Vanha navetta: Tappeja ja tymlinkejä - korvaushirsien vaarnatapitus ahtaissa kohteissa.

Tervehdys, kansalaiset ja toverit!
Pientilalla tehdään hommia kuten ennenkin. Navettakin on jo hirsitöiden osalta valmis, joten lienee aiheellista kertoa hieman hirsitöiden tapituksestakin jotain. Enkä nyt tarkoita kehikon suu auki tuiottamista, vaan sitä, miten hirret vaarnataan valmiiseen seinään. Tässä kirjoituksessa keskitytään vain vaikeaan tapaukseen erityisen ahtaassa välissä - ylimmän hirren tapittamisessa katon ollessa vain hieman korotettuna paikaltaan.

Tähän pitäisi laittaa vielä yksi hirsi ja tapittaa se paikalleen.
Katto on nostettu följärien päihin
aseteltujen palikoiden varaan!

Kuvasarja osoittaa, millaiseen paikkaan viimeinen pitkän seinän hirsi tuli. Rakennuksessahan oli katto koko työmaan ajan paikallaan, tosin paikaltaan nostettuna ja korotettuna eräänlaisten hässäköiden varaan- joista kuvia myöhemmin. Katon paikallaan olo tietysti monimutkaistaa työskentelyä paljonkin, uudiskohteessahan hirret voidaan yksi toisensa jälkeen vain "pudotella" paikalleen yläpuolelta, jopa konevoimalla. Nyt hirret piti nostaa käsin ylös ja useinkin laittaa jotenkin kyljen kautta plumpsauttaen, koska suoraan ylhäälta laskeminen ei onnistunut - siellähän oli se vesikatto...

Myöskään vaarnatapitus ei onnistunut normaalilla tavalla, eli kairaamalla käsikairalla ylimmän hirren läpi alemman hirren puoliväliin asti. Tuo työ tehdään normaalisti ennen riveen asentamista, koska se tarraa lujasti kiinni kairanterään ja voi moottorikairaa käytettäessä jopa aiheuttaa tulipalon riskin. Kitka on aivan valtava, kun rive ei laikkaannu samalla tavalla kuin sammal, vaan kietoutuu kiinni kairaan.

Siispä käytimme satojen vuosien takaista tymlinki- menetelmää. Samaa tekniikkaa käytettiin myös alimpien kengityshirsien tapittamisessa.

Alempaan korvaushirteen on valmiiksi kairattu
hirren puoliväliin ylettyvä kolo tymlingille.
Huomaa merkintä, joka on nähtävissä hirren sivulla.

Alemman hirren merkintä kolon paikasta kopioidaan ylemmän hirren mahaan.

Kopioituun ja kohdistettuun merkintään ryhdytään
kairaamaan ikivanhalla taotulla
 kairalla tymlingille vastareikää.

rh

Tymlingin teon alkuvaihe: pätkä kuivaa hirttä
(samaa kuin seinähirsi) ja kirves.

Alustavaa muotoilua.

Veisto 8- kulmaiseksi, mutta samalla hieman soikioksi, tai elliptiseksi...

Valmis, vuoltu tymlinki.

Tähän se napautettiin paikalleen odottamaan
ylemmän hirren laskua sen niskaan.

Tymlinki, eli tympylä. Tämä menetelmä on kehittynyt aikana, jolloin napakaira oli ainoa varteenotettava vaihtoehto reikien kairaamiseksi puuhun. Varsinaisia itsevetäviä ryyvikärkisiä kairoja ei vielä ollut, joten kairaaminen oli työlästä. Joutuihan napakairaa painamaan koko yläkropan painolla- siitä nimityskin tulee: kairassa on vatsaan tukeutuva paininpuu.

Koska reikien kairaaminen oli niinkin työlästä, tehtiin reikiä luonnollisesti niin vähän kuin mahdollista. Tai oikeastaan, reiät olivan niin lyhyitä kuin mahdollista. Tapituksesta kun ei saisi koskaan tinkiä vaikeassakaan kohteessa. Siispä reiät eivät olleet läpikairattuja, vaan ne porattiin sekä ylemmässä että alemmassa hirressä vain puoleen väliin puuta. Reiät piti siis kairata ennen hirsien nostamista lopullisesti paikalleen.

Oleellisen tärkeää on, että reikien kohta kopioidaan ylempään hirteen tarkalleen oikein. Muussa tapauksessa hyvin tarkasti vuoltu tymlinki vetää ylemmän hirren sivuun, tai vinoon ja sitä ei voi korjata - pitää tehdä kokonaan uusi tapitus.

Tällainen siitä sitten tuli. Siinä on ja pysyy ja on tapitettu paikalleen - ahtaudesta huolimatta!

Kun kairaukset on tehty, laitetaan sammal tai rive paikalleen ja lyödään tymlinki paikalleen. Tämän jälkeen koitetaan jollain ihmeen kostilla keplotella ylin hirsi katon ja kehikon väliin, plumpsautetaan se tappeihin ja lyödään kiinni. Siis nimenomaan lyödään, hirttä voi joutua rakennuksen sisäpuolelta nuijimaan tai hakkaamaan jopa lekalla, ainakin, jos salvuutyö ja tapitus on tehty huolellisesti - väljä hirsi toki solahtaa paikalleen omalla painollaankin.

Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi  kattorakenteiden tekoa ja joitain kuvia ylimpien hirsien vaihtotyöstä!

Plöki muuttuu - minä en.

Kuten joku jo huomasikin, ovat plökin otsikko ja "selitelmä" muuttuneet. Olen hieman tarkentanut plökin sisältöä. Edelleenkin sisältö on käytännössä sama kuin aiemmin, mutta olettekin varmaan huomanneet, että ei tästä plökistä ole mitään eläintenhoitajaopiskelijan päiväkirjaa tullut. Ehkä onneksi... Opiskelen toki edelleen, nyt on meneillään jo tuotantoeläintenhoitajan ammattitutkinto. Aiheesta vain ei ole ollut koskaan kovinkaan paljoa kerrottavaa, sen sijaan perinnerakentamisesta löytyy tavaraa omasta takaa aivan valtavasti. Ilman muuta eläimet pysyvät oleellisena osana tätä plökiä, koska eläimet ovat oleelline  osa elämääni.

Lisäksi olen huomannut että eniten hakuja koskein plökiäni löytyy kutakuinkin sanoilla "pientilan ukko blogi" tai "pientilan plögi", joten plökin nimen muutokselle on ehkä ollut havaittavissa kysyntää.

Myös toinen kirjoittaja plökiin saattaa ilmestyä, tai oikeammin video- ja valokuvataltioija. Toki jo nyt suuri osa plökin kuvamateriaalista videoista puhumattakaan on Punasaappaan kuvaamaa materiaalia.

Mutta jatkossa painotus on siis enemmän perinnerakentamisen suuntaan höystettynä mukavilla lehmäjutuilla. :)

Jokainen pysyköön lestissään.

Oksis- vasikka, Ruskiksen toinen sellainen.

Loppukesästä Pientilalla koettiin jälleen syntymän ihme. Tällä kertaa kyseessä ei tosin ollut mikään neitseellinen ihme, kuten Mooseksen ollessa kyseessä. Silloinhan Ruskista ei siemennetty lainkaan, mutta vasikka tuli silti! :D

Mooses oli sonnivasikka. Nimen omaan oli, sillä hän on ollut jo jonkin aikaa lihoina. Ehkä juuri sunun leipäsi päällä, kenties?

Mutta asiaan!

Tämä meidän uusi "Pienlehmämme", tai "Pikkulehmämme", kuten Punasaapas kutsuu, on sitten lehmävasikka. Se on oikein onnellista ja toivottavaa, koska se voi nyt jäädä luoksemme asumaan. Sitä ei tarvitse antaa pois, muualle kasvamaan, kun ei ole pelkoa nautaeläinten keskinäisestä insestistä...

Oksis- vasikasta tulee aikanaan meidän toinen kotitarveammumme. Oma maito on monin verroin parempaa kuin jokin kaupan litku. Tällä hetkellä tilanne kotitarvemaidon suhteen on tosin sellainen, että vasikka juo lähes kaiken... Ja olemme antaneetkin juoda. Kylle sen sitten huomaakin! Vasikka on roteva, lihaksikas, eloisa, terve, leikkisä, hyvinvoiva... Kaikkea muuta kuin "normaalien lypsykarjatilojen" vasikkakopeissa säilytettävät aneemiset juottolaiset. Ei millään pahalla mitään tai ketään kohtaan, mutta kyllä maidolla kasvava ja likkumaan pääsevä vasikka vaan kerta kaikkiaan on kaikilla tavoin mitattuna parempi kuin muilla tavoilla kasvatettava vasikka.

Tällainen yllätys minua odotti eräänä elokuisena aamuna!

Piäni!!

Kovasti hää on leikkisä kaveri! Tässäkin juostaan häntä mutkalla.

Ammuystävät.

Melko idyllistä.

Lehmästä tulee maitoa, mitä tehdä?
No, uusi lypsypaikka tietenkin!

Video käsilypsystä uudella ulkolypsypaikalla!

Oksis tulla pötkähti maailmaan odotettuna, mutta silti yllättäen ja kenenkään huomaamatta. Eräänä lämpimänä aamuna Punasaapas oli jo lähtenyt kotoa ja minä olin vielä nukkumassa. Kun heräsin, oli riukuaita rikki ja Ruskis pellolla. Ajattelin, että se oli rikkonut aidan paremman nurmen toivossa. Mutta lähemmin katsottuani, olikin pellolla nurmen seassa pienen pieni pikkuammu! Se oli jo terhakka, korvat ja katse tarkkoina se seurasi lähestymistäni, pelottoman luottavaisena. Tarkistin, että vasikka on kokonainen, sillä on pää ja kaikki... Ja samoin sukupuolen tarkistin, lehmänen, jee!

Annoin ammujen olla vielä jonkin aikaa pellolla, vaikka se oli aitaamaton. Tiesin, että Ruskis ei lähde vasikan luota mistään hinnasta. Ja juuri siksi se oli aidastakin läpi tullut: pieni oli kiepsahtanut rinteessä olevan aidan väärälle puolelle ja Ruskis hädissään mennyt aidasta läpi. Sillä kerralla koin sen ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi, vasikan hoivaaminen on maallisia asioita tärkeämpää!

Vasikan nimi, Oksis tulee siitä että täällä kaikkien ammujen nimi päätyy s- kirjaimeen. Lisäksi vasikoiden kohdalla on noudatettu tarkkailukarjojen alkukirjainsääntöä. Eli eri vuosina vasikoiden nimet alkavat tietyllä kirjaimella.

Meillä eläimet ulkoilevat myös talvella.

Taas ollaan selvästi menossa johonkin päin!

Kovasti on tämä kaveri emänsä oloinen ja värinen!

Nyt uusi tulokas on jo hyvin kasvanut ja sillä alkaa olla talvikarvaa. Märehtinyt se on jo pitkään, hyvin pienestä alkaen ja nyt on myös kasvurehut ja -kivennäiset alkaneet maistumaan.  Samoin siivutettu omena! :)

Vertailuksi vielä kuvat Ruskiksesta vasikkana ja kuva Ruskiksen ensimmäisestä vasikasta, Mooseksesta!

Ruskis noin puolivuotiaana.

Pikku- Ruskis

Mooses alle vuorokauden ikäisenä.

Kengitystyöt vanhassa navetassa - miten vaihtaa lahot hirret?

Vanha navettani alkaa nousta unohduksen alhosta, johon se edellisen omistajan aikana pääsi painumaan - ihan sananmukaisestikin. Hirret olivat todella lahoja, osa pelkkää pölyä ja multaa. Lähinnä navetta oli purkukuntoinen. Vaan ei minun mielestäni. Olen aina haaveillut vanhasta navetasta ja nyt kun sellainen tilan oston mukana minulle siirtyi, ei mielessäni käynyt hetkeäkään purkaa sitä pois! Päin vastoin, jo alusta asti oli selvää, että hirsinavetta korjataan ja sinne tulee eläimiä. Ammuja!

Ruskis tuli tarkistamaan työmaan.
"Eikö se muka jo valmistu? Ajan puolestakin pitäisi olla jo valmista..."

Navetan alle tehdyn uuden ja osittain korjatun sokkelin päälle oli helppo viritellä erilaisia tunkkeja. Onhan betonilattia- ja sokkeli kovaa tavaraa verrattuna siihen, että nosto olisi tapahtunut talon ulkopuolelta maata vasten. Sekin toki on mahdollista, mutta vaatii melkoiset hirsi- ja lankkurakennelmat, jotta tunkeille saadaan riittävä vastepinta. Muuten tunkit vain painuvat maahan eikä rakennus nouse yhtään, pahimmillaan tunkit saattavat jopa kaatua ja lennellä ties minne, tuhoisin seurauksin.

Kaikki mi jäljellä on. Toisinaan malliksi
 jäi vain pieni pätkä muuten läpilahoa
hirttä. No, nurkan mallin tästä sentään saa...

Nurkan kopiointia korvaushirteen.

Piirrettynä, ennen veistoa.

Nurkan veistäminen meneillään.

Tässä salvosta on raotettu sen verran,
että korvaushirren asentaminen on mahdollista.

Nurkkasalvoksen muodon tarkistamista ja mittaamista ennen kehikon laskua paikoilleen.

Hienosäätöä... Tarkkaa on!

Seiniin kiinnitin följärit jokaiselle seinälle. Seinää kohti niitä tuli kaksi, eli molempiin päihin seinää, ei kuitenkaan aivan nurkkiin, vaan jokseenkin mittakaavalla: jaa seinä viiteen osan ja ensimmäisen ja toisen, sekä neljännen ja viidennen viidenneksen rajakohtaan tuli nostopisteet.

Tunkkeina työssä käytettiin 20 tonnin ja kahta 50 tonnin tunkkia. Näillä rakennusta nosteltiin aina tarpeen mukaan, juuri sieltä mistä hirttä kulloinkin vaihdettiin. Mutta yllättävää kyllä, suurena apuna oli myös pienenpieni haitaritunkki, itse asiassa kaksi sellaista. Niiden nostokyky on ehkä 500 kilogrammaa, mutta ne ajoivat asiansa hyvin! Niillä siis nostettiin kengityshirret paikoilleen sovituksen ajaksi ja lopulta niillä tunkattiin hirret paikoilleen, kun välissä oli jo pellavat ja vaarnatapit, oikeastaan tymlingit. Eli ne vain hirren puoleen väliin kairattuihin reikiin laitetut tapinnysät. Lopulta samoilla tunkeillä pidettiin hirsi vielä hetken paikallaan, jotta sen pääsi naulaamaan väliaikaisilla kannakepuilla ylempään hirteen. Kannattaa aina käyttää mielikuvitusta kaikenlaisten teknisten apuvälineiden käyttämisessä perinnerakentamisen helpottajina!

Tässä sama kengityshirsi sisäpuolelta. Pellavat on jo paikallaan.
Huomaa nostopiste: järeä tunkki on suoraan sisäpuolisen följärin alla.

Erään toisen hirren vaihtoa. Huomaa hirttä "ilmassa" pitävä pieni haitaritunkki.
 Oikein näppärä ja kätevä! Huomaa myös följäriin pultattu nostokorvake, nostorauta.
Sillä saadaan aikaiseksi nostopisteen siisto haluttuun suuntaan.

Hirsiä joutui vaihtamaan paikoitellen kolmanteen varviin asti. Juuri siihen tarkoitukseen nuo juuri mainitsemani väliaikaiset kiinnikepuut ovat hyviä. Koska useita hirsiä joutuu laittamaan "samaan aikaan" rakennuksen alle, on niiden paikallan pysyminen varmistettava.

Muutama hirsi jo paikoillaan. Kuvan ottohetkellä alinta hirttä pitää vielä paikoillaan haitaritunkit.
Puolikasta korvaushirttä ja päädyn hirsiä sen sijaan kannattelee jo väliaikaiset lautakannattimet.

Kun kaikki lahot hirret alaosasta oli poistettu, merkitty ja säästetty malleiksi, alkoi uusien korvaushirsien sovittaminen paikoilleen. Ensimmäiseksi paikoilleen veistetään ylin kaikista alaosan kengityshirsistä. Sen nurkat tehdään mallin mukaan, jotta se sopisi vanhan, sen yläpuolella olevan hirren kaveriksi. Tästä alaspäin olevat hirret eivät tarvitse välttämättä mallia tai ainakaan mallia ei tarvitse orjallisesti noudattaa- riittää että työ on hyvälaatusita ja nurkat ovat siistejä. itse kuitenkin tein lähes kaikki hirret enemmän tai vähemmän mallin mukaan. Sillä tavalla sain aikaiseksi lähes alkuperäisen seinän tyylistä salvosta, myös mittasuhteiden säilyessä. Samalla myös rakennuksen alkuperäisen tekijän kädenjälkeä arvostetaan.

Nurkkasalvaimena on tässä rakennuksessa muista tilan rakennuksista poiketen löhenpyrstö lukolla, tai jos haluatte, lukkonurkka lohenpyrstöllä. Aivan juuri samanlaista nurkkamallia en ole löytänyt mistään oppaasta, enkä tämän seutukunnan ulkopuolelta muutenkaan. On toki hyvin saman kaltaista, mutta ei tälläistä, jossa kaikki pinnat ovat viistettyja ja viettäviä. Salvaimessa on myös viisto lukko, joka kiristää nurkkaa tiukaksi. Nurkkamalli kiilaa itse itsensä erittäin tiukkaan. Malli on suunniteltu siten, että se puristuksen voimasta kiristää kehikkoa sisäänpäin ollen siten erittäin tukeva ja tiivis - edellyttäen toki, että kirvesmies on asiansa osannut! :D

Lohenpyrstö lukolla - tai sitten lukkonurkka lohenpyrstöllä.
Kuinka vain kukakin haluaa!
Tässä nurkka vielä viimeistelemättömänä.

Aina täytyy muistaa varmistaa hirsien paikoillaan pysyminen erilaisien
apuvälineiden avulla: käytetään kiiloja, palikoita, apukapuloita,
tunkkeja... Mitä tahansa, joka lisää työn turvallisuutta!

Jokaisen hirren nurkkasalvokseen ja varaukseen laitoin pellavasoiroa. Alkujaan rakennuksessa on käytetty sammalta ja sitäkin hyvin vähän. Päädyin pellavaan lähinnä sen helppouden vuoksi, ja lisäksi sitä oli jo entuudestaan varastossa ja johonkin se kannatti käyttää...

Punasaappainen Nainen veistää...

...Ja Pientilan Ukko selittää telson periaatetta.

Vaarnatapeista ja tymlingeistä tein perinteisiä hieman elliptisiä tappeja, ilman neliömäisyyttä. Sen sijaan ne ovat 8- kulmaisen kaltaisia. Vuolin ne tosin hieman hirren pituussuuntaan nähden ylikokoiseksi ja teräväsärmäisiksi, että tapit todella kiristyvät ja sitovat hirret lujasti paikalleen. Juuri siksi jouduinkin laittamaan hirret tunkilla puristen paikalleen. Tymlingeistä ja tapittamisesta lisää seuraavassa navettaa käsittelevässä tekstissä!

Toistaiseksi hirren varauksia ei ole jälkitilkitty, eikä pursuilevia pellavia ole leikattu pois. Kun rakennus on siinä mallilla, että kaikki paino lepää hirsien varassa, niin sitten kehikon voi jälkitilkkiä- muutenhan hirret vain nousevat pois paikoiltaan, ellei painoa ole. Samoin nurkkien ylimeneviä osuuksia (luokkaa 5 mm) ei ole vielä veistetty pois. Se on viimeisiä töitä hirsityömaan osalta.

Tällä hetkellä rakenuksessa on menossa ylimpien hirsikertojen vaihto - katto on nostettu ilmaan rakennuksen päältä, melko hurjan näköistä! Samoin yläpohjan kannattajien veisto paikalleen on menossa. Pienen tauon aikana joka veistotyöhön on tullut muista syistä, olen tehnyt sitten oveen, ikkunaan ja paskaruuman luukkuun karmit. Ovetkin teen pian ja ikkunoiden kunnostus on Punasaapaisella hyvällä mallilla.

Seuraavassa numerossa siis rungon ylimpien hirsien vahtoa ja katon nostelua ja muuta mukavaa!

Heinätöitä ja rehuhommia

Meillähän on ammuja. Nehän syö heinää. Joten, teimme heinää!

Pientilalla on melko vähän omaa peltoa. Se riittää osittain yhden kuivaheinäsadon tuottamiseen, jonka jälkeen pellot jäävät laitumeksi. Säilörehua ei korjata lainkaan näiltä pelloilta. tähän asti olen ostanut paaleissa rehua jostain muualta, raahannut sitä Nivan perässä jopa 60 kilometrin päästä. No, sehän ei ehkö ole järin viksua...

Tänä vuonna asia kääntyi. Tein elokuulla säilöheinää noin 4 hehtaarin alalta ja paaleja tuli 38 kappaletta. Se on paljon, sillä laskennallinen tarve on noin 16 paalia. Tiijä sitte, mitä tuolla lopulla tekee? Pitänneekö ostaa lisää lehmiä? :D

Heinääkin teimme Punasaapaisen Naisen kanssa muutamallakin tavalla. Irtoheinää kuitenkin, koska meillä ei ole paalaajaa. Heinäkuulla oli tasan 4 heinäpoutapäivää ja jokaisen tarvitsimme saadaksemme kuivaa heinää. Niitin sormipalkkikoneella kotopellot, jonka jälkeen karhotin ja pöyhin niitä ketjuharavalla monta kertaa, jotta ne kuivuisivat. Korkea karhohan kuivattaa heinän parhaiten, ei niinkään maassa makuuttaminen. Kuivuttuaan ne kuljetettiin perivenäläiseen tapaan Lada Niva- maastoautolla, jonka perään oli laitettu vanha traktorin jousittamaton puulaitakärry. Siihen mätkimme heinät suoraan karholta heinähangoilla, sitten ajoimme ne Nivalla ladolle, taas heinähangolla latoon ja suolaa päälle. Poutia tänä suvena oli heikosti, kun saimme viimeisen kuorman latoon, alkoi jo sataa.

Niittoa sormipalkkiniittokoneella ja Ford nelitonnisella.

Karhotusta ketjuharavalla.

Isäntä itte ja Nivan heinäkuorma.

Siinä menevät, latoon.

Täyttä alkas olee, vaikka eipä oo enempiä heiniä pellolakaa.

Teimme myös viikatteella kaadettua heinää elokuun alun poutajaksolla. Ne heinät eivät mitään konetta nähneet, koska ne haravoitiin käsin heinäharavalla, kuivatettiin seipäällä ja kärrättiin latoon kottareilla- kokonainen seiväs kerrallaan.

Mettämoision heinäseipäät. Muistattehan raivaamani Mettämoision?
Sen, joka esiintyy vaikkapa Korvenraivaaja- plökkäyksessä.

Säilöheinää tein tosiaan paljon. Ostin kesällä uuden niittokoneenkin, tietämättömänä siitä, että sellaista tarvitsen jo tänä kesänä- ehkö jokin etiänen, kenties? Tällä kertaa hankin lieriöniittokoneen. Tympiinnyin totaalisesti sormipalkkikoneen konstailuihin- se kun tukkeutuu hyvässä viljelynurmessa eikä työ suju. Lieriökone ei tukkeudu!

Zetor 7045 ja Argow- lieriöniittokone tositoimissa.

Apila-heinä seosnurmea. Karhotettuna. Paljon. Tämön hyvää ammuille!

Rakkorilla sitten pitkät illat vielä töiden jälkeenkin niittelin peltoja ja haravoin ja karhotin niitä. Melko raskasta hommaa, kun ensin käy kahdesti töissä jonkun muun navetalla ja päivätauon ja illan aikana koittaa sitten tehdä vielä omat heinät siinä ohessa. No, niinhän sitä sanottiin jo torppariaikaan, että "kuu on torpparin aurinko". Todellakin, yhdyn tähän sanontaan , olen samaa mieltä. Palkkatyö haittaa harrastuksia...

Paalaajaksi jouduin ottamaan urakoitsijan, paalaajaa kun ei itsellä ole, eikä kai tulekaan. Urakoitsija sitten tuli illalla kymmenen aikaan niitä paalaamaan, koska -kappas kummaa- seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta. Urakoitsija saikin kaikki heinät paalattua ennen sadetta, huh, onneksi.

Tässä mukana neljä Punasaapaisen Naisen juontamaa, ohjaamaa ja kuvaamaa dokumenttia heinänteosta kesältä 2017. Antoisaa elokuvailtaa!

Vanha hirsinavetta tänään. Rojekti eristyy

On kulunut noin vuosi siitä, kun julkaisin videoplökkäyksen Pientilan vanhan hirsinavetetan kuulumisista. Silloin oli juuri aloitettu sokkeli- ja betonitöiden teko. Nyt ne ovat loppusuoralla, navetassa on jo hierretty lattia, samoin lantalassa. Myös navetan korjatut sokkelit ovat valmiit.

Betonityöt ovat olleet monivaiheinen operatsjooni. Kun tehdään sokkeli olemassa olevan rakennuksen alle ja puretaan paikalla ollut edellinen sokkeli niin on hyvin tärkeää tukea rakennusta altapäin riittävästi. Tässä työssä käytin hyödykseni seiniin jo vuosi sitten pultattuja följäreitä, jotka ovat niin järeät että seiniä tukevan ja sitovan ominaisuutensa lisäksi ne kestävät hyvin myös nostaa niiden alapäästä suurellakin tunkilla. Työmaalla kun on käytössä 50 ja 25 tonnin tunkkeja... Melko järeitä, mutta eipähän lopu voima kesken!

Navetan pihan puoleisen sokkelin valua. Anturahan on tehty jo aiemmin,
katso video, tuolta!

Rakennus lepää tällä hetkellä näiden följäreiden alapäihin koottujen parrukasojen päällä. Näennäisestä "hökkelimäisyydestään" huolimatta kasat ovat erittäin tulevia, sillä ne ovat hyvin tuettuja ja järeästä puusta tehtyjä- ei mitään kakkosneloskasoja.

Sokkelia valaessa rakennuksen tukeminen muuttui ja vaihtui työn etenemisen mukaan. Oman haasteensa työhön toi se, että betonimuottilaudoitus piti tehdä tukikasojen väliin. No, siitäkin selvittiin kyllä. Tosin viimeiset vormulaudat ovat yhä paikoillaan, koska ne eivät tietenkään sovi tulemaan pois ennen kuin tukikasat on purettu.

Vanhan sokkelin korjauskohdan rakentumista.
Toisinaan perinnerakentajakin turvautuu moderniin akkuteknologiaan
akkusahan muodossa...

"Herrajjee. Mitähän tästä tulee? Pysyykö tuo tuolla mäen päällä??"
-Navetan alapuolle on tässä kaivettu paikallisen kaivurimien toimesta lantalan kohta.
Tuo maa-aines ja irtokivet on sittemmin lantalan valmistumisen aikoihin "sidottu" betonivallilla kiinni.

Sokkelin betonitöitä tehtiin pitkälle syystalveen, vaihe vaiheelta. Viimeisessä erässä käytettiin jo pakkasbetonin lisäainettakin. Se muuten aiheuttaa betoniin sellaisen ominaisuuden, että betoni ei lähde, ei sitten millään, vormulaudoista irti! Joten kerran käytetyt vormulaudat ovat sitä myöten selviä sitten... Yleensähän käytän laudat monta kertaa, ne vain putsataan heti irroitettaessa.

Alkukesällä 2017 koitti sitten kauan odotettu navetan lattian uudelleen valu. Lattiahan oli ollut jo heti navetan valmistuttua betonipermanto, mutta sen myöhemmin murentuessa oli lattia korvattu lehmien kohdalta puupedeillä. Nyt lattia tehtiin sen oletetun alkuperäisen mallin mukaan. Tuo malli toki perustui- alkuperäisen lattian lähes kokonaan puuttuessa- soveltavaan kansatieteeseen, eli folklorismiin. Päättelin, millainen lattia olisi voinut olla, millainen navettaan sopii niin tyylillisesti kuin fyysisestikin. Lopulta päätin tehdä kolmen lehmäpaikan navetan varustettuna yhdellä nuorkarja/ vasikkakarsinalla. Hätätilanteessa on otettavissa vielä yksi nuorkarjapaikka käyttöön. Navetassa on myös perinteinen lantakouru talikkotyhjennyksellä lantaluukun kautta. Myös virtsan erittely on lantakourussa, mutta sen viemäriputki menee ainakin toistaiseksi suoraan lantalaan pitäen lantamassaa kosteana ja kompostoituvana.

Betoniauton kuski sai juuri ja juuri ujutettua rännivaluauton
ränninnavetan ikkunasta sisään, mutta levitysliikettä se
ei voinut tehdä...

Katsokaapa video, jolla ahkerat lattiamiehet lapiovat betonkia!

Navetassa on myös vanhan malliset parrenerottajat. Vanhan mallisilla tarkoitan nyt jälleenrakennusajan putkesta väännettyjä kaarierottajia. Ne ovat irroitettavat ja niitä ei käytetä, ellei joku otus päätä loikoilla parressa poikittain vieden muiden makuupaikan. Puisiakin parrenerottajia harkitsin, mutta ne eivät koskaan ole irroitettavia- ja minä kaipaan natettaan muunneltavuutta tarpeen mukaan: voin tehdä sinne nyt parsipaikkoja, karsinoita, selkeää lattiatilaa- mitä vain, kulloisenkin tarpeen mukaan.

Lattiavalun tasaamista. Lantakourussa oli näppärä seistä, sillä
muutoin olisin joutunut kahlaamaan betonissa. 

Tässä lattia valettuna ennen hiertoa.

Iloinen lattiamies työnsä ääressä saatuaan uunilämmintä pullaa.

Ruokintapöydän lopullista rakennetta en ole vielä päättänyt, mutta varsinaisen ruokintaperren teen puusta vanhaan tyyliin- ilman sulkumekanismia.

Myöhemmin, navetan muiden töiden valmistuttua teen vielä karjakeittiön, vedän navettaan veden juomakupeille ja rakennan lantalaan kattoa.

Seuraavaksi kuitenkin on vuorossa hirsityöt. Ne alkavat viikon- parin sisään. Tulee olemaan haasteellista tehdä korvaushirret navetan alkuperäisen nurkkasalvaimen mukaiseksi, koska kyseessä on erikoinen malli: lohenpyrstö lukkonurkalla. Jokin täkäläinen erikoisuus kaiketi... No, siitäkin pitää selvitä, teemme Punasaappaisen naisen kanssa vaikkapa pari harjoitusnurkkaa jämähirrenpätkiin ensiksi, jotta saamme selville nurkan salat.

Kannattaa vilkaista myös aiemmat asiaa käsittelevät plökkäykset: tuolta ja sieltä.

Palaan aiheeseeen uuden kuvamateriaalin kanssa kun hirsityöt ovat jollain mallilla. Tai sitten palaan linjoille jonkin muun aiheen kanssa. Tai mistä sen tietää... :)