Niittyladon ylösnousemus

Kuva muinaisuudesta. Lato vasemmalla. Kuvassa silloinen isäntäperhe.
Pientilalla tehdään heinätkin ojista

Vanha pahoin maahan painunut niitty- eli rantalatoni on kuluvana suvena kokenut ihmeen: se on noussut kuolleista! Lato oli painunut jo maan poveen ja aika syvälle. Syy oli matala, lähes olematon perustus ja savimaa yhdessä. Ja senhän tietää, että se on huono yhdistelmä. Yhdessä nurkassa oli toki kivi, mutta... Se kivi oli noin 20 senttimetriä maan pinnan alapuolella! Niin syvään se oli vuosisadassa painunut ilman viime vuosikymmenien huoltoa. Vastapainoksi yksi nurkka taas lepää vanhan kivilouhoskasan päällä ja kivet muodostavat salaojan. Mutta kas kummaa, sekin nurkka oli kyllä aivan riittävän laho sekin.

Unohduksen alhossa...

Rakennuksessa on joskus muinoin ollut lattiakin, johon viittasi yksi poikittainen hirsi. Tästä hirrestä tosin oli jäljellä huimat kolmisenkymmentä senttiä... Mutta tottapahan heinäladossa lattia on ollut. Katteena on ollut päre, joka, kuinka ollakaan, oli päästetty vuotamaan. Tuohon oli sitten jossain vaiheessa laitettu "pirkkalan pitkää" eli galvanoitua aaltopeltiä. Aaltopeltiä usein parjataan, mutta sille täytyy antaa kaikki se kunnia, joka sille kuuluu: se on pelastanut monia vanhoja rakennuksia totaaliselta tuholta. Usein nurkiltaan pudonneen rakennuksen voi vielä pelastaa, mutta jos sen lisäksi kattokin on vuosikymmeniä vuotanut, niin kunnostaminen on melko toivotonta. Kunnia siis aaltopellille!

Tämä kuva kertoo hyvin, kuinka pohjalta tulikaan noustua.
Lonkkavikainen isäni oli urheasti mukana talkoissa.

Pöppöä ja savea. Sitä riitti! Mistä sitä niin paljon oli tullutkin?

Rakennuksen kunnostaminen alkoi maan ja saven, sekä ns. "liiterinpohjan" (pöppöä, jota puista ym. kertyy rakennuksien alle) lapiomisella pois ladon alta. Savea piisasi paljon ja sainkin noilla mailla lisätäytettyä jopa rantaani... Ja kaikki tuo työ ihan vaan lapiolla ja 20 litran peltiämpäreillä. Koska rakennuksen alla virtaa vesi, oli maan pinta muotoiltava siten, että vesi pääsi vapaasti pois rakennuksen läheisyydestä.

Tämän jälkeen ryhdyin varsinaiseen purkutyöhön. lahot hirret saivat kyytiä ja nyt minulla onkin paljon saunapuita! Lahoa oli nimittäin paljon. Hyvin paljon. Alimmista hirsistä ei saanut edes polttopuuta ja osin ne olivatkin jo muuttuneet mullaksi.

Töiden ollessa käynnissä kaivuutyön(kin) osalta, tein samalla rakennuksen vieressä mittojen mukaan uuden hirsikehikon. Eli korvaushirret. Mutta niin moni ohikulkija kyseli minulta, että teetkö tosiaan tuohon rantatiellesi ladon, niin aloin itsekin puhua uudesta kehikosta... Mutta syy tälle "uuden kehikon tekemiselle" oli se, että minun oli ylivoimaisen helppoa salvoa hirret paljaan taivaan alla, kuin jos toinen vaihtoehto olisi ollut kyyristellä vanhan kehikon alla. Tuosta sitten numeroinnin jälkeen oli helppoa (noo, suhteellinen käsite...) koota kengityshirret ladon alle. Kengityshirsiä joiduin vaihtamaan jopa neljänteen varviin asti.

Sitten rakennukseen följärit neljään kohtaan. Tunkit alle ja vähän kerrallaan ilmaan. Tunkit toiselle puolelle (käytössä 2 tunkkia) ja sama sielläkin. Luonnollisesti följäriparin toisessa parrussa oli pönkkiä, pölkkyja, hirsiä ja muita apukapuloita, joista muodostin "pyramidin" pitämään rakennusta ilmassa. Siitä toisesta parrusta sitten nostin aina tunkinmatkan ylöspäin.

Kun rakennus oli sen verran noussut ylemmäs, että nurkkakivien laitto oli mahdollista, otin taas lapion kauniiseen käteen ja kaivoin perustusmontut. En kaivanut routarajan alapuolelle, mutta syvään kuitenkin. Pohjalle sijoitin pään kokoisia kiviä ja niiden lomaan pienenpiä. Näiden tarkoitus on kantaa ja jakaa päälle tulevien varsinaisten nurkkakivien ja rakennuksen paino. Alemman nurkkakiven asettamisen jälkeen lappasin montun täyteen kivenmusaa ja 0-32 mursketta sitomaan kivikasaa. Sitten päälle mahdollinen toinen kivi.

Tässä vaiheessa laitoin myös ensimmäiset hirret paikoilleen. Ajattelin, että on turvallisenpaa nostaa rakennusta, kun sen alla on edes jokunen hirsi ottamassa vastaan kuormaa. Lisäksi rakennuksen tukeminen oli näin helponpaa.

Tässä on meneillään peräseinän "venyttäminen"
vanttiruuvilla ja liinoilla omalle paikalleen.
Rakennus oli joka suuntaan salmiakki...

Nyt jo paremmassa vaiheessa, näyttää olevan nurkka jo kohdillaan.

Kuvassa erottuu hyvin följärit, joiden sisäpuoli enää kokonaisuudessaan jäljellä.
Ulkopuolet katkaistu, että saa uudet hirret paikalleen.
Nyt rakennuksen paino lepää jo nurkkakivien ja kengitysosuuden varassa.

Ja taas nostin rakennusta. Ja taas. Ja taas...

Kun kaikki hirret olivat paikoillaan, alkoi kehikon armoton jyhmiminen kuosiinsa. Seinät olivat vääntyilleet kuka mihinkin, sillä vuosikymmenien "säilyttäminen" vinossa asennossa ei tee hyvää millekään mökille. Följärit toki oikoivat seiniä jo jonkin verran, mutta varsinaisen oionnan tein erilaisia kankia, vipuvarsia, vanttiruuveja, taljoja ja lekaa käyttäen. Sivuseinien oioinnan jälkeen keskityin ovipieliin, jotka olivat vähintään yhtä pahat. Mutta nekin sain samalla konstilla oioittua ja nyt ne ovat tukevasti karoissaan.

Ja tässä sitten meneillään ovipielien ryhdistäminen taljalla.
Ei vielä varsinainen oikominen.
Etualan kivet kaivoin oven alle maahan rivinteeriksi.

Alkuperäinen ovikin löytyi lopulta ladosta kaiken muhjun alta. En tosin aluksi ymmärtänyt sen olevan juuri tämän ladon ovi, sillä niin korkealta se vaikutti kaiken painuman keskellä. Ilmeisesti ovessa on ollut pieni kulkuovi, eli vasikkaovi. Ovi on nimittäin noin 60 cm ovenläpeä pienenpi. Mutta onneksi minulla on vanhaa harmaata lautaa ja takorautasarannoja, niin saan tehtyä tyyliin sopivan vasikan.

Lattian tein siten, että alinpien sivuhirsien ylle jää rako, johon 2" paksuiset lankut sopivat. Keskellä on kaksi pituussuuntaista lattiavasaa, eli hirttä ja niiden alla vielä yksi poikittainen. Tuon alla vielä kivet. Tein tällaisen melko kantavan konstruktion siksi, että lattain tulee tarvittaessa kantaa täysi ahdos polttopuuta. Ei saa hytkyä, ei...

Lopuksi tein rampin, että sisälle pääsee jotenkin. Myös rampin alla oleva maa sai suojakseen kivirivinteerin peltoraiviolta keräämistäni "telkkarinkokoisista" kivistä. Ettei maa valu heti takaisin ladon alle.

Tämä vanha lato näkyy myös blogini otsakekuvassa alinpana, lähellä rantaa olevana rakennuksena. Historiatietoja rakennuksesta ei ole olemassa, mutta vanha se on. Ja se koostuu osin vanhoista, tässä tapauksessa siis jo jossain muualla käytössä olleista hirsistä. Uskon, että jos rakennus ei ole ollut paikoillaan jo silloin, kun tilalla ei ollut asutusta (maat kuuluivat läheiseen torppaan ja 1800- luvun kartassa ladon vieressä on pieni pelto), niin ainakin se on koottu paikoilleen välittömästi pientilani itsenäistymisen aikoihin 1921. Tai sitten silloin, kun tilani oli mäkitupa. Milläs näistä tolkun enää sata vuotta jälkeenpäin ottaa...

Jatkan tästä aiheesta kirjoittamista toiste lisää, sillä työt ovat vielä osin kesken. Joitain räystäslautaja ja muitakin laudotuksen paikkauksia on tiedossa. Myös tuo vasikkaovi pitää vielä tehdä. Postaus on siis vielä luvassa!