Pientilan syyselämää

Metsään on tullut jo syys... Niin myös pientilalle. Tuuli hiljaa humisee, pöllöt puista putoilee. Ei kun... Siis lehdet puista putoilee! Sadonkorjuuaika on tältä vuodelta jo päättynyt. Samoin peltotyöt on nyt tehty- viimeisen ryytimaan ja rantasaran sain kynnettyä pari päivää sitten. Vältinkin jo pesin, enää täytyy vielä rasvata ja öljytä se. Perunat, porkkanat, heinät ja muut maan antimet ovat jo säilössä kukin omilla paikoillaan. Juurikkaista tuli yleisesti ottaen hyvä sato. Porkkanoista parhaiten kasvoi keltainen porkkana. Perunaa sain noin 15 leipomonlaatikollista. Olympia- perunalajike ei kasvanut tänäkään vuonna. En ole saanut siitä milloinkaan hyvää satoa, en edes siedettävää. Ovat myös rumia ja rupisia- samaan aikaan van gogh kasvoi hyvin ja kooltaan suureksi. En enää laita olympiaa maahan- siemenetkin taidan syöttää Ammulle!

Ainoa luonnontuote, jonka "satokausi" on vasta alkamassa, on kuha. Ja järvikala ylipäätään. Laitoin verkot erään kaverini kanssa järvelle. Meillä on jo vuosia ollut tapana kalastaa verkoilla keväin syksyin, eli silloin, kun kala liikkuu, mutta ei pilaannu verkkoihin. Tavallisin saalis on kuha, jota tulee useita joka käyntikerta. Lisäksi tulee taimenta, lohta ja madetta. Sekä lahnanparkkeja. Ja tietenkin myös rapuja- noita verkkomiehen painajaisia. Takertuvat verkkoihin ja sekottavat ne. Kalaa yleensä savustan halkaistuna ja yön yli suolattuna. Halkaistu kala savustuu paremmin, kuin kokonainen ja se kuivuu savustuksen aikana myös hyvin. Ja siksi se on myös hyvin säilyvää. Jonkin verran myös paistan fileitä voissa. Eli tämänkin syksyn ajan syön taas melkoisen omavaraisesti: juurikkaat omasta maasta ja kalat järvestä. Maito lehmästä ja kananmunat tästä läheltä.

Suppilovahveroita en ole muka ehtinyt vielä poimimaan, mutta onneksi niitä ehtii tällainen rauhallisenpikin kaveri vielä keräämään! Joka vuosi olen niitäkin keräillyt ja paistanut sipulin kera pannulla. Puolukassakin käyn joka vuosi, mutta ahkeruuteni parjanpoimintaa kohtaan vaihtelee selvästi. Toisinaan poimin marjoja ämpäreittäin, toisinaan vain jonkin verran. Tämän vuoden saalis on vaatimattomat 15 litraa. Vielä niitä kuitenkin tuossa lähimettässä olisi...

Syksyn saapuminen vaikuttaa myös kotitöihin. Ulkotöitä ei varsinaisesti ennen talven tuloa enää ole, seuraavaksi sitten lumityöt työllistävät jonkin verran, kun pitää omia teitä pitää auki traktorilla ja pihakin olisi kai hyvä kolata edes joskus. Mettätöitä teen pitkin syksyä ja talvea tasaisen epätaiseen tahtiin- viimeksi eilen. Pakkasilla halon myös yleensä isoimmat polttopuut. Olen joskus tehnyt myös halkoja. Pirtin uuniin ne eivät sentään sovi, sillä siinä on "vain" 80 senttimetriä pitkä tulisija. Mutta kun katkoo halon päästä saunaklavun, jää lopusta jäljelle hyvä pirttipuu- polttopuiden teko on siis suurta matemaattista tiedettä, eikö vain!

Ulkotöiden hiipuessa siirryn kattojen alle ja sisätöihin. Meneillään on vanhan saunan lattian teko. Sinne tulee puulattiat. Saunakamarin lattia on jo lankkujen naulausvaiheessa. Se on trossilattia, sillä saunakamarin puolella ei käytetä vettä, mutta se on kuitenkin lämmitettävä tila. Saunaan pitäisi tehdä myös ovi ja sen karmi...

Sisällä on seuraavana työvaiheena kuistin ikkunoiden karmien teko. Ikkunat ovat vanhat, kaksiosaiset ja kolmiruutuiset- eli kyseessä on siis kuusiruutuinen ikkuna. Nämäkin karmit teen keittiössä. Keittiö toimii ennen lopullista valmistumistaan puusepänverstaana. Kun saan nämä puusepänhommat tehtyä, siirryn keittiön kaakelointiin ja listoitukseen. Uusi puuhellanikin vaatii vielä peltihuuvan ylleen. Lopuksi sitten maalaan lattian. Muut työt olen tehnyt jo aiemmin. Keittiö sai pellavaisen lisäeristeen seiniin, oikaisukoolauksen, puolipaneloinnin ja pinkopahvituksen, katon pesun ja vernissauksen, uudet lattiarakenteet, sähköt, viemäröinnin, vesijohdon... Ja muuta sellaista pientä! Kerron tarkemmin asiasta vaikkapa vanhojenkin töiden osalta silloin, kun alan keittiöä taas tekemään.

Syksy on kaunista ja rauhallista aikaa. Nauttikaa hyvät ihmiset, sillä syksy on vain kerran vuodessa!

Tällaista voi olla vain syksyllä!

Sain kuvattua viimeinkin tuon mystisen, punaisen pienufon...

On se merkillistä, että taivas voi hehkua ties millä kaikilla väreillä.

Maalaismaisemaa.

Ammu löytää kuitenkin vielä syötävää- siinä on maatiasiverta joukossa.

Miksi aurinko nousee iloisena idästä? Osaako joku vastata?

Hehkuvan punakeltaista. Taas ihan erilainen väri.

Hiljainen on kylätie. Ja taas ihan erilainen värimaailma.

Järvi on jo jäätymässä- se kävi kerran jo kokonaan jäässä.
Ei ihme, että alkaa jo uidessa hieman paleltaa!

Sinne jäivät.

Ammulle maistuu syksy!

Antimaterialistinen varustebloggaus

Tänään kirjoitan aiheesta, joka tässä materialistisessa maailmassamme on sitä vastavirtaa, sitä kelkasta pudonnoiden ja pudotettujen purnaukseksi leimattua jaanaamista. Se on sitä höpinää, jota ei kuule ostoskeskusten käytävillä, eikä sitä kuule kauppojen kassoilla. Sitä kuulee harvoin ja vain todella rohkeat uskaltavat sanoa sen ääneen. Vielä harvempi kehtaa sellaiseksi julistautua.

Se sana on antimaterialismi.

Minä olen antimaterialisti.

Ja olen usein leimautunut sen vuoksi- milloin miksikin. Hipiksi, kommunistiksi... Riippuu suuresti leimaajan omista henkilökohtaisista elämänarvoista. On kuitenkin hienoa huomata, että maailmassa on joitain muitakin "tärähtäneitä", jotka eivät kulje materialististen markkinavoimien eturintamassa.

Mielestäni suuri määrä erilaisia uusia tarvikkeita, vaatteita, tai varusteita ei tee elämääni yhtään sen onnellisemmaksi, vaikka ostelisin mitä kaikkea hilua ja kampetta. Tarvitsen ylipäätään hyvin vähän mitään sälää elämässäni. Mitä se merkkivaatteen logo siinä resun paidan hihassa nyt sitten lopultakaan merkitsee? Kertooko se tosiaan jotain siitä, kuinka hyvä, tai huono ihminen sitä kantaa? Pöh, sanon minä. Ei kerro. Se kertoo ainoastaan sen, että paitaa kantaa henkilö, joka kuvittelee logolla olevan jokin statusarvo ja että häntä sen vuoksi katsottaisiin ylöspäin. Hah, nauran hiljaa mielessäni moiselle keikarille.

Ostan vaatteita erittäin harvoin. Viimeksi ostin koulua varten työtakin! Mutta silloin kun ostan, ostan sellaisia vaatteita, joiden uskon, tai ainakin toivon kestävän minulla vuosia. Ostan yleensä laadukkaita kotimaisia vaatteita ja jalkineita, mutta käytän niitä jopa vuosikymmeniä. Tällöin uuden ja ehkä hintavammankin vaatteen hinta jakautuu käyttövuosia kohden tasaisesti ja kalliskaan vaate ei ole kallis, kun sitä vertaa siihen, että joutuisi ostamaan halvan vaatteen vuosittain.

Luonnollisesti olen hankkinut myös kirppareilta tavaraa ja vaatteita. Siis silloin harvoin, kun nyt ylipäätään mitään ostan. Sieltä saa edullisesti kampetta, joka toisinaan on myös ihan laadukastakin. Osa kestosuosikkivaatteistani on hankittu kirppiksiltä. Samoin kotini antiikkihuonekalut ovat osin ostettu noista paikoista. Ovat kestäneet jo toista sataa vuotta jossain toisaalla, joten eivätköhän ne minullakin vielä saman verran kestäne...

Telvisioakaan en enää aikoihin ole katsellut. Sieltä tulee vain pelkkää amerikaanojen tusinasarjoja. Missä on laatu? Missä ovat ne ohjelmat, joista maatalouslomittajana ja opiskelijana maksan Yle- veroa?

Rahakaan ei tee onnelliseksi. Minulla on sitä aina ollut, milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta milloinkaan sen määrä ei ole vaikuttanut onnellisuuteni tasoon. Siihen ovat vaikuttaneet tavallisesti vain ne asiat, jotka eivät maksa mitään, tai niitä ei ainakaan voi rahalla ostaa. Raha tuo toki turvallisuuden tunnetta ja varmuutta elämään, mutta enemmän varmuudentunnetta saan siitä, kun menen kellariini ja totean, että minulla on perunoita taas seuraavaksi vuodeksi vaikka jonkun muunkin syötäväksi asti. Samoin turvallisuudentunnetta tuo monen vuoden klapupinot. Noh, jonkinlaista materialismiahan sekin on, että en anna itseni ihan tuulen mukana ajelehtia ja kerään varastoja. Mutta materiaalia materiaalin vuoksi- ei, ei. Sitä en kaipaa juurikaan. Mitä nyt pientilalla toki kaikenlaista työkalua tietysti tarvitaan. Mutta älypuhelimet, tabletit ja soittimet. Täh? En käytä.

Kaikkea ei saa rahalla. Kuvassa monia sellaisia asioita. Löydätkö yhtäkään?

Koska tämä kirjoitus on antimaterialistinen varustebloggaus, kerron, mitä kaikkea jätin tänään ostamatta!! Tässäpä näitä: En ostanut tänään kanilleni uutta Fleksiä tai valjaita, joita sitten blogissani esittelisin kaikille ja tekisin niistä testiä. En ostanut uutta televisiota, sillä mitäs minä sillä muka tekisin? Vanhakin pölyttyy vintissä. En käynyt siinä kaupassa, jossa sänkipartaiset miehet kävelevät paidan ylin nappi auki. Minulla on jo paita, jonka ylin nappi on auki- se itse asiassa on pudonnut johonkin. En ostanut edes uutta karvalakkia, sillä vanha karvalakkini palvelee takuulla vielä vuosia, vuosia.

Sen sijaan kävin hakemassa navetasta lypsylämmintä maitoa, jonka hankkimiseen ei tarvinnut käyttää valuuttaa. Söin tänään itse valmistamaani ruokaa. Nostin lantut, jotka kasvoivat tänä vuonna hyvin. Ajoin traktorilla rankaa liiterilleni, jotta minulla on parinkin vuoden päästä talvisin mahdollisuus lämmittää pirttiäni. Katselin pikkulintujen touhuja auringonkukkapellolla.

Tämä on elämä, jonka olen aina halunnut ja jossa olen onnellinen.

Myös lakastuva luonto on kaunis. Oletteko huomanneet, kuinka hienoja
geometrisiä muotoja auriongonkukan siementen asettelussa luonto onkaan laatinut?

Ruakaa piäntilam meininkillä

Tänääm mää teenki iha erilaise kirjotukse, kum mitä mää ole yleesä tehny. Tämääm mää kirjoittele ruua teosta! Vetäsenpäs yhteem menoo iha omalla äirinkiälelläni, toivotaa ny sentäs, että eres joku hokaa, mitä mää oikee koita selittää! Tää Pirkammaa seurum kiäli ov vähä semmmonev vähemmistökiäli, jolle tars saara virallise kiäle asema. Ei meinaa ny juur viä löyry tosta kuukle käännyttäjästä oikeeta käännöstä. Mutta koittaakas ny kuiteski pysytellä kärryillä, taikka reessä!

Ni. Mulla oli nälkä.  Mää tei ruakaa. Enste mää aatteli, että eihät tää mikää ruakaloki oo. Noo, sitte lukasi ton omal lokini otsikov, vai mikä toi ny o. Siinähä lukee iha selkeesti, että "elämää pientilalla..." No ni. Syämine liittyy varsi vahvasti elämää, myäs täälä piäntilalla tars syärä aina välillä.

Mää kerro teille jokusella lauseella muutama kuva kans, kuinka tehrää ravittevaa ja monipualista uuniruakaa raskasta ulkotyätä tekeville piäntilallisille. Jaksaa sitte tehrä muutaki, ku istua kirjottelemassa lokia. Resettiä saa ihav vapaasti lainata, kuhav vaa muistaa mainita, mistä tää ohje om peräsi. Tää on nääs mun oman pähkäilyni tuate, tää resetti meinaa.

Jaha. Enste mennää ryytimalle. Otetaa siältä jokusia itte kasvatettuja keltasia porkkanoita. Saa olla muunkiv värisii, iha sama. Samote otetaa jokune punanejuuri. Ei montaa, parikir riittää. Sitte vaa pernamaalle ja semmone viis- taikka kuus isoo pernaa mukaa. Piänempiä enempi. Ja sipulaa kans! Ellei oo sitte jo niitä aiemmi nostanu, sitte ne löytyy jostai jemmasta vissii.

Noni. Pestää ne juurekset summuut pihalla satevvetellä, ku keittiö on kerta keske eikä oo juaksevaa vettäkää, saatikka viämäriä. Viärää pestyt ruaka- aineet sisälle kamarii, jossa o väliaikane keittiö. Otataa joku vuaka, mihkä eres jotenki sopis noi kaikki pernat summuut. Voirellaa se hyvi ja heitetään jokune voinököne pohjallekki mauks.

Emmeet. Ainaskim melke.

Aika nuukasti ov voita. Laita sää enempi.

Ruvetaa laittaa pitkittäi siivutettuja pernoja ja porkkanoita vuakaa hianosti asetelle. Siihep pääle jotai lihasiivua, jos sattuu löytyy. Ei oo pakko, hyvää tulee ilmanki ja sopii kasvinsyäjillekki. Tohov vaa sitte punasetjuurikkaat päälle, nii tulee hyvä maku.

Laitappas noita tollai kerroksittai.

Lihak kans, jos tykkää.

Punasta joukkoo.

Kattootaa ny viä kuiteski tonne kaappii, jos siällä olis jotaim muutaki emmettä. Ja oha siä yleesä, nykki oli Mummu kasvattamia tomaattiaki. No niitä kans joukkoo ja sipulaa päälle. Saa laittaa paljo. Myäs valkosipulaa vois laittaa, mutta ny ei huvittanu...

Laita kaikki lopukki, mitä siältä kaapista nys sitte löytyyki.

Päälle aitoo Oltermanni- pakotejuustoo suaraa meijeriltä tilattuna. Tossaha o rasvaa iha hyvi, 55 rossaa, jote saa laittaa palijo, ettei ihav valla katoo sulaessaa. Heitetää jokune pippuri joukkoo ja siihe valkostapippuria ja paprikaa jauhona. Ketsuppiaki voi laittaa ja siirappia, makee sopii hyvi vastapainoks sualaselle ja pippuriselle. Nii, se suala kannattaa muistaa kans heittää joukkoo. Ja kaikem päälle viä jotai ruakakermaa ja vettäki, muute kuivuu ja palaa. Ja se ei oo kivaa. Voi laittaa munamaitooki ruakakerma tilalle, kuika vaa.

Juustoo reilusti. Sopii hyvi.

Sittev vaa uunii. Saa olla viä hiillostaki ja pellik kii. Ei siihe häkää kukaa oikeesti oo kuiteskaa kuallu, menee vaa lämpöö harakoille ja millekkä liä lepakoille. Uunissa tars olla semmone lämpö, että o poltettu yks iso pesälline hyvää, isoo koivua. Annetaa olla usiampi tunti, vaikka jotai kolmesta viitee. Hiljaa hyvää tulee, meinaa ruakaa nääs. En tiä, pääteekö toi mihkää muuhu asiaa.

Uuniiv vaa! Näyttääki hauskasti mansikkapirtelöltä, kup punanejuuri värjäs liäme.

Sitte, ku nälkä o riittäväv paha, voi kaivella jostai hanskat, taikka patalaput ja napata vuaka uunista. Se on ny valmista varmaaki. Jos ei oo, syä raakana ja laita loppu uunii takas.

Tämmöstä siitä nys sitte noilla ohjeilla pitäs tulla. Pikkuse, ku kuari tummuu, nii se ov valmista. Yleesä...

Tollaviisiin sää saat ruakaa moneks päivää, ellet oo kaamee ahmatti, tai oo iha hirvee syäjäjoukkio siä kotonas. Tossa uunilootassa om meinaa paljo ravinnetta, ei tuu nälkä hetkee sen syätyäs. Jaksaa mennä vaikka mettähommii ja sej jälkeen laukkaamaa heposella pitkim mettäteitä. Ainoot ostetut ruaka- aineet o se ruakakerma ja lihasiivut. Niij ja mausteek kans. Kaikki muu o iha omaa tuatosta Piäntilan Ukon piäntilalta. Tää o sitä piäntilan slovootiia, vai mitä se hiras ruaka ny o?

Koittakaas tota joutessanne. Ja kertokaas sitte, maistuko!!

Niij ja tervettuloo vaa uus lukijaki, Koivurinteen Akka! Hyvää ruakahaluva!

Peltotöissä

Pientilalla on pienet pellot ja kasvimaat. Mutta olivatpa pellot kuinka pieniä tahansa, tulee ne pitää kunnossa. En käytä, tai en ainakaan vielä ole käyttänyt kemiallista rikkakasvientorjuntaa, eli niin sanottua kasvinsuojelua. Olen suosinut avokesannointia ja maan muokkaamista äestämällä aina poutajaksojen ja erityisesti hellejaksojen aikana. Tuolla konstin olen saanut varsinkin yksivuotisten rikkojen määrän kuriin, kun aina kasvunsa aloittaneet taimet muokkaan maahan. Pintaan tulee samalla uusia siemeniä, jotka itävät ja taas muokataan maahan. Tällä tavoin saan maan siemenpankissa olevat rikkojen siemenet vähenemään.

Sen sijaan monivuotiset rikat, erityisesti pelto- ohdake, leskenlehti ja kortteet ovat osoittautuneet erityisen sitkeiksi kavereiksi. Nekin ovat pääosin vähentyneet, mutta jostain syystä pelto-ohdake näyttää pikemminkin runsastuneen, mutta yksittäiset kasvit ovat pienentyneet kooltaan. Veikkaan syyksi juurien pätkiintymistä rullaavalla, hankmo tyyppisellä Sampo- äkeellä muokatun juurakon pätkintyessä useaksi pienemmäksi pätkäksi. Ilmeisesti nuo pätkät jatkavat elämäänsä omina yksilöinä.

Tässä avokesanto alkukesällä. Etuoikealla harmillista pelto-ohdakekasvustoa.

Tässä pari päivää sitten välttäsin (vältätä: fältätä, kyntää, aurata. Muokata maa kääntäen kasvimassa maan sisään) "ison saran", jonka raivasin auki ensimmäisenä peltosarkana jo pari- kolme vuotta sitten. Tuosta maasta olen nyt pari satoa ja kiskonut, mutta viime vuonna peruna suorastaan hautautui rikkakasvimassan sisään. Oli melkoisen hankalaa nostaa "pottuvillellä", eli heittopyöräkoneella... Joten, päätin avokesannoida maan. Olin jo aiemmin kokeillut menetelmää rantasarkaan, joka nyt kasvaa aiemmin blogissani kertomia auringonkukkia ja muita erikoisuuksia. Menetelmä toimii, joten jatkoin sitä tälläkin saralla

Avokesanto mäenrinteessä yksivuotisten rikkojen vallassa.
Tämän jälkeen äestin maan.

Äestin maan Sampo-äkeellä kesän mittaan noin 5-6 kertaa. Ainoana ongelmana pidin sitä, että maan pinnan mururakenne hienoni liiaksikin. Mutta sen vastapuolena: maa oli helppo muotoilla sivukaltevaksi ja täyttää painaumia perälevyllä. Kaikessa on aina kaksi puolta...

Koska on ollut hyviä poutia ja maa oli suht kuivaa, olematta silti läpikuivaa, on ollut hyvät olosuhteen maan kyntämiselle. Niinpä koulussa käsiteltävänäkin olleen maatalouden vuosikierron tueksi välttäsin omankin peltoni. Kalustona minulla on takuuvarmaa 60-luvun tekniikkaa. Joka toimii, toimii, toimii... Aina vaan. Ja on helppoa pitää kunnossa. Ja ehkä tärkeinpänä: se on kooltaan ja talouspolitiikaltaan sopivaa pientillallekin.

Kalustoa: traktorina Ford Major 4000, kyntöaurana Sampo 2x13" ja
Peltorin radiosuojaimet!

Kynnin kyisen pellon...

Vanhaan Sampo- välttiini ei löydy vantaita enää mistään. Irtokärkiä näissä ei
alunperin ole edes ollut. Tähän askartelin Kvernelandin kärjet. Ovat käännettävät ja
ruuvikiinnitteiset. Saan sitten eläkkeellä ne ensimmäisen kerran kääntää... :D

Kesän keltaiset kukat ja kohmeinen kaveri

Tässä kuvapostaus, kun hiljakkoin kävin veneretkellä ja samalla reissulla otin pari- kolme vaatimatonta kuvaa... Kuvat on otettu melko pian auringonnousun jälkeen ja siksi niissä on hieman loppukesälle tyypillistä kalvakkaa valoa, mutta jätin kuvat silti käsittelemättä, kuten aina. :D

Auringonkukat kilpailevat verisesti aamuauringosta ja
polkevat jalkoihinsa pienenpänsä.
 Luonnossako muka tasa- arvo?

Tässä nyt sitten se kohmeinen kaveri!

Omaa kauraa vielä hieman vihreänä.

Kylvin myös tattaria, tuota mainiota "muinaisviljaa",
jota tosin vennäänmaalla ihan hyvinkin suuria määriä
viljellään. Miksi suomessa niin vähän??

Pientilalla ei ole niin kovin tarpeen miettiä aina jonkin asian tuotto- odotuksia, tai asioiden ns. "järkevyyttä" (mitä se on?? :o ). Siispä tein keväällä kokeen, jossa kylvin rantapellolle auringonkukkaa suoraan linnunsiemensäkistä, sertifioitua kauraa ja tattaria. Lisäksi istutin vähän sipulia. Lannoitteena nurmen Y1 ja lehmänpatteripaskaa kera turpeen. Lisäksi kalkkia 175 kiloa. Sipuli ei kasvanut lainkaan, mutta kaikki muu hyvinkin! Tuo auringonkukka on kyllä mielenkintoinen kasvi: voi kylvää harvaan, mutta silti (ja oikeastaan juuri harvuuden ansiosta) se kasvaa hienosti ja on tuottoisakin. Kai?

"Aurinko kultaa nurmen nukkaa, lumpeen kukkaa,
puuta ja tukkaa..." Tässä tosin ulpukka.

Maisemia järvenlahdelta ja linssilude...

Kuunnellako eteen, vai sivulle?

Pientilan Ukon kotomäkeä.

Rantakoivun alla. Luhtaniittyä, nimittäin.

Aammujaa. Yksi vahtii, muut syövät. Näppärettä.

Kauraa. Paljon. Tosi paljon. Saisi monta lyhdettä ulkotipuille!

Lisää ammuja. Ovatko nuo sivummalla olevat erakkoja?

Hyviä tekosyitä, joilla jättää mustaherukat poimimatta.

Pidän mustaherukkamehusta. Ai jai, kuinka hyvää se onkaan vaikkapa metsätöissä janojuomana. Ja talvella, ennen saunomaan menoa juotuna. Mutta. En pidä noiden marjojen poiminnasta! En ajattele, että marjanpoiminta ei sovi miehille, en ajattele, että mies ei ole mies, jos on marjanpoimija. Minä olen sekä mies, että marjanpoimija, mutta en pidä herukoiden poimimisesta. Niinpä olenkin päivä päivältä onnistunut lykkäämään niiden poimintaa aina eteenpäin, kun olen hyvin analyyttisesti perustellut itselleni, että ei, ei  minun tänään kannata niitä ryhtyä poimimaan...

Tässä muutamia hyviä tekosyitä, joita kannattaa hyödyntää vähemmän kiinnostavien asioiden lykkäämisessä tulevaisuuteen:
-Tänään ei sada. Voin tehdä muutakin.
-Tänään sataa. Voin tehdä muutakin.
-En ole mistään niin kipeä, ettenkö voisi tehdä raskaanpiakin töitä. Poimii ne marjat sitten, kun on polvi kipeä..
-Jos poimin marjat, mitä rastaat ja ampiaset sitten syövät?
-Ehkä joku muu poimii ne, jos en itse poimi.
-Huomenna on aikaa. Tänään ei ole.
-(huomenna:) Tänään ei ole aikaa. Poimin huomenna.

Tänään olen käyttänyt kaikki nuo tekosyyni loppuun.

Olen poiminut ne mustaherukat!

(Kannatan ehdottomasti marjojen, sienien ja kaikenlaisten luonnontuotteiden keräilyä ravinnoksi! Puolukoitakin olen kerännyt monia kymmeniä litroja vuosittain.)