Mitä tästäkin ny eeuu- tarkastakki sanos?

Niin kus kaikki lukijakki jo varmaa hyvi tiätää, niim mullaha o ollu tään suve yks piäni vasikka kesähoiros. No, ny se ei oo enää mikää iha piäni, täyttää meinaa täsä kuussa yhreksä kuukautta. O siis meinaa "teinivasikka", niin kus nykyää sanotaa.

No, määhä touhuun sen kans kaike näköstä. Väliin mennää pitki kylätiätä ja mää viän sitä riimussa. Toisinaa poiketaa mettää. Ammu o kova syämää siäniä! Ei sitte mitää taikasiäniä, vaikka melkes kaikki siänet näyttäski kelpaava.

Yks päivä mulle sitte iski oikee älyvväläys. Mää aatteli, että mää tua se otukse sisälle! Joo-o, iha pirttii asti, nii kum muukki kaverit. Ei sillai saa yhtä syrjiä, että jättää se aina ulos! No, ei muuta ku ammulle riimu päähä ja hakee sitä vasikkahaasta. Ovella se vähä ihmetteli, että kuikas tonne rapulle oikee astutaa, mutta mää näyti esimerkkiä ja se tuli perässä. Kaikki paikat se nuuski, kum mikäki koira. Tosi utelias kaveri!

Kyä tarttee kaikki paikat kattella lävitte.

Kainalossa o kuiteski kaike turvallisi olla.

Tää ov vissii joku rakennekuva, vai kui hä?

Poistuminenki meni nätisti!

Ammu oli kun kotonansa. Ja oli iha sisäsiisti! Pupustakin se ihmetteli, että jaa, täälläkös toi jänö asuukin, ku ei oo näkyny!

Ammuaiheisia postauksia on luvassa viä jatkossaki, vaikka mää jourunki kohta palauttaa Ruskis- ammun takasi omistajallensa. Mikä harmi. Toi palauttaminen, nääs.

Kaverit ulkoilemassa

Kuten olenkin jo ehtinyt kertoa, pidän Ruskis- ammua "vapaana" siten, että sillä on vanha hevosen riimu päässä ja riimu on pitkässä narussa jonkin kapineen, tai puun ympärillä. Toisin sanoen, Ammunen on lie'ssa (perusmuoto: lieka). Tämä on varsin näppärä tapa syöttää erilaisia otuksia, kun voin siirtää eläimen uuden nurmen ääreen, kun edellinen paikka on syöty tyhjäksi. Toisinaan lieka on kiinni rautakangessa ja sillä konstin voin suojella vähän arvokainpia istuksiani, kun laitan kangen juuri narun etäisyyden päähän suojeltavasta kasvista- vaikka porkkanamaasta. Luonnollsesti lie'assa oleva otus vaatii jatkuvaa valvontaa solmiutumisvaaran vuoksi. Joskin tuo Ammunen tuntuu olevan sen verran viksu, että kun se huomaa narun kiristyvän, se peruuttaa askeleen. Solmujakaan se ei tee, kumma kyllä. Ainoastaan jonkin mitättömän kannon, tai pajupuskan ympärille se on ajoittain onnistunut narunsa kieputtelemaan. Mutta silloinkaan se ei riuhdo, vaan odottolee kaikessa rauhassa paikoillaan. Outo otus, etten sanoisi.

Ulkoilutan myös kaniani. Minulla on sille valjaat ja hiljakkoin ostin myös kelanarun aiemman, liian lyhyen pikkunarun tilalle. Pupusen opettaminen lähes villikanista valjaissa viihtyväksi kesykaniksi oli ehkä isokin operaatio, mutta näin jälkeenpäin se ei oikein miltään "työltä" tuntunut. Olenhan eläinten kanssa touhunnut koko ikäni. Aiemmin olen jo kirjoittanut, kuinka kesytin kania jo hevostallilla, vaikka se ei siis minun tuolloin vielä ollutkaan. Kaikki tuo aika kanin kanssa on nyt tuottanut hedelmää ja voin sanoa, että kanista on tullut jo melko kesy. Kanin aiemmista vaiheista voitte lukea lisää täältä.

Tässä jokin aika sitten päätin viedä kanin vähän jaloittelemaan. Tapansa mukaan kani juoksi "päättömänä" suoraan vasikkahaan luo, jossa Ammunen olikin jo lie'assa syömässä odelmaa. Otin kuvasarjan, joka kertoo tästä kahden naruissa ulkoilevien kavereiden kohtaamisesta. On hämmästyttävää, kuinka erikokoiset- ja rotuiset eläimet voivat olla noin hyviä ystäviä. Ruskis nuoli Rumpalin ja kani oli jopa mielissään. Kumma kyllä, kun ajattelee, kuinka siisteyden perään kanit ovat. Toisaalta, siistiksi se toden totta tuli... Katsokaa ja ihmetelkää!

Kohtaaminen kesällä kerran.

Nuuhkintaa ja tutkimista.

"Jos minä tästäkin vähän..."

"Joo, eiköhän tämä ollut tälläkertaa tässä"

Puhtaaksi nuoltu jääräpäinen kanikka. Sanoo ihan selvästi: "Ei. En liiku. En!" 

Kaniinini ja sen muutto pientilalle

Hankin tuossa kevättalvella kanin. Hankin, sillä oikeastaan nappasin sen matkaani kerran hevostallilta kotiin lähdettyäni. Noo, luvalla tosin! Työhöni hevostalouslomittajana kuuluu toki muidenkin eläinten ruokinta, tuolla tillalla siihen liittyi kissojen, koirien ja tämän kanin ruokinta. Niin, hevosten ohella, tietenkin.

Kani asui yhdessä karsinassa ja sen majapaikkaa jouduttiin välillä hyvinkin usein siirtelemään, kun hevosten määrä ja sen mukana sukupuolikin vaihteli. Oreja kun ei ole hyvä laittaa milloin toistensa, milloin tammojen viereen... Joten paikat vaihtelivat. Ja kani siinä mukana teki muuttoa paikasta toiseen.

Pupunen aika pian tulonsa jälkeen.

Oliskohan tänne jäänyt mitään?

Tuota muuttorumbaa omistaja aikansa harmitteli. Sanoin siinä sitten, että jos kani on jossain vaiheessa lähtevien listalla, niin minä kyllä sen otan. Tuollaisen möläyttäminen oli siinä mielessä risgaabelia puuhaa, että kani oli lähes villi otus, jota ei voinut ottaa edes kiinni. En ainakaan itse sitä aluksi kiinni saanut. Ryhdyin työni ohessa kania kesyttämään jo ennen kuin oli mitään puhetta siitä, että se minulle tulisi. Istuin sen karsinassa syömässä eväitäni ja kani pikkuhiljaa minuun tottui. Aamuisinkin se lopulta tuli karsinen verkko- ovea vasten kurottelemaan minua kohti, että jospa minulla olisi jotain herkkua sille, tai vaikka pari rapsutusta. Mutta milloinkaan se ei appelsiinia suostunut syömään! Eikä syö vieläkään...

Lue tässä nyt sitten päivän lehteä, kun kaveri hyppii pöydällä!

Eräänä päivänä omistaja sitten ilmoitti, että mikäli olin tosissani sen kaninoton kanssa, niin nyt sen saisi viedä. Ja totta kai olin tosissani. Sanoin, että en ole muuttanut mieltäni, otan sen. Kirjoitin vielä iltalomittajaa varten ilmoitustaululle, että kani muutti nyt. Otinkin sitten kotoa häkin, johon kanin nappasin töiden jälkeen ja ei muuta kuin autonperään kohti uusia maisemia pientilalla!

Nyt kanikka on jo varsin kesy otus.

Kuka, tai mikä ei kuulu joukkoon? Pöh, kaikki kuuluvat samaan joukkoon!

Kani on ymmärtääkseni kääpiöluppakorvakani. Väri on erikoinen, en tiedä, millä nimellä tuollaista kermanruskeaa/ haalean maitokahvin väristä karvaa kutsutaan. Saa kertoa, jos joku tietää! Joka tapauksessa kani on "rotukani" ja se on samalla myös siitoskani. Uros siis. Eikä sitä saa leikata tuon jalostusominaisuutensa vuoksi, mutta eipä siihen ruunaamiseen ole juuri syytäkään ilmennyt. Että olkoon mitä on!

Ulkonakin heitä on. Ovat piirittäneet minut... :D