Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stressi ja muut vaivaisuudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stressi ja muut vaivaisuudet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Työelämästä- elämää työläisenä

Olen elänyt elämää, jossa olen lähes poikkeuksetta ollut jonkun muun palveluksessa palkkatyössä. Olen kyllä virallisen mittapuun mukaan mitaten jonkin sortin yrittäjäkin olevinani, mutta tuo on -suoraan sanoakseni- puhtaasti verotustekninen kysymys... Minulla kun on tämä vanha pientila, joka on virallisesti verotustekninen maatila. Tämän johdosta olen ALV- velvollinen alkutuottajana ja tilani päätuotantosuunta on metsätalous. Pientilaa ei kannata ylipäätäänkään pyörittää yrityksenä, saati, että ei saisi tähän edes mitään veroetuja, niin sitten tämä vasta kallis harrastus olisikin!

Siispä olen työläinen.

Omaan vahvan henkisen perinnön niin maatalouden, kuin työläisyydenkin parista. Olen melkoisen kahtia jakautunut tyyppi tässä mielessä, sillä geeneiltäni olen noin 75% maataloustaustainen, mutta jostain syystä se loppu 25% on ollut nuoruuttani vahvasti leimaava piirre. Tehdastyö oli nuoruuteni maailma, jonka auvoisella avustuksella säästin suuret rahat talon ostoa varten. Siitä olen iäti kiitollinen nuoruuteni työpaikalle, sillä ilman sitä minulla ei olisi juuri mitään sellaista konkreettista materialistista elämää, jota minulla nyt on. Kiitos siis. Vaikka tuo työpaikka sitten menikin alta melko pian heti taloni ostettua, ajatusmaailmani jäi, enkä ole muuttunut henkisesti miksikään, olen yhä työmies. Olen aina ajatellut olevani mitä suuremmassa määrin nimenomaan työläinen ja vieläpä juuri noin kirjoitettuna. Ei siis duunari tai joku muukaan, vaan Työläinen. Työmies. Tehdastyöläinen. Metallimies. Metsätyömies. Vihertyöntekijä. Maatalouslomittaja.

Metsätyömies.

Elämäni vaiheita tehdastyön parissa olen kuvaillut jo aiemmissa kirjoituksissani, joten jätän niiden etsinnän ja kertaamisen ahkerimpien lukijoideni vaivaksi. Tämä nykyinen elämänikin Pientilalla ja joiltain osin myös maatalouslomittajana on tullut jo eiemmin aika hyvin selvitettyä, joten kertoilen tässä vapaamuotoisesti kaikkea mieleeni plätjähtävää.

Minua kiehtoo ajatus vapaudesta. Haluan olla ja elää, kuin itse haluan, minkään minua estämästä ja kahlehtimasta. Inhoan riippuvuuksia. Ne, jos mitkä, voivat kahlehtia minut, ne tekevät elämäni raskaaksi ja oloni vaikeaksi hengittää. Tälläkin hetkellä kasvatan entistä pidempiä hiuksia, sillä on hieno tunne, kun ottaa korkealla kalliolla hatun päästään ja antaa tuulen tuivertaa hiuksia. Muun ajan voin sitten pitää niitä letillä, tällainen itse tehty intiaani kun olen.

Työ muiden palveluksessa taistelee rajusti monia elämänohjeitani vastaan. Voinko muka elää, kuten opetan, ollessani jonkun palveluksessa? Voinko tehdä jonkin asian, kuten haluan, vain siksi, että haluan? En voi. Minun tulee tehdä työni kuten kulloisellakin maatilalla työt "kuuluu" tehdä, vaikka oma näkemykseni olisikin ristiriidassa talonväen  näkemyksiin nähden. Olen asiakaspalvelutyössä, joten teen sitten työn talon tavalla, mutta se ei tarkoita sitä, että minun tulisi luopua omista näkemyksistäni ja uhrata omat periaatteeni työelämän alttarilla. Ehkä ristiriitaista ajattelua, mutta millonkaan ei saa unohtaa, että työssäni on kyse siitä, että menen jonkun todellisen henkilön kotiympyröihin tekemään hänen omia töitään. En voi sörkkiä ja hämmentää heidän elämäänsä, kukapa siitä voisikaan pitää? Jos joku tulisi kotiini sanomaan, että "oot tehny ton ihan väärin, ans mää näytä, mitenkä se tehrää", niin kyllä lähtisi mäkeen melkoista kiitolaukkaa moinen opastaja!

Ja kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että eläimet voivat hyvin. Muu on merkityksetöntä. Meistä jokainen on omalla tavallaan väärässä ja kaikki on kuitenkin vain mielipidekysymyksiä, jos lopputulos on hyvä.

Miksi siis olen työläinen, enkä yhtään suuremmassa määrin yrittäjä?

Yrittäjänä saisin päättää omista asioistani. Saisin olla kotona, jos ei huvita olla työmaalla. Saisin ratkaista elämänkohtaloni itse, ilman työnantajan vaikutusta.

Ja pyh! Tuo kaikki julkisuudessa ja keskusteluissa paasattu liirumlaarum on todellakin silkkaa, jotain sellaista, jota kolaan töissä päivittän pois lehmien parsista. Kuinka muka voisin yrittäjänä päättää omista asioistani? Ne päättäisi minun puolestani niin asiakkaat, kuin verottajakin. Koska yrittäjän työttömyysturva on mitä on, eli huono, en voisi ylläpitää nykyistä elämääni päätoimisena opiskelijana, sivutoimisena maatalouslomittajana ja osa- aikaisena työttömänä, sekä ALV- velvollisena tillallisena. Kaikkeen siihen tuo vaikuttaisi. Jos ryhtyisin yrittäjäksi, minun tulisi puskea pitkää päivää viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta, saamatta erikseen mitään sunnuntailisiä tai muita vastaavia työläisen etuja. Yrittäjä ei ole työntekijä, vaan hän vastaa itse kaikesta paperityöstään ja sivukuluistaan. Hän istuu koneella naputtamassa tilejään ja hänen hyllynsä pursuavat edellisten vuosien kuitteja, joita on pakko säilyttää vuosia mahdollisia tarkastuksia varten. Minullakin niitä on johtuen metsätalouden harjoittamisesta. Samoin joudun jo nyt tekemään kolme veroilmoitusta, joten en halua niitäkään yhtään enempää. Elämäni olisikin siis paljon kahlehditunpaa, kuin elämäni nyt. Siispä ei kiitos yrittäjyydelle, sen ainoasta edusta huolimatta: saisin olla vapaa työnjohdosta.

Ja kuitenkin ja kaikesta huolimatta suurin ja utopistisin ajatelmani ja haaveeni on aina ollut se, että voisin olla työssä kotona, voisin vaikkapa muutamalla lehmällä, tai puutarhatillalla pyörittää omaa talouttani siinä määrin järkevästi ja kannattavasti, että eläisin miten kuten, mutta kuitenkin olisin elossa. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Tästä johtuen olenkin ollut hieman, noh, kateellinen maanviljeliöille ja eläintilallisille, sillä heillä on mahdollisuus tehdä työtä itselleen, vain oman taloutensa parhaaksi.

Yleensä en tunne termiä "kateellisuus". Voin kaikille tässä julkisesti paljastaa, että en ole kellekään kateellinen, varsinkaan heidän taloutensa ja omaisuutensa vuoksi, mutta tätä yllämainittua kansanosaa kohtaan kyllä tunnen jonkinlaista tunnetta, jonka voisi kuvailla vaikka kateudeksi. Hyvät tilalliset, olkaa onnellisia, kun teillä on asiat kaikesta huolimatta noin hyvin. Älkää keskittykö niin paljoa mollaamaan toisianne, kyräilemään heitä, jotka ovat vaihtaneet Valioilta Arlalle, älkää miettikö, miksi naapuri osti uuden traktorin. Todetkaa sen sijaan, että saatte olla kotonanne töissä, teillä mahdollisesti on puoliso ja ehkä lapsiakin. Mitä siinä silloin voi vaikuttaa se, että maidon tuottajahinta laskee? Talousko on onnen määritelmä, eikä elämän laatu?

maanantai 19. tammikuuta 2015

Ulos luontoon!

Kehoitan kaikkia kansalaisia poistumaan edes ajoittan metsään. On tieteellisesti todistettu, että metsässä oleilu lievittää stressiä ja verenpainetta ja ties mitä kaikkea. Ja vaikka sitä ei olisi tieteellisesti todistettukaan, niin eipä siinä mitään epäselvää kyllä olisi. Lievittäähän se. Metsässä on aina mukavaa, itse ainakin koen asian niin. Siksi olinkin taas päivänä muutamana metsässä. Tässä jokusia kuvajaisia tuolta reisultani:

Meilläpäin on tällaisia jääputouksia.

Tulevaisuuden aamunkoitto hakatussa metsässä.

Kissanluukku kalliossa- kuka siellä mahtaa asua?

Hiisi vieköön! Kunhan ei vie minua. Tässä hänen asuntonsa.

"Illan varjoon himmeään"

Hämyhäkkisen mestarityöt roikkuvat helminauhana auringon
jakaessa valoaan näille pienten työläisten saavutuksille.

Päivää, olen Nauta. Minut on laitettu kannon nokkaan ja
luuni on ripoteltu metsään. En tiedä, miksi.







Vihdoin tuo mystisesti parissa päivässä katsotuimmaksi kirjoituksekseni noussut "Ruakaa pientilam meninkillä" on jäänyt jo kolmanneksi. Ihmettelin suuresti, miksi se sai aikoinaan noin suuren vastaanoton ja huomion. Jaa- a...


Tervetuloa mukaan myös uudet lukijani! Nyt teitä on jo reilut kolmekymmentä, on se hurjaa!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Metallialan ammattilaisesta eläintenhoitajaksi- miksi ihmeessä?!

Olen aiemmalta koulutukseltani metallimies. Tarkemmin sanoen minulla on kone- ja metallialan perustutkinto, olen ammatiltani levyseppä- hitsaaja. Työkseni olen tehnyt monet vuodet erikoismetallihitsaajan töitä tehtaassa. Hitsasin alumiinia, ruostumatonta- ja haponkestävää terästä. Siitä nimike erikoismetallihitsaaja. Olen varmaan ihan kohtuullisen hyvä tuossa ammatissa, sillä minua pidettiin töissä koko nuoruuteni; ennen armeijaa ja sen jälkeenkin viisi vuotta. Kunnes. Työni siirrettiin jonnekin- en edes tiedä mihin. Veikkaan, että viroon...

Työ tehtaassa on myös erittäin säädeltyä, kellotettua, ahdistavaa, stressaavaa... Keksisin loputtomiin sanoja, joilla kuvata sitä kurjuutta ja kokemaani inhoa sellaista elämää kohtaan. Työ itsessään oli toki mukavaa. Tehtaalla minua kytättiin, pompoteltiin, "piiskattiin" ja ties mitä muuta. Huh, ei enää milloinkaan tehdasta, ei kellokorttia, ei ahdistusta!

Nuoruuden haavena minulla oli ryhtyä eräoppaaksi. Sitten tajusin, että joutuisin neuvomaan avuttomia kaupunkilaisia ja ulkomaalaisia (anteeksi ennakkoluuloisuuteni!) nuotion teossa ja hiihtämisessä ja muissa ihan jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa. Lisäksi ajattelin, että ehkä alalle ei työllisty. Noo, metalliakin työllisti hyvin vielä joskus 50- luvulla ja aina siihen asti, kun Yhdysvalloissa majaansa pitänyt Lehman Brothers- pankki meni nurin vuonna 2008. Alkoi finanssikriisi, alkoi taantuma, lama.

Ostin pientilani samana vuonna, 7.8.

Oltuani jonkin aikaa työttömänä totesin, että nyt, kun olen pientilallinen, voin ryhtyä ottamaan muitakin askeleita kohti sitä unelmaa, joka jo noin 12- 13 vuotiaasta lähtien on ollut minulla johtotähtenä. Elämä omalla maalla, pienellä tilalla, omassa talossa. Eläimiä, luontoa, vanhoja rakennuksia! Viljelyksiä, kasvimaita, kalavesiä. Elämää maaseudulla ja maaseudun ammateissa. Ostin siis ensin talon ja ryhdyin vasta sitten miettimään, että milläs täällä oikein hengissä pysytään ja laskuja maksellaan... :D

Siispä menin puhtaasti mielenkiinnosta raivaussaha- ja taiminkonhoitokurssille. Tuota taitoa olen tarvinnut oman metsäni hoidon lisäksi muutenkin. Pian kurssin jälkeen työllistyinkin metsäalalle. Raivasin pusikoita ja taimikoita raivaussahalla. Työ oli palkitsevaa. Usein ihmettelinkin, että ohoh, saan olla metsässä työkseni, katsella oravien leikkiä puissa, seurata kevään saapumista ja tuskailla hiostavassa helteessä 10 kilon sahan ja muiden kantamusteni kanssa. Mutta kaikki päättyy aikanaan, kuten tuokin työmaa. Nyt teen samaa työtä "yrittäjänä".

Metsätöiden jälkeen luonteva siirtyminen viherhoitoalalle oli seuraava etappi. Leikkasin ruusuja, hoidin viheralueita ja tein erilaisia rakennustöitä. Trimmeröintiäkin piisasi!

Eräiden mielenkiintoisten ja positiivisten sattumusten ja kohtaamisten jälkeen innostuin eläinalasta toden teolla. Ryhdyin ajattelemaan, että jos "kaupunkilaisetkin" kouluttautuvat maaseudun ammatteihin ja kappas vaan, työllistyvätkin, niin tässä on sitä jotain. Tätä haluan! Totesin, että koska asun täällä maalla jo valmiiksi, niin miksi en ottaisi sitä viimeistä rykäisyä ja ryhtyisi eläintenhoitajaksi!

Näiden kanssa teen mielelläni töitä!
















Hakeuduinkin heti Tampereelle Ahlmanille sellaiseen lomittajakokeiluun, mutta harmikseni se koulutus ei alkanutkaan. Sitten seuraavana keväänä hain tuotantoeläintenhoitajakoulutukseen, mutta jopas, yht'äkkiä olinkin valittuna maatalousalan perustutkintoa lukevien joukkoon. Hyvä niin, sillä koen tämän koulutuksen olevan monipuolisenpi. Koulutukseen haki 93 henkilöä ja 20 otettiin. Olen vähän otettu moisesta huomioimisesta... ;) Ilmeisesti sain vakuutettua päätöksiä tekevät henkilöt, sillä TODELLAKIN haluan tätä koulutusta, tätä alaa, tätä työtä.

Tässä linkki Ahlmanin sivuille, joilta voitte lukea lisää eläintenhoitajan koulutuksesta aikuispuolella:
http://www.ahlman.fi/maatalousalan_perustutkinto

Nyt se on todistettu: pääsin kouluun!
















Yksi luonnollinen jatkumoketju tähän koulutukseen hakeutumiseeni vielä liittyy: Työni maatalouslomittajana. Kuten olen kertonut, lomitan hevostiloja. Miten hevosten pariin ajauduin, niin siitä toisella kerralla lisää ;) Erään hevostilan emäntä taisi minut jotenkin ylipuhua hakeutumaan alalle koulutukseen... Noo, vahvasti hän ainakin suositteli alaa minulle. Onneksi! Mutta koska minulla ei ole koulutusta, eikä rehellisyyden nimissä myöskään kokemusta robottinavetoista, niin minun pitää luonnollisesti hankkia koulutus ja paperit alalle saadakseni töitä laajemminkin. Ja tässä sitä nyt ollaan, matkalla eläintenhoitajaksi!

Pian se alkaa...!!