Metsälenkillä ammujen gaa

Tulipahan käytyä Ruskiksen ja Mooseksen kans mettässä. Ruskiksen kanssahan olen kahden kesän ajan kapotellut pitkin kylää ja mettiä. Yleensä sitä ei tarvitse pitää edes riimussa kiinni, vaan se tulee kyllä sinne, minne minäkin. Ainoastaan lähestyttäessä naapurien mehukkaita nurmimaita tai viljapeltoja se on on syytä napata naruun- se kun ei voi vastustaa vihantaa viljaa tai maukasta nurmea!

Ammuset mettässä.

Mooses on vähän toista maata. Se hyvin mielellään juoksentelee mihin sattuu ja pienillä sorkillaan pinkoo jo melkoista kyytiä. Sitä ei käytännössä saa juosten kiinni, en ainakaan minä, vaikka en mielestäni olekaan mikään kompurajalka. Joten mikäli Moosesta pitää vapaana, on syytä varautua useamman hetken kestävään kiinniotto-operaatioon, jonka aikana se päästelee pitkin pitäjää milloin mihinkin suuntaan ja mennessään viskoo takajalkojaan ilmaan. Se aattelee, että kiinniottaminen on jonkin sortin leikkiä ja ajankulua. Ihan kuin se nauraisi hiljaa mielessään, että etpäs saa mua kii!

Tässä muutama kuvajainen teidän lukijoideni iloksi ja piristykseksi näihin kosteankuhjaisiin hetkiin!

Käytiin koko perhe vähän kävelyllä.

Pikku- Mooseksella on hyvä ja lämmin karva. Kyllä sen kelpaa, on se melkoinen karvanaama jo!

Puolukat ovat yllättävänkin hyviä pikkuisen käyneinä... ;)

...joiden päälle maistuukin maitohörpyt!

Emo huolehtii aina pienestään. Ruskiksen oma emo ei huolehtinut siitä- potki vain... Toisilla lehmillä on vain paremmat emonvaistot- aivan samalla tavalla, kuin meillä ihmisilläkin huolehtimisen aste vaihtelee.