Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

tiistai 26. elokuuta 2014

Kasvio koulua varten- miten keräsin ja kuivatin?

Ahlmanilla teemme kasvion koulua varten. Tämä on ymmärtääkseni nimen omaan Ahlamanin oma "ikiaikainen" perinne. Onhan Ahlman entinen maamies- ja emäntäkoulu. Osa sukulaisistani on käynyt noita linjoja, joskaan en ole huomannut kysyä, keräsivätkö jo he aikoinaan kasviot. Tietojeni mukaan muilla maatalousoppilaitoksilla ei kasvioita keratä. Joka tapauksessa koulun museollakin on nähtävillä huolellisesti tehtyjä kasvioita, joita kesällä Perinnepihan avajaisissa kutsuvieraana oltuani ihmettelin. Otin osaa tuohon henkkeeseen ja lahjoitin joitan vanhoja kasveja pihalle. Siellä ne nyt asuvat... Perinnepihaprojektista voitte lukea lisää täältä ja vielä täältäkin.

Kun kouluun pääsyni varmistui, sain sähköpostia, joka sisälsi muun ohella kesätehtävän. Eli tämän kasvion tekemisen. Lista kerättävistä kasveista on melko laaja, mutta täysin mahdollinen kerätä. Kasveja on yhteensä 45, joskin keräsin osittain enemmän. Tämä siksi, että listalla käskettiin keräämään esimerkiksi "koivu". Siis koivu? Suomessa on ainakin neljä koivua, kolme varmuudella. Raudus-, hies-, vaivais- ja tunturikoivu. Tunturikoivu taitaa olla rauduksen alalaji, kuten visakoivukin, joka lienee puolestaan puun tauti, ei niinkään varsinainen laji? Lisäksi vielä muut muunnokset. Samoin leppä. Terva-, vai harmaaleppä? Keräsin molemmat... Lieneekö kompakysymys ollut. Ainoa kasvi, joka osallani taitaa jäädä kokonaan keräämättä, on hukkakaura. Sitä ei löydy, ei sitten mistään. Olen useamman kunnan alueella tehnyt etsintöjä, mutta ei. Onhan se lainsuojaton kasvi, joten ilmeisesti lakia myös noudatetaan ja kasvit on hävitetty tavattaessa. Mutta että yhtäkään ei löydy...!

Tällä itse tehdyllä kasviprässillä
prässäsin kaikki keräämäni kasvit.

















Keräsin siis kasvit. Minulla on kasviprässi, jonka tein aikoinaan vastaavaa tehtävää varten jo yläasteella, kun silloinkin piti kasvio kerätä. Joskin pienenpi... Asettelin kasvit sanomalehtien väliin yksitellen siten, että niistä kasveista, joilla on suuret lehdet, osa lehdistä on "oikeinpäin", osa "väärinpäin". Näkyypähän molemmat puolet. Asettelin kasvit siten, että varret, tai lehdet eivät leikkaa toisiaan ristiin. Kukinnot litistelin siten, että pienemmät ovat kyljittäin, suuremmat kolikon mallisesti.
Pirtinpöytä kasvioprojektin vallassa.
















Käytin pelkkää sanomalehteä "imupaperina". Mielestäni se toimi hyvin ja kasvit eivät kuivuneet liian nopeasti. Kuivumista voi tehostaa vaikka talouspaperilla, mutta itse ainoastaan vaihtelin sanomalehtiä aika ajoin. Kasvien kuivuttua otin paksua paperia, jolle sommittelin kasvit, mahdolliset irtolehdet ja "tuplat" (osasta keräsin erikoisia, tyypillisestä poikkeavia muotoja). Kun sommittelu oli valmis, etsin kasvikirjasta tieteelisen nimen kotimaisen ohella ja merkitsin paperille.

Kasvion puu- osuutta. Kuivumaan asettelua.
Nämähän te kaikki tunnettekin?
Siinähän on tietysti mänty ja vaahtera! Ja sanomalehtipuun lehti.


















Merkitsin myös kasvin löytöpaikan kunnan/ kunnanosan tarkkuudella ja lisäksi keräämisvuoden. Yhtä puunlehteä lukuun ottamatta (tervaleppä) kaikki kasvit ja puut ovat kerätty omilta tiluksiltani. Ja tervaleppäkin löytyi ihan tutuista maisemista lähes naapurikylältä. Hmm... Ovat siis paikallisia lähikasveja! Lopuksi kelmutin koko hässäkän kontaktimuovilla ja lävistin reiät kansioon laittamista varten. Ja katso, kasvio on siinä. Kesätehtävä on suoritettu, vaikka koulukaan ei ole vielä edes alkanut!

Tuota mokomaakin peltohatikkaa ihmettelin ennen sen
keräämistä: mikä ihmeen peltohatikka?? Ikänään kuullukkaa!
Oli muuten aika pirullinen aseteltava...












8 kommenttia:

  1. Hienoa että olet saanut kasvion tehtyä. Saitko ollenkaan ohjeistuksia sen tekoon? Omaan kasviooni (70luku) käytin jotain leikattua ikkunateippiä ja lapseni (2000luku) taisi käyttää tavallisen teipin palasia joilla kasvit kiinnitettiin aluspaperiin.
    Nuorille lukijoille tiedoksi että ennen tupla ja tripla ikkunoita ikkunan ja raamin väliin laitettiin pumpulia ja senpäälle liimapaperiteippiä talveksi jotta talo pysyisi lämpimänä.
    Mukava blogi, tulen toistekin käymään 😊

    VastaaPoista
  2. Kasvion tekoon en ohjeita saanut. Tein sen paljolti ulkomuistista, sillä olen peruskoulussa sellaisen noin 15-16 vuotta sitten tehnyt. Tuolla samalla prässillä jo silloin. Tosin silloin keräsimme vain kymmenkunta kasvia, nyt 45...

    Teippijuttukin toimii, mutta voin vain kuvitella, kuinka käy, kun kerättävien kasvien listalla on kuusi! Missä ovatkaan neulaset? :D

    Joo ja ikkunateipin (vesiliukoisen...) lisäksi jotkut laittavat ikkunoiden väliin avoimen tulitikkuaskin, tai jäkälää kosteutta imemään. Ettei muka huurru lasit. Tarkoitat varmaan sitä vaaleaa, kapeaa teippiä, jossa on liima mukana? Itse kun käytän vielä vanhenpaa teippimallia: siinä on kuiva liima, joka pitää liottaa märäksi ennen liimaamista.

    VastaaPoista
  3. Spergula arvensis ;) en enää koskaan unohda peltohatikan tieteellistä nimeä, vaikken sitä mihinkään tarvitsekaan. Nuorena tyttönä Kalannin Vahteruksessa piikomassa ollessani tapoin monen monen monta pikkuista peltohatikan alkua.

    Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi, elät sellaista elämää, josta ehkä joskus haaveilin itsekin. Jään lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ovatko peltohatikka- vainaat tulleet uniisi kummittelmaan?

      Kiitos, jos plökiteksini kelpaavat. Itsekin haaveilin joskus tällaisesta elämästä, jota nyt elelen! Onneksi toteutin haaveeni.

      Poista
    2. Heh, vähän niinkuin uniin joo :)

      Poista
  4. Ainiin; ja hieno prässi! Ensi kesänä pitäis nuoremman tyttären kerätä kasvio... vanhempikin kyllä kympin arvoisen kasvion kuivatti (hrm, vähän vaan äiti autteli...ja kaksi eri koivulajia piti kerätä, sekä tervaleppä) pari vuotta sitten ihan eläintietokirjojen sun muiden välissä, eli saattaa olla että silleen mennään seuraavakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prässiin pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin: kun kerralla tekee hyvin, toimii se vuosikymmenet!

      Itse ajattelin, kun käskettiin keräämään "koivu", että haen suolta vaivaiskoivunlehden... :D

      Poista
  5. Sitten seuraa viestiketjun "omakehu haisee"- osuus. Sain kasvion takaisin tässä hiljan ja joka ainoa kasvi oli oikein. Hukkakauran puuttumisesta ei miinustettu, koska ei ole minun vikani, jos täkäläiset noudattavat lakia niin hyvin, että nyppivät hukkakaurat pois... Olen ihan tyytyväinen!

    VastaaPoista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D