Timpuri työssään

Minulla on puolitoistakerroksinen vanha hirsitalo. Taloni vanhin osuus on tosin ollut yksikerroksinen, mutta erinäisten laajennusten vuoksi talo laajeni myös ylöspäin vuonna 1949. Talossani on betonisokkeli, joka on siinä mielessä outo ilmestys, että se on tehty vanhinpaan osaan jo ennen sotia. Uskallan veikata, että monessakaan talossa ei ole tuohon aikaan ollut betonista umpisokkelia. Eikä varsinkaan täyteen maata lapattuna versiona... Siitä lisää joskus!

Nuo maat aikoinaan lapioin sokkelin alta pois ja puhkoin timantilla sokkeliin tuuletusreiät ja pienen läven, joka markkeeraa ovea. Se on yhden lattialuukun ohella ainoa kulkutie alustaan, jossa ei siis ole huoneita, tai kellariakaan, se vain on. Tuulettuu siellä omia aikojaan ja estää sen, ettei minun toista kertaa tarvitse tehdä talooni uusia lattiarakenteita.

Tuo läpi on ollut sekä siunaus, että varsinainen kirous, erityisesti talvisin. Sitä kun ei ole saanut ummistettua ja talvisin sen peitteeksi latomani vaneerinpalaset eivät ole varsinaisesti olleet esteettisessä mielessä mikään kruununjalokivien inkarnaatio.

Mutta läpi on tehnyt tehtävänsä ja alustan rakenteet, paljasta kalliota lukien ovat pysyneet kuivina. Mutta olisihan se nyt hienoa saada se läpi joskus vaikka umpeenkin...

Siispä hain navetan suulista paneelia ja kakkosnelosta. Pattingeista lovesin pieneen oveen rungon, jonka poikkireevalla jäykistin. Siihen sitten naputtelin paneelit omaan rauhalliseen tahtiini. Muodostuneen onkalon täytin kolmella kerroksella tuulensuojalevyä, jota on jäänyt ajelehtimaan nurkkiin epämääräisinä kappaleina. Ihme, että en ole niitä hävittänyt aiemmin... Noh, nytpä tulivat käyttöön.

Keittiö- puusepänverstaani.

Tuulensuojalevy on ihan kelpoa materiaalia lämpöeristeenä. Kolminkertaisena se toimii jo oikein hyvin suoraa pakkastakin vastaan. Oven eristetila on 48 millimetriä, joten kolme levyä täytti tarpeen melko mukavasti. Tuon tuulensuojalevyn ummistin sitten paneloinnilla, joka oli toisin päin, kuin sisäpuolen panelointi. Maalasin oven jo kertaalleen noin 30% ohennetulla pellavaöljymaalilla. Loput maalikerrokset vedän siihen vasta kesällä ulkosalla, niin minun ei tarvitse kuivattaa oven maalikerroksia keittiössäni, joka yhäkin on puusepänverstaanani.

Karmin tein kerettiläiseen tyyliin painekyllästetystä karmipuusta, mutta menköön nyt vääräoppisuudetkin siinä samassa, kun tarkoitus on kuitenkin hyvä. Tuo karmi kun on melko säälle alttiissa paikassa ja koska kynnystä ei ole, eikä sen kummemmin kynnysvaluakaan, niin karmin alaosat ovat väistämättä lähes maakontaktissa. Joten kyllästetty puukin ajaa toisinaan asiansa.

Karmin ja oven sovittelin toisiinsa ja asentelin saranat. Sitten vaan sovittamaan karmia timantilla tehtyyn aukkoon ja sopihan se pienen viimeistelyn jälkeen. Viimeistellä piti siis sokkelissa olevaa aukkoa, jota hioin muutamasta kohtaa- jälleen timantilla. Kyllä on pölyistä hommaa se.

Betoniin on tukevinta kiinnittää karmi roppaamalla se ainakin neljästä kohtaa kiilapulteilla. Pysyy varmasti. Aivan perinnerakentamisen hengessä tuo operaatio ei tapahtunut, mutta uskon harhaoppisuuden olevan kokonaisuuden kannalta niin pieni rikos, että se suvaittaneen. Ja nyt, kun olen julkisesti syntini tunnustanut, niin saanen sen sitten anteeksi... :D

Laittaisin jokusen kuvan joutessani tähän liitteeksi, jos minulla sellaisia olisi. Tällä kertaa ei pahemmin ole... Sen sijaan tein oikein videopätkänkin oven paneloinnin naulaamisesta. Saa katsoa, jos kiinnostaa nähdä, kuinka naula lyödään perinteiseen tyyliin vasaralla. Minulla kun ei ole minkään sorttista naulainta, enkä aio missään nimessä edes hankkia! Vasara on kaveri.

Jokos olen toivotellut kaikki uudet lukijani tervetulleiksi? Jos en, niin tervehtuloo vaan!