Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pientilan aforismeja

Laitanpa muutaman yleisesti Pientilalla noudatettavan aforismin, tokaisun, tai elämänohjeen sananselityksineen. Millä nimellä noita nyt sitten ikinä kutsuisikaan!

-Meistä jokainen on omalla tavallaan väärässä.
Mitä se on?
Se on ajatus siitä, että kukaan ei ole oikeasti oikeassa, mutta kaikki luulevat olevansa oikeassa. Ja toisten mielestä kaikki muut ovat kuitenkin väärässä ja oma idea on se paras. Siispä kaikki ovat kuitenkin väärässä.

-Tekemällä oppii ja virheitä tekemällä vielä paremmin.
Mitä se on?
Se on sitä, että pitää aina yrittää! Kun tekee, tekee vaan, vaikka ei vielä osaisikaan, niin jonain päivänä huomaa, "määhän osaan!" Ja kun tekee virheen, tietää, minkä seurauksena se tuli, joten osaa jatkossa välttää saman virheen toistamista.

-Jos ei tee virheitä, ei tuskin saa mitään muutakaan aikaiseksi.
Mitä se on?
Liittyy hieman edelliseen. Eli jos ei uskalla tehdä milloinkaan virheitä ja pelkää epäonnistumisia yli kaiken, ei todennäköisesti uskalla ylipäätään mitään muutakaan, joten pelon vuoksi kaikki hyvät ja oikeatkin, hyvin tehdyt asiat jäävät toteuttamatta, koska pelkää. Pelkää.


Pitää uskaltaa kokeilla myös kaikkea sellaista,
joka yleisen käsityksen 
mukaan on älytöntä.
Mutta jos se tuottaa iloa ja on mukavaa,

 niin siinä tapauksessa annan yleiselle käsitykselle 
melkö vähän painoarvoa. Meistä jokainen on kuitenkin
vain ja 
ainoastaan omalla tavallaan väärässä.
-Kerta se on viimeinenkin.
Mitä se on?
Kuten voidaankin arvata, on tämä muunnelma yleisestä "kerta se on ensimmäinenkin"- versiosta. Tällä tarkoitan usein sitä, että vaikka jokin asia elämässä olisikin tältä erää siinä, niin ei se tarkoita sitä, etteikö tuo viimeinen -jokin- olisi silti aivan yhtä arvokas, kuin kaikki muutkin -jotkin.

-Elämä on useinkin aika omituista.
Mitä se on?
No eikö muka oo? :D

Täydentelen tätä kokoelmaa sitä mukaa kun jaksan, huvittaa ja jotain mainitsemisen arvoista tulee mieleen!

Tervetuloa mukaan myös uudet lukijani!


10 kommenttia:

  1. Totuuden sanoja.

    Ja tässä vielä yksi:

    Kannattaa nauraaa itelleen ennen ku muut kerkiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä kannattaakin, sillä todennäköisesti joku on jo aloittamassa nauruaan! :D Haha!

      Poista
  2. Paiskasin sua haasteella...

    VastaaPoista
  3. Ja täältäkin tuppaa haastetta :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, huh! Nyt täytyy kyllä sanoo, että en tajua, kuinka haasteeseen vastaaminen toisi jollekin blogille yhtään enemmän näkyvyyttä, kuin siihen vastaamatta jättäminen?

      Poista
  4. Ei oo pakko vastata :) Itelle nuo on ihan ajanvietettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä plökissä mikään ei ole kenellekään pakollista... :D

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D