Eläintenhoitajan työssäoppia

Tammikuulla aloittamani työssäoppijakso jatkuu yhä. Johtuen siitä, että teen työssäopin todellisessa työssä ja aidoissa työtilanteissa ei minulle kerry jokaiselta päivältä tunteja. Koska teen lomitusta koulun ohella, eikä toisin päin, kertyy työssäoppitunnit samaa vauhtia, kuin työssäolotunnit. Tavallisestihan työssäoppi järjestetään esimerkiksi yhden kuukauden yhtämittaisena palkattomana harjoittelujaksona, mutta minä teen asiat toisin, koska voin tehdä ne toisin ja koska se sopii kaikille osapuolille, niin mikäs tässä.

Tähän mennessä olen hieman jo kertoillutkin aiheesta kirjoituksessa tyossaopissa lomittajana. Tuolloin TOP- jakso oli vasta aluillaan, nyt se alkaa olemaan jo loppusuoralla. Jotta voin heti perään aloittaa seuraavan... Näyttötutkintopohjaisessa koulutuksessa kun olen!

Olen nyt ollut mielestäni varsin monipuolisesti erilaisilla maatiloilla töissä. Olen ollut vasikkakasvattamossa, eli välikasvattamossa, jolla oli vain juottovasikoita ja teinivasikoita. Olen ollut paljon myös emolehmätiloilla, lihanautojen parissa ja lypsykarjatilalla niin appeen teossa, kuin lypsämässäkin. Kaiken tämän höysteenä olen työskennellyt hevosten ja ponien kanssa, sekä erikoisuutena kaiken huippuna kanojen parissa! Kaikkea sitä... Mutta mikäs siinä, keikki eläimet ovat hauskoja kavereita ja koska tulen niiden kanssa oikein hyvin juttuun, niin nautin hölmönä jokaisesta hetkestä eläinten parissa. Eli työstään voi todellakin nauttia, kunhan työ on nauttimisen arvoista, eikä pelkkää arkista ja henkisesti raskasta puurtamista vain rahan vuoksi.

Pieni vaalee. Tämän päästin karsinasta vapasti navettaan imemään maitoa emostaan.

Törmäsin tämän TOP- jakson ansiosta ensimmäistä kertaa elämässäni emolehmätiloihin, joita on nyt ollut kaksi, joista toisella olin kahdesti. Täytyy myöntää, että olen vakuuttunut emolehmätilojen vasikkaystävällisyydestä. Sori vaan kaikki vasikkansa heti vieroittavat, mutta kyllähän se on paljon luonnollisenpaa, että vasikka saa olla emonsa kanssa elämänsä alussa edes joitain kuukausia, kuin että jos hänet heti emostaan vieroitettaisiin. On aivan ihanaa katsella, kuinka emo ja vasikka luovat ensihetkistä lähtien lämpimän suhteen toisiinsa ja kuinka emo tuhauttelemalla sieraimiaan häätää muut eläimet vasikkansa luota. Lihakarjan emovaistot ovat ilmeisen hyvät, lienevätkö jopa paremmat, kuin lypsykarjan?

Ainoa selkeä miinus emolehmäilyssä on mielestäni se, että kun vasikka ja emo luovat hyvin kiinteän suhteen toisiinsa ja heidät sitten joudutaan kuitenkin jossain vaiheessa vieroittamaan,  niin se jos mikä on epämiellyttävää ja kurjaa puuhaa. Siinä tuntee olevansa väärintekijä. Emo ja vasikka huutavat kurkku suorana päivätolkulla seinän läpi toisilleen. Vasikka saattaa hyppiä karsinastaan pois ja jopa teloa itsensä vapaustusyrityksissään pahastikin. Emo saattaa änkeytyä vasikkansa luo heti, jos navetan ja pihaton välistä ovea vähänkin avaa. Molemmat ovat hyvin kiihtyneitä ja stressaantuneita. Lopulta kummaltakaan ei enää lähde ääntä, kuuluu vain epämääräistä pihinää, joka voisi olla huvittavan kuuloista, ellei tietäisi miksi ääntä ei enää lähde...

Päivän saldo.

Eläintenhoitajan työkaverit.

Toisella näistä emolehmätiloista sain olla lomittamassa yhtäjaksoisesti niin pitkään, että talon ja eläinten tavat tulivat minulle tutuiksi ollessani koko ajan talon ainoa ihmisolento. Se tarkoitti myös suurta vastuuta eläinten hyvinvoinnista, Toki myös vastuuta koko talosta, mutta eläinten hyvinvointi on minulle tässä se tarkeämpi asia, kuin nuo materialistiset sivuseikat.

Tuolla tilalla seurasin myös vasikoiden kehitystä niiden ensihetkistä alkaen, sillä päivätaukoni aikana oli syntynyt uusi, pieni ja ruskean musta angus- risteytysvasikka. Tuo oli ilmestynyt pihaton perälle, josta sen tarkastuskierroksen aikana havaitsin. Emo oli häätänyt kaikki muut elävät sen ympärilta pois ja katseli vasikkaansa ja vuoroin minua sen näköisenä, että kattos ny, tuollainen tuli, mitäs tehdään sen kanssa? Oikeasti tilanne tuntui aivan tuolta! Noh, tapani mukaan höpöttelin niin emolle, kuin vasikallekin ja sain emon luottamuksen tarkistaa vasikka. Noh, terve ja hyvinvoiva lehmävasikkahan se! Sepä vaan, että tuo piti saada sisälle emoineen... Eipä siinä mitään, vasikka, joka painaa lähes saman, kuin itsekin, kantoon. Kannoin sen sylissäni siten, että vasikan kaikki jalat olivat sylissäni "kimpussa". Emo luonnollisesti hätääntyi, että mihin viet pieneni, mutta seurasi kiltisti sisälle navettaan. Mutta miksi kaikki muut emot ja hiehot pelkäsivät kauhuissaan tilannetta juosten niin kauas minusta, kuin mahdollista? Olinko heidän silmissään vasikkaa ryöstämään tullut peto, jota pitää kavahtaa? Kukaan ei kuitenkaan tullut "puolustamaan" vasikkaa. Outoa...

Sisällä kannoin vasikan karsinaan ja emo tallusteli perässä. Kuivasin vasikan vielä uudelleen pyyhkeellä ja jätin sen emolleen. Emo ja vasikka tutustuivat karsinassa jo aiemmin olleeseen emoon ja pikkuvasikkaan. Tuo pikkuvasikka oli parisen viikkoa uutta tulokasta vanhempi, mutta silti paljon pienempi!

Tuo aiempi pikkuinen olikin sairas. Ei se sen vuoksi niin pieni ollut, sen emo vain oli ensikko. Mutta tämä vasikka oli kipeä. Sen korvat olivat kylmät, se oli ajoittain aivan hervoton... Toisinaan taas mitä iloisin ja leikkisin ja kuitenkin joi normaalisti. Seurasin tilannetta yön yli ja lopulta havaitsin, että se ripuloi ikään kuin pilaantunutta maitoa. Suolisto ei siis toiminut ja maito meni imeytymättömänä lävitse. Ripulissa oli myös merkkejä verestä. Soitin eläinlääkärin neuvoteltuani isännän kanssa ensin puhelimitse tilanteesta. Puin vasikalle myös vasikkamanttelin, eli loimen. Eläinlääkäri totesi vasikalla olevan suoli(sto)tulehdus ja siihen oli lääkityksenä injektiolääke. Toisen antoi eläinlääkäri, toisen annoin minä seuraavana päivänä. Vasikka tervehtyi hyvin, josta olen oikein onnellinen. Tulee hyvä mieli, kun voi auttaa pieniä ja isompiakin otuksia! Ja mistä minulle myös tuli hyvä mieli, niin siitä, että tuo eläinlääkäri soitti minulle jopa kotiin kysellessään vasikan vointia! Taisi olla eläinlääkärikin kutsumusammatissaan... ;)

Eläintenhoidon ohella olen päässyt käyttämään myös erilaisia koneita. Koneita olen käyttänyt ilmeisesti perinteisten sukupuoliroolien velvoittamana, sillä eikös se nyt yleensä ole niin, että naiset hoitaa eläimet ja miehet koneet? Itse tekisin mieluusti toisin päin, eläinhullu kun olen... Mutta käytän toki mielelläni erilaisia koneita ja traktoreita ja uuden oppiminen on aina mieluisaa. Ensistressistä ja tietotulvasta selviydyttyäni... :D

Eräänlaisia "koneita"ne ovat nuokin, turvekärryt ja paskaraappa.
Aika iso tuo pihatto, eikö? Hyvä, ettei sinne ihan eksy...

Erittäin pehmeillä parsipedeillä on lisäksi turvekuivitus.

Nämä konetyöt ja niistä kertomiset jätän omaan erilliseen postaukseensa. Tästä kirjoituksesta tulisi muuten niin pitkä, että tätä ei jaksaisi kerralla lukea kuin korkeintaan fanattisimmat eläintenhoitajat! Joten siihen asti, kuulemiin!