Muisteluita menneistä töistä: Päärakennuksen perustus,- kengitys- ja lattiatyöt, osa 2, rossipohjien rakentaminen.

Lukijatoive! Minulta on pyydetty kirjoitusta rossipohjien teosta talooni. Talossanihan ei ollut ostohetkellä enää rossipohjia, vaan sokkeli oli täytetty maa-aineksella. Tuosta lisää tekstissä: http://pientilanukko.blogspot.fi/2015/12/muisteluita-menneista-toista.html

Rossipohja, myös täytepohjana ja tuulettuvana alapohjana tunnettu konstruktio on oman näkemykseni mukaan yksi parhaita alapohjarakenteita. Se sopii aivan yhtä hyvin uudiskohteeseen kuin ikivanhaan hirsitaloonkin. Vanhaan taloon sopii toki myös multipenkki, eli multapenkki, mutta nykyajan ihmisen laiskistuessa entisestään sen huollontarve, eli alimpien hirsien vaihtaminen 50 vuoden välein on olevinaan liikaa...

Talossani on umpisokkeli, joka siihen on tehty vuoden 1949 laajennuksen yhteydessä. Vanha osa on ollut kivien varassa, mutta kivet on kaadettu sokkelin valun aikoihin ja alapohja täytetty samalla kertaa maalla. Tähän umpisokkeliin oli tehtävä ns. kissanluukut ilmankierron aikaansaamiseksi. Ne oli helpoin tehdä timanttilaikalla ja hiltillä sahaten ja poraten. Loppuviimeistelyssä käytin myös kivitalttaa ja moskulaa. Jälki on riittävän hyvää ja vastaa lähes valupinnan jälkeä, vaikka työläs olikin tehdä. Samalla kertaa timanttisahasin myös alustaan menevän oven, ovestahan onkin julkaistu kuvia ja videokin aiemmin. Tuon oven kautta kannoimme isäni kanssa pois valtavat määrät sokkelista kaivettua maata, kiviä ja betoninpalasia.

Alapohja tyhjennettiin kallionpintaa myöten. Työ tehtiin erittäin huolellisesti ja yhtään maata ei jäänyt alapohjaan. Kallio pestiin lopuksi vedellä, jotta mitään kosteutta kerävää maata (lue: mikrobien kasvu-alustaa) ei jäisi sinne. Pesun jälkeen vanhaa, säästettävää sokkelia oli vahvistettava sisäpuolelta ja uudelle puolelle oli rakennettava kokonaan uusi sokkeli vanhan, tai no, uuden, siis pula-ajan sokkelin tilalle. Se mureni käsiin, koska betonia oli käytetty todella säästeliäästi. Vanhan puolen sokkeli sen sijaan on parempaa betonia ja se on ehkäpä tehny jo aiemmin. Siispä rakennus oli nostettava ilmaan, sokkeli purettava alta ja valettava tilalle uusi sokkeli. Tämä tarvitsi onneksi tehdä vain uudelle puolelle, huh...

Talo ilmassa ja uusi sokkeli muodostuu vaihe vaiheelta.

Uuden sokkelin valaminen olemassa olevan talon alle ei ole niin monimutkaista, kuin ensiajattelulla saattaisi luulla. Ideahan on vain nostaa taloa ilmaan, tukea se sinne erilaisten pönkkäsysteemien varaan tukevasti, poistaa vanha sokkeli ja tehdä uusi. Käytännössähän työ on melkoinen, mutta kuitenkin se on selkeää hommaa, joka valmistuu vain sillä, että ryhtyy tekemään sitä.

Kamarin päätyä.

Myös erilaiset vettä johdattavat tai
seisottavat kalliotaskut on syytä ummistaa.

Pönttöuunin uusia perustuksia.

Tuo on tärkijä läpi! Ilmanvaihto alapohjaan siis.

Vanhan ja uuden sokkelin yhtymäkohta. 

Raudoitushommii...

Samoin uunien ja piippujen perustuksia oli vahvistettava valamalla. Pönttöuunille, joka tuli toiseen kamariin, oli valettava kokonaan uusi perustus, koska paikalla ollut kamiina ei sellaista ollut vaatinut. Siispä betonihommia oli tiedossa eräänä kesänä melkoisesti. Kaikki betoni myllättiin itse ja se tuotiin ämpäreillä kantamalla sisälle. Betoniauto ja kärsä? Mitä se on, jotain nykyajan hömpötystä, eks vaa? :D

Alapohjan kantavat rakenteet tehtiin perinteiseen tyyliin kivistä latomalla. Tarkoitukseen soveltuvia lohkokiviä haettiin paikalliselta kivilouhimolta ja muutamia luonnon muovaamia sopivan lätysköitä kiviäkin oli työn edistyessä laitettu tarkoituksella sivuun. Tulipa käyttöön jopa muutama talon alkuperäinen, vuoden 1949 aikoihin tehdyn laajennuksen tienoilla hylätty nurkkakivikin.

Näiden kivien ja sokkelin sisäpuolelle muodostuneen "kynnen" päälle alkoivat alapohjan kantavat rakenteet hahmottua. Lattian alin, kantavin rakenne muodustui pyöreistä hirsistä, jotka sovitettiin paikalleen kirveellä. Näiden päälle ristiin tuli 2"x8" lankut syrjälleen. Rossipohjan aluslaudoitus tuli suurelta osin tuon hirren kylkeen kannatinrimojen varaan, joten eristetilaa on noin 28-30 cm. Muistaakseni tuo määrä eristettä riittää jo nykyaikaistenkin rakennusmääräysten mukaan melko hyvään energialuokkaan. Ja, pakko myöntää vaikka itse sanonkin, lattiat ovat lämpimät, eivätkä vedä tai höngi kylmää. Alalaudoituksen päälle kun on huolellisesti niitattu tervapaperi, eli nykyisin bitumipaperi. Sen päällä on selluvillaa tuo mainittu määrä ja selluvilla on ylitäytön sullonnan  jälkeen päällystetty ilmansulkupaperilla, joka ei sisällä muovia. Vasta sen päälle on päässyt naulaamaan lattialankut, jotka nekin ovat 1"-2" vahvuista ja jopa 30 cm leveää tavaraa. Ei siis todellakaan mitään pikkutikkua.

Keittiön lattiarakenteita.

Pirtin lattia on hyvällä mallilla. Alapohjan laudoituskin on jo paikoillaan.
Huomaa runsas eristetila!

Alapohja alapuollta. On tärkeää, että hiirulaisille ei jätetä
houkettelevia kolosia, joista mennä sisään vällyihin.

Uunien ja piippujen perustusten ja sokkelin vahvistusvalut tapahtuivat siten, että vanha murentunut betoni hakattiin pois. Jäljelle jäävä ehjä osuus ja luonnonkivet ym. pestiin huollisesti. Tämän jälkeen niihin porattiin tartuntoja betoniraudoitusta varten. Kaikki betonityöt on raudoitettu, pienimmätkin vahvistukset. Valuille tehtiin vormut ja ei kun kuraa täyteen!

Pirtin jo edesmenneet lattiarakenteet- kappas,
kun on lahoa. eihän sitä täällä yleensä... :D

Nämäkin kaikki maat siirtyivät ulos- ämpärillä. Kuva pirtistä.

Tässä jo pirtin lattia paklausta.
Siihen naulatut lastulevyt kun olivat jättäneet "miljoona" naulanreikää.

Jo paistaa aurinko Pientilalle- kaamos on päättynyt, jee!

Kamarien lattioihin on tässä puhallettu selluvillaa. Ylitäyttö ja sullonta erityisesti seinustoilla on oleellista.

Kamarin lattiat valmistumassa.

Kaikki betonityöt myös piettiin niiltä osin, kuin ne ovat tekemisissä puuraknteiden tai lämmöneristeiden kanssa. Samoin jos betonilla on olemassa mahdollisuus nostaa kapillaarista kosteutta siten, että se saa vettä jostain, on se pietty. Tai oikeastaan, kylmäbitumoitu, mutta ideahan on sama: tehdä betonista vedenpitävää. Uuden sokkelin ulkopuolelle, siis ulkoilman puolelle, valoin s-30 sementtilaastista liippaamalla vedenohjauskourut, jotka estävät rakennuksen ulkopuolelta, mäen laelta valuvaa vettä kulkeutumasta rakennuksen alapohjaan. Ja yllättäen ne myös toimivat, rakennuksen alla ei ole käytännössä koskaan valumavesiä.

Alapohja toimii, sen ilmanvaihto toimii, rakennus seisoo tukevasti sokkelin päällä ja lattiat ovat lämpimät. Eivätkä edes kasva sieniä... ;)

Tavoite on saavutettu.

Seuraavassa numerossa sitten pääraknnuksen kengittäminen- taattua epäkronologiaa Pientilalta!

Mistä tämä kaikki hulluttelu on alkanut??

Tänään muistellaankin tosi vanhoja. Eli minua. Ja tarkkaan ottaen sitä, mistä tämä minun perinnerakentamisinnostukseni on lähtöisin. Mistä se on alkanut ja miksi. Mikä on ollut alkusysäyksenä perinnerakentamiselle, sen ideologialle ja rakennustavalle. Toisin, kuin tästä aloituksesta voisi päätellä, en nyt aio porata päähäni kolmatta silmää, jonka kautta jalot ajatukseni pääsevät valloilleen, vaan tarkoituksenani on esitellä paljolti kuvallisen ilmaisun kautta niitä rakennuskohteita, joita olen tehnyt ennen kuin minulla oli tätä Pientilaa. Teen tänään poikkeuksen, joita en tule tekemään montaa: kerron jotain siitä, mitä olen ollut ennen tänne tuloani ja mitä olen puuhastellut silloin.

No, rakennellut kaikkea, tietenkin...

Aivan totaalisena alkuna taisi olla jokin varhaislapsuuteni joulu, jolloin sain joululahjaksi sarjan työkaluja. Olisinko ollut vielä edes koulussa, tuskinpa. Olin ehkä viivivuotias. No niillä ja muutamalla muulla työkalulla tein sitten paikalliselta sahalta saamistani pintalaudoista ja rimanpätkistä pienen mökkerön. Kyllä, se oli mökkerö, ei niinkään maja. Aikanaan se katosi maailman tuuliin, mutta innostus jäi. Pysyvästi.

Tuon mökkerön jälkeen ryhdyin 12 vuotiaana askartelemaan jostain isäni työmaasta yli jääneistä pattinginpätkistä "hirsimökkiä" Tein sen siis salvostekniikalla. Tuo mökki on takuulla yksi suomen pienimmistä rakennuksista, mutta se on näihin päiviin asti palvellut koto-kotonani pikkulintujen jyvämakasiinina. Tuon rakennuksen pihan tein myös ensimmöisen peltoni, tai no, pikemminkin kasvimaan. Siis metsään...

Pikkuaittani, yksi lapsuuteni saavutuksista. Aloitin tekemään tätä ollessani 12 vuotias.

Pikkuaitassa on myös lasi-ikkuna.

 Tuon pikkuaitan rakentamisesta jäi jonkinasteinen palo salvosrakennetta kohtaan. Vaikka se ei varsinainen hirsirakennus vielä ollutkaan, niin se kuitenkin avasi näkemyksiä muun ohella pitkänurkkaisen sahanurkan maailmaan. Olin jo tuolloin lukenut valtavat määrät kirjallisuutta koskien suomalaista talonpoikaistaloa, perinne- ja hirsirakentamista sekä perinteistä pintakäsittelyä. Tuollaista intoa ja kokeilunhalua piti päästä hyödyntämään. Siispä kirves teräväksi ja metsään!

Olin ottanut sen viimeisen askeleen, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta tavallisten kunniallisten kansalaisten pariin. Olin ryhtynyt perinnerakentajaksi. Olin metsässä, minulla oli kirves, justeeri ja kuorimarauta. Eikä traktoria, vaan vetokapula ja veijerilenkki... Näillä välineillä isäni kanssa kaadoimme, karsimme ja kuorimme tukit. Osa niistä kannettiin metsästä olkapäällä, osa vedettiin perässä. mutta ne tuotiin ihmisvoimin pihaamme. Se oli fyysisesti kovaa työtä 13 vuotiaalle pojalle.

Noista tukeista sitten palhosin päät Bilnäsin veistokirveellä. Nurkkakiville alkoi nousta aavistuksen itäistä rakennusperinnettä omaava pitkänurkkaisena salvottu aittatyylinen rakennus. Varaus on umpinainen ja tilkkeenä on käytetty sammalta. Joka kannettiin metsästä säkillä, kuinkas muuten.

Perimmäisenä ajatuksena tässä rakennuksessä oli se, että teen siihen kaikki osat aivan itse. Ja niin tein. Taoin saranat, pultit, ikkunan haat, pielilautojen naulat. Kaikki itse. Tein jopa oven puukoppalukon avaimineen takomalla.

Rakennuksessa on tervattu lautakatto. Ja kuinka ollakkaan, myös terva piti olla itse tehtyä, siispä oli lähdettävä hakkuuaukealle kantojen nostoon ja valmistettava pieni tervatehdas.

Rakennus valmistui aikanaan vuonna 2001, enkä mielestäni ollut tuolloin kovinkaan vanha. Olin nimittäin 16 vuotias. En ehkä ollut kovinkaan tyypillinen "nykynuori"? Vai mitä mieltä olette?

Pieni hirsiaittani. 13 varvia hirsiä.

Aitassa on myös ikkunat, koska se on sisustettu mäkitupalaistyyliin.

Tekemäni ovi saranoineen. Saadakseni taottua nuo valtavat saranat,
oli niitä varten valmistettava kokonaan uusi, iso ahjo.

Ovi sisäpuolelta. Tätä ovea ei tehty ihan vartissa.
Tuo on käsin höylättyä lautaa...

Erääseen hirteen merkitsemi "tilannekatsaus".
Hirsi on siis veistetty paikalleen tuona päivänä.

Ja tuona päivänä veistin rakennuksen viimeisen hirren. Olin 16 vuotias.

Kirveellä veistämääni seinää ja nurkkaa.

Aitta sisältä. Juuresta rakennettu pöytä ja renginkaappi ovat tekemiäni.
Olen aina kerännyt vanhaa tavaraa, siispä sitä on myös tuolla.

Hieman nostalgiaa välillä.
Tässä teen riukuaitaa 14 vuotiaana....

...ja tässä olen salvoksella...

...tässä puolestaan on meneillään viimeisen pitkänseinän hirren sovittaminen paikoilleen.
Tellingit? Pöh, mitä ne ovat. (Jälkeenpäin ajatellen: tyhmyyttä tuollainen piittaamattomuus.)

Jossain vaiheessa ehdin tekemään myös tuollaisen tsasuonan hirsityöt. Varsinaisesti tämä on isäni projekti, mutta kirvestyöt ja vähän muutakin, kuten ovat ja takorautatyöt tein minä.

Tämä oli melko mielenkiintoinen veistettävä.
Itäisen, ortodoksisen perinteen mukainen tsasouna.
Hämeessä... 

Rakennus on hyvin omaleimainen ilmestys.

Tekemäni ovet ja saranat ja haka.
Ovessa on pintakäsittelynä tervan,
puutärpätin ja vernissan seos.

Lyijylasi-ikkunat sopivat hämmästyttävän hyvin tsasounan tunnelmaan.

Että semmottia...

Ehkä nyt ymmärrätte paremmin, miksi olen päätynyt hankkimaan vanhan hirsitalon ja kunnostamaan sen ääripuritaanisin menetelmin.

Muisteluita menneistä töistä: Päärakennuksen perustus,- kengitys- ja lattiatyöt uudella puolella, osa 1.

No nii. Suuri ponnistukseni alkaapi sitten ihan toden teolla. Ja ponnistuksen nimi ei ole työnteko, vaan sen dokumentaarinen kerronta Teille, lukijani. Tästä kirjoituksesta pitäisi välittyä lukijoille sellainen "noin suunnilleen"- näkemys siitä, mitä kaikkea tälläisen vanhan talon korjaamiseen sisältyy silloin, kun työt tehdään ääripuritaanisesti perustuksista alkaen. Perustuksien korjaamiseen liittyi myös tiiviinä osana kallion louhinta (kyllä, myös kallioa oli louhittava...) Siitä teen erillisen selvityksen myöhemmin.

Mutta tässä osassa purkutyöt ovat edenneet jo siihen pisteeseen, että kamarien lahoja lattiarakenteita on päästy purkamaan ja lankut irroitettu ja numeroitu, sekä viety jemmakseen odottelemaan aikaa tulevaa. Näissä kuvissa eletään pääasiassa vuosien 2009-10 aikoja.

Näissä sisäkuvissa käsittelyssä on talon "uusi puoli", eli 1949 valmistuneet kamarit. Johtuen pula-ajan heikosta materiaalitarjonnasta, oli betonit todella arveluttavassa kunnossa. Sokkeliakin pystyi kynnellä raaputtamaan. Siis niiltä osin, kuin se oli vielä olemassa!

Rakennuksessa ei ollut tuulettuvaa alapohjaa, eli ns. rossipohjaa. Tässä oli varsin epämääräinen, mutta ajan hengen mukainen konstruktio, jota käytettiin paljon modernisoitaessa multipenkkiperustaisia savupirttejä. Eli rakennuksen alle on kannettu valtavat maamassat, joiden tarkoitus on saada sokkeli täyteteen maata. Tämän päälle juntataan ensin pieniä kiviä, sen päälle soraa. Suoraan siihen valetaan ohut kerros betonia ilman liippausta. Betoni pietään, muka estämään kosteuden nousu rakenteisiin. Tämän päälle ilman mitään haltiavasoja asetellaan tötsät, joihin naulataan 4"x4" vahvuiset parrut. Ja niihin puolestaan oli naulattu lattialankut. mitään ilmansulkua ei oltu käyetty. Lämpöeristeenä oli sahanpurua, sammalta, savea, maata... Sekä nykyaikaisen mitenkuten-korjauksen seurauksena myös lasivillaa. Joka oli vain edesauttanut lahoamista lisää...

Kaikki lattiarakenteet oli purettava ja poistettava. ne olivat suurelta osin aivan jouhoontunutta ja ruskolahon, sekä toukkien riivaamaa etäisesti puulta näyttävää materiaalia. Samoin betonilaatta oli piikattava pois ja kaikki sen alla oleva maa lapioitava pois. Tuo maa kannettiin ämpäreillä oven kautta pihalle ja sitä maata oli paljon. Samoin kiviä. Niistä kivistä sain monta metriä kaunista kivirivinteeriä pihaani. Ihan hullun hommaahan tälläinen  vanhan talon korjaaminen on, mutta oottakaahan vain, kunhan kuulette, kuinka paljon maata oli pirtin lattian alla! :D

Päivä paistelee kirkkahasti- vaan miksi sen on se tehtävä lattianrajasta?
Seinä oli näinkin laho- kun jalkalistan poisti, niin takana ei ollut mitään.

Tässä samoja kohtia talon ulkopuolelta.
Ou jee, eihään siinä ole lainkan hirttä, vaan pari hautakiven palasta ja tyhjyyttä!!

Kallio viettää kaiken veden perustuksiin-
jotka monin paikoin puuttuivat kokonaan.

Ulkovuorauksessa oli sanomisen varaa. Vai?

Maata. sitä piti poistaa seinustoilta valtavia määriä.
Myös tuo kivi tuossa oli haitaksi.

Sama kuva kuin edellisessä postauksessa. Mitenkuten kursitun ulkovuorauksen takana ei,
yllätys yllätys, ollut taaskaan mitään!

Keskikamarin lahoja lattiarakenteita. Varmaankin kaikki huomaavatkin, että tässä ei ole
 tuolloin ollut tuulettuva alapohja? Kuvassa näkyy lattiaparruja kannattelevat pystytötsät.

Kun kaikki muhju, laho puu, pöppö ja putu oli poistettu, niin alta paljastui luonnonsoran päälle valettu pula-ajan betoni.
Tuo betoni oli kevyesti pietty estämään maakosteuden nousu. Sen päällä oli tötsät, joiden päällä lattianiskat ja
niihin oli naulattu lattialankut. mitään ilmansulkuja ei tosiaankaan oltu käytetty. Noh, betoni oli piikattava pois...

Betonilaatan kampeamista. Lekalla palasiksi ja mutkakangella irti. Konetyö njet.

Betonilaatan alla ollutta "mukulakiveystä".

Havainnekuva lattian laatan rakenteesta.

Ylemmässä kuvassa tulevaa jugend- kamariani. Yllättävänkin siitiä, eikö? Tuosta on jo poistettu gyprocit seinistä...
Vaan totuus paljastui pian. Tee-se-itse korjauksia ja lahoa puuta, sekä "ei mitään" löytyi tästäkin huoneesta.

Sama huone. Ei rossipohjaa.

Joka ainoa lattialankku rapsutettiin kuumailmapuhaltimen kanssa puupuhtaaksi vanhoista maaleista.
Ja voin sanoo, että sitä maalia niihin oli todellakin vuosikymmenten aikana lotrattu paljon!
Tuossa lävessä kuuluisi olla ovi... Mutta se oli moottorisahalla näppäreesti poistettu.

Tämä kuva on otettu kokolailla samoilta jalansijoilta kuin ylläoleva maalinrapsutuskuvakin. Kaikki maa-aines,
betonilaatta ja kivet poistettiin. Soveltuvin osin suurempia kiviä käytettiin tukemaan sekä hirsikehikkoa,
että tulevaa rossipohjalattiaa.

Tähän tuli myöhemmin pönttouuni.
Piipun perustuksia ja vahvistusvalun suunnittelua.
Tästä lisaa kuvia jatkossa...

Harjanvarsi toimikoon mittakaavana sille, kuinka syvälle maan alle ilmatilaa kaivettiin.

Betonilaatat kannoimme pihalle- ovesta.

Maata. Tässä vain sen sorttimentin operaation alkusoittoa!
Nuo ovat siis sisältä kannettuja maita...

Osasyy sille, miksi lahoa rakenteistä löytyi:
vesi seisoi seinustoilla.