Heinätöitä ja rehuhommia

Meillähän on ammuja. Nehän syö heinää. Joten, teimme heinää!

Pientilalla on melko vähän omaa peltoa. Se riittää osittain yhden kuivaheinäsadon tuottamiseen, jonka jälkeen pellot jäävät laitumeksi. Säilörehua ei korjata lainkaan näiltä pelloilta. tähän asti olen ostanut paaleissa rehua jostain muualta, raahannut sitä Nivan perässä jopa 60 kilometrin päästä. No, sehän ei ehkö ole järin viksua...

Tänä vuonna asia kääntyi. Tein elokuulla säilöheinää noin 4 hehtaarin alalta ja paaleja tuli 38 kappaletta. Se on paljon, sillä laskennallinen tarve on noin 16 paalia. Tiijä sitte, mitä tuolla lopulla tekee? Pitänneekö ostaa lisää lehmiä? :D

Heinääkin teimme Punasaapaisen Naisen kanssa muutamallakin tavalla. Irtoheinää kuitenkin, koska meillä ei ole paalaajaa. Heinäkuulla oli tasan 4 heinäpoutapäivää ja jokaisen tarvitsimme saadaksemme kuivaa heinää. Niitin sormipalkkikoneella kotopellot, jonka jälkeen karhotin ja pöyhin niitä ketjuharavalla monta kertaa, jotta ne kuivuisivat. Korkea karhohan kuivattaa heinän parhaiten, ei niinkään maassa makuuttaminen. Kuivuttuaan ne kuljetettiin perivenäläiseen tapaan Lada Niva- maastoautolla, jonka perään oli laitettu vanha traktorin jousittamaton puulaitakärry. Siihen mätkimme heinät suoraan karholta heinähangoilla, sitten ajoimme ne Nivalla ladolle, taas heinähangolla latoon ja suolaa päälle. Poutia tänä suvena oli heikosti, kun saimme viimeisen kuorman latoon, alkoi jo sataa.

Niittoa sormipalkkiniittokoneella ja Ford nelitonnisella.

Karhotusta ketjuharavalla.

Isäntä itte ja Nivan heinäkuorma.

Siinä menevät, latoon.

Täyttä alkas olee, vaikka eipä oo enempiä heiniä pellolakaa.

Teimme myös viikatteella kaadettua heinää elokuun alun poutajaksolla. Ne heinät eivät mitään konetta nähneet, koska ne haravoitiin käsin heinäharavalla, kuivatettiin seipäällä ja kärrättiin latoon kottareilla- kokonainen seiväs kerrallaan.

Mettämoision heinäseipäät. Muistattehan raivaamani Mettämoision?
Sen, joka esiintyy vaikkapa Korvenraivaaja- plökkäyksessä.

Säilöheinää tein tosiaan paljon. Ostin kesällä uuden niittokoneenkin, tietämättömänä siitä, että sellaista tarvitsen jo tänä kesänä- ehkö jokin etiänen, kenties? Tällä kertaa hankin lieriöniittokoneen. Tympiinnyin totaalisesti sormipalkkikoneen konstailuihin- se kun tukkeutuu hyvässä viljelynurmessa eikä työ suju. Lieriökone ei tukkeudu!

Zetor 7045 ja Argow- lieriöniittokone tositoimissa.

Apila-heinä seosnurmea. Karhotettuna. Paljon. Tämön hyvää ammuille!

Rakkorilla sitten pitkät illat vielä töiden jälkeenkin niittelin peltoja ja haravoin ja karhotin niitä. Melko raskasta hommaa, kun ensin käy kahdesti töissä jonkun muun navetalla ja päivätauon ja illan aikana koittaa sitten tehdä vielä omat heinät siinä ohessa. No, niinhän sitä sanottiin jo torppariaikaan, että "kuu on torpparin aurinko". Todellakin, yhdyn tähän sanontaan , olen samaa mieltä. Palkkatyö haittaa harrastuksia...

Paalaajaksi jouduin ottamaan urakoitsijan, paalaajaa kun ei itsellä ole, eikä kai tulekaan. Urakoitsija sitten tuli illalla kymmenen aikaan niitä paalaamaan, koska -kappas kummaa- seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta. Urakoitsija saikin kaikki heinät paalattua ennen sadetta, huh, onneksi.

Tässä mukana neljä Punasaapaisen Naisen juontamaa, ohjaamaa ja kuvaamaa dokumenttia heinänteosta kesältä 2017. Antoisaa elokuvailtaa!

Seihtemen pykälän huaste

No nii! Sain tämän haasteen Keskeneräiseltä. En ole eläissäni mihinkään haasteeseen vastannut, en edes haastemiehen haasteisiin. Sen sijaan haastan toisinaan ihan puuta heinää, mutta onneksi yleensä vain ihan mitä sattuu.

Mutta astiaan...

Jos joku keksii, miten ystäväni Kääpänen liittyy haasteeseen, niin aika viksu o!

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?

Hehe! No juu, kodin hengetärhän se tässä kirjoittelee! Tai no, miksi ei niinkin... Veikkaan vahvasti, että kysymyksen asettelulla on ajateltu, että bloggarit ovat naisia. Sanokaa, jos olen oikeassa. Tietysti voisi pohtia, onko tuo nimike liian sukupuolistava ja loukkaako se sukupuolten välistä tasa- arvoa. Kutsunkin siis itseäni pikemminkin androgyynisti keittiön hengehenkilöksi. 

Ja se bravuuriruoka... Njaa, oliskohan se vaikka savukuha, tai sitten jokin lukuisista slaavilaistyyppisistä uuniruoistani? Vastaan kuitenkin: keitetyt kananmunat, jotka on haettu läheiseltä pienkanalalta.

Esimerkki suosimastani slaavilaistyyppisestä uuniruokaperinteestä.

2. Mitä harrastat (Muuta kuin bloggaamista)?

Harrastan? En minä harrasta. Minä elän. Ja se tarkoittaa, että kaikki asiat, joita teen, tai suoritan, kuuluvat elämääni ja tarkemmin sanoen elämäntapaani. En minä harrasta perunanviljelyä, minä kasvatan niitä pysyäkseni hengissä seuraavaan vuoteen. En minä harrasta perinnerakentamista, se on osa minua, en voi olla korjaamatta nurkkia. Perinteiseen tyyliin, ilman muuta! Muun ohella elämäntapaani kuuluu kalastus, puutarhanhoito, metsätyöt, eläimet, opiskelu eläintenhoitajaksi, työssäkäynti lomittajana, lukeminen (joskin nykyään lähinnä koulukirjoja), vanhat koneet ja masiinat ylipäätään, huonekalujen entisöinti, sepäntyöt, puusepäntyöt... Noh, monenlaista siis!

Ja muuten: en harrasta bloggaamista. Nih! :D

Elämäntapaani kuuluu muun ohella koneiden korjaaminen. En harrasta sitä!

3. Unelma- ammattisi lapsena? Miten haaveillesi kävi?

Jaa-a. Lapsena... Täytyy myöntää, että en ole koskaan ajatellut unelma- ammatteja, mutta sen sijaan olen halunnut rallikuskiksi. En muista, olisinko halunnut tehdä sitä työkseni... Sen sijaan nuorena ajattelin ryhtyväni eräoppaaksi. Sitten tajusin, että joutuisin opastamaan kaupunkilaisia ja ties ketä tekemään metsään nuotion ja hiihtämään umpihangessa ja kaikessa muussakin päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Joten menin metetallialalle. Unelmani tällä hetkellä on elämä, jota elän ja työ, jota teen. Eläimet!!

Mmmmuuh!

4. Sisustuksesi kulmakivet- värit, materiaali, tyyli vai joku muu?

Talonpoikaisuus ja jugend. Kirveellä veistetty ja tummaksi petsattu. Muotopuoli ja symmetria.
Väreistä voisin sanoa, että kaikki muut, paitsi sisustuslehtien musta- valkoinen värimaailma (ja elämä). Käytän värejä ja maaleja mielelläni. Paljas puu on outoa minulle ja niin se oli talonpoikaistaloissakin outoa. Siispä maalaan. Ainoastaan pirttini seinät ovat yhäkin mustat savupirtin seinät ja sellaiset saavat ollakin niin kauan, kuin minä saan asiaan vaikuttaa.

Sisustukseni kulmakivet: ikivanha ja itte korjattu.

5. Millainen on musiikkimakusi? Onko sinulla lempiartistia?

Ha! Olenko minä joku teinipoika? :D Vastaan, että en ole. Mutta vastatakseni haasteen kysymykseen, niin vanha iskelmä ja sota- ajan laulut iskevät. Uutena ja itseänikin hämmästyttävänä asiana olen yllättäen huomannut pitäväni reggae- musiikista. Niin ja kyllä se Johanna Kurkelan ääni on jotenkin uskomaton!

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla, tai -kymmenellä eläisit? Miksi?

Tää ei ookkan nii yksikkertane, kuv vois aatella. Oon itte aina aatellu, että oon niinku joku 1800-1900 lukujen vaihteen Ukko jostai mettästä. No joo, niin mää oonki kaikkine pellonraivuineni sum muineni. Mutta haluaisinko oikeesti elää sen aikuista eloa, niin jaa a. Voi olla, että mää pääsisin kuiteski ny helpommalla, vaikkem mää isomalti vaikeuksia pelkääkkä.

Mutta sopisin kyllä kaiken parhaite johonki muuhu aikakautee, ku tähä nykysee.

Vai onko tää ny iha jus tätä päivää?

Mutta on se vaa hyvä, että tota asiaa ei oikeesti tartte miättiä.- se or ratkastu valmiiks meirän kaikkien pualesta!

7.Pakopaikkasi? Onko sinulla sellaista? Mikä se on?

Pakopaikkani mistä? Mistä paeta? Onko se joku selviö, että pitää paeta? Jotain ja jonnekin? Elämäni ei ole niin kamalaa, että minun pitäisi systemaattisesti paeta jotain- jotain mystistä ja ahdistavaa, jotain, jota kaikilla vakavasti otettavilla ihmisillä pitäisi olla kaapissaan. En pakene- kohtaan kaiken vastaan tulevan sellaisena, kuin se on vastaan tullakseen. Niin maailman, kuin sen päällä tallustelevat ihmisetkin.

Jos ihan pakko olisi paeta, niin kai minä tuonne änkeytyisin!
Ja kömpisin sieltä sitten viidenkymmenen
vuoden päästä vanhana partaisena Ukkona töllistelemään maailman menoa...

Älkää olko ollenkaan murheissanne, vaikka en haastakaan nyt ketään henkilökohtaisesti! Mutta mikäli joku inspiroitui omaehtoisesti suorittamaan haasteen ja sai siihen innoitteen plökistäni, niin mielelläni käväisen lukaisemassa omat vastauksenne, kunhan ilmoitatte täällä plökissäni ottaneenne haasteeni vastaan.

Maaseudun metallurgiaa

Saattaa tulla hieman yllätyksenä, mutta maalla tarvitaan mitä erinäisinpiä taitoja, jotta täällä voi kohtuullisin elinkustannuksin elää ja asua. Jos kaikki työt ja operaatiot, kuten remontit ja rakennushommat, sekä koneiden korjaukset, pitää tilata ulkoa, tai hankkia tekijä niille, niin kalliiksihan sellainen elämä tulisi. Olenkin aina ihmisille sanonut, että elääkseen maalla pitää työt tehdä itse, tai olla niin rikas, että voisi teettää kaikki työt muilla. Itse olen pyrkinyt tekemään joka ainoan vastaan tulevan työn itse...

Kävin syksyllä kyläkaupalla ja katselin joutessani seinään nidotut ilmoitukset. Siellä muiden joukossa oli ilmoitus maatalouskoneista ja kiinnostavaa tavaraa olikin. Soittelin numeroon, jossa vastasikin tuttu isäntä edellisen elämäni ajoilta. Isäntä oli juuri jäänyt eläkkeelle ja myi hänelle joutavaksi jäänyttä kalustoa. Mitäpä tuossa miettimään, ajelin pian katsomaan myynnissä olevia koneita. Ja siellä oli yksi ruma, maailmaa nähnyt perälevy, jonka runkokin oli ajettu mutkalle ja terä kulutettu aivan loppuun. Lisäksi rungon kääntö oli joskus onnistuttu rikkomaan ja se olikin hitsattu umpinaiseksi... Kone oli kuitenkin mielestäni hyvä aihio ja kun hintakin oli kutakuinkin siedettävissä, ostin sen. Samalla reissulla ostin myös 2,5 metrisen s-piikkiäkeen, eli jousipiikkiäkeen... Hyvä reissu siis!

Kuljetin perälevyn Nivalla ja peräkärryllä lähenpää tutkiskelua varten katon alle. Joo, työtähän tuossa piisaisi, mutta jos ei pelkää työtä, niin kaikki on tehtävissä. En pelännyt, vaan tartuin rällällään ja lekaan.

Perälevyn kolmipistesoviterunko.
Vahvistin kääntötapin kohdan sekä ylä, että alapuolelta.

Rungossa oli mutka, jonka oikaisin katkaisemalla rungon,
jonka jälkeen annoin lekan laulaa. Ja sitten hitsasin rungon taas kasaan.
Kuvassa myös uusittu levynkäännön pusla.

Tässä levy, joka vahvistettu ja vahvistushitsattu,
sekä uusi jalka ja muut pienosat odottamassa
hiekkapuhallukseen vientiä.

Perälevyhän on siis sellainen traktorin nostolaitteeseen kiinnitettävä laite, jossa on leveä terä. tuolla laitteella voi aurata lunta, tasata maita, lanata pihatietä ja jopa avata umpeen kasvaneita ojia. Oli minulla ennestäänkin perälevy, jonka tein ammattikoulussa silloin edellisessä elämässäni, kun kuvittelin vielä metalliteollisuuden olevan Suomen tukijalka- pöh, sanon nyt. Tuo koulussa tekemäni perälevy on hieman kevyt, sillä se on tarkoitettu tuohon Harmaaseen Fergusoniin, mutta olen käyttänyt sitä Fordissa, joka jaksaisi raskaanpaakin levyä vetää. Siispä hankin sellaisen.

Tämä "uusi" perälevyni on jo vanha sekin, kuten lähes koko pientilan kalustoni. Merkiltään tuo lienee VaMa ja leveyttä on hitusen vaatimattomasti tasan kaksi metriä. Mutta! Siinä on rungon säätö, jota ei juuri monessakaan nykykoneessa ole!

Esimmäiseksi irroitin terän pois ja purin kiinteäksi hitsatun rungon sivuttaissäädön. Tuo sivuttaissäätöhän on oikein hyvä varsinkin lumivallien levitykseen, koska sillä on saatavissa melko hyvä sivuttaisulottuvuus pitkälle ojan päälle. Samoin vedin rungon osittain poikki ja hakkasin siinä olleen mutkan suhteellisen suoraksi ja hitsasin 4 mm. puikolla umpeen. Amppeereitahan siinä työssä pitää olla luokkaa 230-250, jotta perusaine sulaisi kunnollisesti läpihitsautuen. Otin samalla mitat uusista puslista, joilla väljähtäneet puslat saisi kuntoon. Puslissa oli pahimmillaan 6 mm. klappia! Ne siis piti vaihtaa kokonaisuudessaan. uudet teetin koneistamolla. Samalla teetin myös uudet tapit kaikkiin säätöihin ja kalvasin niiden puslat määrämittaan käyttäen väljyytenä 0,2 millimetriä. Eipähän klonksu enää.

Myös levy- osa oli kärsinyt. Siinä oli puskemisen seurauksena tullut pahemman laatuinen mutka, mutta se oikeni siedettäväksi ahkeralla lekalla hakkaamisella, mutta kyllä sitten tienoo raikuikin melkoisesti moisesta mäikyyttämisestä!
Jouduin myös vahvistamaan levyn rakenteita erityisesti rungon käännön osalta melko massiivisillakin levyillä, mutta sitä oli onneksi hyllyssä. Hitsasin myös varsinaisen levyn rungon uudelleen, sillä totesin, että tehtaan hitsari oli ollut liian laiska ja jättänyt joka toisen hitsauksen kokonaan hitsaamatta. Tein myös levyn runkoon jäykisteitä, jotta sekään ei menisi enää solmuun.

Kokosin levyn kokeeksi ja kun kaikki mahdolliset hienosäädöt oli tehty, purin sen uudelleen ja kärräsin hiekkapuhallukseen. Levyssä oli kyllä ihan hyvä maali, mutta se oli ehostus- ja markkinointimielessä vedetty suoraan ruosteen päälle. Joten pois vaan kaikki maalit ja ruosteet! Ja lopuksi siihen tuli vielä tinneriohenteinen kaksikomponenttimaali ja sävynä on Tamrokcin (Sandvik) oranssi. Ainakin kapistus näkyy nyt hyvin ja erottuu jo pitkältä, milloin olen tietöissä!

Hommasin perälevyyn myös hammasterän kulutusteräksi. Hammasterä on aivan ehdoton työssä, kuin työssä, sillä se jättää talvella tien karheaksi ja kesällä puree hyvin murskeeseen ja soraan.

Kaikkineen perälevy tuli töineen ja osineen hyvin edulliseksi. Laskin, että jäin noin 400-600€ voitolle, jos pidän verrokkina tehdasuuden vastaavan hankintaa. Ja kuitenkin tämä levy terineen kaikkineen kestänee minun käytössäni seuraavat vuosikymmenet, onhan se käytännössä peruskorjattu ja vastaa tehdaskunnostettua. Mutta siinä uudessa ei siis olisi ollut toivomaani rungonkääntömahdollisuutta...

Tommottinen siitä sitten oli tullakseen.

Kyllä puree maahan tuo hammasterä, kun kuraa on pesunkin
jälkeen vielä ihan levyn yläosassakin!

Kyä ny kelepaa aurailla lumija, jos vaa niitä nys sittev vaa tulis!

Lada Niva 2121 1.6 -85 ja joukkoliikenteen yhteiskunnalliset vaikutukset.

Asun maalla sellaisessa peräkorvessa, että täällä ei olisi toivoakaan pärjätä ilman moottoriajoneuvoja. Julkisia yhteyksiä ei käytännössä ole kuin koulupäivisin ja silloinkin aivan liian vähän. Maaseudun palvelut ajetaan alas vähän kerrassaan ja maalaisille sanotaan, että ei siellä ole pakko asua. Muuttakaa kaupunkin. Se on sitä nykyaikaa se...

Mielestäni maaseudun asukkaille tulisi voida tarjota edes jonkinlaiset peruspalvelut. Valitettavasti näistäkin on paljon tingitty. Kunnalliset palvelut heikkenevät kuntaliitosten vuoksi usein juuri liitoskunnissa. Samaan aikaan "pääkunnassa" saatetaan tehdä mittavia rakennusprojekteja esimerkiksi kunnan/ kaupungintalojen suhteen. Tasa- arvo ei toteudu. Joskin vanha totuus on aina ollut se, että tasa- arvoisessa yhteiskunnassa toiset nyt vaan ovat muita tasa- arvoisenpia.

Koskapa en siis voi käyttää julkisia yhteyksiä, eivätkä ne sovellu omiin tarpeisiini oikein muutenkaan, olen hankkinut jo aikoja sitten maastoauton. Maastoauton siksi, että minun on päästävä perille kaikissa tunnetuissa keliolosuhteissa. Milloin työt, milloin kalareissut tai opiskeluni ovat johdattaneet minut mitä erikoisimmille poluille ja metsäteille. Nuo kaikki reissut olisivat jääneet siinä muodossaan tekemättä, ellei minulla olisi ollut maastoautoa.

Käytän autoani myös paljon "rekkaveturina". Kiskon sillä milloin minkäkinlaista kuormaa. Olen sillä kuljettanut veneitä, peltotyökoneita, tukkeja, hirsiä, rakennustavaraa ylipäätään ja ennen kaikkea kymmeniä motteja rankaa! Sitä minulla menee paljon, koska minulla on puulämmitys. Talostani löytyy leivin-, pönttö- ja pystyuunit, sekä puuhella ja yläkerrasta Porinmatti. Lisäksi on rantasauna ja vanhan saunan Aitokiuas ja pata, sekä kamiina. Puuta siis palaa paljon. Joten olenkin sitä kuljetellut milloin miltäkin työmaalta Nivallani kotiini.

Rekkaveturi. Suoraan metsätöistä kuorma liiterin eteen.
Tietä ei liiterille varsinaisesti ole.

Auto on jokapäiväsen käyttöauton roolinsa ohella myös harrastusautoni. Olen siihen hankkinut varsinkin aiempina vuosina hyvin paljon alkuperäisiä varaosia Eestistä, eli Virosta. Nyttemmin käytän toisia kanavia, joilla saan osat suoraan Venäjältä. Auto on iältään hyvin lähellä museoajoneuvoille säädettyä kolmenkymmenen vuoden ikärajaa. Aionkin mitä luultavammin museorekisteröidä autoni mahdollisinman pian, kunhan saan sen maalattua...

Periaatteessa kannatan julkisia liikenneyhteyksiä, mutta niiden ongelma ympäristön kannalta on se, että mikäli esimerkiksi linja- auto on lähes tyhjä, saastuttaa se matkustajaa kohden enemmän, kuin yksityisautoilu. Kun taas ajatellaan julkisien yhteyksien yhteiskunnallisia merkityksiä, niin on selvää, että niiden merkitys on suuri. Milläs ne kortittomat ja autottomat mummut täällä mettäkylillä asioilleen kirkolle pääsisivät, jollei julkista liikennettä olisi? Vaikeaa se olisi. Entä pienet koululaiset? Taksilla ehkä, mutta se maksaa ja matkustamisen sosiaalinen vaikutus jää yksinäisellä taksimatkalla pois. Asiassa on siis hyvät ja huonot puolet, kuten elämässä aina. Täytyy vain muistaa, että ei niin huonoa asiaa olekaan, etteikö siinä olisi jotain hyvää. Sama toki toimii toisinkin päin.

Pikkuisen pukkaa huurua pakkasella...