Metsätyöt pientilalla

Suomen metsät kasvavat enemmän, kuin niitä vuosittain hakataan. Tämä on erittäin mukava tieto, sillä silmällä katsellen asia vaikuttaisi olevan päin vastoin: hakkuuaukeita täällä maassamme riittää ja riittää. Ilmeisesti tuo lasketaan niin, että suurin osa kasvusta tapahtuu nuorissa kasvatusmetsissä, joita ei siis yleensä edes päätehakata, kun ovat lähinnä harvennusiässä. Silloinhan on luonnollista, että puupääoma kasvaa. Toinen, minkä määrä on viimevuosina selvästi kasvanut, ovat ns. rääseiköt, eli hoitamattomat ja ylitiheät taimikot ja muutkin kasvussa olevat metsät. Rääseikköjen hyvä puoli on se, että ne tarjoavat suojaa metsän otuksille, jotka ihan puhtaassa talousmetsässä olisivat hätää kärsimässä monellakin eri tavalla ajatellen.

Olen tehnyt jossain vaiheessa elämääni metsänhoito- ja uudistushommia työkseni. Tuo työ on sikäli hyvin palkitsevaa, että siinä todellakin näkee työnsä tulokset. Kun epämääräiset pusikot kaatuvat raivuusahan sirahduksien saattamana hallitusti maahan, niin sitä on ilo katsella ja tehdä! Erityisesti kulttuurimaisemanhoito on ala, jonka toteuttaminen saa minut suorastaan ilon valtaan. Maamme muinaiset metsälaitumet ja pientilojen mettämoisiot, sekä niityt, hakamaat ja luhtaniityt, joita nykyisin perinne- ym. biotoopeiksi kutsutaan, ovat harmillisen harvinaistuneita. Ymmärtäähän sen toisaalta, kun eläimiä ei kaikilla tiloilla enää ole, saati että niitä olisi vanhaan tyyliin joka ainoassa torpassa ja mäkituvassa.

Eläimiä korvaamaan on nykyisin otettava ihmistyövoimaa, joka raivaa pajukot ja muut puskat kulttuurimaisemasta. Työtä se teettää, mutta palkitsee tekijänsä ja tilaajansa. Täällä Pientillallani olen vuosittain raivannut rannassani olevan vanhan laitumen ja pellonreunoja tarpeen mukaan. Haluan säilyttää maiseman avaruuden ja vanhakantaisen, vuosisataisen ilmiasun. Tavallaan museoin maisemaa, joka joidenkin mielestä on epäaitoa kehitystä. Mutta minun silmääni se on nättiä, joten raivuusaha käy tämän tästä ja pajut kaatuvat maahan.

Raivaussahatöiden ohella tarvitsen luonnollisesti paljon rakennuspuuta ja tietenkin suuret määrät polttopuuta, kun päärakennuksellakin on jo viisi tulisijaa... Saunat siihen vielä lisäksi. Olen jo vuosia kerännyt eräältä mertsäkappaleelta lumituhoja ja tuulenkaatoja. Tuntuu siltä, että noiden määrä olisi viimevuosina ollut kasvamaan päin, lieneekö syynä vähäroutaiset talvet? Kun maa ei jäädy, puut kaatuvat helpommin. Jos taas maa jäätyy ja tulee paljon painavaa lunta, puut menevät poikki. Mikä nyt sitten koskaan hyvin olisi?

Joitain päiviä sitten olin taas palstalla sahanvarressa. Tällä kertaa oli vuorossa tukkipuukokoisten kuusien pölkyttämistä. Tein noista pääosin 4.5 metristä tukkia, jotka kuorin ja kuivaan. Jonain päivänä salvon niistä ladon, liiterin, tai jonkin muun tarpeellisen rakennuksen. Rakennuksia ei ole koskaan liikaa, olipa niitä kuinka paljon hyvänsä, niin ne ovat aina kuitenkin täynnä kaiken maailman tavaraa. Tarpeellistako tavaraa? No jaa...

Varusteiden merkitys metsätyössä on mielestäni suuri. On aivan älyvapaata "säästöä" säästää varsinkin turvavarusteista. Itselläni on käytössä viiltosuojalliset turvasaappaat, -housut, ja sormikkaat. Lisäksi kypäräkomplekti, jossa niska-, silmä, ja kuulosuojaimet. Käytän myös erilaisia apuvälineitä, kuten nostokoukkua, pinotavara- ja tukkisaksia, sekä kaatovänkää- ja kiiloja. Saha minulla on ammattilaatuinen ja tehokas yli 50 kuutiosenttimetrinen Jonsered. Metsänomistaja saa niin hyvät veroedut laitteiden ja varusteiden hankintahinnasta, että olisi sulaa hulluutta ja masokismia olla hankkimatta kunnollisia varusteita! Mars kauppaan siis kaikki sahaavat lukijani!

Järeää tukkia. Painaa muuten tällaisen 59 kiloisen kaverin mittapuulla paljon...
Mutta yksikään tukki ei ole metsään jäänyt.
Aina pitää olla 99 keinoa ja 1 vippaskonsti.

Neljän tukin puu. Limitys johtuu siitä, että juonnan ne
traktorilla kuvaan nähden kello seitsemän suuntaan.
Taustalla latvoja ja rankoja polttoppuksi.
Korkea kasa löytyy talvellakin ja pysyy hyvin kuivana.

Metsänpoika.