Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

perjantai 13. marraskuuta 2015

Metsälenkillä ammujen gaa

Tulipahan käytyä Ruskiksen ja Mooseksen kans mettässä. Ruskiksen kanssahan olen kahden kesän ajan kapotellut pitkin kylää ja mettiä. Yleensä sitä ei tarvitse pitää edes riimussa kiinni, vaan se tulee kyllä sinne, minne minäkin. Ainoastaan lähestyttäessä naapurien mehukkaita nurmimaita tai viljapeltoja se on on syytä napata naruun- se kun ei voi vastustaa vihantaa viljaa tai maukasta nurmea!
Ammuset mettässä.
Mooses on vähän toista maata. Se hyvin mielellään juoksentelee mihin sattuu ja pienillä sorkillaan pinkoo jo melkoista kyytiä. Sitä ei käytännössä saa juosten kiinni, en ainakaan minä, vaikka en mielestäni olekaan mikään kompurajalka. Joten mikäli Moosesta pitää vapaana, on syytä varautua useamman hetken kestävään kiinniotto-operaatioon, jonka aikana se päästelee pitkin pitäjää milloin mihinkin suuntaan ja mennessään viskoo takajalkojaan ilmaan. Se aattelee, että kiinniottaminen on jonkin sortin leikkiä ja ajankulua. Ihan kuin se nauraisi hiljaa mielessään, että etpäs saa mua kii!

Tässä muutama kuvajainen teidän lukijoideni iloksi ja piristykseksi näihin kosteankuhjaisiin hetkiin!

Käytiin koko perhe vähän kävelyllä.
Pikku- Mooseksella on hyvä ja lämmin karva. Kyllä sen kelpaa, on se melkoinen karvanaama jo!

Puolukat ovat yllättävänkin hyviä pikkuisen käyneinä... ;)

...joiden päälle maistuukin maitohörpyt!

Emo huolehtii aina pienestään. Ruskiksen oma emo ei huolehtinut siitä- potki vain... Toisilla lehmillä on vain paremmat emonvaistot- aivan samalla tavalla, kuin meillä ihmisilläkin huolehtimisen aste vaihtelee.

14 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon iloisesta perhetapahtumasta! (Vasta nyt, kun en edellistä syntymäilmoitusta huomannut..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta palijo! Onnittelu ei oo ikänään liikas myähästä.

      Poista
  2. Olen tainnutkin jo mainita, kuinka kateellinen olen! ;)

    VastaaPoista
  3. Ootko kokeillu lypsää Ruskista? Meneekö se "alkukotiinsa" talveksi lypsyyn, vai saatko sie pitää sen? Entä Mooseksen kohtalo? Arvelen, ettet sonnitarhurin uraa kuitenkaan suunnittele...

    Mossu on ihana kaulapannassaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillu lypsää. Siis käsin... Pääsääntöisesti vasikka juo kaiken maidon, mutta mikäli jokin neljännes on selkeästi muita kovempi ja täynnä maitoa, niin siinä tapauksessa lypsän sen neljänneksen. Mutta muuten ei tarvitse lypsää.

      Asia on täysin auki. Todennäköisesti menee kyllä navetalle, mutta meneekö lypsyyn, niin se on vielä epävarmaa.

      Noo, kyllä minulla kaikenlaisia suunnitelmia toki on! :D

      Poista
  4. Minkäs ikäisenä pitää Mouses vieroittaa, ettei äiteelle käy toista kertaa samalla tavalla? Ihana juttu oli taas, ja kiva että löytyy nyt helpommin fb:stä, kun ei täältä aina muista käydä kattomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeistään puolivuotiaana täytyy vieroittaa. Mieluimmin kyllä jo vähän aiemminkin.

      Joo, laajensin FB:n puolellekin.

      Poista
  5. Mä en kestä mikä kaveri toi Mooses on. Mahtava pieni! :)

    VastaaPoista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D