Sitä odotellessa olen hieman korjaillut vanhaa saunaani. Kyseessä on entinen savusauna, joka on muutettu uloslämpiäväksi jo vuosikymmenet sitten. Sauna on Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusmestarin mukaan noin satavuotias, luultavasti 1800- 1900 lukujen vaihteesta.
Saunassa oli melko laajojakin lahovaurioita. Lauteiden takaa jouduin vaihtamaan hirret aina neljättä hirsikertaa myöten. Muualle vaihdoin "vain" yhdestä kahteen hirttä, eli ammattitermein kengitin saunan. Muitakin, kuin hevosia siis kengitetään...
Muurasin myös kokonaan uuden piipun, joskin satavuotiaan mallin mukaan ja ikivanhoista, käsintehdyistä tiilistä. Piippu ja tulisijat vaativat myös uuden perustuksen. Kuten saunakin, joka sai luonnonkiviperustuksen nurkkakivien muodossa.
Lopuksi teräsharjasin ja raaputin vanhan maalin pois ja pesin koko rakennuksen. Seinät ja katot. Maalasin pytingin perinnemaaleilla, koskapa olen tällainen perinneäijäkin. Vielä kun saan tehtyä saunaan puisen lattian ja sisätyöt päätökseen ikkuinoiden kunnostuksen ohella, niin pääsen saunomaan kertalämmitteisen kiukaan löylyissä. Omassa saunassa.
Tässä saunasta on jo ensimmäinen hirsi pullautettu pois. Sitten vain mallin mukaan uusi samalle paikalle. |
Jotenkin tähän tyyliin. Tässä laudeseinä kokonaan uusittu, julkisivun hirret puuttuvat. |
"Miks kaikki pitää aina tehä ite?" Muuraamassa uutta piippua vanhan mallin mukaan. |
Tässä päällisin puolin melkein valmiina. Ikkuna vielä ja viimeinen nurkkalauta. Viimeinen aina vaikein laittaa... |
Tuo piippu on muuten tehty käsin vedetyistä ikivanhoista savitiilistä, jotka on huolellisesti teräsharjattu ja pesty. Erikokoisilla tiilillä sain tehtyä noita ulosvetoja. Myös pellitykset ovat omaa käsialaani. Samantyyliset piiput (2kpl) tein myös päärakennukseen, siinä tosin rapatut versiot.
VastaaPoista