Muisteluita menneistä töistä: Päärakennuksen perustus,- kengitys- ja lattiatyöt, osa 2, rossipohjien rakentaminen.

Lukijatoive! Minulta on pyydetty kirjoitusta rossipohjien teosta talooni. Talossanihan ei ollut ostohetkellä enää rossipohjia, vaan sokkeli oli täytetty maa-aineksella. Tuosta lisää tekstissä: http://pientilanukko.blogspot.fi/2015/12/muisteluita-menneista-toista.html

Rossipohja, myös täytepohjana ja tuulettuvana alapohjana tunnettu konstruktio on oman näkemykseni mukaan yksi parhaita alapohjarakenteita. Se sopii aivan yhtä hyvin uudiskohteeseen kuin ikivanhaan hirsitaloonkin. Vanhaan taloon sopii toki myös multipenkki, eli multapenkki, mutta nykyajan ihmisen laiskistuessa entisestään sen huollontarve, eli alimpien hirsien vaihtaminen 50 vuoden välein on olevinaan liikaa...

Talossani on umpisokkeli, joka siihen on tehty vuoden 1949 laajennuksen yhteydessä. Vanha osa on ollut kivien varassa, mutta kivet on kaadettu sokkelin valun aikoihin ja alapohja täytetty samalla kertaa maalla. Tähän umpisokkeliin oli tehtävä ns. kissanluukut ilmankierron aikaansaamiseksi. Ne oli helpoin tehdä timanttilaikalla ja hiltillä sahaten ja poraten. Loppuviimeistelyssä käytin myös kivitalttaa ja moskulaa. Jälki on riittävän hyvää ja vastaa lähes valupinnan jälkeä, vaikka työläs olikin tehdä. Samalla kertaa timanttisahasin myös alustaan menevän oven, ovestahan onkin julkaistu kuvia ja videokin aiemmin. Tuon oven kautta kannoimme isäni kanssa pois valtavat määrät sokkelista kaivettua maata, kiviä ja betoninpalasia.

Alapohja tyhjennettiin kallionpintaa myöten. Työ tehtiin erittäin huolellisesti ja yhtään maata ei jäänyt alapohjaan. Kallio pestiin lopuksi vedellä, jotta mitään kosteutta kerävää maata (lue: mikrobien kasvu-alustaa) ei jäisi sinne. Pesun jälkeen vanhaa, säästettävää sokkelia oli vahvistettava sisäpuolelta ja uudelle puolelle oli rakennettava kokonaan uusi sokkeli vanhan, tai no, uuden, siis pula-ajan sokkelin tilalle. Se mureni käsiin, koska betonia oli käytetty todella säästeliäästi. Vanhan puolen sokkeli sen sijaan on parempaa betonia ja se on ehkäpä tehny jo aiemmin. Siispä rakennus oli nostettava ilmaan, sokkeli purettava alta ja valettava tilalle uusi sokkeli. Tämä tarvitsi onneksi tehdä vain uudelle puolelle, huh...

Talo ilmassa ja uusi sokkeli muodostuu vaihe vaiheelta.

Uuden sokkelin valaminen olemassa olevan talon alle ei ole niin monimutkaista, kuin ensiajattelulla saattaisi luulla. Ideahan on vain nostaa taloa ilmaan, tukea se sinne erilaisten pönkkäsysteemien varaan tukevasti, poistaa vanha sokkeli ja tehdä uusi. Käytännössähän työ on melkoinen, mutta kuitenkin se on selkeää hommaa, joka valmistuu vain sillä, että ryhtyy tekemään sitä.

Kamarin päätyä.

Myös erilaiset vettä johdattavat tai
seisottavat kalliotaskut on syytä ummistaa.

Pönttöuunin uusia perustuksia.

Tuo on tärkijä läpi! Ilmanvaihto alapohjaan siis.

Vanhan ja uuden sokkelin yhtymäkohta. 

Raudoitushommii...

Samoin uunien ja piippujen perustuksia oli vahvistettava valamalla. Pönttöuunille, joka tuli toiseen kamariin, oli valettava kokonaan uusi perustus, koska paikalla ollut kamiina ei sellaista ollut vaatinut. Siispä betonihommia oli tiedossa eräänä kesänä melkoisesti. Kaikki betoni myllättiin itse ja se tuotiin ämpäreillä kantamalla sisälle. Betoniauto ja kärsä? Mitä se on, jotain nykyajan hömpötystä, eks vaa? :D

Alapohjan kantavat rakenteet tehtiin perinteiseen tyyliin kivistä latomalla. Tarkoitukseen soveltuvia lohkokiviä haettiin paikalliselta kivilouhimolta ja muutamia luonnon muovaamia sopivan lätysköitä kiviäkin oli työn edistyessä laitettu tarkoituksella sivuun. Tulipa käyttöön jopa muutama talon alkuperäinen, vuoden 1949 aikoihin tehdyn laajennuksen tienoilla hylätty nurkkakivikin.

Näiden kivien ja sokkelin sisäpuolelle muodostuneen "kynnen" päälle alkoivat alapohjan kantavat rakenteet hahmottua. Lattian alin, kantavin rakenne muodustui pyöreistä hirsistä, jotka sovitettiin paikalleen kirveellä. Näiden päälle ristiin tuli 2"x8" lankut syrjälleen. Rossipohjan aluslaudoitus tuli suurelta osin tuon hirren kylkeen kannatinrimojen varaan, joten eristetilaa on noin 28-30 cm. Muistaakseni tuo määrä eristettä riittää jo nykyaikaistenkin rakennusmääräysten mukaan melko hyvään energialuokkaan. Ja, pakko myöntää vaikka itse sanonkin, lattiat ovat lämpimät, eivätkä vedä tai höngi kylmää. Alalaudoituksen päälle kun on huolellisesti niitattu tervapaperi, eli nykyisin bitumipaperi. Sen päällä on selluvillaa tuo mainittu määrä ja selluvilla on ylitäytön sullonnan  jälkeen päällystetty ilmansulkupaperilla, joka ei sisällä muovia. Vasta sen päälle on päässyt naulaamaan lattialankut, jotka nekin ovat 1"-2" vahvuista ja jopa 30 cm leveää tavaraa. Ei siis todellakaan mitään pikkutikkua.

Keittiön lattiarakenteita.

Pirtin lattia on hyvällä mallilla. Alapohjan laudoituskin on jo paikoillaan.
Huomaa runsas eristetila!

Alapohja alapuollta. On tärkeää, että hiirulaisille ei jätetä
houkettelevia kolosia, joista mennä sisään vällyihin.

Uunien ja piippujen perustusten ja sokkelin vahvistusvalut tapahtuivat siten, että vanha murentunut betoni hakattiin pois. Jäljelle jäävä ehjä osuus ja luonnonkivet ym. pestiin huollisesti. Tämän jälkeen niihin porattiin tartuntoja betoniraudoitusta varten. Kaikki betonityöt on raudoitettu, pienimmätkin vahvistukset. Valuille tehtiin vormut ja ei kun kuraa täyteen!

Pirtin jo edesmenneet lattiarakenteet- kappas,
kun on lahoa. eihän sitä täällä yleensä... :D

Nämäkin kaikki maat siirtyivät ulos- ämpärillä. Kuva pirtistä.

Tässä jo pirtin lattia paklausta.
Siihen naulatut lastulevyt kun olivat jättäneet "miljoona" naulanreikää.

Jo paistaa aurinko Pientilalle- kaamos on päättynyt, jee!

Kamarien lattioihin on tässä puhallettu selluvillaa. Ylitäyttö ja sullonta erityisesti seinustoilla on oleellista.

Kamarin lattiat valmistumassa.

Kaikki betonityöt myös piettiin niiltä osin, kuin ne ovat tekemisissä puuraknteiden tai lämmöneristeiden kanssa. Samoin jos betonilla on olemassa mahdollisuus nostaa kapillaarista kosteutta siten, että se saa vettä jostain, on se pietty. Tai oikeastaan, kylmäbitumoitu, mutta ideahan on sama: tehdä betonista vedenpitävää. Uuden sokkelin ulkopuolelle, siis ulkoilman puolelle, valoin s-30 sementtilaastista liippaamalla vedenohjauskourut, jotka estävät rakennuksen ulkopuolelta, mäen laelta valuvaa vettä kulkeutumasta rakennuksen alapohjaan. Ja yllättäen ne myös toimivat, rakennuksen alla ei ole käytännössä koskaan valumavesiä.

Alapohja toimii, sen ilmanvaihto toimii, rakennus seisoo tukevasti sokkelin päällä ja lattiat ovat lämpimät. Eivätkä edes kasva sieniä... ;)

Tavoite on saavutettu.

Seuraavassa numerossa sitten pääraknnuksen kengittäminen- taattua epäkronologiaa Pientilalta!

Muisteluita menneistä töistä: Kuvia päärakennuksesta ennen töiden aloittamista

Vanhojen muistelu jatkuu taas. Tällä kertaa olen ajatellut näyttää teille muutaman kuvan vuodelta 2008, jolloin oli tämän Pientilan myyntiesittely. Toki mukana on jo kuvia myös oman isännyyteni ajalta. Tarkoituksenani on tämän kuvallisen selvityksen jälkeen muistella menneitä ihan urakalla ja kertoilla, mitä kaikkea päärakennuksen korjaaminen on käsittänyt. Lyhyesti ilmaistuna se on sisältänyt vuosien työn. Tähän rakennukseen kun on tehty alapohjan maatäytön poisto, osittainen sokkelin uusinta, kengitys, ulkovuorauksen korjaus, piippujen muuraus, alapohjien muuttaminen rossipohjaisiksi, epämääräisten viritelmien ja lastulevyjen ja muovimattojen poisto, viemäröinnin teko... Siinä vain osa kaikista töistä!

Päärakennus.

Pientila hukkuu heinikkoon.

Lahoa ulkovuorausta ja tee-se-itse- sähköasennuksia.

Vintistä löytyi jotain aarteita. Mielestäni tässä kuvassa on tunnelmaa!

Tämä kuva on pirtistä, joka nykyisin on "hieman" toisenlaisessa asussa...

Keittiö. Ahh, seitkytlukuinen värimaailma!

Pirttiä. Kyllä on kalseeta ja kalvakkaa. En asuisi tuolla.

Tässä kuvia kamareista. Väliseinä oli sahattu pois!! Nyt tuossa on taas seinä ja ovi.

Pirtin seinien paikkauksia. Itse en ehkä tekisi aivan tuolla tavalla...

 Tässä myös muutama kuva purkuvaiheesta:

Pirtin ja kamarin välinen ovi. Nuo repaleiset pahvit löytyivät lastulevytyksen alta.
Myönnän tehneeni historialle väärin poistessani nuo,
sillä ne olivat ajalta ennen päärakennuksen laajentamista 1949.

Pirtin ja keittiön välinen ovi oli myöskin poistettu ja "oviaukkoa"
oli sahattu suuremmaksi. Kah, tuossakin on nykyisin ovi ja seinä! :D

Tässä seinän sisältä löytynyt ovenkarmi. Ovihan löytyi
myöhemmin pernakellarin vintistä.
Nyt se on paikoillaan taas!

Myös maisema alkoi pikkuhiljaa avartua ja pelloilta lähti pajua. Paljon.

Kenties piiputkin kaipasivat hieman korjaamista.

Seiniä oli korjailtu mitenkuten.
Tai oikeastaan niitä ei oltu korjattu mitenkään... Tyhjää täynnä!
Huomaa johonkin kadonnut sokkeli ja korkealla oleva maanpinta.

Keittiön seiniä ja lastulevyn päälle liimattua parkettijälitelmämuovimattoa.

Pirttiä. Tässä on jo lastulevyt ja muovimatot poistettu lattioista.
Alta paljastui aivan uskomattoman komea ja vanha lankkulattia!!

Jouluisa seitkytluvun pientilan keittiö? :D

Tarina jatkuu...

Pirtinloukon Ukko ja jännittävä video!

Jo aikapäiviä sitten minulta pyydettiin kuvapostausta, jossa aiheena olisi sisäkuvat talostani. Kehoitankin kaikkia kiinnostuneita pitämään hatuistaan kiinni ja katselemaan kuviakin ensin vain silmäripsien suojasta siristellen, ettei tämä mystinen elämäni Pientilalla sokaisisi kaikessa hämäryydessään jokaista, joka sitä uskaltaa suoraan katsoa...

Kuvapostaukseni alkaa- jälleen kerran- epäkronologisesti valmiista pirtistä, mutta hällä väliä. Kuvasarjat työn alla olevasta pirtistä seuraavat jatkossa joskus, tai jonain päivänä. Jokunen kuva ennen töiden aloittamistakin vielä odottelevat julkaisuaan. Kattellaan, laitan niitä tänne joskus jatkossa, kun sattuu huvittamaan ja aikaa on. Sillä pirtin saattaminen tuohon kuntoon vei aikaa, aikaa ja aikaa. Rahaa ei niinkään, vaikka perinnerakentamista kalliiksi moititaankin. Minulla oli se etu puolellani, että muuan "partansa takaa tuimasti muriseva Ukko" oli suurine piilukirveineen työssä mukana... ;)

Myös vanhat huonekaluni ja antiikkiesineeni ovat seuranneet minua tänne Pientilalleni. Osa niistä oli minulla jo ennen tätä taloa, olen nimittäin aina tiennyt hankkivani vanhan talon- siispä olen hankkinut osan huonekaluista jo ennakkoon. Noista huonekaluista on suuri osa itse entisöimiäni, tai konservoimiani. Eli kaikki ne, jotka jonkinasteista kunnostusta ovat vaatineet. Kaikkien huonekalujen "historian" tiedän, toisin sanoen tiedän, mistä olen ne hankkinut. Samoin pienesineistäkin osan historia on jollain tapaa muistissa. Näitä historiallisia muinaiskapineita on kertynyt vähän sieltä sun täältä mutta mitään niistä en ole saanut tämän talon mukana. Jouduin siinä(kin) mielessä aloittamaan ihan "puhtaalta pöydältä" elämäni vanhassa talossa- epäilenkin edellisen omistajan polttaneen kaikki vanhat huonekalut... Vain joitain yksittäisiä kapineita on säästynyt ja nyt ne ovatkin talon historian kannalta ensiarvoisessa asemassa.

Mutta sitten kuvien pariin.

Onneksi tällaisia Ukkoja tulee harvoin vastaan, mutta täällä maalla niinkin voi käydä.

Pirtin uunin uuninloukko. Tuota pientä väliä
 uunin takana on perinteisesti kutsuttu loukoksi.
Myös uunin ja seinän väliin muodostuva rakonen on loukko.

Amurin työläismuseokortteliin etsittiin yhdessä vaiheessa alkuperäisiä Amurilaisia työläiskaappeja.
Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusmestari vieraillessaan tiluksillani kysyi, saako hän vihjeista
minulta sellaisia löytyvän. Vastasin, että tokihan vihjaista saa, mutta yhtäkään Amurin kaappia en myy, enkä anna.
Kuvassa oleva kapoinen kaappi on jo edesmenneestä puutalo- Amurista, Tampereelta.

Yksi parhaita keksintöjä maailmassa: leivinuuni!
Sillä tekee ruuat, lämmittää huoneet, kuivattaa vaatteet...
Toiseksi paras keksintö onkin tuo orressa oleva naulakko,
jossa voi työvaatteensa kuivattaa.

Muinaisuutta. On puhallettua lasia, Keraa Arabiaa ja taas puhallettua lasia. 
Sekä talonpoikaisrenginkaappi, joka on ootrattu varsin persoonallisesti-
lienevätkö revontulet olleet tässä mallina?

Pirtin ja keittiön välinen ovi.
Tässä kohdin oli moottorisahalla suurennettu läpi, eikä ovea...
Ovi löytyi pernakellarin vintistä ja kaipasi
vain konservoinnin ja karmin.

Huilinurkkaus. Kuten kaikki huomaavatkin, minulla ei ole sohvaa, eikä löhötuoleja...
Tuo radio on hauska, sillä se on SMK:n tuote. Sänky on 1800- luvun sivustavedettävä uusrenesanssityylinen sänky.
Ajan hengen mukaisesti Tsaariperhe vartioi Pientilan turvallisuutta.

Pirtin pöytä. Ja jugendryijy.

Tässä varavaloni- täysin toimiva Tilley.

Valaistuksena pirtissä ovat suutarinlamput, joita on kolme kappaletta.

Yksi lampuista, tässä on myös hissikoneisto.

Uusrenesanssia. Tämän tuolin olen itse konservoinut,
eikä sitä siis ole maalattu uudelleen. Taattua 1800- lukua.

Yleiskuva pirtistä. Ja taas uusrenesanssituoli...

Tupakello. Näyttää aikaa, mennyttä aikaa, tulevaa aikaa, mutta näyttääkö nykyaikaa?

Jugendryijy toisesta kulmasta.

Pienen pieni kulmakaappi- ehkä suomen pienin?

Vuoden 1925 seinäalmanakasta on hyvä katsoa tulevan kirkkopyhän nimipäiväsankarit.

Kunnostin tämänkin jo muutama vuosi sitten pilatusta ja
50- luvulla modernisoidusta kohteesta. Talonpoikaisjugendia.

Kipposet.

Aika on pysähtynyt, aika on oikea! Näin minä elän.

Lopuksi vielä jännittävä video! Katsokoon, ken uskaltaa. Tällä kertaa en esiinny kuvassa ilman paitaa, mikäli haluatte nähdä mieluimmin sellaisen videon, kannattaa katsoa  "heinäpoutia"

Tervetuloa vaan mukaan uudet lukijanikin!