Muisteluita menneistä töistä: Päärakennuksen perustus,- kengitys- ja lattiatyöt, osa 2, rossipohjien rakentaminen.

Lukijatoive! Minulta on pyydetty kirjoitusta rossipohjien teosta talooni. Talossanihan ei ollut ostohetkellä enää rossipohjia, vaan sokkeli oli täytetty maa-aineksella. Tuosta lisää tekstissä: http://pientilanukko.blogspot.fi/2015/12/muisteluita-menneista-toista.html

Rossipohja, myös täytepohjana ja tuulettuvana alapohjana tunnettu konstruktio on oman näkemykseni mukaan yksi parhaita alapohjarakenteita. Se sopii aivan yhtä hyvin uudiskohteeseen kuin ikivanhaan hirsitaloonkin. Vanhaan taloon sopii toki myös multipenkki, eli multapenkki, mutta nykyajan ihmisen laiskistuessa entisestään sen huollontarve, eli alimpien hirsien vaihtaminen 50 vuoden välein on olevinaan liikaa...

Talossani on umpisokkeli, joka siihen on tehty vuoden 1949 laajennuksen yhteydessä. Vanha osa on ollut kivien varassa, mutta kivet on kaadettu sokkelin valun aikoihin ja alapohja täytetty samalla kertaa maalla. Tähän umpisokkeliin oli tehtävä ns. kissanluukut ilmankierron aikaansaamiseksi. Ne oli helpoin tehdä timanttilaikalla ja hiltillä sahaten ja poraten. Loppuviimeistelyssä käytin myös kivitalttaa ja moskulaa. Jälki on riittävän hyvää ja vastaa lähes valupinnan jälkeä, vaikka työläs olikin tehdä. Samalla kertaa timanttisahasin myös alustaan menevän oven, ovestahan onkin julkaistu kuvia ja videokin aiemmin. Tuon oven kautta kannoimme isäni kanssa pois valtavat määrät sokkelista kaivettua maata, kiviä ja betoninpalasia.

Alapohja tyhjennettiin kallionpintaa myöten. Työ tehtiin erittäin huolellisesti ja yhtään maata ei jäänyt alapohjaan. Kallio pestiin lopuksi vedellä, jotta mitään kosteutta kerävää maata (lue: mikrobien kasvu-alustaa) ei jäisi sinne. Pesun jälkeen vanhaa, säästettävää sokkelia oli vahvistettava sisäpuolelta ja uudelle puolelle oli rakennettava kokonaan uusi sokkeli vanhan, tai no, uuden, siis pula-ajan sokkelin tilalle. Se mureni käsiin, koska betonia oli käytetty todella säästeliäästi. Vanhan puolen sokkeli sen sijaan on parempaa betonia ja se on ehkäpä tehny jo aiemmin. Siispä rakennus oli nostettava ilmaan, sokkeli purettava alta ja valettava tilalle uusi sokkeli. Tämä tarvitsi onneksi tehdä vain uudelle puolelle, huh...

Talo ilmassa ja uusi sokkeli muodostuu vaihe vaiheelta.

Uuden sokkelin valaminen olemassa olevan talon alle ei ole niin monimutkaista, kuin ensiajattelulla saattaisi luulla. Ideahan on vain nostaa taloa ilmaan, tukea se sinne erilaisten pönkkäsysteemien varaan tukevasti, poistaa vanha sokkeli ja tehdä uusi. Käytännössähän työ on melkoinen, mutta kuitenkin se on selkeää hommaa, joka valmistuu vain sillä, että ryhtyy tekemään sitä.

Kamarin päätyä.

Myös erilaiset vettä johdattavat tai
seisottavat kalliotaskut on syytä ummistaa.

Pönttöuunin uusia perustuksia.

Tuo on tärkijä läpi! Ilmanvaihto alapohjaan siis.

Vanhan ja uuden sokkelin yhtymäkohta. 

Raudoitushommii...

Samoin uunien ja piippujen perustuksia oli vahvistettava valamalla. Pönttöuunille, joka tuli toiseen kamariin, oli valettava kokonaan uusi perustus, koska paikalla ollut kamiina ei sellaista ollut vaatinut. Siispä betonihommia oli tiedossa eräänä kesänä melkoisesti. Kaikki betoni myllättiin itse ja se tuotiin ämpäreillä kantamalla sisälle. Betoniauto ja kärsä? Mitä se on, jotain nykyajan hömpötystä, eks vaa? :D

Alapohjan kantavat rakenteet tehtiin perinteiseen tyyliin kivistä latomalla. Tarkoitukseen soveltuvia lohkokiviä haettiin paikalliselta kivilouhimolta ja muutamia luonnon muovaamia sopivan lätysköitä kiviäkin oli työn edistyessä laitettu tarkoituksella sivuun. Tulipa käyttöön jopa muutama talon alkuperäinen, vuoden 1949 aikoihin tehdyn laajennuksen tienoilla hylätty nurkkakivikin.

Näiden kivien ja sokkelin sisäpuolelle muodostuneen "kynnen" päälle alkoivat alapohjan kantavat rakenteet hahmottua. Lattian alin, kantavin rakenne muodustui pyöreistä hirsistä, jotka sovitettiin paikalleen kirveellä. Näiden päälle ristiin tuli 2"x8" lankut syrjälleen. Rossipohjan aluslaudoitus tuli suurelta osin tuon hirren kylkeen kannatinrimojen varaan, joten eristetilaa on noin 28-30 cm. Muistaakseni tuo määrä eristettä riittää jo nykyaikaistenkin rakennusmääräysten mukaan melko hyvään energialuokkaan. Ja, pakko myöntää vaikka itse sanonkin, lattiat ovat lämpimät, eivätkä vedä tai höngi kylmää. Alalaudoituksen päälle kun on huolellisesti niitattu tervapaperi, eli nykyisin bitumipaperi. Sen päällä on selluvillaa tuo mainittu määrä ja selluvilla on ylitäytön sullonnan  jälkeen päällystetty ilmansulkupaperilla, joka ei sisällä muovia. Vasta sen päälle on päässyt naulaamaan lattialankut, jotka nekin ovat 1"-2" vahvuista ja jopa 30 cm leveää tavaraa. Ei siis todellakaan mitään pikkutikkua.

Keittiön lattiarakenteita.

Pirtin lattia on hyvällä mallilla. Alapohjan laudoituskin on jo paikoillaan.
Huomaa runsas eristetila!

Alapohja alapuollta. On tärkeää, että hiirulaisille ei jätetä
houkettelevia kolosia, joista mennä sisään vällyihin.

Uunien ja piippujen perustusten ja sokkelin vahvistusvalut tapahtuivat siten, että vanha murentunut betoni hakattiin pois. Jäljelle jäävä ehjä osuus ja luonnonkivet ym. pestiin huollisesti. Tämän jälkeen niihin porattiin tartuntoja betoniraudoitusta varten. Kaikki betonityöt on raudoitettu, pienimmätkin vahvistukset. Valuille tehtiin vormut ja ei kun kuraa täyteen!

Pirtin jo edesmenneet lattiarakenteet- kappas,
kun on lahoa. eihän sitä täällä yleensä... :D

Nämäkin kaikki maat siirtyivät ulos- ämpärillä. Kuva pirtistä.

Tässä jo pirtin lattia paklausta.
Siihen naulatut lastulevyt kun olivat jättäneet "miljoona" naulanreikää.

Jo paistaa aurinko Pientilalle- kaamos on päättynyt, jee!

Kamarien lattioihin on tässä puhallettu selluvillaa. Ylitäyttö ja sullonta erityisesti seinustoilla on oleellista.

Kamarin lattiat valmistumassa.

Kaikki betonityöt myös piettiin niiltä osin, kuin ne ovat tekemisissä puuraknteiden tai lämmöneristeiden kanssa. Samoin jos betonilla on olemassa mahdollisuus nostaa kapillaarista kosteutta siten, että se saa vettä jostain, on se pietty. Tai oikeastaan, kylmäbitumoitu, mutta ideahan on sama: tehdä betonista vedenpitävää. Uuden sokkelin ulkopuolelle, siis ulkoilman puolelle, valoin s-30 sementtilaastista liippaamalla vedenohjauskourut, jotka estävät rakennuksen ulkopuolelta, mäen laelta valuvaa vettä kulkeutumasta rakennuksen alapohjaan. Ja yllättäen ne myös toimivat, rakennuksen alla ei ole käytännössä koskaan valumavesiä.

Alapohja toimii, sen ilmanvaihto toimii, rakennus seisoo tukevasti sokkelin päällä ja lattiat ovat lämpimät. Eivätkä edes kasva sieniä... ;)

Tavoite on saavutettu.

Seuraavassa numerossa sitten pääraknnuksen kengittäminen- taattua epäkronologiaa Pientilalta!