Mutta tällä erää, nyt todellakin sauna on valmis.
Ja kuuleman mukaan myöskin ihan kelpoisesti onnistunut. Happea tuolla riittää vaikka kuinka, kiitos rakolattian ja kertalämmitteisen kiukaan. Ei tarvitse pelätä, että saunaan pyörtyisi hapenpuutteessa. Siellä voi siis löylytellä uskomattoman pitkiäkin aikoja ja ainoa seuraus siitä on rentoutunut olo.
Tässä muumata kuvatus teille uskolliset lukijani. Ja toki myös teille, jotke ette uskollisia ole olleet, mutta kuitenkin joskus poikkeatte katselemassa.
Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Sarjamme saunan vaiheista päättyy toistaiseksi tähän.
Tolppalauteet. Ilman yhtäkään rautaosaa, ruuvia tai naulaa. |
Tähän kuvaan kiteytyy koko vernissatun puun idea: Kertaalleen käsitelty puu hylkii vettä paremmin, kuin mikään saunasuoja. Ja nehän ovat muovia ja tuhoavat puun altaan... |
Juku väitti tässä aiemmassa saunapostauksessani tekemääni saunajakkaraa pieneksi penkiksi... Siispä tein myös sellaisen, etteivät mene käyttötarkoitukset vahingossa sekaisin... ;) |
Hogfors Rapid Nro 20. Nimensä mukainen pieni, nopea ja tehokas puuhella, Tällä lämmähyttääpi saunakamarin hetkessä kuumaksi ja voipa sillä keitellä vaikka pannukahveetakin. |
Uudet sähkötkin saunaan piti toki tehä... Ja tyylin mukaan, kuinkas muutenkaan. |
Saunakamarin kalusteita. Vielä jokin pikkukiva vanha pellavapöytäliina tuohon ja sitten jokin savivati, jossa säilyttää tuluksia, ah! |
Palaan seuraavissa kirjoitelmissani muihin rakennuskohteisiin. Tai sitten johonkin muuhun aiheeseen. Mistä sitä etukäteen voi tietää, ennen kuin painaa nappia, jossa lukee "julkaise".
Oot sie taitava! Hieno tuli saunasta kalusteineen kaikkineen.
VastaaPoistaAiri
Kiitosta vaan!
PoistaKomeet on lauteet. Kestää painavammankin saunojan! ='D
VastaaPoistaTai vaikka useammankin... :D Kyllä tuonne 6 henkee varmaan saisi sopimaan samaan aikaan. Ovat isommat, kuin kuvasta käy ilmi.
PoistaTodella näppärän näköinen laitos! Erityispisteet lauteista: on muuten hyvää kokoa ja korkeutta! ;)
VastaaPoistaNo nii juu että hyvät on. Onhan ne. :)
PoistaOn se vaan komea sauna ja hienosti sisustettu. :)
VastaaPoistaKumarran tälle.
PoistaNiinhän sinulla on lauteet kuin kirkonpenkit!
VastaaPoistaTuluksia :D
Se on hyvä, että tyylistä pidetään kiinni.
Näin on. Hartaaseen tunnelmaan sopii hyvin kirveellä veistetyt kirkonpenkit.
PoistaTyyli, se on pääasia. :D
Kaunista :)
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaOn se kyllä hieno! Raittiin ilman tulo saunaan on ensiarvoisen tärkeää, että saunomisesta voi nauttia. Ei tarvi lähteä pois siksi, että tuntuu kun happi loppuis.
VastaaPoistaMeidän saunakamarissa on Porin Maija, joka on samaa kokoluokkaa tuon Högforsin kanssa. Oli kiva niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt ei enää voi käyttää kun on hormi tukossa. Saunan kiukaan hormi piti pelastaa tukkimalla toinen hormi, ja kolmannessa on pesinyt naakka jo useana vuonna.
Kiitos! Ja juuri noin, happee tarvitaan pitkissä löylyttelytuokioissa.
PoistaVeikkaan kyllä, että Porin Maija on paljon tätä kamiinaa isompi! Tätä kamiinaa nimittäin joutuu lämmittämään lähinnä timpurinkynän pätkiä muituttavilla oksilla. Mikään muu sinne ei sovi.
Huh, no nyt kuulostaa niin paloturvalliselta, että... Teillä varmasti käy nuohooja vuosittain jne... Ja korjatkaa ny hyvät ihmiset se piippu, ennen kuin sattuu mitään!
No piipun korjaaja just tukki sen hormin, samalla kun korjasi ja massasi sen saunan hormin. Nuohooja sen just käskikin korjata.
PoistaRapidin mittoja en tiedä, mutta meidän Maijassakin on tuollaiset korkeat jalat, kaksi levyä, tulipesä, uuni ja tuhkaluukku. Saattaa se vähän isompi olla, mutta ei semmonen mitä tulee, kun googlettaa Porin Maijaa. Mutta niin siinä uuninluukussa lukee.
Kävin huvikseen mittaamassa: l 70cm, k 75cm, s 50cm. Mutta ei se niin hirveen pieni ollu ku muistin...
PoistaAhaa... No mielestäni kuitenkin erikoinen tapa korjata, kun otetaan kokonaan pois käytöstä. Mutta pääasia, että toimii.
PoistaOnpas erikoinen Maija sitten! Äkkiä arvellen mun kammiinihella on paljon pienempi vielä noistakin mitoista. Taidanpa mittailla kans joku päivä sen ja laitan tänne, jos vain muistan!
Fogforsin mitat ovat leveys 60, syvyys 35 ja korkeus 72. Mitat senttimetreinä. Eli pienempi on, hyvin pieni itse asiassa.
PoistaKomia tuli. Otan mallia lauteistasi konsa niiden teon aika koittaa.
VastaaPoistaOta vain mallia. Tuo on mukaelma hämäläistyyppisestä lavo- lauteesta. Ja kai sellaista on ihan ympäri suomenkin käytetty? Sellaisessa voisi istuinlankku olla myös suoraan seinässä kiinni juuren mutkilla, itte halusin seinää suojellakseni nämä tolppalauteet, jotka ovat irti seinästä.
PoistaHienot lauteet kertakaikkiaan. Itsellä alkaa saunaremontti myös lähestymään loppuaan. Seuraavaksi olisi lauteiden vuoro, mutta vaikka kuinka olen päätäni raapinut niin en keksi kuinka ne olisi viisainta rakentaa, ettei puulattia laudejalkojen kohdalta heti happane. Miten itse toteutit asian?
VastaaPoistaKyselee löylyyn kaipaava Sohvi :)
Ei siellä välissä mitään ole. Ei ilmarakoa eikä mitään. Samalla tavalla jos ajattelee, niin noita lauteitahan ei olisi voinut tehdä puusta ilman rauraosia, jos epäilisi kaikkien rakojen, saumojen ja liitosten keräävän vettä ja lahoavan. Mietin tätä kyllä lauteita tehdessäni.
PoistaRatkaisin siis ongelman sillä, että saunaan jää jokaisen saunomiskerran jälkeen riittävästi jälkilämpöä, joka kuivattaa paikat. Toinen, mikä estää lattian lahoamisen on se, että se on viettävä ja lisäksi, alapuolelta täysin hengittävä ja tuulettuva.
Heippa. Ja iso kiitos tosiaan tästä sun blogista. Tuli lukastua läpi, kun ukkokulta mulle tämän vinkkasi.
VastaaPoistaEn muuten ole koskaan seurannut kenenkään blogia, mutta nyttenpä tuli vastaan sellainen, jota pitää ruveta ihan seuraamaan. :)
Sulla on vähän niinku samanlaisia ajatuksia ja elämäntapa kuin meilläkin. Meillä kanat juoksee tossa pihalla vapaana, haaveissa olis se oma työhevonen (aloitin ratsastuksen puoltoistavuotta sitten) ja villasika tai siis muutama olis ehkä jopa nyt lähitulevaisuudessa tulossa. Ja tästäpä päästään aiheeseen tai kysymykseen, jota mietin kun luin blogiasi. Eli eläimet on sulle rakkaita,niin kuin mulle, mutta ilmeisesti syöt kuitenkin lihaa (kuten mekin). Oletko miettinyt siis tässä eläinpuolessa, omavaraisuus taloudessa sitä että sulla olisi lihakarjaa omasta takaa? Mitä ajatuksia se sussa herättää...siis ihan utelen siksi, koska mussa se on ruvennut herättää entistä ristiriitaisempia ajatuksia sen jälkeen kun kanat tuli taloon.
Että sellasta. Oikein mukavaa loppukesää entiseltä kaupunkilaistytöltä, josta kehkeytyi melkoinen maalais"äijä". Ja sen ukolta, joka on syntyjään ihan "maalaisjuntti " kaikella rakkauvella. Ja siis pohjanmaalta nämä terveiset...tuulentuvan tilalta. :)
Moro ja kiitos! Toivottavasti viihdyt.
PoistaEläimet ovat mulle hyvin rakkaita. Jopa kaikki ne satunnaisesti työsuhteessa tapaamani yksilöt- luon niihin kaikkiin jonkinlaisen "suhteen". Osasta tulee hyvinkin tuttuja. Mutta karu totuus on se, että jokaisen niistä kohtalona on päätyä jonkun lautaselle- kenties juuri sinun.
Olen miettinyt, että minulla olisi lihaksi kasvatettavia eläimiä. Mutta siinä on yks broblem, ja se on se, että kiintyisin niihin ja kuka nyt kaverinsa söisi??
Sinällään pidän lihan syöntiä monellakin tapaa erittäin järkevänä ja lihan kasvatus tuo työtä suomeen (edellyttäen toki, että syömme suomalaista lihaa...). Samoin se tuo ravinteita varsinkin luomutiloille.
Sen sijaan tuomitsen alimpaan ja kuumimpaan helvettiin kaikki soijat sun muut riistokapitalistiporvariluonnonraiskaajayliakansallisetyritykset ja muutkin moiset hulluttelijat. Miksi syödä luontoa pilaavaa soijaa, kun on kotimaista lihaa? Ma ei ummarra.
On se suuri siunaus tuo sauna keksintönä täällä Pohjolan tuimissa tuulissa! Tuollaisen saunan rauhassa sielu lepää ja mieli virkistyy, kyllä se on pyhä hetki! Sinulla on niin paljon hienoja voimavaroja, olet siunattu ihminen.Toivotan sinulle siunattuja löylyjä!
VastaaPoistaKyllä. Saunan on niin hieno keksintö, tai oikeastaan se on mun mielestä kehityksen tulos, että ei ole toista sen vertaista. Ja noin monipuolista, voi vaikka sipuleita kuivata!
PoistaKiitos näistä. :)
Hieno on sauna! Miten nuo vernissatut lauteet.. onko hyvät käytössä? Itellä uudet kuusilankusta tehdyt lauteet, ja oon miettiny pitäisikö käsitellä jollain vai ei. Mielipiteitä, kiitos!
VastaaPoistaKyllä vernissattu laude on hyvä. Toimii. Hylkii niin vettä kuin likaakin, eikä ole tahmea edes kovissa löylyissä. Eikä polttava...
PoistaNii että suosittelen!
Kuusilaudetta en itse saunaan laittaisi, mutta sitä ei kai kysytty. Miksei sellaistakin voisi vernissata? Aivan hyvin se siinäkin toimii. Kuusen oksat vain ovat kovaa puuta, niihin ei imeydy vernissa, ja ne polttaa ihoa.
Kuusi on huokoista puumateriaalia, joten se likaantuu ja rasvaantuu käytössä. Ehkä vernissaisin myös kuusilauteet juuri sen vuoksi.
Kuusilankkuun oli tyydyttävä... mistäpä sitä rahaton ja metsätön haapalankkua saisi! Onneksi mitättömän pienet ja vähäiset on nuo oksankohdat eivätkä pellavaliinan alta ole polttaneet.
PoistaKokeilen tuota vernissausta. Jotenkin nuo uudenaikaiset saunavahat eivät ole innostaneet, vaikka muutoin sauna on moterni.
Hyvää jatkoa plökäämiselle! Näitä on ilo lueskella! (Ja jos pellavaliinaa sinne pukuhuoneeseen ei löytynyt, niin tämä muori voi etsiskellä kirstun pohjalta.)
Kokeile ihmeessä! Muista että puun on oltava kuivaa ja että vernissaa on syytä ohentaa puutärpätillä, eli pineenitärpätillä melko paljon.
PoistaKiitos vaan, kyllä mää taas kirjoittelen tätä plökiä, kunhan sille päälle satun. ;)
Ja kyllä minä mielelläni otan pellavaliinoja. Vanhat tekstiilit ovat yksi intohimoistani!