Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

maanantai 11. syyskuuta 2017

Heinätöitä ja rehuhommia

Meillähän on ammuja. Nehän syö heinää. Joten, teimme heinää!

Pientilalla on melko vähän omaa peltoa. Se riittää osittain yhden kuivaheinäsadon tuottamiseen, jonka jälkeen pellot jäävät laitumeksi. Säilörehua ei korjata lainkaan näiltä pelloilta. tähän asti olen ostanut paaleissa rehua jostain muualta, raahannut sitä Nivan perässä jopa 60 kilometrin päästä. No, sehän ei ehkö ole järin viksua...

Tänä vuonna asia kääntyi. Tein elokuulla säilöheinää noin 4 hehtaarin alalta ja paaleja tuli 38 kappaletta. Se on paljon, sillä laskennallinen tarve on noin 16 paalia. Tiijä sitte, mitä tuolla lopulla tekee? Pitänneekö ostaa lisää lehmiä? :D

Heinääkin teimme Punasaapaisen Naisen kanssa muutamallakin tavalla. Irtoheinää kuitenkin, koska meillä ei ole paalaajaa. Heinäkuulla oli tasan 4 heinäpoutapäivää ja jokaisen tarvitsimme saadaksemme kuivaa heinää. Niitin sormipalkkikoneella kotopellot, jonka jälkeen karhotin ja pöyhin niitä ketjuharavalla monta kertaa, jotta ne kuivuisivat. Korkea karhohan kuivattaa heinän parhaiten, ei niinkään maassa makuuttaminen. Kuivuttuaan ne kuljetettiin perivenäläiseen tapaan Lada Niva- maastoautolla, jonka perään oli laitettu vanha traktorin jousittamaton puulaitakärry. Siihen mätkimme heinät suoraan karholta heinähangoilla, sitten ajoimme ne Nivalla ladolle, taas heinähangolla latoon ja suolaa päälle. Poutia tänä suvena oli heikosti, kun saimme viimeisen kuorman latoon, alkoi jo sataa.


Niittoa sormipalkkiniittokoneella ja Ford nelitonnisella.

Karhotusta ketjuharavalla.

Isäntä itte ja Nivan heinäkuorma.


Siinä menevät, latoon.

Täyttä alkas olee, vaikka eipä oo enempiä heiniä pellolakaa.


Teimme myös viikatteella kaadettua heinää elokuun alun poutajaksolla. Ne heinät eivät mitään konetta nähneet, koska ne haravoitiin käsin heinäharavalla, kuivatettiin seipäällä ja kärrättiin latoon kottareilla- kokonainen seiväs kerrallaan.

Mettämoision heinäseipäät. Muistattehan raivaamani Mettämoision?
Sen, joka esiintyy vaikkapa Korvenraivaaja- plökkäyksessä.
Säilöheinää tein tosiaan paljon. Ostin kesällä uuden niittokoneenkin, tietämättömänä siitä, että sellaista tarvitsen jo tänä kesänä- ehkö jokin etiänen, kenties? Tällä kertaa hankin lieriöniittokoneen. Tympiinnyin totaalisesti sormipalkkikoneen konstailuihin- se kun tukkeutuu hyvässä viljelynurmessa eikä työ suju. Lieriökone ei tukkeudu!

Zetor 7045 ja Argow- lieriöniittokone tositoimissa.

Apila-heinä seosnurmea. Karhotettuna. Paljon. Tämön hyvää ammuille!

Rakkorilla sitten pitkät illat vielä töiden jälkeenkin niittelin peltoja ja haravoin ja karhotin niitä. Melko raskasta hommaa, kun ensin käy kahdesti töissä jonkun muun navetalla ja päivätauon ja illan aikana koittaa sitten tehdä vielä omat heinät siinä ohessa. No, niinhän sitä sanottiin jo torppariaikaan, että "kuu on torpparin aurinko". Todellakin, yhdyn tähän sanontaan , olen samaa mieltä. Palkkatyö haittaa harrastuksia...

Paalaajaksi jouduin ottamaan urakoitsijan, paalaajaa kun ei itsellä ole, eikä kai tulekaan. Urakoitsija sitten tuli illalla kymmenen aikaan niitä paalaamaan, koska -kappas kummaa- seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta. Urakoitsija saikin kaikki heinät paalattua ennen sadetta, huh, onneksi.

Tässä mukana neljä Punasaapaisen Naisen juontamaa, ohjaamaa ja kuvaamaa dokumenttia heinänteosta kesältä 2017. Antoisaa elokuvailtaa!