Takorautaa, takeita ja saunan ovi.

Toistasataa vuotta vanha saunani, josta olenkin jo muutamassa kirjoitelmassani kertoillut, on saanut oven. Päälle päin se on nyt kokonaan valmis, ainoastaan oven ja ovipielien viimeiset maalikerrokset puuttuvat. Samoin puuttuu oven kahva, kun en millään osaa päättää, laitanko puisen, vaiko takorautaisen, vaiko jonkin vanhan messinkisen... No, se on semmoista ja päättämättömyys viivästyttää työtä. Onneksi ei ole kiirettä, eikä paniikkia.

Tein siis saunaankin oven. Oviverstaani pyörii täydellä kapasiteelilla ja minulla onkin suuret paineet tuotannon tehostamiseksi. Kuluja on karsittava, mutta tuotantoa on tehostettava. Kuten isoissakin firmoissa on nyt muodissa. Joten aloitin YT- neuvottelut itseni lomauttamiseksi, kun olen niin pirun kovapalkkainen mies, ettei minun kannata pitää itseäni töissä. Siispä kun saan lomautettua itseni, siirrän Pientilan tuotannon Malesiaan, jossa iloiset lapsityöläiset alkavat tekemään ovia Pientilan tarpeisiin.

Tässä kuitenkin kuvia ja selostusta tästä tällä haavaa viimeisestä kotimaisesta Pientilan oviverstaan tuotteesta. Samaan tekstiin ymppäsin myös kuvia itse takomistani oven haoista. Jaa niin ja on siinä yksi kapine vielä tuohon niittylatoonikin, nimittäin saranatapin tukirauta. Niittyladon ovi kun on kiinni pitkillä saranoilla, jotka ovat puolestaan kiinni seinässä L- mallisilla saranatapeilla. Vain reilut sata vuotta tarvittiin siihen, että yksi noista tapeista alkoi heilumaan reijässään, joten tuin sen uudella raudalla... On se kans, kun eivät edes kahta sataa vuotta kestä!

Ovi paikoillaan. Samoin pielilaudat ja haat. 

No niin. Oven kimppuun siis. Ovi on lämpöeritetty paneeliovi, jonka ulkopuoli on pystylaudoitettu raamisahatusta tuuman vahvuisesta petäjälaudasta. joku sanoisi "lankusta", mutta mulle se on vielä lautaa. No, paksua lautaa kylläkin. Ja kun leveyskin on kahdeksan tuuman molemmin puolin, niin aika järeetähän se. Oveen ei tarvinnut kuin neljä lautaa. Aika kiva.

Runko.

Pellavaeriste, 50 mm.

Terva (=bitumi)paperointia ja kasituumasta lautaa.

Neljä lautaa per ovi.

Pohjamaalattuna...

Tavanomaisen rankarakenteisen oven rungon tein jälleen kerran pattingista reevalla jäyksistäen. Laitoin oveen tervapaperin tuulen- ja kosteudensuluksi, jonka jälkeen naputtelin sisäpuolen vaakapaneloinnin. Oveen tuli helmiponttipaneeli, joka on yksi suosikeistani. Sitä on vähän siellä sun täällä, niin seinissä, ovissa, kuin komerossakin.

Lämpöeristeeksi valitsin pellavan. Olen käyttänyt pellavaa hyvällä menestyksellä seinissä, joten tottapahan se toiminee myös oven eristeenä. Saunakamarihan on lämminlattiainen, kamiinalla lämmitettävä tila, jonka vintilläkin on purua kuutitolkulla. Ovi ei siis saisi valskata lämpöä ylettömiin.

Pellavan toisellekin puolelle laitoin tervapaperin. Yleensähän tuollaisia hampurilaisrakenteita pyritään välttämään, mutta koska en mitenkään voi säädellä maamme ilmasto- olosuhetita, niin en voi tietää, kumpi puoli ovea lopultakin on se kosteampi, tai kylmempi puoli. Pelasin siis tavallaan varman päälle. Aika näyttää, jos on näyttääkseen, toimiiko moinen rakenne.

Toisenkin tervapaperin päälle laitoin laudoituksen. Eli juurikin tuon jo yllä mainitsemani raamisahalaudan. Lopuksi häyläilin oven käsihöylällä tarvittavilta osin ja viimeistelin muutenkin. Ai niin ja teinhän minä siihen karminkin... Joten sovitin luonnollisesti osat toisiinsa ja sen lisäksi istutin saranat paikoilleen. Perus puusepän hommia. Tai entivanhaan sanottiin, että "läpitöitä". Lisäksi pohjamaalasin oven ja karmin ensimmäiseen kertaan, jälleen kerran noin 30% ohennetulla pellavaöljymaalilla.

Niin tosiaan, meinasin unohtaa: tein karminkin.

Sitten vaan karmia sovittamaan paikoilleen. Kiilailin karmin puukiiloilla alustavasti paikoilleen ja sitten ruuvasin sen perinteiseen tyyliin "reikäraudoilla" kiinni. Lopuksi tilkkasin pellavilla tilkerautaa ja visanuijaa apuna käyttäen karmin ja karapuun, sekä hirsien välisen raon umpeen.

Tommonen.

Tuohon sitten sovittelin vielä pielilaudat paikoilleen, jonka jälkeen sovitin nuo takorauta- osat paikalleen.

Ulkopuolen haka paikoillaan. On lukittavissa olevaa mallia.

Takeita, taonnaisia ja takorautaa. Vasemmalla ylhäällä niittyladon saranatapin tukirauta.

Ylempi on ulompi, alempi on sisempi. Eli sisäpuolinen haka ei ole lukittavissa...

Ja vielä kerran...

Sepäntöistä saatan tehdä joskus ihan omankin postauksen, mutta tässä tekstissä en suuremmin puutu taontaan työnä, tai työstömenetelmänä- se on oman kirjoituksensa arvoinen.

Oottekos kansalaiset huomanneet uuden sivuni, jossa kerron ihan ittestäni? Siellä saa vapaasti esittää kysymyksiä minulle ja toiveita plökin suhteen. Sinne siis!

Niittylato- valmiina palvelukseen!

Kaikki valmistuu aikanaan, kunhan jaksaa odottaa! Ei vaan, ei se nyt aivan noin yksinkertaista ole. Totuus on pikemminkin se, että kaikki valmistuu aikanaan, kunhan jaksaa painaa pitkää päivää. Koulun jälkeenkin on syytä jaksaa tehdä edes jotain, vaikka matkat huomioon ottaen koulua varten täytyykin varata noin 10.5 tuntia jokaista koulupäivää kohden. Kaikesta hyvästä joutuu "maksamaan", koulunkäynnin maksu on vähentyntynyt vapaa- aika.

No niin, niittylatohan on ollutkin valmis jo muutaman aikaa. Sain "vasikkaoven" tehtyä ja laitettua paikoilleen. Toisin kuin yleensä, tuli vasikkaovesta pääkulkuovi, koska isompi ovi on tosiaankin hyvin leveä. Kapeammasta sopii hyvin kulkemaan meikäläisen kokoinen ihminen.

Kokeilin ajaa mönkijän latoon ja hyvinhan se sinne sopii. Ainoa miinus on se, että joudun ajamaan sisään kenopäänä, kun ovi on melko matala. Mutta joka tapauksessa sisälle pääsee hyvin ja sieltä poiskin, sillä tein kyllästetystä puusta rampin oven eteen. Se olikin ainoa myönnytys nykyajalle tämän rakennusprojektin tiimoilta. Noh, saranoiden sähkösinkittyjä kupukantapultteja lukuun ottamatta...

Myönnytyksiä nykyajalle on tehtävä lähinnä siksi, että asun täällä tilalla ihan vakituisesti, joten asioiden ja rakennusten on oltava ns. "toimivia", kuten nykyisin on tapana sanoa mm. talon pohjaratkaisuista. Hiljaa mielessäni nauran moiselle ilmaisulle, sillä enpä ole milloinkaan nähnyt asuttua taloa, joka ei toimisi, eli on siis rikkinäinen. Autiotalotkin olisi usein mahdollista saada pelastettua. Noh, tuotahan tämä ilmaisu "toimiva" ei toki tarkoita, mutta kunhan nyt vähän kikkailin suomenkielellä.

Tässä vihdoin kuvat niittyladosta valmiina. Enenpiä kuvia tuskin hetkeen tästä kohteesta ilmaantuu, ellei sitten vahingossa, sillä minulla on meneillään muita projekteja.

Ryhdikkäänä seisoo vuosisatainen latovanhus. Uudet hirret ovat ne hirret,
jotka alla olevasta kuvasta "puuttuvat", kun olivat lahoneen ja painuneet maahan.

Tässä kertauksena kuva töiden aloitusvaiheesta.
Huomio kiinnittyy rakennuksen pahaan vajoamiseen savimaahan.
Hirsiä silmin nähden on kadonnut kuin tuhka tuuleen- tai
pikemminkin: kuin multa maahan. 

Ja ryhdikkäänä tulee lato taas seisomaan seuraavat sata vuotta.

Ellei peräti kauemminkin, sillä nyt alapohja tuulettuu hyvin
ja vesi pääsee pois rakennuksen alta. Huomaa luonnonkivien runsas käytto
ja joukossa oleva yksi itse lohkottu nurkkakivi.

Lattiarakenteita. Niskoja ja vasoja.

Rakennuksen alla ollut katkennut lohkokivi. On mahtanut muinaista kiviseppää
harmittaa, kun on päivän pitkän naputellut moista kiveä ja sitten se onkin napsahtanut
kokonaan poikki. kivi oli työnnetty seinähirren alle muka nurkkakiveksi...
Rakennuksen kohdalla on joskus lohkottu kiviä ja tämä voi olla sen aikaisia peruja.
 Olisikohan tästä pitänyt tulla tilan rajapyykki? Samanlaisia ainakin tiluksiltani löytyy.

Tervetuloa mukaan, uusi lukijani, Heidi H!

Niittylatoprojekti jatkuu...

Olen taas viimepäivinäkin saanut muista kiireistäni huolimatta vietyä niittyladon kunnostustakin eteenpäin. Viimeksihän kun asiasta kirjoitin, alkoi rakennuksen runko olla jo kuosissa, mutta joitain laudoituksia ja ovet vielä puuttuivat. Vanha ovi kaipasi vierelleen pientä kulkuovea, vasikkaa.  Nyt tilanne on se, että ladossa on kaikki laudat naulattuna kiinni ja ovi kunnostettu. Tein myös tuon kapeamman kulkuoven vanhoista emmeistä. Ovet eivät ole vielä paikoillaan, mutta toissapäivänä taoin pajassa oviin saranatappeja ja hakoja, sekä "määlyjä", joilla tuo haka pysyy siis kiinni. Saranoiksi löysin vanhoja takorautasaranoita, joista jokainen on tyyliin sopivasti eri paria ja eri kokoisiakin! Mutta se ei menoa haittaa, päin vastoin. Asentelen ovet ja saranat paikoilleen näinä päivinä, joten kirjoitan aiheesta vielä ainakin yhden postauksen. Liitän tuohon kirjoitukseen myös kuvia rakennuksesta valmiina. Niitä voi sitten verrata tuohon aiempaan "unohduksen alhossa"- kuvaan. Kuva nähtävillä myös tässä linkissä: http://pientilanukko.blogspot.fi/2014/09/niittyladon-ylosnousemus.html

Alkuperäisestä ovesta puuttui isoja paloja- laho ja aika oli ne syönyt.

Vasemmassa reunassa "uusi" paikkapala. Suosin aina paikkaamista. En milloinkaan
olisi kuvitellut tekeväni tähänkään kokonaan uutta ovea, vaikka se olisikin ollut
nopeanpaa ja helponpaa, sillä jouduin tekemään oven sisäpuolelle uusia tukirakenteitakin.

Vasikkaoven aihio. Luonnollisesti vanhaa lautaa.

Tässä näkyy uudet räystäslaudat. Samoin lattian rakenne erottuu hyvin.
Myös lattian kantavia rakenteita on nähtävillä, niistä voitte lukea lisää
aiemmasta kijoituksestani, jonka aiheena oli niittyladon ylösnousemus

Laudoitushommaa ladossa oli onneksi melko vähän. Takapäätykolmiosta puuttui kaksi lautaa kokonaan ja yksi repsotti yhden naulan varassa roikkuen "pää alaspäin". Kuinka se noin oli joutunutkin, jäi minun vajavaiselle ymmärryskyvylleni täysin käsittämättömäksi... :D Puuttuneiden lautojen paikalle veistelin kirveellä uudet laudat. Samoin räystäslaudat puuttuivat kokonaan, joten niidenkin tilalle laitoin ulkonäkösyistä neljän tuuman laudat. Minulla oli onneksi harmaata lautaa aika hyvä valikoima. Sen sijaan, että olisin polttanut kaikki epämääräiset harmaat laudanpätkät, olenkin säästellyt niitä juuri tämän kaltaisia tilanteita varten. Nuukuudesta oli siis kerrankin jotain iloa ja hyötyä? Hmm...

Arvatkaa, mitkä laudat ovat uusia?

Aamun usvaa

Nappasin muutaman kuvasen tässä parisen päivää takaperin. Aamulla sattui olemaan kamera sopivasti saatavilla...

Ammu usvassa

Pidän Ruskista aamuisin lieassa ennen kouluun lähtöä.
Saapi evästää kaikessa rauhassa.

Näkymiä pihastani:

Kuvassa myös niittylato.

Järven vesi on yhä niin kovin lämmintä ja siksi täällä on aamuisin ollut komeita usvia.

"Täysi kuu on tumman punainen,,,"
Illalla oli vielä "untamokin"

Niittyladon ylösnousemus

Kuva muinaisuudesta. Lato vasemmalla. Kuvassa silloinen isäntäperhe.
Pientilalla tehdään heinätkin ojista

Vanha pahoin maahan painunut niitty- eli rantalatoni on kuluvana suvena kokenut ihmeen: se on noussut kuolleista! Lato oli painunut jo maan poveen ja aika syvälle. Syy oli matala, lähes olematon perustus ja savimaa yhdessä. Ja senhän tietää, että se on huono yhdistelmä. Yhdessä nurkassa oli toki kivi, mutta... Se kivi oli noin 20 senttimetriä maan pinnan alapuolella! Niin syvään se oli vuosisadassa painunut ilman viime vuosikymmenien huoltoa. Vastapainoksi yksi nurkka taas lepää vanhan kivilouhoskasan päällä ja kivet muodostavat salaojan. Mutta kas kummaa, sekin nurkka oli kyllä aivan riittävän laho sekin.

Unohduksen alhossa...

Rakennuksessa on joskus muinoin ollut lattiakin, johon viittasi yksi poikittainen hirsi. Tästä hirrestä tosin oli jäljellä huimat kolmisenkymmentä senttiä... Mutta tottapahan heinäladossa lattia on ollut. Katteena on ollut päre, joka, kuinka ollakaan, oli päästetty vuotamaan. Tuohon oli sitten jossain vaiheessa laitettu "pirkkalan pitkää" eli galvanoitua aaltopeltiä. Aaltopeltiä usein parjataan, mutta sille täytyy antaa kaikki se kunnia, joka sille kuuluu: se on pelastanut monia vanhoja rakennuksia totaaliselta tuholta. Usein nurkiltaan pudonneen rakennuksen voi vielä pelastaa, mutta jos sen lisäksi kattokin on vuosikymmeniä vuotanut, niin kunnostaminen on melko toivotonta. Kunnia siis aaltopellille!

Tämä kuva kertoo hyvin, kuinka pohjalta tulikaan noustua.
Lonkkavikainen isäni oli urheasti mukana talkoissa.

Pöppöä ja savea. Sitä riitti! Mistä sitä niin paljon oli tullutkin?

Rakennuksen kunnostaminen alkoi maan ja saven, sekä ns. "liiterinpohjan" (pöppöä, jota puista ym. kertyy rakennuksien alle) lapiomisella pois ladon alta. Savea piisasi paljon ja sainkin noilla mailla lisätäytettyä jopa rantaani... Ja kaikki tuo työ ihan vaan lapiolla ja 20 litran peltiämpäreillä. Koska rakennuksen alla virtaa vesi, oli maan pinta muotoiltava siten, että vesi pääsi vapaasti pois rakennuksen läheisyydestä.

Tämän jälkeen ryhdyin varsinaiseen purkutyöhön. lahot hirret saivat kyytiä ja nyt minulla onkin paljon saunapuita! Lahoa oli nimittäin paljon. Hyvin paljon. Alimmista hirsistä ei saanut edes polttopuuta ja osin ne olivatkin jo muuttuneet mullaksi.

Töiden ollessa käynnissä kaivuutyön(kin) osalta, tein samalla rakennuksen vieressä mittojen mukaan uuden hirsikehikon. Eli korvaushirret. Mutta niin moni ohikulkija kyseli minulta, että teetkö tosiaan tuohon rantatiellesi ladon, niin aloin itsekin puhua uudesta kehikosta... Mutta syy tälle "uuden kehikon tekemiselle" oli se, että minun oli ylivoimaisen helppoa salvoa hirret paljaan taivaan alla, kuin jos toinen vaihtoehto olisi ollut kyyristellä vanhan kehikon alla. Tuosta sitten numeroinnin jälkeen oli helppoa (noo, suhteellinen käsite...) koota kengityshirret ladon alle. Kengityshirsiä joiduin vaihtamaan jopa neljänteen varviin asti.

Sitten rakennukseen följärit neljään kohtaan. Tunkit alle ja vähän kerrallaan ilmaan. Tunkit toiselle puolelle (käytössä 2 tunkkia) ja sama sielläkin. Luonnollisesti följäriparin toisessa parrussa oli pönkkiä, pölkkyja, hirsiä ja muita apukapuloita, joista muodostin "pyramidin" pitämään rakennusta ilmassa. Siitä toisesta parrusta sitten nostin aina tunkinmatkan ylöspäin.

Kun rakennus oli sen verran noussut ylemmäs, että nurkkakivien laitto oli mahdollista, otin taas lapion kauniiseen käteen ja kaivoin perustusmontut. En kaivanut routarajan alapuolelle, mutta syvään kuitenkin. Pohjalle sijoitin pään kokoisia kiviä ja niiden lomaan pienenpiä. Näiden tarkoitus on kantaa ja jakaa päälle tulevien varsinaisten nurkkakivien ja rakennuksen paino. Alemman nurkkakiven asettamisen jälkeen lappasin montun täyteen kivenmusaa ja 0-32 mursketta sitomaan kivikasaa. Sitten päälle mahdollinen toinen kivi.

Tässä vaiheessa laitoin myös ensimmäiset hirret paikoilleen. Ajattelin, että on turvallisenpaa nostaa rakennusta, kun sen alla on edes jokunen hirsi ottamassa vastaan kuormaa. Lisäksi rakennuksen tukeminen oli näin helponpaa.

Tässä on meneillään peräseinän "venyttäminen"
vanttiruuvilla ja liinoilla omalle paikalleen.
Rakennus oli joka suuntaan salmiakki...

Nyt jo paremmassa vaiheessa, näyttää olevan nurkka jo kohdillaan.

Kuvassa erottuu hyvin följärit, joiden sisäpuoli enää kokonaisuudessaan jäljellä.
Ulkopuolet katkaistu, että saa uudet hirret paikalleen.
Nyt rakennuksen paino lepää jo nurkkakivien ja kengitysosuuden varassa.

Ja taas nostin rakennusta. Ja taas. Ja taas...

Kun kaikki hirret olivat paikoillaan, alkoi kehikon armoton jyhmiminen kuosiinsa. Seinät olivat vääntyilleet kuka mihinkin, sillä vuosikymmenien "säilyttäminen" vinossa asennossa ei tee hyvää millekään mökille. Följärit toki oikoivat seiniä jo jonkin verran, mutta varsinaisen oionnan tein erilaisia kankia, vipuvarsia, vanttiruuveja, taljoja ja lekaa käyttäen. Sivuseinien oioinnan jälkeen keskityin ovipieliin, jotka olivat vähintään yhtä pahat. Mutta nekin sain samalla konstilla oioittua ja nyt ne ovat tukevasti karoissaan.

Ja tässä sitten meneillään ovipielien ryhdistäminen taljalla.
Ei vielä varsinainen oikominen.
Etualan kivet kaivoin oven alle maahan rivinteeriksi.

Alkuperäinen ovikin löytyi lopulta ladosta kaiken muhjun alta. En tosin aluksi ymmärtänyt sen olevan juuri tämän ladon ovi, sillä niin korkealta se vaikutti kaiken painuman keskellä. Ilmeisesti ovessa on ollut pieni kulkuovi, eli vasikkaovi. Ovi on nimittäin noin 60 cm ovenläpeä pienenpi. Mutta onneksi minulla on vanhaa harmaata lautaa ja takorautasarannoja, niin saan tehtyä tyyliin sopivan vasikan.

Lattian tein siten, että alinpien sivuhirsien ylle jää rako, johon 2" paksuiset lankut sopivat. Keskellä on kaksi pituussuuntaista lattiavasaa, eli hirttä ja niiden alla vielä yksi poikittainen. Tuon alla vielä kivet. Tein tällaisen melko kantavan konstruktion siksi, että lattain tulee tarvittaessa kantaa täysi ahdos polttopuuta. Ei saa hytkyä, ei...

Lopuksi tein rampin, että sisälle pääsee jotenkin. Myös rampin alla oleva maa sai suojakseen kivirivinteerin peltoraiviolta keräämistäni "telkkarinkokoisista" kivistä. Ettei maa valu heti takaisin ladon alle.

Tämä vanha lato näkyy myös blogini otsakekuvassa alinpana, lähellä rantaa olevana rakennuksena. Historiatietoja rakennuksesta ei ole olemassa, mutta vanha se on. Ja se koostuu osin vanhoista, tässä tapauksessa siis jo jossain muualla käytössä olleista hirsistä. Uskon, että jos rakennus ei ole ollut paikoillaan jo silloin, kun tilalla ei ollut asutusta (maat kuuluivat läheiseen torppaan ja 1800- luvun kartassa ladon vieressä on pieni pelto), niin ainakin se on koottu paikoilleen välittömästi pientilani itsenäistymisen aikoihin 1921. Tai sitten silloin, kun tilani oli mäkitupa. Milläs näistä tolkun enää sata vuotta jälkeenpäin ottaa...

Jatkan tästä aiheesta kirjoittamista toiste lisää, sillä työt ovat vielä osin kesken. Joitain räystäslautaja ja muitakin laudotuksen paikkauksia on tiedossa. Myös tuo vasikkaovi pitää vielä tehdä. Postaus on siis vielä luvassa!