Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

torstai 30. lokakuuta 2014

Lattiat ikumuistoisen ikäiseen hirsisaunaan ja pohdintoja perinnerakentamisen menetelmistä, sekä kuvia työvaiheista.

Vanhan saunani remontti, vai pitäisikö sanoa, peruskorjaus, etenee jälleen. Itse asiassa en ole ihan itsekään varma, millä nimityksellä kutsuisin korjaustapaani, sillä osa rakennuksista on kokenut suuria korjaustoimia ja sanan "remontti" koetaan usein tarkoittavan jopa ihan vaan tapetointia, tai jalkalistojen maalaamista. Toisaalta taas korjaan rakennukset sillä tavoin, kuin kuvittelen entisten isäntien ne voineen korjata. Jos siis olisivat korjanneet, nythän nämä olivat jo pitkään aivan hunningolla... Sitten taas toisaalta pyrin äärimmäisen säilyttämisen menetelmään, jossa yksittäisiä lautoja ei vaihdeta, vaan ne paikataan. Saatan pyrkiä pidättäytymään alkuperäisyydessä jopa yksittäisten ruuvien ja naulojen kohdalla, tosin vain silloin, kun voin olla varma rakennusosan autenttisuudesta. Jälkeen päin tehdyt lisäykset, kuten nyt vaikka lastulevylattiat, olen armotta repinyt mäelle, vaikka ne toki ovatkin osa rakennuksen historiaa ja siten säilyttämisen arvoisia. Olen kuitenkin itse itseni kanssa sopinut (!), että pyrin säilyttämään vain tiettyä vuosikymmentä, tai tyylisuuntaa vanhemmat rakenteet ja pinnat. Pääosiltaan suosin ennen vuotta 1950 rakennettuja rakennusosia-, ja pintoja. Poikkeuksen tähän sääntöön tekee se, että niittylato, vanha sauna ja päärakennukseni kaksi huonetta ovat paljon tätä vanhempia, joten niiden tyylisuunta ja säilytysvuosikymmen on tietenkin myös vanhempi. Niissä olen pyrkinyt noudattamaan kaavaa, joka määrittelee rakennusosille säilytysvuosikymmeniksi 1800- luvun lopun ja 1930- luvun lopun välisen ajan. Pirttini esimerkiksi on kuin muinainen savupirtti mustine hirsineen ja lankkulattioineen. Tästä on kuva kirjoituksessa "mitä tästäkin ny eeuu- tarkastajakki sanos?". Ehkä pitäisi kutsua rakentamis- ja kunnostamistapaani jonkinlaiseksi entistäväksi-, ja säilyttäväksi, osin konservoivaksi, osin rekonstruoivaksi perinnerakentamiseksi. Olipa ytimekäs ilmaisu... Osittain olen korjannut rakennuksia vailla alkuperäistä rakennusosan mallia, eli rakennustapani on myös "folkloristinen" (=kansanperinnettä soveltava). Tässä kirjoituksessa kerron tästä tavasta esimerkin kera.

Vanhan saunani lattiat ovat kadonneet jo vuosikymmenet sitten, sikäli kun sellaisia on siellä ollutkaan. Mitään merkkejä puulattioista en löytänyt. Mahdollisesti maalattian päällä on ollut jonkinlaiset lavat, eli rampit. Niiden sijaan saunassa oli "simenttityönä" betonista liipatut lattiat, jotka olivat jo styroxsien päälle valetut. Valu oli tehty erittäin lyhytnäköisesti ja ammattitaidottomasti suoraan hirsiseinien sisäpuolelle siten, että seinät muodostivat valumuotin! Tuohon rakoon oli sitten aikojen saatossa luonnollisesti valunut paljon vettä ja ilmeisesti kapillaarinen kosteuskin oli osaltaan aiheuttanut seinien alaosien totaalisen lahoamisen. Kengitin hirsirakenteen ja tein uudet perustukset rakennukselle luonnonkivistä. Tästä on asiaa postauksessa "pientä saunaremppaa...".

Koska saunassa ei takuuvarmasti ole ainakaan tuollaiset lattiat olleet, piikkasin ne pois ja kaivoin lattian alta lapiopelissä valtavat määrät maata ja soraa pois. Tuon jälkeen salaojitin lattian alusen ja toin takaisin valtavat määrät soraa- tällä kertaa puhdasta ja seulottua salaojasoraa. Vanha sorapöppö voi alkaa haisemaan saadessaan kosteutta saunomisen yhteydessä. Vertaa asiaa siihen, että kaivoihinkin vaihdetaan ajoittain pohjasorat, Jätin kuitenkin hirsien ja lattian alle kunnollisen tuulettuvan tilan.

Sitten katselin rakenteita ja mietin, että olisihan se lattia varmaan ihan kiva olla olemassa, ettei tarvitse soralla tallustella ja saunakin lämpiää paremmin, kun ei ole neliötolkulla vapaata ulkoilmaa seinien alla. Päätin tehdä saunaan lankkulattian, joka kallistuu keskelle päin. Keskellä oleva kouru vie vedet seinän ulkopuolelle kukkapuskaan ja ne imeytyvät sinne. Sauna ei nimittäin tarvitse jätevesikenttää, ei edes imeytystä, sillä siellä ei ole lainkaan painevettä, vaan ainoastaan kantovesi. Pelkkä kylmä painevesi olisi pakottanut minut suunnittelemaan ja tekemään jätevesijärjestelmän. Päärakennukseen sellaisen suunnittelin ja olin myös työn valvojana, mutta onneksi sauna ei siis sellaista tarvinnut.

Saunakamari, jossa ennen oli jostain syystä pata, jää nyt kuivaksi tilaksi. Sen vuoksi sinne tuli trossilattia eli taytepohja. Laitoin lattiaan noin 125 millimetriä pellavaeristettä. Tuolla lämpöeristekerroksella saan aikaiseksi ns. puolilämpimän tilan, mutta uskon sen riittävän tarkoitukseeni, sillä en suinkaan aio asua saunakamarissa, vaikka sinne kamiinalämmitys tuleekin. Idea on saada kamari pysymään plussan puolella kovillakin pakkasilla saunomisen ja lämmittämisen ajan. Ja tämä kaikki siis vain kuvitteellisen mukavuudenhaluni vuoksi. Rantasaunan saunakamari on nimittäin täysin kylmä ja ihan hyvin olen sielläkin pärjännyt kolmenkymmenen asteen pakkasillakin...

Lattian rakenteet ovat varsin yksinkertaiset pienestä pinta- alasta johtuen. En kokenut tarpeellisksi laittaa lattian alle lainkaan poikkihirsiä, en edes kiviä, vaan lattiassa on ainoina kantavina rakenteina ovat 2"x 6" lankut. Näihin laitoin tavalliseen tapaan aluslaudoitukset, mutta en rimojen varaan, vaan naulasin laudat jokaisen lankun alle. Tällä tavalla sain käyttöön mahdollisimman paljon tilaa lämpöeristeelle. Tämän päälle nidoin bitumipaperin tuulensuluksi. Sitten pellavaa ja taas paperointi, tällä kertaa ilman bitumia. Päälimmäinen paperi on ilmansulku ilman mitään kosteussulkua. Rakenne saa hengittää vapasti sisäänpäin.

Muurien ja piippujen kohdat ovat usein vaikeita paperoida. niin tässäkin. Hiirille suorastaan tarjoillaan ihanteelliset sisääntuloaukot kaikista raoista. Ongelman ratkaisin tukkimalla piipun perustuksen kivien ja lattiaraketeiden väliset raot ensin pienillä kivillä ja lopuksi 0-16mm. murskeella. Todellakin, siis kiviaineksella. Tuohon päälle vedin kattohuopasoiroa ja sen päälle vielä bitumipaperin. Ihmettelen, jos tuosta joku läpi änkeytyy!

Lattian päälimmäiseksi rakenteeksi, eli "lattiaksi" tuli tilan muiden rakennusten tyyliin sopiva lankkulattia. Löysin vanhaa, raamisahattua 5" kuusilankkua, joka oli 28 mm paksuista. Tuosta sain hyvän lattian, jonka ensi kesänä maalaan.

Löylyhuoneen puolelle tulee lattia petäjälankuista. Mutta siitä lisää sitten, kun sen aika on!

Saunakamarin lattiaa. Huomaa folionpalat seinillä- edellinen
omistaja oli vetäissyt saunaan melkoisen kuu- asun!
Onneksi ei ollut ehtinyt levyttää seiniä piiloon.

Piipun perutusten ja lattiarakenteiden välisen raon täyttäminen murskeella.
Vanha kuva töiden aloitusvaiheesta. Huomaa lähes kadonneet alimmat hirret.

Ihan hyvä pränmuuri! Miksi tuo muka piti muurata uudelleen? ;)
 Huomaa pudonneet tiilet tiilikarassa... 

Maisemaa työmaalta-
 oliskohan pitänyt sittenkin laittaa siihen tuollainen panoraamaikkuna?

Meikäpoika jyhmii korvaushirttä. Mallin mukaan millintarkasti näitä tehdään...

Välillä tarttee vähä kattoo, että mitäs sitä ny oikee o tullu taas tehryks.

Jostain syystä joudun aina vedättämään taljalla
 näitä rakennuksiani kuosiin.


























Tervetuloa vaan ihmettelemään elämääni vanhalla mäkituvallani, Luomutilan puutarhuli ja Avletto!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ruskis- vasikka 9 kuukautta!

"Kämppikseni" täyttää tänään kolme neljännesvuotta. Ymmärtääkseni tavallisesti vain vauvojen osavuosia juhlitaan, mutta pieni otushan se on tuo vasikkakin. Ammu sai muutaman omenan ja perunan lahjaksi, jotka se autuaasti nautiskellen mutusteli. Emme varsinaisesti juhlistaneet tätäkään "syntymäpäivää" sen kummemmin. En ylipäätään ole mitenkään erityisen ahkara syntymäpäiväjuhlija- tai muistaja. Hyvä, kun suunnilleen oman syntymäpäiväni muistan... Ja ikäni muistan aivan säännöllisesti väärin. Joku joskus sanoikin, että olen iättömän oloinen, että ikäni on vaikea määritellä. No, ilmeisesti näin on, varsinkin jos mittarina pidetään sitä, tiedänkö itsekään omaa ikääni. Onneksi voin luntata blogistani, kuinka vanha olen!

3/4 vuotias kaveri!


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ken ammulla ratsastaa...

Vahvasti maaseutu- ja eläinpainotteinen blogini saa jälleen kerran uuden eläinaiheisen kirjoituksen! Niiden iloksi, joita blogissani kiinnostaa tämä eläinpuoli. Ehkä tässä on ihmeteltävää myös teille, jotka luette blogiani muista syistä. Ratsastin nimittäin Ruskis- Ammulla!

Ei tämä suinkaan ensimmäinen kerta ollut, mutta kun tuo kuvan ottaminen on hitusen haastavaa silloin, kun itse touhuaa eläinten kanssa, niin... Eipä noita aiempia ratsastuskertoja ja varsinkaan opetusajoa ym. ole päässyt kamerani kortille aiemmin.

Koko ajatus nautaeläimellä ratsastamisesta tuli ehkä siitä, että joissain kaukaisissa maissa nautoja käytetään hieman samaan tyyliin, kuin täällä poroja. Eli kevyeen työhön kantamusten kanssa ja vetohommissa. En tiedä, ratsastetaanko naudoilla missään. Mutta kotimaassammekin jotkut pikkutytöt näyttävät harjoittavan nautaeläinratsastusta ja toisaalta myös vasikka- agilityä. Mitä pikkutytöt edellä, sitä minä perässä... Joten kansainvälisen- ja sukupuolten välisen tasa- arvon nimissä olen itsekin tuohon hieman erilaisenpaan urheilulajiin hurahtanut!

Aloitin Ammun opetttamisen ratsuksi jo silloin, kun ei ollut vielä läheskään mahdollista nousta sen selkään. Se kun oli vielä niin pieni ja heikko tuolloin. Opetin sitä siis maastakäsin. Kiinnitin riimunnarun ohjaksiksi riimun kummalekin puolelle. Riimunnaru on melko pitkä, joten se ylti hyvin ammun taakse. "Ohjastin" sitten Ammua sen takaa antaen samalla ääni- ja ohjasapuja. Samoja, joita hevosellekin annetaan ja joita käyttäisin myös ratsastaessani. Imitoin myös pohjeapuja painamalla toisella kädelläni, muka pohkeella, kylkeä tarpeen mukaan. Kyllä oli pieni vasikka ihmeissään, että mitä kummaa tuo Ukko nyt sitten oikein puuhaa? Onko se ihan järjiltään? No, ainahan se on...

Seuraava askel kohti päämäärää olikin olla painona selässä. Menin poikittain roikkumaan "raatoasennossa" Ruskiksen selkään. Tuossa asennossahan voi turvallisesti luiskahtaa pois kyydistä, mikäli eläin saa hepulin ja päättää tehdä jotain yllättävää. Kerta toisensa jälkeen jatkoin tätä harjoitusta huolimatta ajoittaisesta  jatkuvasta pukittelusta...

Lopulta sitten laitoin taas riimunarun molemmin puolin kiinni ja ei muuta kuin selkään! Ensi- ihmetys Ammulla aiheutti sen, että se hämmästyneenä seisoi paikoillaan ja ihmetteli, mitä kummaa NYT  tapahtuu. Kun mitään kummallisenpaa ei tapahtunutkaan, se ei edes huomannut pukitella, vaan lähdimme lompsimaan eteenpäin, tai no... Totuuden sanoakseni lähdimme milloin mihinkin päin ja toisinaan emme lähteneet mihinkään. Ja sitten välillä menimmekin aika kyytiä pitkin rantahakaa, josta onneksi sattui valokuvakin onnistumaan.
Tilannekuva...
Ammussa olisi selkeästikin potentiaalia moneenkin tällaiseen hieman erikoisenpaan harrasteeseen, mutta sen kohtalo lienee tuottaa maitoa parressa. Jos aikaa ja mahdollisuuksia olisi, voisi sille opettaa monenlaisia asioita. Mutta tämä asia ei ole minun päätöksieni vallassa. Ainakin se sai elää todella poikkeavan nuoruuden!


Kyllä naudallakin pääsee lujaa!

Askellajiratsastusta?

Me poseeraamme.

Tämäkin kuva liittyy aiheeseen: löydätkö yhtäkään asiaa, jota ei saa rahalla?
Katso: antimaterialistinen varustebloggaus.

Ammulle kuuluu palkinto!

Ilo on yhteistä  :D


tiistai 21. lokakuuta 2014

Pientilan syyselämää

Metsään on tullut jo syys... Niin myös pientilalle. Tuuli hiljaa humisee, pöllöt puista putoilee. Ei kun... Siis lehdet puista putoilee! Sadonkorjuuaika on tältä vuodelta jo päättynyt. Samoin peltotyöt on nyt tehty- viimeisen ryytimaan ja rantasaran sain kynnettyä pari päivää sitten. Vältinkin jo pesin, enää täytyy vielä rasvata ja öljytä se. Perunat, porkkanat, heinät ja muut maan antimet ovat jo säilössä kukin omilla paikoillaan. Juurikkaista tuli yleisesti ottaen hyvä sato. Porkkanoista parhaiten kasvoi keltainen porkkana. Perunaa sain noin 15 leipomonlaatikollista. Olympia- perunalajike ei kasvanut tänäkään vuonna. En ole saanut siitä milloinkaan hyvää satoa, en edes siedettävää. Ovat myös rumia ja rupisia- samaan aikaan van gogh kasvoi hyvin ja kooltaan suureksi. En enää laita olympiaa maahan- siemenetkin taidan syöttää Ammulle!

Ainoa luonnontuote, jonka "satokausi" on vasta alkamassa, on kuha. Ja järvikala ylipäätään. Laitoin verkot erään kaverini kanssa järvelle. Meillä on jo vuosia ollut tapana kalastaa verkoilla keväin syksyin, eli silloin, kun kala liikkuu, mutta ei pilaannu verkkoihin. Tavallisin saalis on kuha, jota tulee useita joka käyntikerta. Lisäksi tulee taimenta, lohta ja madetta. Sekä lahnanparkkeja. Ja tietenkin myös rapuja- noita verkkomiehen painajaisia. Takertuvat verkkoihin ja sekottavat ne. Kalaa yleensä savustan halkaistuna ja yön yli suolattuna. Halkaistu kala savustuu paremmin, kuin kokonainen ja se kuivuu savustuksen aikana myös hyvin. Ja siksi se on myös hyvin säilyvää. Jonkin verran myös paistan fileitä voissa. Eli tämänkin syksyn ajan syön taas melkoisen omavaraisesti: juurikkaat omasta maasta ja kalat järvestä. Maito lehmästä ja kananmunat tästä läheltä.

Suppilovahveroita en ole muka ehtinyt vielä poimimaan, mutta onneksi niitä ehtii tällainen rauhallisenpikin kaveri vielä keräämään! Joka vuosi olen niitäkin keräillyt ja paistanut sipulin kera pannulla. Puolukassakin käyn joka vuosi, mutta ahkeruuteni parjanpoimintaa kohtaan vaihtelee selvästi. Toisinaan poimin marjoja ämpäreittäin, toisinaan vain jonkin verran. Tämän vuoden saalis on vaatimattomat 15 litraa. Vielä niitä kuitenkin tuossa lähimettässä olisi...

Syksyn saapuminen vaikuttaa myös kotitöihin. Ulkotöitä ei varsinaisesti ennen talven tuloa enää ole, seuraavaksi sitten lumityöt työllistävät jonkin verran, kun pitää omia teitä pitää auki traktorilla ja pihakin olisi kai hyvä kolata edes joskus. Mettätöitä teen pitkin syksyä ja talvea tasaisen epätaiseen tahtiin- viimeksi eilen. Pakkasilla halon myös yleensä isoimmat polttopuut. Olen joskus tehnyt myös halkoja. Pirtin uuniin ne eivät sentään sovi, sillä siinä on "vain" 80 senttimetriä pitkä tulisija. Mutta kun katkoo halon päästä saunaklavun, jää lopusta jäljelle hyvä pirttipuu- polttopuiden teko on siis suurta matemaattista tiedettä, eikö vain!

Ulkotöiden hiipuessa siirryn kattojen alle ja sisätöihin. Meneillään on vanhan saunan lattian teko. Sinne tulee puulattiat. Saunakamarin lattia on jo lankkujen naulausvaiheessa. Se on trossilattia, sillä saunakamarin puolella ei käytetä vettä, mutta se on kuitenkin lämmitettävä tila. Saunaan pitäisi tehdä myös ovi ja sen karmi...

Sisällä on seuraavana työvaiheena kuistin ikkunoiden karmien teko. Ikkunat ovat vanhat, kaksiosaiset ja kolmiruutuiset- eli kyseessä on siis kuusiruutuinen ikkuna. Nämäkin karmit teen keittiössä. Keittiö toimii ennen lopullista valmistumistaan puusepänverstaana. Kun saan nämä puusepänhommat tehtyä, siirryn keittiön kaakelointiin ja listoitukseen. Uusi puuhellanikin vaatii vielä peltihuuvan ylleen. Lopuksi sitten maalaan lattian. Muut työt olen tehnyt jo aiemmin. Keittiö sai pellavaisen lisäeristeen seiniin, oikaisukoolauksen, puolipaneloinnin ja pinkopahvituksen, katon pesun ja vernissauksen, uudet lattiarakenteet, sähköt, viemäröinnin, vesijohdon... Ja muuta sellaista pientä! Kerron tarkemmin asiasta vaikkapa vanhojenkin töiden osalta silloin, kun alan keittiöä taas tekemään.

Syksy on kaunista ja rauhallista aikaa. Nauttikaa hyvät ihmiset, sillä syksy on vain kerran vuodessa!

Tällaista voi olla vain syksyllä!

Sain kuvattua viimeinkin tuon mystisen, punaisen pienufon...

On se merkillistä, että taivas voi hehkua ties millä kaikilla väreillä.

Maalaismaisemaa.
Ammu löytää kuitenkin vielä syötävää- siinä on maatiasiverta joukossa.

Miksi aurinko nousee iloisena idästä? Osaako joku vastata?

Hehkuvan punakeltaista. Taas ihan erilainen väri.

Hiljainen on kylätie. Ja taas ihan erilainen värimaailma.

Järvi on jo jäätymässä- se kävi kerran jo kokonaan jäässä.
Ei ihme, että alkaa jo uidessa hieman paleltaa!

Sinne jäivät.

Ammulle maistuu syksy!




lauantai 18. lokakuuta 2014

Nyt asiaa siitä opiskelusta- viimeinkin!

Olen nyt ollut Ahlmanilla opiskelemassa eläintenhoitajaksi noin puolitoista kuukautta. Opiskelen aikuispuolella maatalouden perustutkintoa ja osaamisalana on tuo eläintenhoitaja. Saamme siis jonkinlaisen rautaisannoksen maatalouden perusoppiakin. Maanviljelyä, maaperäoppia, lannoitusta, rehuntekoa... Erilaisten valinnaisten kautta voi sitten syventää taitojaan oman kiinnostuksen, tai muiden syiden, kuten työllistymismahdollisuuksien vuoksi. Itse ainakin valitsen valinnaisina eläiminä naudat, lampaat ja hevoset- nuo elämäni otukset. Ja niiden parissa on parhaat työllistymismahdollisuudetkin. Lisäksi valitsen peltokasvien tuottamisen. Muusta en koulutuksen tässä vaiheessa osaa mitään sanoa. Kaikki selviää aikanaan, mutta periaate minulla taitaa olla se, että imen tietoa niin paljon, kuin sitä vain suinkin on tarjolla ja tämän parin vuoden aikana sitä ehtii omaksua.

Tähän mennessä olemme koulussa opiskelleet traktorilla ajoa, peruuttamista ja peräkärryn, sekä etukauhan ym. kiinnittämistä ja irrottamista. Traktorihommaa oli pari päivää. Ajoonlähtotarkastuksia harjoittelimme jo aiemmin. Ajoonlähtötarkastus tosin oli minulle jo aiemmalta elämältä tuttua puuhaa, sillä olin armeijassa kuorma- autokuskina. Että enköhän sen öljytikun löydä...!

Koulun traktorikalustoa ja yksi lainakone. Itse istun tuossa vaaleassa Valmetissa.
Olemme käyneet teoriatunneilla läpi myös noita ylempänä mainittuja maanviljelysoppeja sun muita perustaitoja. Maaperän ph- mittaukset ja muokkauskerroksen mururakenteet ovat tulleet tutuiksi. Olemme touhunneet myös raivaussahojen kanssa- opiskelijat sahailivat ja trimmeröivät huimat puoli tuntia! Noh, toivottavasti kaikki saivat edes jonkin käsityksen, mikä on raivaussaha ja trimmeri.

Ja sitten koulutuksemme pääaiheeseen: eläintenhoitoon! Tähän mennessä meillä on ollut vasta kaksi navettapäivää. Olemme päässeet, tai joku voisi sanoa: joutuneet, lappaamaan paskaa, työntelemään rehuja ammujen naaman ulottuville, tiskaamaan lypsyrättejä ja ämpäreitä, juottamaan vasikoita... Olemme myös karvanneet hiehoja ja vasikoita. Osa niistä oli todella kaamean näköisiä harjoitustemme jäljiltä, mutta kyllä ne viimeiset jo ihan  siedettävissä olivat. Itse ehdin karvaamaan ehkä kymmenkunta ammua. Karvaaminen on siis kutakuinkin sama asia, kuin trimmaaminen, tai klippaaminen.

Pääsimme myös  ruokkimaan ja lypsämään vuohia kannukoneella, mutta näistä veijareista minulla ei ole nyt kuvia. Tämä opetus oli vapaaehtoista ja tapahtui muun varsinaisen opetuksen jälkeen. Mutta meikäpoika oli heti vapaaehtoinen jäämään koululle koulupäivän jälkeen- opiskelemaan lisää, lisää!

Koulun navetta, ns. uusi puoli. Navettaosa on tuo matala ja pitkä osuus.
Oikealla puolella sosiaalitilat, maitohuone, maitobaari (jossa siis myydään maitoa),
"konttori" ja karjakeittiö. Vasemmalla turvevarasto. Vanha navetta jää takaoikealle.

Mnää ja polvenkorkuinen kyyttövasikka. Lapio näkyy olevan kovin kiinnostava.
Kuvassa myös "antimaterialistisessa varustebloggauksessa" mainittu paita,
jota ei tarvinnut ostaa sänkipartaisten miesten kaupasta... ;)

Vanhan puolen nuorkarjaa. Koulun karja koostuu
ainoastaan kyytöistä, länsisuomalaisista ja lapinlehmistä!

Geenipankkiammuja.

























Ihan omin kätösin karvasin hiehon!
Varsinaisia etätehtäviä emme ole vielä saaneet, mutta selvästikin meiltä odotetaan hyvin runsasta itseopiskelua. Koulutukseni on siis monimuotokoulutusta ja lähipäiviä meillä on varsin harvakseltaan. Lähinnä koulun tarjoamat tiedot ovat tähän mennessä rajoittuneet muutamiin lähipäiviin, joista siis osa teoria,- osa käytännönpäiviä. Lisäksi olemme saaneet Moodle- oppimisympäristön kautta luettavaksemme joitain tunneilla käsiteltyjä tiedostoja. Nällaista tämä nykyajan opiskelu nyt sitten on: aina oltava netissä ja istuttava koneella! Oi aikoja, oi tapoja!

Olisin aiemman työkokemukseni peruteella saanut "vapautuksen" koulun metsätyö- ja hevosopetuksesta, mutta kieltäydyin ehdottomasti vastaanottamasta mitään vapautuksia! Varsinkin hevosala on ala, jolta haluan hankkia lisätietoja- ja oppeja- en siis tarvitse vapautuksia, vaan ottaisin mieluimmin vaikka lisäopetusta. Minulla on kyllä hyvät käytännön taidot näiltä aloilta, mutta teoriapuoli ja varsinkin tutkintotodistukset puuttuvat. Siispä opiskelen!


perjantai 17. lokakuuta 2014

Pyöreitä lukuja- blogissa siis.

Väliaikatiedote:

Blogia on tähän aamuun mennessä käynyt katsomassa 3000 kävijää. Lukijoita on tasan 20. Julkaistuja tekstejä 30. Kävijöitä iltaan mennessä neljäkymmentä. Ja kommentteja tasan sata (100).

Omituista. Kuinka ne kaikki tasakympit, sadat ja tuhannet juuri samana päivänä täyttyivät?? :O

Oli miten oli, mutta kiitos kaikille lukijoille ja ihmettelijöille tästä merkillisestä saavutuksesta!

torstai 16. lokakuuta 2014

Mitä tästäkin ny eeuu- tarkastakki sanos?

Niin kus kaikki lukijakki jo varmaa hyvi tiätää, niim mullaha o ollu tään suve yks piäni vasikka kesähoiros. No, ny se ei oo enää mikää iha piäni, täyttää meinaa täsä kuussa yhreksä kuukautta. O siis meinaa "teinivasikka", niin kus nykyää sanotaa.

No, määhä touhuun sen kans kaike näköstä. Väliin mennää pitki kylätiätä ja mää viän sitä riimussa. Toisinaa poiketaa mettää. Ammu o kova syämää siäniä! Ei sitte mitää taikasiäniä, vaikka melkes kaikki siänet näyttäski kelpaava.

Yks päivä mulle sitte iski oikee älyvväläys. Mää aatteli, että mää tua se otukse sisälle! Joo-o, iha pirttii asti, nii kum muukki kaverit. Ei sillai saa yhtä syrjiä, että jättää se aina ulos! No, ei muuta ku ammulle riimu päähä ja hakee sitä vasikkahaasta. Ovella se vähä ihmetteli, että kuikas tonne rapulle oikee astutaa, mutta mää näyti esimerkkiä ja se tuli perässä. Kaikki paikat se nuuski, kum mikäki koira. Tosi utelias kaveri!

Kyä tarttee kaikki paikat kattella lävitte.

Kainalossa o kuiteski kaike turvallisi olla.

Tää ov vissii joku rakennekuva, vai kui hä?

Poistuminenki meni nätisti!

Ammu oli kun kotonansa. Ja oli iha sisäsiisti! Pupustakin se ihmetteli, että jaa, täälläkös toi jänö asuukin, ku ei oo näkyny!

Ammuaiheisia postauksia on luvassa viä jatkossaki, vaikka mää jourunki kohta palauttaa Ruskis- ammun takasi omistajallensa. Mikä harmi. Toi palauttaminen, nääs.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Antimaterialistinen varustebloggaus

Tänään kirjoitan aiheesta, joka tässä materialistisessa maailmassamme on sitä vastavirtaa, sitä kelkasta pudonnoiden ja pudotettujen purnaukseksi leimattua jaanaamista. Se on sitä höpinää, jota ei kuule ostoskeskusten käytävillä, eikä sitä kuule kauppojen kassoilla. Sitä kuulee harvoin ja vain todella rohkeat uskaltavat sanoa sen ääneen. Vielä harvempi kehtaa sellaiseksi julistautua.

Se sana on antimaterialismi.

Minä olen antimaterialisti.

Ja olen usein leimautunut sen vuoksi- milloin miksikin. Hipiksi, kommunistiksi... Riippuu suuresti leimaajan omista henkilökohtaisista elämänarvoista. On kuitenkin hienoa huomata, että maailmassa on joitain muitakin "tärähtäneitä", jotka eivät kulje materialististen markkinavoimien eturintamassa.

Mielestäni suuri määrä erilaisia uusia tarvikkeita, vaatteita, tai varusteita ei tee elämääni yhtään sen onnellisemmaksi, vaikka ostelisin mitä kaikkea hilua ja kampetta. Tarvitsen ylipäätään hyvin vähän mitään sälää elämässäni. Mitä se merkkivaatteen logo siinä resun paidan hihassa nyt sitten lopultakaan merkitsee? Kertooko se tosiaan jotain siitä, kuinka hyvä, tai huono ihminen sitä kantaa? Pöh, sanon minä. Ei kerro. Se kertoo ainoastaan sen, että paitaa kantaa henkilö, joka kuvittelee logolla olevan jokin statusarvo ja että häntä sen vuoksi katsottaisiin ylöspäin. Hah, nauran hiljaa mielessäni moiselle keikarille.

Ostan vaatteita erittäin harvoin. Viimeksi ostin koulua varten työtakin! Mutta silloin kun ostan, ostan sellaisia vaatteita, joiden uskon, tai ainakin toivon kestävän minulla vuosia. Ostan yleensä laadukkaita kotimaisia vaatteita ja jalkineita, mutta käytän niitä jopa vuosikymmeniä. Tällöin uuden ja ehkä hintavammankin vaatteen hinta jakautuu käyttövuosia kohden tasaisesti ja kalliskaan vaate ei ole kallis, kun sitä vertaa siihen, että joutuisi ostamaan halvan vaatteen vuosittain.

Luonnollisesti olen hankkinut myös kirppareilta tavaraa ja vaatteita. Siis silloin harvoin, kun nyt ylipäätään mitään ostan. Sieltä saa edullisesti kampetta, joka toisinaan on myös ihan laadukastakin. Osa kestosuosikkivaatteistani on hankittu kirppiksiltä. Samoin kotini antiikkihuonekalut ovat osin ostettu noista paikoista. Ovat kestäneet jo toista sataa vuotta jossain toisaalla, joten eivätköhän ne minullakin vielä saman verran kestäne...

Telvisioakaan en enää aikoihin ole katsellut. Sieltä tulee vain pelkkää amerikaanojen tusinasarjoja. Missä on laatu? Missä ovat ne ohjelmat, joista maatalouslomittajana ja opiskelijana maksan Yle- veroa?

Rahakaan ei tee onnelliseksi. Minulla on sitä aina ollut, milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta milloinkaan sen määrä ei ole vaikuttanut onnellisuuteni tasoon. Siihen ovat vaikuttaneet tavallisesti vain ne asiat, jotka eivät maksa mitään, tai niitä ei ainakaan voi rahalla ostaa. Raha tuo toki turvallisuuden tunnetta ja varmuutta elämään, mutta enemmän varmuudentunnetta saan siitä, kun menen kellariini ja totean, että minulla on perunoita taas seuraavaksi vuodeksi vaikka jonkun muunkin syötäväksi asti. Samoin turvallisuudentunnetta tuo monen vuoden klapupinot. Noh, jonkinlaista materialismiahan sekin on, että en anna itseni ihan tuulen mukana ajelehtia ja kerään varastoja. Mutta materiaalia materiaalin vuoksi- ei, ei. Sitä en kaipaa juurikaan. Mitä nyt pientilalla toki kaikenlaista työkalua tietysti tarvitaan. Mutta älypuhelimet, tabletit ja soittimet. Täh? En käytä.

Kaikkea ei saa rahalla. Kuvassa monia sellaisia asioita. Löydätkö yhtäkään?
Koska tämä kirjoitus on antimaterialistinen varustebloggaus, kerron, mitä kaikkea jätin tänään ostamatta!! Tässäpä näitä: En ostanut tänään kanilleni uutta Fleksiä tai valjaita, joita sitten blogissani esittelisin kaikille ja tekisin niistä testiä. En ostanut uutta televisiota, sillä mitäs minä sillä muka tekisin? Vanhakin pölyttyy vintissä. En käynyt siinä kaupassa, jossa sänkipartaiset miehet kävelevät paidan ylin nappi auki. Minulla on jo paita, jonka ylin nappi on auki- se itse asiassa on pudonnut johonkin. En ostanut edes uutta karvalakkia, sillä vanha karvalakkini palvelee takuulla vielä vuosia, vuosia.

Sen sijaan kävin hakemassa navetasta lypsylämmintä maitoa, jonka hankkimiseen ei tarvinnut käyttää valuuttaa. Söin tänään itse valmistamaani ruokaa. Nostin lantut, jotka kasvoivat tänä vuonna hyvin. Ajoin traktorilla rankaa liiterilleni, jotta minulla on parinkin vuoden päästä talvisin mahdollisuus lämmittää pirttiäni. Katselin pikkulintujen touhuja auringonkukkapellolla.

Tämä on elämä, jonka olen aina halunnut ja jossa olen onnellinen.

Myös lakastuva luonto on kaunis. Oletteko huomanneet, kuinka hienoja
geometrisiä muotoja auriongonkukan siementen asettelussa luonto onkaan laatinut?



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lada Niva 2121 1.6 -85 ja joukkoliikenteen yhteiskunnalliset vaikutukset.

Asun maalla sellaisessa peräkorvessa, että täällä ei olisi toivoakaan pärjätä ilman moottoriajoneuvoja. Julkisia yhteyksiä ei käytännössä ole kuin koulupäivisin ja silloinkin aivan liian vähän. Maaseudun palvelut ajetaan alas vähän kerrassaan ja maalaisille sanotaan, että ei siellä ole pakko asua. Muuttakaa kaupunkin. Se on sitä nykyaikaa se...

Mielestäni maaseudun asukkaille tulisi voida tarjota edes jonkinlaiset peruspalvelut. Valitettavasti näistäkin on paljon tingitty. Kunnalliset palvelut heikkenevät kuntaliitosten vuoksi usein juuri liitoskunnissa. Samaan aikaan "pääkunnassa" saatetaan tehdä mittavia rakennusprojekteja esimerkiksi kunnan/ kaupungintalojen suhteen. Tasa- arvo ei toteudu. Joskin vanha totuus on aina ollut se, että tasa- arvoisessa yhteiskunnassa toiset nyt vaan ovat muita tasa- arvoisenpia.

Koskapa en siis voi käyttää julkisia yhteyksiä, eivätkä ne sovellu omiin tarpeisiini oikein muutenkaan, olen hankkinut jo aikoja sitten maastoauton. Maastoauton siksi, että minun on päästävä perille kaikissa tunnetuissa keliolosuhteissa. Milloin työt, milloin kalareissut tai opiskeluni ovat johdattaneet minut mitä erikoisimmille poluille ja metsäteille. Nuo kaikki reissut olisivat jääneet siinä muodossaan tekemättä, ellei minulla olisi ollut maastoautoa.

Käytän autoani myös paljon "rekkaveturina". Kiskon sillä milloin minkäkinlaista kuormaa. Olen sillä kuljettanut veneitä, peltotyökoneita, tukkeja, hirsiä, rakennustavaraa ylipäätään ja ennen kaikkea kymmeniä motteja rankaa! Sitä minulla menee paljon, koska minulla on puulämmitys. Talostani löytyy leivin-, pönttö- ja pystyuunit, sekä puuhella ja yläkerrasta Porinmatti. Lisäksi on rantasauna ja vanhan saunan Aitokiuas ja pata, sekä kamiina. Puuta siis palaa paljon. Joten olenkin sitä kuljetellut milloin miltäkin työmaalta Nivallani kotiini.

Rekkaveturi. Suoraan metsätöistä kuorma liiterin eteen.
Tietä ei liiterille varsinaisesti ole.
Auto on jokapäiväsen käyttöauton roolinsa ohella myös harrastusautoni. Olen siihen hankkinut varsinkin aiempina vuosina hyvin paljon alkuperäisiä varaosia Eestistä, eli Virosta. Nyttemmin käytän toisia kanavia, joilla saan osat suoraan Venäjältä. Auto on iältään hyvin lähellä museoajoneuvoille säädettyä kolmenkymmenen vuoden ikärajaa. Aionkin mitä luultavammin museorekisteröidä autoni mahdollisinman pian, kunhan saan sen maalattua...

Periaatteessa kannatan julkisia liikenneyhteyksiä, mutta niiden ongelma ympäristön kannalta on se, että mikäli esimerkiksi linja- auto on lähes tyhjä, saastuttaa se matkustajaa kohden enemmän, kuin yksityisautoilu. Kun taas ajatellaan julkisien yhteyksien yhteiskunnallisia merkityksiä, niin on selvää, että niiden merkitys on suuri. Milläs ne kortittomat ja autottomat mummut täällä mettäkylillä asioilleen kirkolle pääsisivät, jollei julkista liikennettä olisi? Vaikeaa se olisi. Entä pienet koululaiset? Taksilla ehkä, mutta se maksaa ja matkustamisen sosiaalinen vaikutus jää yksinäisellä taksimatkalla pois. Asiassa on siis hyvät ja huonot puolet, kuten elämässä aina. Täytyy vain muistaa, että ei niin huonoa asiaa olekaan, etteikö siinä olisi jotain hyvää. Sama toki toimii toisinkin päin.

Pikkuisen pukkaa huurua pakkasella...



lauantai 4. lokakuuta 2014

Niittylato- valmiina palvelukseen!

Kaikki valmistuu aikanaan, kunhan jaksaa odottaa! Ei vaan, ei se nyt aivan noin yksinkertaista ole. Totuus on pikemminkin se, että kaikki valmistuu aikanaan, kunhan jaksaa painaa pitkää päivää. Koulun jälkeenkin on syytä jaksaa tehdä edes jotain, vaikka matkat huomioon ottaen koulua varten täytyykin varata noin 10.5 tuntia jokaista koulupäivää kohden. Kaikesta hyvästä joutuu "maksamaan", koulunkäynnin maksu on vähentyntynyt vapaa- aika.

No niin, niittylatohan on ollutkin valmis jo muutaman aikaa. Sain "vasikkaoven" tehtyä ja laitettua paikoilleen. Toisin kuin yleensä, tuli vasikkaovesta pääkulkuovi, koska isompi ovi on tosiaankin hyvin leveä. Kapeammasta sopii hyvin kulkemaan meikäläisen kokoinen ihminen.

Kokeilin ajaa mönkijän latoon ja hyvinhan se sinne sopii. Ainoa miinus on se, että joudun ajamaan sisään kenopäänä, kun ovi on melko matala. Mutta joka tapauksessa sisälle pääsee hyvin ja sieltä poiskin, sillä tein kyllästetystä puusta rampin oven eteen. Se olikin ainoa myönnytys nykyajalle tämän rakennusprojektin tiimoilta. Noh, saranoiden sähkösinkittyjä kupukantapultteja lukuun ottamatta...

Myönnytyksiä nykyajalle on tehtävä lähinnä siksi, että asun täällä tilalla ihan vakituisesti, joten asioiden ja rakennusten on oltava ns. "toimivia", kuten nykyisin on tapana sanoa mm. talon pohjaratkaisuista. Hiljaa mielessäni nauran moiselle ilmaisulle, sillä enpä ole milloinkaan nähnyt asuttua taloa, joka ei toimisi, eli on siis rikkinäinen. Autiotalotkin olisi usein mahdollista saada pelastettua. Noh, tuotahan tämä ilmaisu "toimiva" ei toki tarkoita, mutta kunhan nyt vähän kikkailin suomenkielellä.

Tässä vihdoin kuvat niittyladosta valmiina. Enenpiä kuvia tuskin hetkeen tästä kohteesta ilmaantuu, ellei sitten vahingossa, sillä minulla on meneillään muita projekteja.

Ryhdikkäänä seisoo vuosisatainen latovanhus. Uudet hirret ovat ne hirret,
jotka alla olevasta kuvasta "puuttuvat", kun olivat lahoneen ja painuneet maahan.

Tässä kertauksena kuva töiden aloitusvaiheesta.
Huomio kiinnittyy rakennuksen pahaan vajoamiseen savimaahan.
Hirsiä silmin nähden on kadonnut kuin tuhka tuuleen- tai
pikemminkin: kuin multa maahan. 
Ja ryhdikkäänä tulee lato taas seisomaan seuraavat sata vuotta.

Ellei peräti kauemminkin, sillä nyt alapohja tuulettuu hyvin
ja vesi pääsee pois rakennuksen alta. Huomaa luonnonkivien runsas käytto
ja joukossa oleva yksi itse lohkottu nurkkakivi.

Lattiarakenteita. Niskoja ja vasoja.

Rakennuksen alla ollut katkennut lohkokivi. On mahtanut muinaista kiviseppää
harmittaa, kun on päivän pitkän naputellut moista kiveä ja sitten se onkin napsahtanut
kokonaan poikki. kivi oli työnnetty seinähirren alle muka nurkkakiveksi...
Rakennuksen kohdalla on joskus lohkottu kiviä ja tämä voi olla sen aikaisia peruja.
 Olisikohan tästä pitänyt tulla tilan rajapyykki? Samanlaisia ainakin tiluksiltani löytyy.
Tervetuloa mukaan, uusi lukijani, Heidi H!