Heinätöitä ja rehuhommia

Meillähän on ammuja. Nehän syö heinää. Joten, teimme heinää!

Pientilalla on melko vähän omaa peltoa. Se riittää osittain yhden kuivaheinäsadon tuottamiseen, jonka jälkeen pellot jäävät laitumeksi. Säilörehua ei korjata lainkaan näiltä pelloilta. tähän asti olen ostanut paaleissa rehua jostain muualta, raahannut sitä Nivan perässä jopa 60 kilometrin päästä. No, sehän ei ehkö ole järin viksua...

Tänä vuonna asia kääntyi. Tein elokuulla säilöheinää noin 4 hehtaarin alalta ja paaleja tuli 38 kappaletta. Se on paljon, sillä laskennallinen tarve on noin 16 paalia. Tiijä sitte, mitä tuolla lopulla tekee? Pitänneekö ostaa lisää lehmiä? :D

Heinääkin teimme Punasaapaisen Naisen kanssa muutamallakin tavalla. Irtoheinää kuitenkin, koska meillä ei ole paalaajaa. Heinäkuulla oli tasan 4 heinäpoutapäivää ja jokaisen tarvitsimme saadaksemme kuivaa heinää. Niitin sormipalkkikoneella kotopellot, jonka jälkeen karhotin ja pöyhin niitä ketjuharavalla monta kertaa, jotta ne kuivuisivat. Korkea karhohan kuivattaa heinän parhaiten, ei niinkään maassa makuuttaminen. Kuivuttuaan ne kuljetettiin perivenäläiseen tapaan Lada Niva- maastoautolla, jonka perään oli laitettu vanha traktorin jousittamaton puulaitakärry. Siihen mätkimme heinät suoraan karholta heinähangoilla, sitten ajoimme ne Nivalla ladolle, taas heinähangolla latoon ja suolaa päälle. Poutia tänä suvena oli heikosti, kun saimme viimeisen kuorman latoon, alkoi jo sataa.

Niittoa sormipalkkiniittokoneella ja Ford nelitonnisella.

Karhotusta ketjuharavalla.

Isäntä itte ja Nivan heinäkuorma.

Siinä menevät, latoon.

Täyttä alkas olee, vaikka eipä oo enempiä heiniä pellolakaa.

Teimme myös viikatteella kaadettua heinää elokuun alun poutajaksolla. Ne heinät eivät mitään konetta nähneet, koska ne haravoitiin käsin heinäharavalla, kuivatettiin seipäällä ja kärrättiin latoon kottareilla- kokonainen seiväs kerrallaan.

Mettämoision heinäseipäät. Muistattehan raivaamani Mettämoision?
Sen, joka esiintyy vaikkapa Korvenraivaaja- plökkäyksessä.

Säilöheinää tein tosiaan paljon. Ostin kesällä uuden niittokoneenkin, tietämättömänä siitä, että sellaista tarvitsen jo tänä kesänä- ehkö jokin etiänen, kenties? Tällä kertaa hankin lieriöniittokoneen. Tympiinnyin totaalisesti sormipalkkikoneen konstailuihin- se kun tukkeutuu hyvässä viljelynurmessa eikä työ suju. Lieriökone ei tukkeudu!

Zetor 7045 ja Argow- lieriöniittokone tositoimissa.

Apila-heinä seosnurmea. Karhotettuna. Paljon. Tämön hyvää ammuille!

Rakkorilla sitten pitkät illat vielä töiden jälkeenkin niittelin peltoja ja haravoin ja karhotin niitä. Melko raskasta hommaa, kun ensin käy kahdesti töissä jonkun muun navetalla ja päivätauon ja illan aikana koittaa sitten tehdä vielä omat heinät siinä ohessa. No, niinhän sitä sanottiin jo torppariaikaan, että "kuu on torpparin aurinko". Todellakin, yhdyn tähän sanontaan , olen samaa mieltä. Palkkatyö haittaa harrastuksia...

Paalaajaksi jouduin ottamaan urakoitsijan, paalaajaa kun ei itsellä ole, eikä kai tulekaan. Urakoitsija sitten tuli illalla kymmenen aikaan niitä paalaamaan, koska -kappas kummaa- seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta. Urakoitsija saikin kaikki heinät paalattua ennen sadetta, huh, onneksi.

Tässä mukana neljä Punasaapaisen Naisen juontamaa, ohjaamaa ja kuvaamaa dokumenttia heinänteosta kesältä 2017. Antoisaa elokuvailtaa!

Maanviljelystä ja työssäoppia

Koulunkäynti jatkuu ja etenee suunnitellusti. Työssäoppijaksoja on ollut parhaimmillaan, tai pahimmillaan, kuinka vain kahtakin samanaikaisesti. Sen ohella olen käynyt koulua ja palkkatöissäkin. Keväällä, kun minulla oli paljon, hyvin paljon lomitustöitä, tein pitkää päivää. Heräilin aamulla noin kello 04.00 ja painelin yli 60 kilometrin päähän lomittamaan. Lomitustyössähän on kaksiosainen päivä, joten päivätauon aikana ehdin vielä työssäoppitilalle tekemään kevättöitä. Tuon jälkeen menin vielä tekemään lomittajan iltatyöt ja olinkin sitten kotona "jo" siinä ilta yhdeksän maissa. Että silleen...

Työssäoppi keskittyi kevään ja syksyn aikana tällä kertaa eläintenhoidon sijaan peltokasvien tuottamiseen, eli suomeksi sanottuna maanviljelyyn. Työssäoppitilalla pääsin tekemään erilaisia traktoritöitä mutta erityisesti tein kevätmuokkauksia ja kylvöjä, osan näistä aivan omatoimisesti. Korostan tätä siksi, että minulla ei ole aiempaa kokemusta nykyaikaisista peltoviljelylaitteista. Vanhat masiinat ovat minulle tutumpia ja muutenkin lähempänä sydäntä. Vähän kuten maksa... Heh...

Kesä ei kuulunut työssäoppiin, mutta nyt syksyllä olin jonkin aikaa tekemässä puinteja ja tutustuin viljankuivurin toimintaan.

Osan koulun näyttötutkintoa varten suorittamastani materiaalista sain suoritettua myös kotonani, sillä tein täällä tuon aiemmin kertomani pellonraivaustyön loppuun ja nyt silläkin mettämoisiolla lainehtii jo nurmi. Onni on oma maatila! :D Saan tehdä omia töitäni ja samalla saan suoritettua koulua varten erilaisia oppitöitä.

Kotosalla minulla ei ole kylvökonetta, joten nurmensiemenen kylvän aina vakasta. Noh, vakkana minulla toimii vanha navettavati, mutta yhtäkaikki, hyvin se vanhallakin tavalla onnistuu. Olkoon tämä esimerkki siitä, että kaikkia töitä ei pientilalla tarvitse, ei edes kannata koneellistaa. Tästä julkaisen videomateriaalia, joka tuossa alla.

Kaikista työssäoppitöistä en voi julkaista kuvia, tai videoita, vaikka niitä minulla paljon onkin, sillä ne on kuvattu ihmisten kotomarkeilla ja yksityisissä koneissa. Mutta omista koneistani ja maisemistani saan julkaista niin paljon, kuin sielu sietää, joten laitan muutaman viljelysaiheisen kuvan tähän mukaan ihmeteltäväksi. Ostin "uuden" traktorinkin nyt, kun paltoala kasvoi tuon mettämoision mukana...Haha! :D

Zetor- uusin hankintani perässään itse kunnostettu Potila 250 s-piikkiäes.

Jo aiemminkin plökissä esiintynyt Ford Major 4000- pientilan vakiokalustoa.
Takuuvarmaa toimintaa jo yli viidenkymmenen vuoden ajan!

Olin puimassa Altialle Koskenkorvan raaka-ainetta.
Nytpähän tiedätte, ketä saatte syyttää siitä,
että Suomen kansa juo itsensä hengiltä!

Lisää aiemmista peltohommista ja työssäopeista voitte lukea ainakin täältä, tuolta,  sieltä, ja tosta.  Aimmista työssäopeista muuten sain parhaimmat mahdolliset arvossanat! :D

Uusi lukijakin on näköjään saapunut, tervetuloa vain Jyrki mukaan remmiin!

Maaseudun metallurgiaa

Saattaa tulla hieman yllätyksenä, mutta maalla tarvitaan mitä erinäisinpiä taitoja, jotta täällä voi kohtuullisin elinkustannuksin elää ja asua. Jos kaikki työt ja operaatiot, kuten remontit ja rakennushommat, sekä koneiden korjaukset, pitää tilata ulkoa, tai hankkia tekijä niille, niin kalliiksihan sellainen elämä tulisi. Olenkin aina ihmisille sanonut, että elääkseen maalla pitää työt tehdä itse, tai olla niin rikas, että voisi teettää kaikki työt muilla. Itse olen pyrkinyt tekemään joka ainoan vastaan tulevan työn itse...

Kävin syksyllä kyläkaupalla ja katselin joutessani seinään nidotut ilmoitukset. Siellä muiden joukossa oli ilmoitus maatalouskoneista ja kiinnostavaa tavaraa olikin. Soittelin numeroon, jossa vastasikin tuttu isäntä edellisen elämäni ajoilta. Isäntä oli juuri jäänyt eläkkeelle ja myi hänelle joutavaksi jäänyttä kalustoa. Mitäpä tuossa miettimään, ajelin pian katsomaan myynnissä olevia koneita. Ja siellä oli yksi ruma, maailmaa nähnyt perälevy, jonka runkokin oli ajettu mutkalle ja terä kulutettu aivan loppuun. Lisäksi rungon kääntö oli joskus onnistuttu rikkomaan ja se olikin hitsattu umpinaiseksi... Kone oli kuitenkin mielestäni hyvä aihio ja kun hintakin oli kutakuinkin siedettävissä, ostin sen. Samalla reissulla ostin myös 2,5 metrisen s-piikkiäkeen, eli jousipiikkiäkeen... Hyvä reissu siis!

Kuljetin perälevyn Nivalla ja peräkärryllä lähenpää tutkiskelua varten katon alle. Joo, työtähän tuossa piisaisi, mutta jos ei pelkää työtä, niin kaikki on tehtävissä. En pelännyt, vaan tartuin rällällään ja lekaan.

Perälevyn kolmipistesoviterunko.
Vahvistin kääntötapin kohdan sekä ylä, että alapuolelta.

Rungossa oli mutka, jonka oikaisin katkaisemalla rungon,
jonka jälkeen annoin lekan laulaa. Ja sitten hitsasin rungon taas kasaan.
Kuvassa myös uusittu levynkäännön pusla.

Tässä levy, joka vahvistettu ja vahvistushitsattu,
sekä uusi jalka ja muut pienosat odottamassa
hiekkapuhallukseen vientiä.

Perälevyhän on siis sellainen traktorin nostolaitteeseen kiinnitettävä laite, jossa on leveä terä. tuolla laitteella voi aurata lunta, tasata maita, lanata pihatietä ja jopa avata umpeen kasvaneita ojia. Oli minulla ennestäänkin perälevy, jonka tein ammattikoulussa silloin edellisessä elämässäni, kun kuvittelin vielä metalliteollisuuden olevan Suomen tukijalka- pöh, sanon nyt. Tuo koulussa tekemäni perälevy on hieman kevyt, sillä se on tarkoitettu tuohon Harmaaseen Fergusoniin, mutta olen käyttänyt sitä Fordissa, joka jaksaisi raskaanpaakin levyä vetää. Siispä hankin sellaisen.

Tämä "uusi" perälevyni on jo vanha sekin, kuten lähes koko pientilan kalustoni. Merkiltään tuo lienee VaMa ja leveyttä on hitusen vaatimattomasti tasan kaksi metriä. Mutta! Siinä on rungon säätö, jota ei juuri monessakaan nykykoneessa ole!

Esimmäiseksi irroitin terän pois ja purin kiinteäksi hitsatun rungon sivuttaissäädön. Tuo sivuttaissäätöhän on oikein hyvä varsinkin lumivallien levitykseen, koska sillä on saatavissa melko hyvä sivuttaisulottuvuus pitkälle ojan päälle. Samoin vedin rungon osittain poikki ja hakkasin siinä olleen mutkan suhteellisen suoraksi ja hitsasin 4 mm. puikolla umpeen. Amppeereitahan siinä työssä pitää olla luokkaa 230-250, jotta perusaine sulaisi kunnollisesti läpihitsautuen. Otin samalla mitat uusista puslista, joilla väljähtäneet puslat saisi kuntoon. Puslissa oli pahimmillaan 6 mm. klappia! Ne siis piti vaihtaa kokonaisuudessaan. uudet teetin koneistamolla. Samalla teetin myös uudet tapit kaikkiin säätöihin ja kalvasin niiden puslat määrämittaan käyttäen väljyytenä 0,2 millimetriä. Eipähän klonksu enää.

Myös levy- osa oli kärsinyt. Siinä oli puskemisen seurauksena tullut pahemman laatuinen mutka, mutta se oikeni siedettäväksi ahkeralla lekalla hakkaamisella, mutta kyllä sitten tienoo raikuikin melkoisesti moisesta mäikyyttämisestä!
Jouduin myös vahvistamaan levyn rakenteita erityisesti rungon käännön osalta melko massiivisillakin levyillä, mutta sitä oli onneksi hyllyssä. Hitsasin myös varsinaisen levyn rungon uudelleen, sillä totesin, että tehtaan hitsari oli ollut liian laiska ja jättänyt joka toisen hitsauksen kokonaan hitsaamatta. Tein myös levyn runkoon jäykisteitä, jotta sekään ei menisi enää solmuun.

Kokosin levyn kokeeksi ja kun kaikki mahdolliset hienosäädöt oli tehty, purin sen uudelleen ja kärräsin hiekkapuhallukseen. Levyssä oli kyllä ihan hyvä maali, mutta se oli ehostus- ja markkinointimielessä vedetty suoraan ruosteen päälle. Joten pois vaan kaikki maalit ja ruosteet! Ja lopuksi siihen tuli vielä tinneriohenteinen kaksikomponenttimaali ja sävynä on Tamrokcin (Sandvik) oranssi. Ainakin kapistus näkyy nyt hyvin ja erottuu jo pitkältä, milloin olen tietöissä!

Hommasin perälevyyn myös hammasterän kulutusteräksi. Hammasterä on aivan ehdoton työssä, kuin työssä, sillä se jättää talvella tien karheaksi ja kesällä puree hyvin murskeeseen ja soraan.

Kaikkineen perälevy tuli töineen ja osineen hyvin edulliseksi. Laskin, että jäin noin 400-600€ voitolle, jos pidän verrokkina tehdasuuden vastaavan hankintaa. Ja kuitenkin tämä levy terineen kaikkineen kestänee minun käytössäni seuraavat vuosikymmenet, onhan se käytännössä peruskorjattu ja vastaa tehdaskunnostettua. Mutta siinä uudessa ei siis olisi ollut toivomaani rungonkääntömahdollisuutta...

Tommottinen siitä sitten oli tullakseen.

Kyllä puree maahan tuo hammasterä, kun kuraa on pesunkin
jälkeen vielä ihan levyn yläosassakin!

Kyä ny kelepaa aurailla lumija, jos vaa niitä nys sittev vaa tulis!