin tarpeellista. Opiskelin innolla.

Todistukseen kirjattiinkin lopulta kaikista käymistäni kursseista kiitettävä 3, kun asteikkona oli 1-3 kolmosen ollessa paras. Kaippahan se jotain kertoo innostuksestani alaani kohtaan. Vaikeimmaksi kurssiksi osoittautui maaseutuyrittäjyys, siinä kun pitää omata valmiudet toimia yrittäjänä maatilalla. Joten verotus, maataloustukien haku, ALV- verokannat ja lainsäädäntö piti omaksua hyvin pärjätäkseen tutkinnon osan näytössä. Minä tein näyttötyön vasikkakasvatuksesta. Tuota työtä varten jouduin etsimään tietoa mitä moninaisimmista lähteistä, maatiloilta ja lihataloilta. Pienistä osasista sain sitten koostettua katetuottolaskelman joka yllättäen osoitti, että välitysvasikoiden ternistä teiniin- kasvatus on kannattavaa jopa kokonaan ilman maataloustukia! Miksi sitten niin monella maatilan omistaalla menee niin huonosti?

Eläintenhoitajan urani jatkuu tästä eteenpäinkin, vaikka koulutus päättyikin. Jatkan tälläkin hetkellä kahden eri lomituksen paikallisyksikön alueella lomittajana ja vastuualueenani on 5 eri lähikuntaa. Lisäksi vanha navettani valmistunee ensi talveen mennessä, jolloin sinne muuttaa ensimmäiset eläimet vuosikymmeniin. Lisäksi syksyllä on alkamassa alan jatkokoulutus, johon mitä ilmeisemmin hakeudun opiskelemaan eläintenhoitajan ammattitutkintoa.

Joten pysykäähän linjoilla myös te, jotka seuraatte plökiäni eläintenhoitajan näkökulmasta!

Aikuisopiskelijan arkea eläintenhoitoalalla

Opiskelijaminäni arkipäivät, eli siis koulupäivät, soljuvat eteenpäin. Olen käynyt nyt koulua syyskuun alusta joka ainoana päivänä, joina koulua ylipäätään on ollut. En siis ole lintsannut, tai joutunut muutenkaan olemaan vielä pois. Paino sanalla vielä, sillä maatalouslomittaminäni on sopinut yhden lomituskeikan, joka leikkaa erään koulupäivän pois. Noh, mitäpä tuosta. Ehkä pysyn kärryillä opetuksesta poissaolosta huolimatta.

Pieniä söpöjä ammuja. Näistä tulee kuitenkin joskus suuria tuotantoeläimiä ja
lopulta joku syö ne. Näin se vaan menee. Silti ovat kamalia nuo korvan
kokoiset korvamerkit, huh!

Poissaolotapauksissa joudumme ilmoittamaan luonnollisesti opettajalle, että emme pääse kouluun. Noilta päiviltä meillä on itsellämme velvollisuus hankkia tietoomme poissaolopäivänä annettu opetus. Opettajat tai muu koulun henkilökunta eivät materiaalia ole meille tyrkyttämässä ja aivan ymmärrettäväähän se on, heillä on tekemistä muutenkin. Niin ainakin luulen...

Viimeaikoina olemme opiskelleet muun ohella pieneläinten hoitoa, rehuoppia ja tuotantoeläinpuolen otuksista olemme käsitelleet lampaat ja siat. Pieneläinten hoitoa olemme käyneet vasta teoriassa, mutta pääsimme jo käymään koulun pieneläintilassa. Koululla on nimittäin kohtuullisen kattava otanta lemmikkeinä käytettäviä pieneläimiä. Löytyy siperian maaoravaa, marsuja, kaneja, undulaatteja... Koululla asuu myös deguja, enkä nyt tarkoita mitään pulituuria hörppiviä heppuja :D

Pieneläinten hoito- ja hyvinvointi kuuluu maatalouden perustutkintoon, niin outo ajatus kuin se onkin. Siis marsut ja maatalous? No, maataloudessa tuotetaan marsuille heinää ja toisaalta meidän osaamisalanammehan on eläintenhoitaja. Emme ole pelkästään tuotantoeläintenhoitajia, vaan ilmeisesti sitten jonkin sortin yleiseläintenhoitajia. Ja valinnaisina aineina on mahdollisuus ottaa pieneläinten, koirien ja muiden sen sorttimentin otusten hoitoa käsitteleviä tutkinnon osia.

Minä en ole ajatellut ottaa näitä pieneläinpuolen valinnaisia, sillä en todellakaan usko työllistyväni kaninharjaajaksi. Pieneläimet ovat toki mukavia ja itsellänikin on sellaisia ollut koko ikäni, mutta uskon ja toivon, että tuotantoeläimet työllistävät minua jatkossakin. Aion suuntautua nautoihin, lampaisiin ja hevosiin. Lisäksi otan peltokasvien tuottamisen yhdeksi tutkinnonosaksi. Asun maalla, joten ehkä se jossain määrin selittää nämä valinnat mielenkiintoni lisäksi.

Olemme olleet myös koulun navetalla, josta jo jotain kerroin aiemminkin. Koulullahan on siis "perinteinen" parsinavetta, siellä on erilliset lypsimet, eikä se siis ole nykytrendien mukainen pihatto- ja robottinavetta. En tiedä, onko se hyvä, että asia on noin, sillä joillain koulutiloilla on robottinavetat ja näiden koulujen oppilaat saavat rautaisannoksen sellaisten navetoiden oppeja. Me joudumme, tai saamme, kuinka vain, hankkia robottiopit työssäoppimalla.

Otin valokuvaamalla kopiot koulun seinällä olevista työohjeista.

Tästä voitte lukea, olisitteko hyviä navettatyöntekijöitä!

Koulupäiväni alkaa yleensä siten, että heräilen niinkin myöhään, kuin 06.30. Tämä on aivan uskomatonta, sillä töihin usein heräsin jo 04.40. Aamulla ennen kouluun lähtöä käyn ruokkimassa hoitovasikkani ja siivoan sen kuivikkeet. Sitten ajelen koululle tasan 60 kilometriä ollakseni siellä ennen yhdeksää. Koulu alkaa yleensä 09.00. Ruokailu on meille ilmainen, sillä olemme perusasteen opiskelijoita. Pidän tätä melkoisena etuna! Opiskelemme tavallisesti 7 tuntia eli pääsemme lähtemään kotiin 16.00. Matkoihin minulla menee tunti suuntaansa, joten istun vähintään kaksi tuntiä päivittäin autossa. Onneksi en kärsi ajamisesta.

Navetan uutta puolta, eli lypsylehmien osastoa. Sanoisin, että uutta, valoisaa ja puhdasta.
Mutta samalla hyvin laitosmaista. Sairaala vai tehdas?

Navetan molemmissa reunoissa on ruokintapöydät, tai pikemminkin
ruokintakäytävät. 

Kiipesin katonrajaan ottamaan yleiskuvan. Tässä erottuu hyvin navetan rakenne.
Lantakourut ovat molenpien lehmärivien perässä ja kourut ovat peitetyt ritilöin.
Navetassa on lietelantala.

Tervetuloa lukijakseni, tarjah!

Nyt asiaa siitä opiskelusta- viimeinkin!

Olen nyt ollut Ahlmanilla opiskelemassa eläintenhoitajaksi noin puolitoista kuukautta. Opiskelen aikuispuolella maatalouden perustutkintoa ja osaamisalana on tuo eläintenhoitaja. Saamme siis jonkinlaisen rautaisannoksen maatalouden perusoppiakin. Maanviljelyä, maaperäoppia, lannoitusta, rehuntekoa... Erilaisten valinnaisten kautta voi sitten syventää taitojaan oman kiinnostuksen, tai muiden syiden, kuten työllistymismahdollisuuksien vuoksi. Itse ainakin valitsen valinnaisina eläiminä naudat, lampaat ja hevoset- nuo elämäni otukset. Ja niiden parissa on parhaat työllistymismahdollisuudetkin. Lisäksi valitsen peltokasvien tuottamisen. Muusta en koulutuksen tässä vaiheessa osaa mitään sanoa. Kaikki selviää aikanaan, mutta periaate minulla taitaa olla se, että imen tietoa niin paljon, kuin sitä vain suinkin on tarjolla ja tämän parin vuoden aikana sitä ehtii omaksua.

Tähän mennessä olemme koulussa opiskelleet traktorilla ajoa, peruuttamista ja peräkärryn, sekä etukauhan ym. kiinnittämistä ja irrottamista. Traktorihommaa oli pari päivää. Ajoonlähtotarkastuksia harjoittelimme jo aiemmin. Ajoonlähtötarkastus tosin oli minulle jo aiemmalta elämältä tuttua puuhaa, sillä olin armeijassa kuorma- autokuskina. Että enköhän sen öljytikun löydä...!

Koulun traktorikalustoa ja yksi lainakone. Itse istun tuossa vaaleassa Valmetissa.

Olemme käyneet teoriatunneilla läpi myös noita ylempänä mainittuja maanviljelysoppeja sun muita perustaitoja. Maaperän ph- mittaukset ja muokkauskerroksen mururakenteet ovat tulleet tutuiksi. Olemme touhunneet myös raivaussahojen kanssa- opiskelijat sahailivat ja trimmeröivät huimat puoli tuntia! Noh, toivottavasti kaikki saivat edes jonkin käsityksen, mikä on raivaussaha ja trimmeri.

Ja sitten koulutuksemme pääaiheeseen: eläintenhoitoon! Tähän mennessä meillä on ollut vasta kaksi navettapäivää. Olemme päässeet, tai joku voisi sanoa: joutuneet, lappaamaan paskaa, työntelemään rehuja ammujen naaman ulottuville, tiskaamaan lypsyrättejä ja ämpäreitä, juottamaan vasikoita... Olemme myös karvanneet hiehoja ja vasikoita. Osa niistä oli todella kaamean näköisiä harjoitustemme jäljiltä, mutta kyllä ne viimeiset jo ihan  siedettävissä olivat. Itse ehdin karvaamaan ehkä kymmenkunta ammua. Karvaaminen on siis kutakuinkin sama asia, kuin trimmaaminen, tai klippaaminen.

Pääsimme myös  ruokkimaan ja lypsämään vuohia kannukoneella, mutta näistä veijareista minulla ei ole nyt kuvia. Tämä opetus oli vapaaehtoista ja tapahtui muun varsinaisen opetuksen jälkeen. Mutta meikäpoika oli heti vapaaehtoinen jäämään koululle koulupäivän jälkeen- opiskelemaan lisää, lisää!

Koulun navetta, ns. uusi puoli. Navettaosa on tuo matala ja pitkä osuus.
Oikealla puolella sosiaalitilat, maitohuone, maitobaari (jossa siis myydään maitoa),
"konttori" ja karjakeittiö. Vasemmalla turvevarasto. Vanha navetta jää takaoikealle.

Mnää ja polvenkorkuinen kyyttövasikka. Lapio näkyy olevan kovin kiinnostava.
Kuvassa myös "antimaterialistisessa varustebloggauksessa" mainittu paita,
jota ei tarvinnut ostaa sänkipartaisten miesten kaupasta... ;)

Vanhan puolen nuorkarjaa. Koulun karja koostuu
ainoastaan kyytöistä, länsisuomalaisista ja lapinlehmistä!

Geenipankkiammuja.

Ihan omin kätösin karvasin hiehon!

Varsinaisia etätehtäviä emme ole vielä saaneet, mutta selvästikin meiltä odotetaan hyvin runsasta itseopiskelua. Koulutukseni on siis monimuotokoulutusta ja lähipäiviä meillä on varsin harvakseltaan. Lähinnä koulun tarjoamat tiedot ovat tähän mennessä rajoittuneet muutamiin lähipäiviin, joista siis osa teoria,- osa käytännönpäiviä. Lisäksi olemme saaneet Moodle- oppimisympäristön kautta luettavaksemme joitain tunneilla käsiteltyjä tiedostoja. Nällaista tämä nykyajan opiskelu nyt sitten on: aina oltava netissä ja istuttava koneella! Oi aikoja, oi tapoja!

Olisin aiemman työkokemukseni peruteella saanut "vapautuksen" koulun metsätyö- ja hevosopetuksesta, mutta kieltäydyin ehdottomasti vastaanottamasta mitään vapautuksia! Varsinkin hevosala on ala, jolta haluan hankkia lisätietoja- ja oppeja- en siis tarvitse vapautuksia, vaan ottaisin mieluimmin vaikka lisäopetusta. Minulla on kyllä hyvät käytännön taidot näiltä aloilta, mutta teoriapuoli ja varsinkin tutkintotodistukset puuttuvat. Siispä opiskelen!

Peltotöissä

Pientilalla on pienet pellot ja kasvimaat. Mutta olivatpa pellot kuinka pieniä tahansa, tulee ne pitää kunnossa. En käytä, tai en ainakaan vielä ole käyttänyt kemiallista rikkakasvientorjuntaa, eli niin sanottua kasvinsuojelua. Olen suosinut avokesannointia ja maan muokkaamista äestämällä aina poutajaksojen ja erityisesti hellejaksojen aikana. Tuolla konstin olen saanut varsinkin yksivuotisten rikkojen määrän kuriin, kun aina kasvunsa aloittaneet taimet muokkaan maahan. Pintaan tulee samalla uusia siemeniä, jotka itävät ja taas muokataan maahan. Tällä tavoin saan maan siemenpankissa olevat rikkojen siemenet vähenemään.

Sen sijaan monivuotiset rikat, erityisesti pelto- ohdake, leskenlehti ja kortteet ovat osoittautuneet erityisen sitkeiksi kavereiksi. Nekin ovat pääosin vähentyneet, mutta jostain syystä pelto-ohdake näyttää pikemminkin runsastuneen, mutta yksittäiset kasvit ovat pienentyneet kooltaan. Veikkaan syyksi juurien pätkiintymistä rullaavalla, hankmo tyyppisellä Sampo- äkeellä muokatun juurakon pätkintyessä useaksi pienemmäksi pätkäksi. Ilmeisesti nuo pätkät jatkavat elämäänsä omina yksilöinä.

Tässä avokesanto alkukesällä. Etuoikealla harmillista pelto-ohdakekasvustoa.

Tässä pari päivää sitten välttäsin (vältätä: fältätä, kyntää, aurata. Muokata maa kääntäen kasvimassa maan sisään) "ison saran", jonka raivasin auki ensimmäisenä peltosarkana jo pari- kolme vuotta sitten. Tuosta maasta olen nyt pari satoa ja kiskonut, mutta viime vuonna peruna suorastaan hautautui rikkakasvimassan sisään. Oli melkoisen hankalaa nostaa "pottuvillellä", eli heittopyöräkoneella... Joten, päätin avokesannoida maan. Olin jo aiemmin kokeillut menetelmää rantasarkaan, joka nyt kasvaa aiemmin blogissani kertomia auringonkukkia ja muita erikoisuuksia. Menetelmä toimii, joten jatkoin sitä tälläkin saralla

Avokesanto mäenrinteessä yksivuotisten rikkojen vallassa.
Tämän jälkeen äestin maan.

Äestin maan Sampo-äkeellä kesän mittaan noin 5-6 kertaa. Ainoana ongelmana pidin sitä, että maan pinnan mururakenne hienoni liiaksikin. Mutta sen vastapuolena: maa oli helppo muotoilla sivukaltevaksi ja täyttää painaumia perälevyllä. Kaikessa on aina kaksi puolta...

Koska on ollut hyviä poutia ja maa oli suht kuivaa, olematta silti läpikuivaa, on ollut hyvät olosuhteen maan kyntämiselle. Niinpä koulussa käsiteltävänäkin olleen maatalouden vuosikierron tueksi välttäsin omankin peltoni. Kalustona minulla on takuuvarmaa 60-luvun tekniikkaa. Joka toimii, toimii, toimii... Aina vaan. Ja on helppoa pitää kunnossa. Ja ehkä tärkeinpänä: se on kooltaan ja talouspolitiikaltaan sopivaa pientillallekin.

Kalustoa: traktorina Ford Major 4000, kyntöaurana Sampo 2x13" ja
Peltorin radiosuojaimet!

Kynnin kyisen pellon...

Vanhaan Sampo- välttiini ei löydy vantaita enää mistään. Irtokärkiä näissä ei
alunperin ole edes ollut. Tähän askartelin Kvernelandin kärjet. Ovat käännettävät ja
ruuvikiinnitteiset. Saan sitten eläkkeellä ne ensimmäisen kerran kääntää... :D

"Se alko nys sitte..." Ei kolmas maailmansota, vaan koulu!

Olen viimepäivät puhissut innosta. Syy tälle on varsin yksinkertainen: koulu alkoi. Olen taas ekaluokkalainen koulupoika! :D Noh, ikää on kertynyt, mutta ei haittaa. Oikeastaan päin vastoin. Intoa on nyt enemmän, kuin muistan minulla koskaan ennen ollut koulua aloittaessani. Päiväkerhoonkin kun "jouduin", menin höyläpenkin alle piiloon, kun en oikein välittänyt koko jutusta... (päiväkerho oli koulun puukäsityöluokassa...). Enemmän ja vähemmän koulu on ollut minulle aina vastenmielistä, tai ainakin vain välttämätön pakko. Silti olen aina kuuliaisesti kouluni loppuun suorittanut. Mutta nyt minulla ei ole mitään tuollaista "pakko mennä"- touhua mukana. Nyt meillä on alkuviikko koulusta vapaata, mutta oikein mielelläni menisin sinne jo maanantaina! On siellä vaan sen verran mielenkiintoiset aiheet!

Kun saavuin koulunaloitusaamuna koululle auditorioon, niin ensimmäinen havaintoni oli se, että meistä, noin kuudestakymmenestä syksyllä aloittaneesta aikuisopiskelijasta lähes kaikki ovat naisia... Tiettävästi luokallani pitäisi kuitenkin olla toinenkin mies. Onhan tämä sukupuolijakautuma siltikin vähintäänkin outo, ellei peräti kieroutunut. Eräs isäntä kertoi hiljakkoin, että hänen aikoinaan miehiä oli noin 60% ja naisia loput. Asia on siis tässäkin kääntynyt päälaelleen aika pahoin, samoin kuin on käynyt hevosalallakin. Aiemminhan naisia ei edes päästetty hevostalliin! Mutta ei minulla mitään valittamista ole, sillä enpähän ainakaan joudu kuuntelemaan sitä ärsyttävää ja naurettavaa äijäuhoa, jota ilmenee aika ajoin miesporukoissa. Parempi siis näin!

Ensimmäisenä päivänä meille ei vielä paljoa mitään ole opetettu, mutta seuraavina päivinä käsittelimmekin jo heti muun ohella maataloutta ja lannoitusta. Lisäksi näimme jopa traktorin...:D  Aiheena ajoonlähtötarkastukset. Traktoritouhu jatkuu taas jossain vaiheessa.

Harmikseni koululla ei ole hevosia. Mielelläni olisin niitäkin koululla hoitanut, mutta onneksi se homma on töistä tuttua touhua. Mutta silti... Sen sijaan koululla on maatiaiskarjaa: länsisuomalaista, kyyttöä ja näkyi pari lapinlehmääkin olevan joukossa. Tämä on oikein hieno asia, sillä itse osaan suuresti arvostaa maatiaslajien ylläpitoa ja kaikenlaista geenipankkitoimintaa. Itsekin olen sellaiseen ottanut osaa kasvikeräyksen muodossa Ahlmanilla. Lisäksi koululla näkyi olevan lampaita ja vuohia, sekä siipikarjaa. Lampaat taisivat olla suomenlammasta ja ahvenanmaanlammasta. Kainuunharmasta en huomannut. Ja vuohet? Olivatkohan ne suomenvuohia? Näyttivät olevan, paitsi joku ihan ihme väkkäräsarvipukki oli joukossa.

Sanalla sanoen, olen hyvin tyytyväinen niin koulutuksen aloittamiseeni, kuin koulutuksen tähänastiseen laaatuun ja koska myös ryhmäni vaikuttaa olevan kelpo, niin mitäs hätää tässä!

Pakollinen ekaluokkalaisposeeraus!
Kuva kotoa ensimmäisenä kouluaamuna kouluun lähtiessä.
Taustalla kaikenmaailman pientilan tarvekalua ja härveliä...

Kasvio koulua varten- miten keräsin ja kuivatin?

Ahlmanilla teemme kasvion koulua varten. Tämä on ymmärtääkseni nimen omaan Ahlamanin oma "ikiaikainen" perinne. Onhan Ahlman entinen maamies- ja emäntäkoulu. Osa sukulaisistani on käynyt noita linjoja, joskaan en ole huomannut kysyä, keräsivätkö jo he aikoinaan kasviot. Tietojeni mukaan muilla maatalousoppilaitoksilla ei kasvioita keratä. Joka tapauksessa koulun museollakin on nähtävillä huolellisesti tehtyjä kasvioita, joita kesällä Perinnepihan avajaisissa kutsuvieraana oltuani ihmettelin. Otin osaa tuohon henkkeeseen ja lahjoitin joitan vanhoja kasveja pihalle. Siellä ne nyt asuvat... Perinnepihaprojektista voitte lukea lisää täältä ja vielä täältäkin.

Kun kouluun pääsyni varmistui, sain sähköpostia, joka sisälsi muun ohella kesätehtävän. Eli tämän kasvion tekemisen. Lista kerättävistä kasveista on melko laaja, mutta täysin mahdollinen kerätä. Kasveja on yhteensä 45, joskin keräsin osittain enemmän. Tämä siksi, että listalla käskettiin keräämään esimerkiksi "koivu". Siis koivu? Suomessa on ainakin neljä koivua, kolme varmuudella. Raudus-, hies-, vaivais- ja tunturikoivu. Tunturikoivu taitaa olla rauduksen alalaji, kuten visakoivukin, joka lienee puolestaan puun tauti, ei niinkään varsinainen laji? Lisäksi vielä muut muunnokset. Samoin leppä. Terva-, vai harmaaleppä? Keräsin molemmat... Lieneekö kompakysymys ollut. Ainoa kasvi, joka osallani taitaa jäädä kokonaan keräämättä, on hukkakaura. Sitä ei löydy, ei sitten mistään. Olen useamman kunnan alueella tehnyt etsintöjä, mutta ei. Onhan se lainsuojaton kasvi, joten ilmeisesti lakia myös noudatetaan ja kasvit on hävitetty tavattaessa. Mutta että yhtäkään ei löydy...!

Tällä itse tehdyllä kasviprässillä
prässäsin kaikki keräämäni kasvit.

Keräsin siis kasvit. Minulla on kasviprässi, jonka tein aikoinaan vastaavaa tehtävää varten jo yläasteella, kun silloinkin piti kasvio kerätä. Joskin pienenpi... Asettelin kasvit sanomalehtien väliin yksitellen siten, että niistä kasveista, joilla on suuret lehdet, osa lehdistä on "oikeinpäin", osa "väärinpäin". Näkyypähän molemmat puolet. Asettelin kasvit siten, että varret, tai lehdet eivät leikkaa toisiaan ristiin. Kukinnot litistelin siten, että pienemmät ovat kyljittäin, suuremmat kolikon mallisesti.

Pirtinpöytä kasvioprojektin vallassa.

Käytin pelkkää sanomalehteä "imupaperina". Mielestäni se toimi hyvin ja kasvit eivät kuivuneet liian nopeasti. Kuivumista voi tehostaa vaikka talouspaperilla, mutta itse ainoastaan vaihtelin sanomalehtiä aika ajoin. Kasvien kuivuttua otin paksua paperia, jolle sommittelin kasvit, mahdolliset irtolehdet ja "tuplat" (osasta keräsin erikoisia, tyypillisestä poikkeavia muotoja). Kun sommittelu oli valmis, etsin kasvikirjasta tieteelisen nimen kotimaisen ohella ja merkitsin paperille.

Kasvion puu- osuutta. Kuivumaan asettelua.
Nämähän te kaikki tunnettekin?
Siinähän on tietysti mänty ja vaahtera! Ja sanomalehtipuun lehti.

Merkitsin myös kasvin löytöpaikan kunnan/ kunnanosan tarkkuudella ja lisäksi keräämisvuoden. Yhtä puunlehteä lukuun ottamatta (tervaleppä) kaikki kasvit ja puut ovat kerätty omilta tiluksiltani. Ja tervaleppäkin löytyi ihan tutuista maisemista lähes naapurikylältä. Hmm... Ovat siis paikallisia lähikasveja! Lopuksi kelmutin koko hässäkän kontaktimuovilla ja lävistin reiät kansioon laittamista varten. Ja katso, kasvio on siinä. Kesätehtävä on suoritettu, vaikka koulukaan ei ole vielä edes alkanut!

Tuota mokomaakin peltohatikkaa ihmettelin ennen sen
keräämistä: mikä ihmeen peltohatikka?? Ikänään kuullukkaa!
Oli muuten aika pirullinen aseteltava...

Metallialan ammattilaisesta eläintenhoitajaksi- miksi ihmeessä?!

Olen aiemmalta koulutukseltani metallimies. Tarkemmin sanoen minulla on kone- ja metallialan perustutkinto, olen ammatiltani levyseppä- hitsaaja. Työkseni olen tehnyt monet vuodet erikoismetallihitsaajan töitä tehtaassa. Hitsasin alumiinia, ruostumatonta- ja haponkestävää terästä. Siitä nimike erikoismetallihitsaaja. Olen varmaan ihan kohtuullisen hyvä tuossa ammatissa, sillä minua pidettiin töissä koko nuoruuteni; ennen armeijaa ja sen jälkeenkin viisi vuotta. Kunnes. Työni siirrettiin jonnekin- en edes tiedä mihin. Veikkaan, että viroon...

Työ tehtaassa on myös erittäin säädeltyä, kellotettua, ahdistavaa, stressaavaa... Keksisin loputtomiin sanoja, joilla kuvata sitä kurjuutta ja kokemaani inhoa sellaista elämää kohtaan. Työ itsessään oli toki mukavaa. Tehtaalla minua kytättiin, pompoteltiin, "piiskattiin" ja ties mitä muuta. Huh, ei enää milloinkaan tehdasta, ei kellokorttia, ei ahdistusta!

Nuoruuden haavena minulla oli ryhtyä eräoppaaksi. Sitten tajusin, että joutuisin neuvomaan avuttomia kaupunkilaisia ja ulkomaalaisia (anteeksi ennakkoluuloisuuteni!) nuotion teossa ja hiihtämisessä ja muissa ihan jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa. Lisäksi ajattelin, että ehkä alalle ei työllisty. Noo, metalliakin työllisti hyvin vielä joskus 50- luvulla ja aina siihen asti, kun Yhdysvalloissa majaansa pitänyt Lehman Brothers- pankki meni nurin vuonna 2008. Alkoi finanssikriisi, alkoi taantuma, lama.

Ostin pientilani samana vuonna, 7.8.

Oltuani jonkin aikaa työttömänä totesin, että nyt, kun olen pientilallinen, voin ryhtyä ottamaan muitakin askeleita kohti sitä unelmaa, joka jo noin 12- 13 vuotiaasta lähtien on ollut minulla johtotähtenä. Elämä omalla maalla, pienellä tilalla, omassa talossa. Eläimiä, luontoa, vanhoja rakennuksia! Viljelyksiä, kasvimaita, kalavesiä. Elämää maaseudulla ja maaseudun ammateissa. Ostin siis ensin talon ja ryhdyin vasta sitten miettimään, että milläs täällä oikein hengissä pysytään ja laskuja maksellaan... :D

Siispä menin puhtaasti mielenkiinnosta raivaussaha- ja taiminkonhoitokurssille. Tuota taitoa olen tarvinnut oman metsäni hoidon lisäksi muutenkin. Pian kurssin jälkeen työllistyinkin metsäalalle. Raivasin pusikoita ja taimikoita raivaussahalla. Työ oli palkitsevaa. Usein ihmettelinkin, että ohoh, saan olla metsässä työkseni, katsella oravien leikkiä puissa, seurata kevään saapumista ja tuskailla hiostavassa helteessä 10 kilon sahan ja muiden kantamusteni kanssa. Mutta kaikki päättyy aikanaan, kuten tuokin työmaa. Nyt teen samaa työtä "yrittäjänä".

Metsätöiden jälkeen luonteva siirtyminen viherhoitoalalle oli seuraava etappi. Leikkasin ruusuja, hoidin viheralueita ja tein erilaisia rakennustöitä. Trimmeröintiäkin piisasi!

Eräiden mielenkiintoisten ja positiivisten sattumusten ja kohtaamisten jälkeen innostuin eläinalasta toden teolla. Ryhdyin ajattelemaan, että jos "kaupunkilaisetkin" kouluttautuvat maaseudun ammatteihin ja kappas vaan, työllistyvätkin, niin tässä on sitä jotain. Tätä haluan! Totesin, että koska asun täällä maalla jo valmiiksi, niin miksi en ottaisi sitä viimeistä rykäisyä ja ryhtyisi eläintenhoitajaksi!

Näiden kanssa teen mielelläni töitä!

Hakeuduinkin heti Tampereelle Ahlmanille sellaiseen lomittajakokeiluun, mutta harmikseni se koulutus ei alkanutkaan. Sitten seuraavana keväänä hain tuotantoeläintenhoitajakoulutukseen, mutta jopas, yht'äkkiä olinkin valittuna maatalousalan perustutkintoa lukevien joukkoon. Hyvä niin, sillä koen tämän koulutuksen olevan monipuolisenpi. Koulutukseen haki 93 henkilöä ja 20 otettiin. Olen vähän otettu moisesta huomioimisesta... ;) Ilmeisesti sain vakuutettua päätöksiä tekevät henkilöt, sillä TODELLAKIN haluan tätä koulutusta, tätä alaa, tätä työtä.

Tässä linkki Ahlmanin sivuille, joilta voitte lukea lisää eläintenhoitajan koulutuksesta aikuispuolella:
http://www.ahlman.fi/maatalousalan_perustutkinto

Nyt se on todistettu: pääsin kouluun!

Yksi luonnollinen jatkumoketju tähän koulutukseen hakeutumiseeni vielä liittyy: Työni maatalouslomittajana. Kuten olen kertonut, lomitan hevostiloja. Miten hevosten pariin ajauduin, niin siitä toisella kerralla lisää ;) Erään hevostilan emäntä taisi minut jotenkin ylipuhua hakeutumaan alalle koulutukseen... Noo, vahvasti hän ainakin suositteli alaa minulle. Onneksi! Mutta koska minulla ei ole koulutusta, eikä rehellisyyden nimissä myöskään kokemusta robottinavetoista, niin minun pitää luonnollisesti hankkia koulutus ja paperit alalle saadakseni töitä laajemminkin. Ja tässä sitä nyt ollaan, matkalla eläintenhoitajaksi!

Pian se alkaa...!!

Numero yksi (1)

Morjestus kaikille teille ja meille!

Pitkällisen jaakobinpainin ja kenties jopa vuoden harkinta- ajan jälkeen päädyin tänä epävakaisen sateisena päivänä vägertämään blogia. Mistä lienenkään lopullisen iskun tähän saanut, mutta ehkä tähän jotain tekstiä keksin ja kuviakin löydän. Tulevat opiskeluni eläintenhoidon parissa Tampereen Ahlmanilla ainakin työllistävät minua bloggaajana, sillä olen ymmärtänyt, että koululla voi pitää portfolioblogia. Menköön sekin nyt sitten samalla kun tässä muutakin jaanaan ja  joutavia bagisen.

Meikäpoika kävi sitten kengityskurssinkin! Jos vaikka töissä tarvis...

Pienen pienenä esittelynä mainitsen, että asun Pirkanmaalla vanhalla pientilalla seuranani epälukuinen joukkio erilaisia eläimiä. Tällä hetkellä löytyy jopa puolivuotinen vasikka. Tilani on luokiteltu rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistorialllisesti arvokkaaksi ja se sijaitsee maisema- alueella, mäen päällä ja järven rannalla. Ja se hiukan hipahtavan oloinen elämäntapamaalainen siellä mäellään, joka kaiken lisäksi ajeleepi vielä Ladalla, se ukko on tämän kirjoittaja, 29 vuotias pitkätukka jöröjukka.

Tälläinen pieni Ruskis- vasikka minulla on kaverinani. Tässä olemme kävelyllä metsämoisiolla...