Siispä olen työläinen.
Omaan vahvan henkisen perinnön niin maatalouden, kuin työläisyydenkin parista. Olen melkoisen kahtia jakautunut tyyppi tässä mielessä, sillä geeneiltäni olen noin 75% maataloustaustainen, mutta jostain syystä se loppu 25% on ollut nuoruuttani vahvasti leimaava piirre. Tehdastyö oli nuoruuteni maailma, jonka auvoisella avustuksella säästin suuret rahat talon ostoa varten. Siitä olen iäti kiitollinen nuoruuteni työpaikalle, sillä ilman sitä minulla ei olisi juuri mitään sellaista konkreettista materialistista elämää, jota minulla nyt on. Kiitos siis. Vaikka tuo työpaikka sitten menikin alta melko pian heti taloni ostettua, ajatusmaailmani jäi, enkä ole muuttunut henkisesti miksikään, olen yhä työmies. Olen aina ajatellut olevani mitä suuremmassa määrin nimenomaan työläinen ja vieläpä juuri noin kirjoitettuna. Ei siis duunari tai joku muukaan, vaan Työläinen. Työmies. Tehdastyöläinen. Metallimies. Metsätyömies. Vihertyöntekijä. Maatalouslomittaja.
 |
| Metsätyömies. |
Elämäni vaiheita tehdastyön parissa olen kuvaillut jo aiemmissa kirjoituksissani, joten jätän niiden etsinnän ja kertaamisen ahkerimpien lukijoideni vaivaksi. Tämä nykyinen elämänikin Pientilalla ja joiltain osin myös maatalouslomittajana on tullut jo eiemmin aika hyvin selvitettyä, joten kertoilen tässä vapaamuotoisesti kaikkea mieleeni plätjähtävää.
Minua kiehtoo ajatus vapaudesta. Haluan olla ja elää, kuin itse haluan, minkään minua estämästä ja kahlehtimasta. Inhoan riippuvuuksia. Ne, jos mitkä, voivat kahlehtia minut, ne tekevät elämäni raskaaksi ja oloni vaikeaksi hengittää. Tälläkin hetkellä kasvatan entistä pidempiä hiuksia, sillä on hieno tunne, kun ottaa korkealla kalliolla hatun päästään ja antaa tuulen tuivertaa hiuksia. Muun ajan voin sitten pitää niitä letillä, tällainen itse tehty intiaani kun olen.
Työ muiden palveluksessa taistelee rajusti monia elämänohjeitani vastaan. Voinko muka elää, kuten opetan, ollessani jonkun palveluksessa? Voinko tehdä jonkin asian, kuten haluan, vain siksi, että haluan? En voi. Minun tulee tehdä työni kuten kulloisellakin maatilalla työt "kuuluu" tehdä, vaikka oma näkemykseni olisikin ristiriidassa talonväen näkemyksiin nähden. Olen asiakaspalvelutyössä, joten teen sitten työn talon tavalla, mutta se ei tarkoita sitä, että minun tulisi luopua omista näkemyksistäni ja uhrata omat periaatteeni työelämän alttarilla. Ehkä ristiriitaista ajattelua, mutta millonkaan ei saa unohtaa, että työssäni on kyse siitä, että menen jonkun todellisen henkilön kotiympyröihin tekemään hänen omia töitään. En voi sörkkiä ja hämmentää heidän elämäänsä, kukapa siitä voisikaan pitää? Jos joku tulisi kotiini sanomaan, että "oot tehny ton ihan väärin, ans mää näytä, mitenkä se tehrää", niin kyllä lähtisi mäkeen melkoista kiitolaukkaa moinen opastaja!
Ja kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että eläimet voivat hyvin. Muu on merkityksetöntä. Meistä jokainen on omalla tavallaan väärässä ja kaikki on kuitenkin vain mielipidekysymyksiä, jos lopputulos on hyvä.
Miksi siis olen työläinen, enkä yhtään suuremmassa määrin yrittäjä?
Yrittäjänä saisin päättää omista asioistani. Saisin olla kotona, jos ei huvita olla työmaalla. Saisin ratkaista elämänkohtaloni itse, ilman työnantajan vaikutusta.
Ja pyh! Tuo kaikki julkisuudessa ja keskusteluissa paasattu liirumlaarum on todellakin silkkaa, jotain sellaista, jota kolaan töissä päivittän pois lehmien parsista. Kuinka muka voisin yrittäjänä päättää omista asioistani? Ne päättäisi minun puolestani niin asiakkaat, kuin verottajakin. Koska yrittäjän työttömyysturva on mitä on, eli huono, en voisi ylläpitää nykyistä elämääni päätoimisena opiskelijana, sivutoimisena maatalouslomittajana ja osa- aikaisena työttömänä, sekä ALV- velvollisena tillallisena. Kaikkeen siihen tuo vaikuttaisi. Jos ryhtyisin yrittäjäksi, minun tulisi puskea pitkää päivää viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta, saamatta erikseen mitään sunnuntailisiä tai muita vastaavia työläisen etuja. Yrittäjä ei ole työntekijä, vaan hän vastaa itse kaikesta paperityöstään ja sivukuluistaan. Hän istuu koneella naputtamassa tilejään ja hänen hyllynsä pursuavat edellisten vuosien kuitteja, joita on pakko säilyttää vuosia mahdollisia tarkastuksia varten. Minullakin niitä on johtuen metsätalouden harjoittamisesta. Samoin joudun jo nyt tekemään kolme veroilmoitusta, joten en halua niitäkään yhtään enempää. Elämäni olisikin siis paljon kahlehditunpaa, kuin elämäni nyt. Siispä ei kiitos yrittäjyydelle, sen ainoasta edusta huolimatta: saisin olla vapaa työnjohdosta.
Ja kuitenkin ja kaikesta huolimatta suurin ja utopistisin ajatelmani ja haaveeni on aina ollut se, että voisin olla työssä kotona, voisin vaikkapa muutamalla lehmällä, tai puutarhatillalla pyörittää omaa talouttani siinä määrin järkevästi ja kannattavasti, että eläisin miten kuten, mutta kuitenkin olisin elossa. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Tästä johtuen olenkin ollut hieman, noh, kateellinen maanviljeliöille ja eläintilallisille, sillä heillä on mahdollisuus tehdä työtä itselleen, vain oman taloutensa parhaaksi.
Yleensä en tunne termiä "kateellisuus". Voin kaikille tässä julkisesti paljastaa, että en ole kellekään kateellinen, varsinkaan heidän taloutensa ja omaisuutensa vuoksi, mutta tätä yllämainittua kansanosaa kohtaan kyllä tunnen jonkinlaista tunnetta, jonka voisi kuvailla vaikka kateudeksi. Hyvät tilalliset, olkaa onnellisia, kun teillä on asiat kaikesta huolimatta noin hyvin. Älkää keskittykö niin paljoa mollaamaan toisianne, kyräilemään heitä, jotka ovat vaihtaneet Valioilta Arlalle, älkää miettikö, miksi naapuri osti uuden traktorin. Todetkaa sen sijaan, että saatte olla kotonanne töissä, teillä mahdollisesti on puoliso ja ehkä lapsiakin. Mitä siinä silloin voi vaikuttaa se, että maidon tuottajahinta laskee? Talousko on onnen määritelmä, eikä elämän laatu?
