Mistä tämä kaikki hulluttelu on alkanut??

Tänään muistellaankin tosi vanhoja. Eli minua. Ja tarkkaan ottaen sitä, mistä tämä minun perinnerakentamisinnostukseni on lähtöisin. Mistä se on alkanut ja miksi. Mikä on ollut alkusysäyksenä perinnerakentamiselle, sen ideologialle ja rakennustavalle. Toisin, kuin tästä aloituksesta voisi päätellä, en nyt aio porata päähäni kolmatta silmää, jonka kautta jalot ajatukseni pääsevät valloilleen, vaan tarkoituksenani on esitellä paljolti kuvallisen ilmaisun kautta niitä rakennuskohteita, joita olen tehnyt ennen kuin minulla oli tätä Pientilaa. Teen tänään poikkeuksen, joita en tule tekemään montaa: kerron jotain siitä, mitä olen ollut ennen tänne tuloani ja mitä olen puuhastellut silloin.

No, rakennellut kaikkea, tietenkin...

Aivan totaalisena alkuna taisi olla jokin varhaislapsuuteni joulu, jolloin sain joululahjaksi sarjan työkaluja. Olisinko ollut vielä edes koulussa, tuskinpa. Olin ehkä viivivuotias. No niillä ja muutamalla muulla työkalulla tein sitten paikalliselta sahalta saamistani pintalaudoista ja rimanpätkistä pienen mökkerön. Kyllä, se oli mökkerö, ei niinkään maja. Aikanaan se katosi maailman tuuliin, mutta innostus jäi. Pysyvästi.

Tuon mökkerön jälkeen ryhdyin 12 vuotiaana askartelemaan jostain isäni työmaasta yli jääneistä pattinginpätkistä "hirsimökkiä" Tein sen siis salvostekniikalla. Tuo mökki on takuulla yksi suomen pienimmistä rakennuksista, mutta se on näihin päiviin asti palvellut koto-kotonani pikkulintujen jyvämakasiinina. Tuon rakennuksen pihan tein myös ensimmöisen peltoni, tai no, pikemminkin kasvimaan. Siis metsään...

Pikkuaittani, yksi lapsuuteni saavutuksista. Aloitin tekemään tätä ollessani 12 vuotias.

Pikkuaitassa on myös lasi-ikkuna.

 Tuon pikkuaitan rakentamisesta jäi jonkinasteinen palo salvosrakennetta kohtaan. Vaikka se ei varsinainen hirsirakennus vielä ollutkaan, niin se kuitenkin avasi näkemyksiä muun ohella pitkänurkkaisen sahanurkan maailmaan. Olin jo tuolloin lukenut valtavat määrät kirjallisuutta koskien suomalaista talonpoikaistaloa, perinne- ja hirsirakentamista sekä perinteistä pintakäsittelyä. Tuollaista intoa ja kokeilunhalua piti päästä hyödyntämään. Siispä kirves teräväksi ja metsään!

Olin ottanut sen viimeisen askeleen, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta tavallisten kunniallisten kansalaisten pariin. Olin ryhtynyt perinnerakentajaksi. Olin metsässä, minulla oli kirves, justeeri ja kuorimarauta. Eikä traktoria, vaan vetokapula ja veijerilenkki... Näillä välineillä isäni kanssa kaadoimme, karsimme ja kuorimme tukit. Osa niistä kannettiin metsästä olkapäällä, osa vedettiin perässä. mutta ne tuotiin ihmisvoimin pihaamme. Se oli fyysisesti kovaa työtä 13 vuotiaalle pojalle.

Noista tukeista sitten palhosin päät Bilnäsin veistokirveellä. Nurkkakiville alkoi nousta aavistuksen itäistä rakennusperinnettä omaava pitkänurkkaisena salvottu aittatyylinen rakennus. Varaus on umpinainen ja tilkkeenä on käytetty sammalta. Joka kannettiin metsästä säkillä, kuinkas muuten.

Perimmäisenä ajatuksena tässä rakennuksessä oli se, että teen siihen kaikki osat aivan itse. Ja niin tein. Taoin saranat, pultit, ikkunan haat, pielilautojen naulat. Kaikki itse. Tein jopa oven puukoppalukon avaimineen takomalla.

Rakennuksessa on tervattu lautakatto. Ja kuinka ollakkaan, myös terva piti olla itse tehtyä, siispä oli lähdettävä hakkuuaukealle kantojen nostoon ja valmistettava pieni tervatehdas.

Rakennus valmistui aikanaan vuonna 2001, enkä mielestäni ollut tuolloin kovinkaan vanha. Olin nimittäin 16 vuotias. En ehkä ollut kovinkaan tyypillinen "nykynuori"? Vai mitä mieltä olette?

Pieni hirsiaittani. 13 varvia hirsiä.

Aitassa on myös ikkunat, koska se on sisustettu mäkitupalaistyyliin.

Tekemäni ovi saranoineen. Saadakseni taottua nuo valtavat saranat,
oli niitä varten valmistettava kokonaan uusi, iso ahjo.

Ovi sisäpuolelta. Tätä ovea ei tehty ihan vartissa.
Tuo on käsin höylättyä lautaa...

Erääseen hirteen merkitsemi "tilannekatsaus".
Hirsi on siis veistetty paikalleen tuona päivänä.

Ja tuona päivänä veistin rakennuksen viimeisen hirren. Olin 16 vuotias.

Kirveellä veistämääni seinää ja nurkkaa.

Aitta sisältä. Juuresta rakennettu pöytä ja renginkaappi ovat tekemiäni.
Olen aina kerännyt vanhaa tavaraa, siispä sitä on myös tuolla.

Hieman nostalgiaa välillä.
Tässä teen riukuaitaa 14 vuotiaana....

...ja tässä olen salvoksella...

...tässä puolestaan on meneillään viimeisen pitkänseinän hirren sovittaminen paikoilleen.
Tellingit? Pöh, mitä ne ovat. (Jälkeenpäin ajatellen: tyhmyyttä tuollainen piittaamattomuus.)

Jossain vaiheessa ehdin tekemään myös tuollaisen tsasuonan hirsityöt. Varsinaisesti tämä on isäni projekti, mutta kirvestyöt ja vähän muutakin, kuten ovat ja takorautatyöt tein minä.

Tämä oli melko mielenkiintoinen veistettävä.
Itäisen, ortodoksisen perinteen mukainen tsasouna.
Hämeessä... 

Rakennus on hyvin omaleimainen ilmestys.

Tekemäni ovet ja saranat ja haka.
Ovessa on pintakäsittelynä tervan,
puutärpätin ja vernissan seos.

Lyijylasi-ikkunat sopivat hämmästyttävän hyvin tsasounan tunnelmaan.

Että semmottia...

Ehkä nyt ymmärrätte paremmin, miksi olen päätynyt hankkimaan vanhan hirsitalon ja kunnostamaan sen ääripuritaanisin menetelmin.

Vanhan saunan remontti etenee

Pieniä tilannekuvia vanhan saunan korjaamisen etenemisestä. Nyt vaiheena on se, että saunahuoneeseen ovat ilmestyneet lauteet. Niihin ei sitten tullut lainkaan selkänojaa... Työni nimittäin keskeytyi pahemman kerran siihen vaiheeseen, jossa olisi pitänyt ratkaista, laitanko selkänoja ja jos, niin minkälaisen ja ennen kaikkea: kuinka. Jos noin pienen asian miettimiseen menee kolmisen viikkoa, niin aattelin, että antaapi olla sitten. En laita selkänojaa ollenkaan!

Nyt saunan molemmat huoneet on myös jälkitilkitty pellavatilkkeellä. Samoin "patinoin" uudet korvaushirret muistuttamaan vanhaa, mustunutta savupirtin hirsiseinää siten, että tein vesipetsistä tarkasti alkuperäisen seinähirren sävyistä petsiä sekoittaen useaa eriväristä petsiä. Tätä seosta sitten sivelin seiniin. Tuli mielestäni ihan kelpoiset, nyt hirsien vaaleus ei pistä niin pahasti silmään.

Nyt myös "uusi" AK-47 kiuas ja vanha Högforsin hellakamiina on koeponnistettu! Veto hormeissa oli loistava ja molemmat tulisijatkin toimivat, kuten pitää. Piippujen muuraamiseen ei siis tarvita muuraria. Sen kuin itte muurailee vaan. Tekemällä oppii. Mutta kannattaa silti tutkailla vanhoja rakenteita ja erilaisia entisaikojen rakennusoppaita. Niissä on hyviä kikkoja mm. tiilien limitykseen välipohjan ja vesikaton kohdan paksunnosten tekoon.

Savu kohoaa piipusta pakkasaamussa. Kaunista. Sinistä.
Vuosien työni ja saunan eteen näkemäni vaiva on palkittu katsellessani tätä näkymää!

Ensimmäinen koelämmitys pönttökiukaassa.

Mikä lie Ukko siinäkin kuvassa lisäilee puita...
Jostain syystä sillä on aina haalarit päällään

Maalasin myös saunakamarin lattian. Maalina käytin Sateenkaarivärien vanhan ajan lakkamaalia. Olen havainnut, että tämä varsin pahalta haiseva (lue: hyvä tuote) maali on hyvää myös lattioissa. Olen aiemmin maalannut sillä myös vanhan pirttini lattian. Ensimmäisen kerroksen maalasin puutärpätillä ja vernissalla ohennetulla maalilla, ohensin maalia noin 30%. Toisen kerroksen ohensin enää noin 15%. Kolmannen kerroksen vetäsin ohentamattomalla maalilla. Kaikkiin kerroksiin laitoin sikkatiivia kuivikkeeksi, koska tähän aikaan ulkosalla maalatessa kuivuminen olisi muuten melko hidasta. Tosin, pidin lämpöpuhallinta koko ajan päällä ja ajoittain lämmitin saunakamaria myös kamiinalla.

Ovenkahva, tai -vedin. kuinka nyt vain. Takorautaa ja kavahöylällä ja puukolla veistettyä katajaa.

No nyt se ovikin on "jo" valmis...

Taoin viimein myös ovenkahvan, vai onko tuo vedin? Millä nimellä tuota pitänneekään kutsua, niin siinä se nyt kuitenkin on. Ulko-ovessa kun ei tähän asti ole ollut muuta kuin tuo haka, josta oven opn joutunut kiskomaan auki. Toimivaa kyllä, vaan ei kovin näppärää... Oven kahva on taottu kahdesta pukinsarviin päättyvästä lattaraudasta. jotka muodostavat silmukan puiselle kädensijalle. Kaikki rautaosat on öljymustattu ja jopa kiinnitysruuveihin taoin uudet kannat ja mustasin nekin. Kädensija on muotoiltu molemmistä päistään olakkeelliseksi, jotta se pysyy paikoillaan ilman ruuveja. Itse puuosa on katajaa ja se, kuten myös rautaosat on vernissattu lopuksi. Kädensija on puuta varsin yksinkertaisesta syystä: talvella metalliseen kahvaan jäätyisi käsi kiinni ja se ei ole järin miellyttävää...

Saunassahan pitää toki olla myös saunajakkara. Tässä tapauksessa se toimii myös lauteiden askelmana, koska en tehnyt lauteisiin rappusta. On paljon kätevämpää, että "rappunen" on irrotettavissa ja että sen voi siirtää pois tieltä. Tällöin lattiapinta-alaa jää pyykkipäivänä pulsaattoripesukoneelleni. Saunahuone kun on muuten melko ahtaan puoleinen... Joten pitää kikkailla tilan säästön nimissä!

Saunajakkara.

Etusyrjän jalat ovat tarkoituksella väkkärästä männynoksasta veistetyt. Tällä tavalla saadaan lisää vakautta jakkaraan.

Veistin myös vuosiluvun saunajakkaraan, jotta parin sadan vuoden päästä joku saa ihmetellä, että noinko ne vielä siihen aikaan tekivät käsityönä kaikki huonekalunsakin, olikohan niillä edes sähköö siellä.... ;)

Öljytystä saunahuoneen lattiasta, maalatusta saunakamarin lattiasta ja saunakamarin kalusteista, sekä valmiista tolppalauteista tulee juttua, kunhan saan aikaiseksi ottaa niistä kuvia!

Tervetuloo joukkohon, tekin uudet lukijani! Ja kiitos kaikille ahkerille seuraajilleni, ootte käyny ihmettelemässä plökiäni jo yli 31 000 kertaa! :D

Kengityskurssilaisena

Kävin viimevuoden keväänä ja tämänkin vuoden keväänä hevosen kengityskursseilla. Viimevuotinen oli maksullinen ja tämänkeväinen oli ilmainen. Olen pyrkinyt, kuten moni varmaan lieneekin jo huomannut, käymään erilaisia kursseja ja koulutuksia oman ammattitaitoni vahvistamiseksi ja toisaalta ihan siksi, koska nuo kurssit ovat olleen tavattoman mielenkiintoisia!

HÄMEENKYRÖ, OSARA 2014

Viimevuotinen kurssi oli Hämeenkyrön Osaran maatalousoppilaitoksella, jolla on hyvät tilan moisen kurssin järjestämiseksi, hevostaloutta kun siellä opetetaan ja talosta löytyy kaksikin hevostallia. Tämä kurssi järjestettiin uudessa tallissa. En ollut aiemmin käynyt Osaralla ja yllätyinkin paikan laajuudesta ja monipuolisuudesta. Hetken jopa ajattelein, että voisin aivan hyvin hakeutua myös Osaralle opiskelemaan Ahlmanin sijasta, mutta Osaralla ei kouluteta eläintenhoitajia! Joten lopputuloksen tiedättekin...

Kouluttajaksi oli saapunut Osaran tallimestarin lisäksi tunnettu paikallinen kengittäjä, Petri Myllymäki. Päivämme alkoi varsin vähäisellä teoriaosuudella, lieneekö Myllymäki pikemminkin käytännön, kuin teoriapuolen miehiä? ;) Kengittäjä näytti meille mallisuorituksen, jonka luvan saatuani taltioin. Tämän jälkeen hän osoitti sormella tallin perälle ja sanoi: Näytin mallisuorituksen. Tuolla on hevosia, tehkää perässä.

Tässä kuvasarja kengityksen työvaiheista. Kylmämuokkaamista ei ole kuvattu. Samoin purkuraudan käyttö, joka olisi ensimmäisenä kuvana, puuttuu.

Kengityksen purku, menillään kengän irroitus.

Säteen puhdistus.

Kavion vuolu lyömäveitsellä.
Tätä ennen käytetään kavioleikkuria,
mikäli kavio on kasvanut kovin pitkäksi.

Raspaus, jolla kavio tasataan suoraksi ja viimeistelymuotoillaan.

Uuden, kavion mukaisesti kylmäsovitetun kengän naulaus.

Naulaus aloitetaan aina varvasosasta.

Naulojen katkaisu. Katkaisu voidaan tehdä myös vasaralla
pyöräyttämällä, tai naulat voidaan katkaista vasta kavion ollessa maassa.

Kotkauksen kiristys.
Tätä työvaihetta ei Teivon kurssin "Manne" käyttänyt lainkaan.

Kavion viimeistely, terävien särmien poisto:
ettei jää lohkamille mahdollisuuksia.

Kaanteiden naputtelu kiinni kavioon. Valmis.

Tässä vaiheessa meille osoitettiin hummia ja ryhdyimme itse kengittämään...

Miiikää tämä on? Mitä tälle pitää tehdä? :D

Kengitys on eräänlainen akrobatian laji...

Naulata pitää, vaikka kuinka joutuu olemaan kippurassa ja kampauskin menee sekaisin...

No niin, mitäpä siinä sitten... Ei muuta kuin hakemaan "sopiva" humma (kaikki samanlaisia laiskoja ja pulleita suokkeja!). Sitten vaan kengityspakki vierelle ja ihmettelemään, että mitähän tässä ny oikeen pitikään tehrä ja kuinkas tää kenkitys ny purettiikaa...

Kyllähän se siitä sitten alkoi jo hahmottua ja kun tuli aika käydä alasimella kylmämuokkaamassa kenkää, sain erityistä kiitosta muokkaamistyöstäni. Olenhan kuitenkin takonut ihan pikkupojasta asti, joten alasin ja pajavasara oli minulle ennestään suht tuttuja kapineita...

Meillä oli kaksi päivää aikaa harjoitella kengityksen purkua ja uudelleen kengitystä, sekä kenkien kylmäsovitusta, joten alkukangeudet pääsivät unohtumaan ja toisena päivänä työ alkoi jo sujua, kun oli tullut kengitetyksi useampikin suokki.

Todella raskasta puuhaa ihan pystymettästä kengittäjäksi ryhtyneelle kaverille. Voin vakuuttaa, että jalkani olivat monta päivää arat hevosen alla kyykistelystä! Eikä siinä vielä kaikki, sillä nuo hummat olivat sikäli fiksua väkeä, että huomatessaan, että mitäs tässä kolmella jalalla tasapainoilemaan, kun voi samalla nojata tuohon kengittäjäukkoon. Joten nepä ihan järkijään nojautuivat melko suurellakin massalla minua vasten ja samalla väsyneet reiteni ja pohkeeni saivat kannatella vielä osaa hummankin painosta! Voitte vain kuvitella, kuinka raskasta se on!

Sain tuosta kurssista oikein kurssitodistuksenkin. Ehkä pystyn sillä osoittamaan jonkinlaisen osaamiseni, jos joskus tulee tarvetta kengittää hevonen, tai koululla opintoihin liittyen on tarpeen sellaista asiaa selvittää.

YLÖJÄRVI, TEIVO 2015

Kengittäjä ja ihmeen notkea ravuri!

Teivossa järjestivät Hämeen hevosjalostus Ry ja Mustad Suomi Oy yhteisen kengityskurssin. Kurssipaikkana oli Teivon ravikeskus, tarkemmin ilmaisten Teivonlinna ja ravitallit. Tämä kurssi oli maksuton, eikä se kestänytkään kuin muutaman tunnin. Toisin, kuin Hämeenkyrössä, tämä kurssi alkoi pitkäveteisellä ja uuvuttavalla teoriaosuudella, jossa samalla varsin avoimesti mainostettiin Mustad- tuotteita. Mutta tämä sallittakoon, koska kyseessä oli kuitenkin yrityksen sponsoroima koulutuspäivä. Kurssin vetäjänä oli "Manne", jonka oikea nimi jäi minulle täysin pimentoon... Joka tapauksessä kyseessä oli henkilö, joka oli ilmeisesti norjalaissyntyinen, asui ruotsissa ja puhui meille englantia! Arvatkaapa, saiko tuosta mongerruksesta mitään tolkkua? Minä, jolla ei ole "torieestin" ja vähäisen venäjänkielen taidon lisäksi muuta kielipäätä, olin aivan ihmeissäni! Millä ihmeellä voisin tajuta moista erikoiskieltä, joka kuulostaa hollannin ja jonkin tuntemattoman intiaanikielen sekasotkulta? Tyydyin siis tulkkauksen puutteessa ihmettelemään ravirataa kiertävän ravitytön ohjastamista...

Utelias humma ja kurssin vejäjä "Manne" joku.

Hyvin syötyämme painelimme tallille, jossa kohteenamme oli täysin erilaisia hevosia, kuin edellisvuonna: ravureita!

Raspaten... 

Jos olivatkin suokit laiskoja, pulleita ja rauhallisia, niin nämä nuoret lämppäriravurit olivat uteliaita, epäileväisiä, säpäköitä... Koko ajan liikkeessä. Arvelin, että tästäpä taitaakin tulla mielenkiintoista siltä osin, mutta... Nuo olivatkin paljon helpompia kengittää, kuin suokit! Ihan vain keveytensä vuoksi. Muuten ne toki häsläsivät omiaan koko ajan.

Itte kengitin kuikelon juoksijapojan!

Ulkomaankielinen selostus teki kurssista ajoittain täysin sietämätöntä ja jouduimmekin kurssilaisten kesken koko ajan kyselemään toisiltamme, että mitähän se nyt oikein sanoi ja tarkoitti... Onneksi saimme jonkinlaisen tulkkauksenkin lopulta, mutta ei kylläkään riittävää.

Kokonaisuutena voin kuitenkin kertoa, että molemmilla kursseilla kannatti käydä ja varmasti sain kartutettua taaskin omaa osaamistani niin kengityksen, kuin yleisen hevosmiestaidon parissa.

Takorautaa, takeita ja saunan ovi.

Toistasataa vuotta vanha saunani, josta olenkin jo muutamassa kirjoitelmassani kertoillut, on saanut oven. Päälle päin se on nyt kokonaan valmis, ainoastaan oven ja ovipielien viimeiset maalikerrokset puuttuvat. Samoin puuttuu oven kahva, kun en millään osaa päättää, laitanko puisen, vaiko takorautaisen, vaiko jonkin vanhan messinkisen... No, se on semmoista ja päättämättömyys viivästyttää työtä. Onneksi ei ole kiirettä, eikä paniikkia.

Tein siis saunaankin oven. Oviverstaani pyörii täydellä kapasiteelilla ja minulla onkin suuret paineet tuotannon tehostamiseksi. Kuluja on karsittava, mutta tuotantoa on tehostettava. Kuten isoissakin firmoissa on nyt muodissa. Joten aloitin YT- neuvottelut itseni lomauttamiseksi, kun olen niin pirun kovapalkkainen mies, ettei minun kannata pitää itseäni töissä. Siispä kun saan lomautettua itseni, siirrän Pientilan tuotannon Malesiaan, jossa iloiset lapsityöläiset alkavat tekemään ovia Pientilan tarpeisiin.

Tässä kuitenkin kuvia ja selostusta tästä tällä haavaa viimeisestä kotimaisesta Pientilan oviverstaan tuotteesta. Samaan tekstiin ymppäsin myös kuvia itse takomistani oven haoista. Jaa niin ja on siinä yksi kapine vielä tuohon niittylatoonikin, nimittäin saranatapin tukirauta. Niittyladon ovi kun on kiinni pitkillä saranoilla, jotka ovat puolestaan kiinni seinässä L- mallisilla saranatapeilla. Vain reilut sata vuotta tarvittiin siihen, että yksi noista tapeista alkoi heilumaan reijässään, joten tuin sen uudella raudalla... On se kans, kun eivät edes kahta sataa vuotta kestä!

Ovi paikoillaan. Samoin pielilaudat ja haat. 

No niin. Oven kimppuun siis. Ovi on lämpöeritetty paneeliovi, jonka ulkopuoli on pystylaudoitettu raamisahatusta tuuman vahvuisesta petäjälaudasta. joku sanoisi "lankusta", mutta mulle se on vielä lautaa. No, paksua lautaa kylläkin. Ja kun leveyskin on kahdeksan tuuman molemmin puolin, niin aika järeetähän se. Oveen ei tarvinnut kuin neljä lautaa. Aika kiva.

Runko.

Pellavaeriste, 50 mm.

Terva (=bitumi)paperointia ja kasituumasta lautaa.

Neljä lautaa per ovi.

Pohjamaalattuna...

Tavanomaisen rankarakenteisen oven rungon tein jälleen kerran pattingista reevalla jäyksistäen. Laitoin oveen tervapaperin tuulen- ja kosteudensuluksi, jonka jälkeen naputtelin sisäpuolen vaakapaneloinnin. Oveen tuli helmiponttipaneeli, joka on yksi suosikeistani. Sitä on vähän siellä sun täällä, niin seinissä, ovissa, kuin komerossakin.

Lämpöeristeeksi valitsin pellavan. Olen käyttänyt pellavaa hyvällä menestyksellä seinissä, joten tottapahan se toiminee myös oven eristeenä. Saunakamarihan on lämminlattiainen, kamiinalla lämmitettävä tila, jonka vintilläkin on purua kuutitolkulla. Ovi ei siis saisi valskata lämpöä ylettömiin.

Pellavan toisellekin puolelle laitoin tervapaperin. Yleensähän tuollaisia hampurilaisrakenteita pyritään välttämään, mutta koska en mitenkään voi säädellä maamme ilmasto- olosuhetita, niin en voi tietää, kumpi puoli ovea lopultakin on se kosteampi, tai kylmempi puoli. Pelasin siis tavallaan varman päälle. Aika näyttää, jos on näyttääkseen, toimiiko moinen rakenne.

Toisenkin tervapaperin päälle laitoin laudoituksen. Eli juurikin tuon jo yllä mainitsemani raamisahalaudan. Lopuksi häyläilin oven käsihöylällä tarvittavilta osin ja viimeistelin muutenkin. Ai niin ja teinhän minä siihen karminkin... Joten sovitin luonnollisesti osat toisiinsa ja sen lisäksi istutin saranat paikoilleen. Perus puusepän hommia. Tai entivanhaan sanottiin, että "läpitöitä". Lisäksi pohjamaalasin oven ja karmin ensimmäiseen kertaan, jälleen kerran noin 30% ohennetulla pellavaöljymaalilla.

Niin tosiaan, meinasin unohtaa: tein karminkin.

Sitten vaan karmia sovittamaan paikoilleen. Kiilailin karmin puukiiloilla alustavasti paikoilleen ja sitten ruuvasin sen perinteiseen tyyliin "reikäraudoilla" kiinni. Lopuksi tilkkasin pellavilla tilkerautaa ja visanuijaa apuna käyttäen karmin ja karapuun, sekä hirsien välisen raon umpeen.

Tommonen.

Tuohon sitten sovittelin vielä pielilaudat paikoilleen, jonka jälkeen sovitin nuo takorauta- osat paikalleen.

Ulkopuolen haka paikoillaan. On lukittavissa olevaa mallia.

Takeita, taonnaisia ja takorautaa. Vasemmalla ylhäällä niittyladon saranatapin tukirauta.

Ylempi on ulompi, alempi on sisempi. Eli sisäpuolinen haka ei ole lukittavissa...

Ja vielä kerran...

Sepäntöistä saatan tehdä joskus ihan omankin postauksen, mutta tässä tekstissä en suuremmin puutu taontaan työnä, tai työstömenetelmänä- se on oman kirjoituksensa arvoinen.

Oottekos kansalaiset huomanneet uuden sivuni, jossa kerron ihan ittestäni? Siellä saa vapaasti esittää kysymyksiä minulle ja toiveita plökin suhteen. Sinne siis!