Suomea on perinteisesti pidetty hyvin edistyksellisenä maana monessa suhteessa. Täällähän naisetkin saivat äänestää vaaleissa ensimmäisenä maailmassa, niin ainakin väitetään. Kansa on saanut valita vapaasti päättäjänsä, Suomen vapaa talonpoikaisarmeija on saanut vapaasti tehdä joukkomurhia ja sotarikoksia sisällissodassa, kansa on saanut vapaasti valita, että liityimme EU:hun, joka vei vapautemme valita vapaasti kansallisesta kohtalostamme.
No mitä se on se "temokratia" sitten? Eikös se meinaa sitä, että kansalla on tosiaan vapaa päätäntävalta asioistaan? Mikä kansa? Me Suomalaisetko, joka koitamme elellä täällä kaamoksen kourissa? Onko meillä jokin vapaus? Jos niin mikä?
Oman näkemykseni mukaan Suomessa ei ole demokratiaa. Joo, täällä on toki edustuksellinen demokratia, eli valitsemme tosiaan päättäjät päättämään puolestamme asioita, joita heidän oletamme päättävän äänestäjiensä kannan mukaisesti. Että he olisivat tavallaan jonkinsortin luottamusmiehiä. No jaa, onhan tää jo nähty, että kun äänestämme eduskuntaan sen puolueen, tai henkilön, joka lupaa eniten meillä ennen vaaleja, niin kappas! Tuo äänestyksemme kohde onkin yht´äkkiä sulautunut siihen samaan harmaaseen massaan, jota jokainen edustaja ennen häntä on ollut. Siihen massaan, joka tekee päätöksensä ryhmäkurin velvoittamana. Jokaisesta tulee ennemmin tai myöhemmin tasapaksua massaa, joka unohtaa idealistiset lupauksensa realismin ja ulkoisen painostuksen vuoksi.
Tuo ulkoinen painostus on usein EU.
Mielestäni vuonna 1917 itsenäistynyt valtio nimeltä Suomi ei ole ollut enää vuoden 1995 jälkeen itsenäinen valtio, vaan osavaltio, tai vähintään sateliitti- tai vasallivaltio. Joudumme hyväksyttämään hyvin suuren osan kansallisesta lainsäädännöstämme tuolla jossain etelän kabineteissa. Samoin talouspolitiikkaamme ohjailevat omien kotoisten pankkiiriemme ja politikkojemme sijasta nuo kaukaiset tahot, jotka tällaiselle korvessa perunoita keittelevälle kansanosalle ovat jääneet täysin tuntemattomiksi tahoiksi. Eipä sillä, enpä mitään suurta kiinnostusta ole tuntenut heihin tutustuakaan, mutta enpä katso, että kansa nimeltä Suomalaiset tuollaista tahoa edes tarvitsisivatkaan.
Toimiiko demokratia? Sehän tarkoittaa käytännössä enemmistön diktatuuria, ei vapaata päättämisoikeutta. Otan esimerkin. Kuvitellaan, että olemme vaikkapa jossain työporukassa ja haluamme pitää evästauon. Osa meistä ei halua pitää taukoa lainkaan, koska he haluavat sada työn nopeasti valmiiksi ja lähteä kotiin. Osa haluaa ehdottomasti pitää tauon, koska heillä on sihen oikeus, koska TES sanoo niin. Sitten on muutama hiljainen, jotka menevät sen kannan mukaan, joka näyttäisi olevan eniten voitolla. He haluavat olla voittajan puolella. Mitä tästä voi sanoa. Kaikki ovat omalla tavallaan oikeassa- tai väärässä. Jokin yhteinen kanta on kuitenkin oltava, koska kyseesä on ryhmä, yhtenäinen porukka. Siispä äänestetään. Suurin osa äänestää jotain kantaa, joka siis voittaa. He, jotka äänestivät toisin, tunsivat hävinneensä jotain ja kärsineensä kaltoinkohtelua, sillä heidän sinäänsä aivan hyvä kanta ei voittanut, vaikka se olikin "ainoa oikea kanta". Enemmistö siis päätti heidän puolestaan, heidän oikeutensa omaan päätäntävaltaansa poistettiin. Onko se sinun mielestäsi demokratian perinteiden mukaista?
Suomalaista ei voi käskeä- hää laittaa hanttiin! Niin teen minäkin. Minua kun alkaapi käskemään, niin laitan jarrut kii, enkä varmasti tee ainakaan käskijän mielen mukaisesti mitään. Mutta silti uskon, että meitä ihmisiä pitää käskeä- pitää olla jokin arvoasteikossa suurempi, meidän yläpuolellamme oleva henkilö, jolla on valtaa. Sillä muussa tapauksessa meistä jokainen toden totta alkaisi tekemään kuten lystää ja siitähän seuraa täys anarkia. Ja kuitenkaan kukaan ei voi olla toista "tasa-arvoisempi". Joten, demokratia ei ehkä toimi, mutta diktatuurikan ei oikein innosta... Minkäs sille voi sitten.
No entäs se itsemääräämisoikeus? Onko kansalla oikeus määrätä omista asioistaan? En tarkoita kansakuntana, vaan yhtä kansalaista. Sinua, hyvä lukijani, tai minua, pernavellin keittäjää. Mistä saan päättää? Asun maalla, omalla pientilallani, minulla on kellari täynnä ruokaa, kalavedet lähellä, marjoja mettissä, riistaakin, jos metsästäisin. Todellisuudessa en saa päättää mistään suuresta asiasta elämässäni itse. Saan toki päättää, mitä puoletta äänestän. Edellyttäen, että en kerro sitä kenellekään. Vaalisalaisuus nääs. Saan käyttää valtion teitä, kunhan hoidan autoveroni ja vakuutukseni. Saan käyttää omaa kotitietäni, kunhan maksan sen käytöstä tiemaksua. Mikään kun ei ole ilmaista. Nuo kalat järvessäkin ovat jonkun muun, ja siksi minun tulee maksaa niiden kalastamisesta niin valtiolle, kuin kalastuskunnallekin...
Mitäs en saa? Noh, en saa rakentaa mailleni, ellen ensin pyöritä yhteiskunnan rattaita ja tarjoa kunnanmiehille mukavia kahvitteluhetkiä, kun he pohtivat rakennuslupahakemuksiani. Kun saan luvan rakentaa, minun pitäisi palkata ties mitä valvojaa pyörimään pihallani, vaikka osaan kaiken tehdä aivan varmasti itsekin. En saa päättää toimeentulostani itse, vaan joudun yhteiskunnan rattaisiin siinäkin, että olenkohan nyt aivan varmasti opiskelija, työtön, yrittäjä, vai palkkatyöläinen. Minä kun olen kaikkea tuota, niin voinko olla kaavamaisesti vain yhtä kategoriaa? Ainahan voin jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta ai niin, olen silti kirjoissa ja kansissa. Verottaja muistaisi minua silti.
 |
| Vapaus! |
Tällaisen elämänmuodon katoamisesta emme ikävä kyllä voi syyttää ulkoisia painostajia, sillä maatalouden rakennemuutos alkoi jo hyvin pian sotien jälkeen, siinä viiskytluvun paikkeilla.
Mutta voisiko pienipiirteiseen elämään olla paluuta? Uskoakseni voi, mutta sellaisen toiminnan saaminen sille asteelle, että se todella elättää ihmisen itsensä, tai useampiakin samassa perheessä, on vaikeaa. Paitsi jos elättämisen ajatellaan tarkoittavan elämän perustoimintojen ylläpitämistä niin kyllä, siinä tapauksessa se on mahdollista. Mutta rahaa sellainen elämä ei itsessään tuota. Jos ajatellaan, että rahaa ei tarvittaisi ainakaan paljoa, niin uskon, että siinä tapauksessa vaatimaton ja perinteitä kunnioittava elämänmuoto maaseudun pientiloilla voisi jatkua edelleenkin.
Onneksi sain elää kerran maassa, joka oli itsenäinen!
