Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. helmikuuta 2017

Eläintenhoitajakoulutus suoritettu

Valmistuin viime vuoden loppupuolella eläintenhoitajaksi. Ammattinimikkeeni on nyt
eläintenhoitaja, tai oikeastaan ammattinimikkeeni on maatalouslomittaja. Koulutukseltani olen siis eläintenhoitaja. Koulutus, jonka kävin, on maatalouden perustutkinto, eläintenhoitajan osaamisala. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on valmiudet toimia eläintenhoitajana maatiloilla, eläintarhoissa ja kotieläinpihoilla. Sen lisäksi minulla on riittävä koulutus vaikkapa oman maatilan pyörittämiseen, tämä koulutus kun ylittää ne vaatimukset, joita maataloustukien hakemiseen vaaditaan. Voin työskennellä yrittäjänä tai palkansaajana- kaikki onnistuu.

Ammu rentoutuu kukkamaassa.

Tämän plökin yksi tarkoitus oli kertoa muun ohella eläintenhoitoalan opinnoista, mutta niistä kertominen jäi selkeästi vähäisemmäksi kuin perinnerakentamisesta kertominen. Yksi syy tälle on ollut se, että koulutuksesta ylipäätään on ollut melko vähän mitään kerrottavaa, suurin osa opiskelusta kun on tapahtunut joko kotona alan kirjallisuutta lukien tai sitten työmailla normaalin palkkatyön ohessa. Se onkin ollut parasta oppia- tekemällä oppii ja virheitä tekemällä vielä paremmin, tämähän on yksi Pientilan aforismeista, joista voit lukea lisää napauttamalla tuossa ruudun oikeassa reunassa olevaa linkkiä, jossa lukee "aforismit". Lisäksi toimiessani lomittajana yksityisillä maatiloilla en suinkaan ole voinut "raportoida" heidän eläinsuojissaan olevista eläimistä ja työnkuvastani mitään- olenhan vaitiolovelvollisuuden omaava alan ammattilainen, ja työni yksi osa-alue on luotettavuus.

Aloitin maatalouslomittajan työt täysin tyhjästä, mitään koulutusta tai työkokemusta minulla ei ollut ennen ensimmäistä työpäivääni. Ensimmäinen paikkani oli hevostila. Hevosista minulla on ollut kokemusta nuoruudessani, joten sen "meriitin" turvin pääsin lomittajaksi, ensin hevoslomittajaksi ja myöhemmin lomitin kaikkia 69 km säteellä olevia tiloja, riippumatta niiden eläinlajeista. Ainoastaan sikaloissa en ole ollut, koska niitä ei seudulla juurikaan ole.

Ammu alkutalvella.

Nautaeläimet nauttivat pikkupakkasillakin ulkoilusta
ja samalla niiden sorkkaterveys paranee.

Eläimen tulee osata seistä paikallaan eläintenhoitajan niin päättäessä.
Huomaa löysällä oleva riimunnaru.

Luottamus. Ystävyys. Lehmä on ystävä.

Leppoisan letkeää käppäilyä pitkin kylätietä-
rynnimistä tai jyräämistä ei tapahdu.

Aloitettuani lomittajan työt innostuin muutenkin eläintenhoidosta ammattina. Harrastuksenahan olen eläimiä hoitanut aina- tai oikeastaan kyseessä on elämäntapa. Hakeuduin sitten alan koulutukseen täynnä intoa uuden oppimisesta, mutta koin jonkinasteisen pettymyksen koulutuksen laadun vuoksi. Sitä oli aikuispuolella vähän ja sekin oli ajoittain heikkolaatuista. Otin kuitenkin kaiken oppimani ilolla vastaan ja kävin koulussa myös niinä päivinä kun se ei olisi ollut oppimisen kannalta järin tarpeellista. Opiskelin innolla.

Todistukseen kirjattiinkin lopulta kaikista käymistäni kursseista kiitettävä 3, kun asteikkona oli 1-3 kolmosen ollessa paras. Kaippahan se jotain kertoo innostuksestani alaani kohtaan. Vaikeimmaksi kurssiksi osoittautui maaseutuyrittäjyys, siinä kun pitää omata valmiudet toimia yrittäjänä maatilalla. Joten verotus, maataloustukien haku, ALV- verokannat ja lainsäädäntö piti omaksua hyvin pärjätäkseen tutkinnon osan näytössä. Minä tein näyttötyön vasikkakasvatuksesta. Tuota työtä varten jouduin etsimään tietoa mitä moninaisimmista lähteistä, maatiloilta ja lihataloilta. Pienistä osasista sain sitten koostettua katetuottolaskelman joka yllättäen osoitti, että välitysvasikoiden ternistä teiniin- kasvatus on kannattavaa jopa kokonaan ilman maataloustukia! Miksi sitten niin monella maatilan omistaalla menee niin huonosti?

Eläintenhoitajan urani jatkuu tästä eteenpäinkin, vaikka koulutus päättyikin. Jatkan tälläkin hetkellä kahden eri lomituksen paikallisyksikön alueella lomittajana ja vastuualueenani on 5 eri lähikuntaa. Lisäksi vanha navettani valmistunee ensi talveen mennessä, jolloin sinne muuttaa ensimmäiset eläimet vuosikymmeniin. Lisäksi syksyllä on alkamassa alan jatkokoulutus, johon mitä ilmeisemmin hakeudun opiskelemaan eläintenhoitajan ammattitutkintoa.

Joten pysykäähän linjoilla myös te, jotka seuraatte plökiäni eläintenhoitajan näkökulmasta!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Muisteluita menneistä töistä: Kuvia päärakennuksesta ennen töiden aloittamista

Vanhojen muistelu jatkuu taas. Tällä kertaa olen ajatellut näyttää teille muutaman kuvan vuodelta 2008, jolloin oli tämän Pientilan myyntiesittely. Toki mukana on jo kuvia myös oman isännyyteni ajalta. Tarkoituksenani on tämän kuvallisen selvityksen jälkeen muistella menneitä ihan urakalla ja kertoilla, mitä kaikkea päärakennuksen korjaaminen on käsittänyt. Lyhyesti ilmaistuna se on sisältänyt vuosien työn. Tähän rakennukseen kun on tehty alapohjan maatäytön poisto, osittainen sokkelin uusinta, kengitys, ulkovuorauksen korjaus, piippujen muuraus, alapohjien muuttaminen rossipohjaisiksi, epämääräisten viritelmien ja lastulevyjen ja muovimattojen poisto, viemäröinnin teko... Siinä vain osa kaikista töistä!

Päärakennus.
Pientila hukkuu heinikkoon.

Lahoa ulkovuorausta ja tee-se-itse- sähköasennuksia.
Vintistä löytyi jotain aarteita. Mielestäni tässä kuvassa on tunnelmaa!
Tämä kuva on pirtistä, joka nykyisin on "hieman" toisenlaisessa asussa...

Keittiö. Ahh, seitkytlukuinen värimaailma!
Pirttiä. Kyllä on kalseeta ja kalvakkaa. En asuisi tuolla.
Tässä kuvia kamareista. Väliseinä oli sahattu pois!! Nyt tuossa on taas seinä ja ovi.

Pirtin seinien paikkauksia. Itse en ehkä tekisi aivan tuolla tavalla...
 Tässä myös muutama kuva purkuvaiheesta:


Pirtin ja kamarin välinen ovi. Nuo repaleiset pahvit löytyivät lastulevytyksen alta.
Myönnän tehneeni historialle väärin poistessani nuo,
sillä ne olivat ajalta ennen päärakennuksen laajentamista 1949.
Pirtin ja keittiön välinen ovi oli myöskin poistettu ja "oviaukkoa"
oli sahattu suuremmaksi. Kah, tuossakin on nykyisin ovi ja seinä! :D

Tässä seinän sisältä löytynyt ovenkarmi. Ovihan löytyi
myöhemmin pernakellarin vintistä.
Nyt se on paikoillaan taas!
Myös maisema alkoi pikkuhiljaa avartua ja pelloilta lähti pajua. Paljon.

Kenties piiputkin kaipasivat hieman korjaamista.

Seiniä oli korjailtu mitenkuten.
Tai oikeastaan niitä ei oltu korjattu mitenkään... Tyhjää täynnä!
Huomaa johonkin kadonnut sokkeli ja korkealla oleva maanpinta.

Keittiön seiniä ja lastulevyn päälle liimattua parkettijälitelmämuovimattoa.
Pirttiä. Tässä on jo lastulevyt ja muovimatot poistettu lattioista.
Alta paljastui aivan uskomattoman komea ja vanha lankkulattia!!

Jouluisa seitkytluvun pientilan keittiö? :D

Tarina jatkuu...

lauantai 12. syyskuuta 2015

Hempeitä ja kesäisiä niittykukkia

Uhkailin kirjoittavani niittykukista ja niityistä muutenkin jo tässä muutama kirjoitus takaperin. Noo, tässä olisi nyt tarjolla melkoinen kuvapläjäys, joka sisältää pääosiltaan vain luonnonvaraisia niitty- ja ketokukkia, mutta mukaan on livahtanut myös yksi uuditulokas, eli mamu! Lisäksi pyydän lukijoiltani, että kertoisitte mikä ruusu on tuo vanha perinneruusu, joka täällä talossa on ilmeisesti kasvanut puolivillinä jo vuosikymmenet. Ruususta kuva on tuolla alla jossain ja sen nimeä, en edes sukua, tiedä. Kertokaahan te, mikä se voisi olla!!

Oranssikeltano, uudistulokas. Viihtyy silti ihan omia aikojaan pitkin ketoja.
Lieneekö sitten hyvä, vaiko huono asia?
Oranssikeltanot.

Yleiskuva niittykasvistosta. Mm. neidonkieliä.
Samoin neidonkieliä.

Puna-ailakki.
Nurmitatar.

Tässä oranssikeltanon kotimainen "versio".
Ahokeltanoksi oon kutsunu.
Mäkitervakoita, joita vanha kansa tervakukiksi on puhutellut.

Näissä kun on varressa tahmeita, "tervattuja" rantuja.
Maiseman- ja niitynhoitaja työssään.

Kutsun tätä paikkaa pihlajahaaksi (=pihlajahaka). Vanhaa metsälaidunta.
Pihlajahaassa kasvaa ukko- ja akkamansikkaa, jota viljeltiin
suomessa ennen puutarhamansikan yleistymistä viime
vuosisadan vaihteeseen asti.

Rätvänä.
Liiterin läheisyydessä on samoin säilynyt viimeisiä rippeitä
koko tilan metsät kattaneesta metsälaitumesta.

Metsälaidunta tässäkin.
Ja tässä... 

Musta-apila. Melko harvinainen kasvi.
Lähikuva...

Ammu nauttimassa niittyruohoja.
Niitty tämäkin. Kyseessä on vanhakantaiseen niittytalouteen kiinteänä osana kuulunut luhtaniitty,
jolle kevättulvat nostavat vettä tuoden mukanaan ravinteita kasvien käyttöön.
Nämäkin niitettiin aikoinaan karjan talvirehuksi.

Kyläkellukka.

Peurankello.
Laukkuja. Luulin ensin, että nämä olisivat pikkulaukkuja,
mutta kokonsa puolesta ovat pikemminkin isolaukkuja.

Laukun "linnunnokat".
Niityn kukkaljistoa.
Ketoneilikka. Yksi maamme punaisimmista kukista.
Ketoneilikalle tyypillinen rönsyävä kasvutapa.

Pukinparran siemenhahtuvapallero.
Kurjenkello.

Pulskaneilikka.
Nuokkukohokki.

Peurankelloksi sanoisin.
Ammuksi kutsuisin. Ellei peräti kyseessä ole jo harvinaiseksi käynyt "metsämansikki".
Väri viittaisi peurankelloon.
Oikealla on ahdekaunokki.

Taitaapi olla tässäkin peurankelloja.
Tässä tämä päivän tietovisa. Mikä ruusu on kyseessä?
Itse en tiedä vastausta, joten toivon, että te tietäjät kertoisitte!


Tervetuloa lukijakseni, Leena Tiensuu!